Rakkaat hurrit!

[Uolevi]

Otsikko on koteihin jaetusta Helsingin kirjamessujen esitelehdestä, jonka mukaan lavalla olivat tänään torstaina klo 11.30 keskustelemassa Rosa Meriläinen ja Juhani Seppänen. Esite kertoo: " Keskustelu niin sanotusta pakkoruotsista on kiihtynyt entisestään ja suomenruotsalaisten elämä omalla äidinkielellään on vaikeutunut. Rakas hurri!
-antologiassa tunnetut kaksikieliset puhuvat ruotsin asemasta Suomessa".

En tiennytkään, että Rosa Meriläisellä on tällainenkin ongelma tai edes, että hän on ainakin "puolihurri". Tosin sitä en tiennyt tuota Kimmo Sasistakaan pitkään aikaan 8). Juhani Seppäsen nimen muistan hämärsti jostakin aiheeseen liittyvästä.

Olisin mennyt keskustelemaan aiheesta, jos olisin huomannut aikaisemmin ja pistänyt tiedoksi tännekin etu- ja jälkikäteen.

[Sees]

Rosan osana on ollut palata vapauden ymmärtäjästä pakon ymmärtäjäksi.

Vihreässä langassa 2010 hän oli vielä varsin avoin:

http://www.vihrealanka.fi/blogi/politii ... %A5-cykeln

"Lukion päästötodistukseen sainkin ruotsista kympin. --- Ruotsia en tietenkään osaa. Nuorempana luulin, että sillä ei ole muuta merkitystä, kuin että on se vähän junttia kun ei osaa puhua sujuvasti neljää kieltä. --- Tampereella kun ei ruotsiin törmää vahingossa missään. --- Politiikan maailmassa huomasin äkkiä, että täällä sitä pitäisi nyt osata ruotsia oikeasti. Vielä yliopiston virkamiesruotsia suorittaessa sitä oli riittänyt, että osaa kieltä todistuksessa. --- Aloin nimittäin opiskella eduskunnassa uudestaan ruotsia voidakseni antaa ruotsiksi haastatteluja ja ymmärtääkseni mitä se Ahvenanmaan edustaja minulle kuiskuttelee. Tiedän myös, että jos aikoisi kohota vaikka puolueen puheenjohtajaksi – ja sehän ilman muuta oli suunnitelmani – pitäisi osata puhua sujuvaa ruotsia, koska muuten kaikki pilkkaavat oppimattomaksi noloksi moukkatankeroksi, jota saa hävetä. Niinpä sitten lusin silmät ristissä ruotsin aamuryhmässä, jota varten piti herätä Tampereella jo aamuviideltä ja kävin kertaalleen Annin kanssa Tukholmassa kielikurssilla. Anni antaa nykyään haastatteluja ruotsiksi, minä en. --- jos peruskoulussa ei tarvitsisi valita ruotsia, en olisi sitä valinnut. Ja jos kuitenkin politiikassa edetäkseen ruotsi on välttämätön taito, muodostuisi aikamoiseksi demokratiaesteeksi se, jos umpisuomenkielisiltä seuduilta ja työväenluokkaisista perheistä ei voisi enää nousta politiikan eliittiin kielitaidon vuoksi. --- minkä tahansa taidon voi oppia myös aikuisiällä. Olenkin pakkoruotsin suhteen toisaalta-toisaalta –tyyppi. Hittoako minäkään siitä pakkoruotsista ole mitään hyötynyt, jos en käytännössä kieltä osaa. Ja minulla sentään oli ruotsi kymppi. Entäs ne, joilla oli vitonen."

