vapaakielivalinta.fi

Seikko Eskola arvostelee tuoreessa Kanava lehdessä ruotsalaisen Suomen tuntijan Krister Wahlbäckin kirjan: Jättens andedräkt. Finlandsfrågan i svensk politik 1809-2009 ja kirjoittaa arvostelussaan ruotsin kielestä Suomessa:

Wahlbäck katsoo, että Suomessa asenteet ruotsin kieltä kohtaan ovat koventuneet. Sen ilmauksena hän näkee ”länsieurooppalaisiin populistisiin tyytymättömyyspuolueisiin” lukemansa perussuomalaisten nousun. Wahlbäck ei tunnu vakuuttuneelta kaksikielisyyden säilymisestä, vaikka suurten puolueiden johtajat sitä vakuuttavatkin. Hän katsoo että jos Suomen edustajat eivät jatkossa pysty kansainvälisissä yhteyksissä lainkaan käyttämään ruotsia, heidän pohjoismainen identiteettinsä ja yhteytensä kärsivät pahasti.

Sitten Eskola jatkaa omana käsityksenään:

Wahlbäck ei käsittele sitä Ruotsin roolin muutosta Suomessa jonka Neuvostoliiton sortuminen ja maamme liittyminen Euroopan yhteisöön ovat aiheuttaneet. Se kuitenkin vaikuttaa ruotsin kielen asemaan. Ruotsi ei enää ole tie Eurooppaan ja maailmaan, ei liikenteellisesti eikä kielellisesti. Englanti on vienyt ruotsin aseman tavallisen suomenkielisen ensimmäisenä vieraana kielenä. Tiedotusvälineissä päälle tunkee englanti, ruotsia kuulee harvoin. Tässä tilanteessa ei ole helppoa perustella koko väestölle ruotsin oppimisen tärkeyttä, ei varsinkaan Kaakkois-Suomessa, jossa ei kuule sanakaan ruotsia, mutta venäjää jatkuvasti. Jos siinä ei nykyistä paremmin onnistuta, kaukonäköisen RKP:n puheenjohtajan kannattaa miettiä toisenlaisissa oloissa säädetyn niin sanotun pakkoruotsin jatkamista.

Mutta on eri asia, että ruotsin tulee pysyä kansalliskielenä ja maamme ruotsinkielisen kulttuurin säilyä ja toivottavasti vahvistua. Se on ollut ja on oleellinen osa Suomea. Niin sanottu Taxellin paradoksi yksikielisten ruotsinkielisten instituutioitten säilyttämisestä osuu oikeaan.

En tiedä, voisivatko ”ruotsittuneet” suomenkieliset päättäjät ymmärtää tällaista tekstiä?

Eskola on siirtynyt reserviin. Hän on kyllä aikaisemmin kirjoittanut kriittisesti Ahvenanmaan etuoikeutetusta asemasta ja toiminnasta ja kuunnellut ruotsin kielen pakollisuuden arvostelijoita (olen joskus ollut häneen yhteydessä). Uusi vaihe on nyt taas saanut hänet viittaamaan myös kielipoliittisiin ongelmiin, vaikka jutun kärki oli muualla. Ruotsin hallituspiireissä ei ole ollut samanlaista uskoa Suomen niin sanottuun kaksikielisyyteen kuin täällä, mikä on tiedetty kyllä ennenkin. Heille olennaisempaa on Ruotsin ruotsinkielisyys. Eskola kuitenkin kuuluu vanhaan kaartiin eikä astu selväsanaisesti eteenpäin itsenäisen suomalaisen kielipolitiikan puolesta. Henkinen taustahan on siellä 1918 tapahtumissa.

Suomalaiset elävät erilaista elämää erilaisessa ympäristössä kuin lainlaatijat ovat tarkoittaneet. Tämä on Eskolan havainto, johon hän viittaa tietoisena siitä, että yleismaailmallista englannin kielen lingua franca -asemaa ei voida täkäläisillä säädöksillä kumota eikä suomalaisten kokemusmaailmaa pakottaa entisiin "idyllisiin" uomiin.

Päättäjät kuuntelevat selviä viestejä ongelmista, jotka vaativat linjan korjausta, ja näkevät ehkä sen, että he joutuvat kantamaan seuraukset, jos ei ryhdytä tekemään toisin, vaikka muuten eivät haluaisi ryhtyä mihinkään. Silloin vanhan tutun lausunnot ehkä muistetaan myös.