Näin reippaasti lasketteli Rosa 2010. Mutta sitten hän ilmeisesti sai valistusta aiheesta ja suomalaisuuden päivä 2011 näkyi Hesarissa Rosa Meriläisen pakinana ruotsin kielen puolesta otsikolla "Mikä ruotsissa ärsyttää?".

http://www.hs.fi/juttusarja/merilainen/ ... 5266083605

Rosa Meriläinen kertoi silloin jo lapsena oppineensa, että ruotsia kuuluu ällötä: "Kysymys ei ollut siitä, mitä mieltä on pakkoruotsista, vaan jostain syvemmästä yleisestä rasistisesta vihasta suomenruotsalaisuutta kohtaan."

Hän kuvaa nykytilannetta ystäviensä kokemuksen kautta: "Ruotsinkieliset ystäväni ovat kertoneet, miten aivan puskista tänä keväänä on saanut kuulla herjauksia ja raivoryöppyjä vain siksi, että on katutilassa puhunut omaa äidinkieltään. Ruotsinkielisille poliitikoille on huudeltu: Puhu Suomea!"

Jonkinlaista linkkiä haettiin myös juutalaisvastaisuuteen: "Mitä vielä on luvassa? Antisemitismiä? Onko sekin yllättäen vain rouhean autenttista kansan ääntä? Ovathan monet Suomen juutalaiset isänäitini tapaan kätevästi ruotsinkielisiä, joten saisivat vihapuheiden pitäjät lyötyä kivasti kaksi kärpästä yhdellä iskulla."

Lopuksi Meriläinen ilmoitti ryhtyvänsä "siilipuolustukseen suomenruotsalaisen vähemmistön puolesta: ei yhtään heikennystä, ei yhtään, ellei vihapuhe lopu ja ruotsinkielisistä palveluista voida puhua vähemmistön etu mielessä."

Olen täysin samaa mieltä Rosa Meriläisen 2011 kanssa siitä, ettei suomenruotsalaisia kohtaan saa esiintyä minkäänlaista uhkailua. Muuten olen enemmän Rosa Meriläisen 2010 linjoilla ja kaipaankin sitä raikasta rehellisyyttä, jota hän silloin osoitti.

[Sees]

Luetaan nämä kommentit ajatuksella:

--- "jos aikoisi kohota vaikka puolueen puheenjohtajaksi --- pitäisi osata puhua sujuvaa ruotsia, koska muuten kaikki pilkkaavat oppimattomaksi noloksi moukkatankeroksi, jota saa hävetä --- jos kuitenkin politiikassa edetäkseen ruotsi on välttämätön taito, muodostuisi aikamoiseksi demokratiaesteeksi se, jos umpisuomenkielisiltä seuduilta ja työväenluokkaisista perheistä ei voisi enää nousta politiikan eliittiin kielitaidon vuoksi --- toisaalta --- en käytännössä kieltä osaa. Ja minulla sentään oli ruotsi kymppi. Entäs ne, joilla oli vitonen."

"--- jostain syvemmästä yleisestä rasistisesta vihasta suomenruotsalaisuutta kohtaan."

Siis suomenkielinen ei voi edetä politiikassa vailla ruotsintaitoa vaan olisi "oppimaton nolo moukkatankero", mutta huoli numero yksi on "yleinen rasistinen viha suomenruotsalaisuutta kohtaan".

En allekirjoita vihaa, mutta kyllä minusta tuo kuvattu asetelma olisi omiaan vähentämään minkä tahansa kieliryhmän suosiota.

[Sees]

Kirjaa "Rakas Hurri - 15 näkökulmaa kaksikielisyyteen" on arvioitu mm. mtv3:n sivuilla:

http://www.mtv3.fi/uutiset/kirjat/index ... elisyyteen

"Kaiken luontevimmin eli ilman patoumia kirjoittaa lääkäri ja kolumnisti Juhani Seppänen, joka on ruotsinkielisen vaimonsa ansiosta päässyt sisään suomenruotsalaisuuteen - tosin hänet on sukujuhlissa sijoitettu yleensä ns. ugrinurkkaukseen eli sinne, missä ruotsia puhumattomat voivat puhua omaa ugrikieltään. Seppänen toki osaa kieltä ja pitää siitä - hän painottaa, että ruotsin kielen osaamisesta on monenlaista hyötyä sekä vapaa-ajalla että työelämässä. Seppäsen mukaan ruotsia on helppo puhua etenkin riikinruotsalaisen kanssa, koska tämä ymmärtää, että toinen puhuu vierasta kieltä. Hän antaa kömmähdykset anteeksi. Toisin on, kun puhuu suomenruotsalaisen kanssa - tällöin suomenruotsalaisen kokee, että puhuja ontuu paitsi kielellisesti, myös älyllisesti."

[NRR]

"Kaiken luontevimmin eli ilman patoumia kirjoittaa lääkäri ja kolumnisti Juhani Seppänen, joka on ruotsinkielisen vaimonsa ansiosta päässyt sisään suomenruotsalaisuuteen - tosin hänet on sukujuhlissa sijoitettu yleensä ns. ugrinurkkaukseen eli sinne, missä ruotsia puhumattomat voivat puhua omaa ugrikieltään. Seppänen toki osaa kieltä ja pitää siitä - hän painottaa, että ruotsin kielen osaamisesta on monenlaista hyötyä sekä vapaa-ajalla että työelämässä. Seppäsen mukaan ruotsia on helppo puhua etenkin riikinruotsalaisen kanssa, koska tämä ymmärtää, että toinen puhuu vierasta kieltä. Hän antaa kömmähdykset anteeksi. Toisin on, kun puhuu suomenruotsalaisen kanssa - tällöin suomenruotsalaisen kokee, että puhuja ontuu paitsi kielellisesti, myös älyllisesti."

Tämä siis ennen kuin hänestä tuli "Suomi on [pakko]ruotsalainen"-ohjelman mies.

[NRR]

Magman sivujen tuore kirjoitus on esittely vuosi sitten julkaistusta kirjasta "Rakas hurri".

http://www.magma.fi/lastipset/den-kaera ... rakigheten

Kirja on jostain syystä nostettu nyt esiin, onkohan ruotsinnettu vasta nyt? Kirja kantanee ruotsinkielisten kaipaamaa asennetta, sillä kirjassa ruotsin kielestä ja kaksikielisyydestä yhdistelmällä ruotsi-suomi puhutaan kauniisti. Siinä kirjoittavat ihmiset, joista suurin osa ei tiukasti katsoen ole kaksikielisiä, mutta joille sekä suomi että ruotsi ovat yhdessä merkittäviä kieliä.

Tekstin lopussa lainataan toimittaja Kristi Virtasen näkemystä, että kielikysymys tuo näkyviin sen pahimman puolen ihmisissä ja luultavasti myös ne pahimmat ihmiset. ("Språkfrågan lockar fram det värsta i människorna, troligen också de värsta människorna.") Vaikkei kirjoittaja halua ottaa kantaa siihen, päteekö tämä vai ei, hän sanoo, että on selvää, että jotain uutta ajattelua tarvitaan nykyisten ruotsiin kohdistuvien asenteiden parantamiseksi Suomessa ("klart är att något nytänkande borde göras för att förbättra dagens inställning till det svenska språket i Finland").

[Eero Nevalainen]

Tekstin lopussa lainataan toimittaja Kristi Virtasen näkemystä, että kielikysymys tuo näkyviin sen pahimman puolen ihmisissä ja luultavasti myös ne pahimmat ihmiset. ("Språkfrågan lockar fram det värsta i människorna, troligen också de värsta människorna.") Vaikkei kirjoittaja halua ottaa kantaa siihen, päteekö tämä vai ei, hän sanoo, että on selvää, että jotain uutta ajattelua tarvitaan nykyisten ruotsiin kohdistuvien asenteiden parantamiseksi Suomessa ("klart är att något nytänkande borde göras för att förbättra dagens inställning till det svenska språket i Finland").

Tämä on taas esimerkki siitä miten ruotsinkieliset linnoittautuvat tuollaisten aivan sekopäisten uhkakuvien taakse. Nyt me olemme sitten jo "pahimpia ihmisiä". Ajattele. Ja minä kun olen aina luullut että yritän käydä järkevää keskustelua siitä, onko se ruotsi todella sellainen juttu kuin nämä kirjoittajat haluavat väittää sen olevan -- ja millaisia asenteita he suorastaan vaativat muilta ihmisillä myös ruotsin suhteen löytyvän. Jos asenne on väärä, niin ihminen on suorastaan paha. Kuka tässä nyt kärjistää tätä keskustelua?

[Hannu Jussi]

.

[Hillevi Henanen]

Kyllä se näin on, että pahimmat kielitalibanit löytyvät tuolta Svenska nu, Folktinget, Ahtisaaripaperin laatijat ja kaikkien hautomoitten Karsnäs-papereiden laatijoiden keskuudesta.
Heidän vaatimuksensa - vain runsaalle viidelle miljoonalle ihmiselle, on keinoja kaihtamatta saada suomenkielistet suomalaiset taantumaan alle heidän tasonsa.

Suomessa on virkamiehiä (pakkoruotsi) 85´000. Ja eiköhän virat ole miehitetty ruotsinkielisillä. Joka vuosi alkaa 60´000 nuorta koulutiensä kohti pakkoruotsitusta - jotkut heistä on jo saaneet kosketuksen ruotsinkieliseen hej hej kansaan jo lastentarhassa kielisuihkujen muodossa. Mutta jos osaan laskea oikein, niin näistä nuorista ei tule virkamiehiä . . . mutta kaikkien on kuitenkin suoritettava tuo ihmistä alentava pakko.

Silläpä heitä ei riitäkään enää palveluammatteihin.

Olen asunut kahdessa maassa ruotsalaisten kanssa. Ruotsissa nuori perhe sai hyvän alun elämälleen, ja kun esikoinen tuli kouluikään, oli valittavana Ruotsin kansalaisuus tai muuttaminen Suomeen. Sattuma ratkaisi, ja muutimme takaisin.
Täällä minusta on tullut ruotsalaisia ja ruotsinkieltä vihaava persurasisiti ja lapsenlapsistani halutaan kouluttaa ruotsinkielisen palvelijoita väkipakolla. Heiltä evätään tuikitärkeä mahdollisuus kansainvälistymiseen kieliopintojen avulla.

Maassa on mukamasdemokratia, mutta esim. demarien johtohenkilöt ryhtyivät julkiseen kuorolaulantaan pakkoruotsin puolesta heti kun gallup kertoi, että vain 22% demariäänestäjistä sitä kannattaa. Sitä ei vain voi järjellä ymmärtää saatikka sitten hyväksyä.

Minulla on rakkaita ruotsinkielisiä ystäviä molemmissa maissa. Tiedän että he pääosin ovat yhtä reiluja ja rehellisiä kuin suomalaiset suomenkieliset.
Sitä en ymmärrä, että mikä on se voima, joka pistää maan valtaväestön ja suuren osan omiaan polvilleen ja hallitsee heitä kiristämällä, valheilla ja uhkauksilla. Heitä ei voi olla lukumääräisesti paljon, ja ilmeisesti keskimääräinen varallisuus siitä ryhmässä on huomattava. Tilaisuus on tehnyt varkaan, ja he ovat käynnistäneet jotain, joka on sitten karannut käsistä. Kunniallinen perääntyminen tässä vaiheessa on vaikeaa, osalle mahdotonta.

Tulevaisuudessa Suomella tulee olemaan kyseenalainen kunnia toimia yhdessä Etelä-Afrikan kanssa keissinä koulutuksissa, joissa käsitellään valtaenemmistön sortoa ja manipulointia. Sieltähän se voidaan tarvittaessa sitten ottaa valmis totuuskomissiomallikin. Niin massiivista on taloudellinen ja inhimillinen vahingonteko ollut.

[Hannu Jussi]

.