vapaakielivalinta.fi

HBL:ssä keskustellaan "unohdetusta historiasta" - ja tämä ei tarkoita suomalaisten ja eestiäisten omaa historiaa, joihin nimi varsin hyvin sopisi, vaan ruotsalaisten omaa historiaa myöhemmin Suomeksi ja Eestiksi kehittyneillä alueilla. Artikkelin on kirjoittanut Mikael Sjövall (kommunikationschef i miljöbranschen och medlem i SFP:s fullmäktige):
http://hbl.fi/i-dag/2012-08-30/det-kollektiva-minnet

Pohjana käytetään ruotsalaisen journalistin ja historiaohjelmien tekijän John Chrispinssonin kirjoittamaa kirjaa "Den glömda historien". Kirjan pohjalta nähdään, että Suomen historia pitäisi olla oleellisemmin Ruotsin historiaa, koska nykyisin on niin vahvoja suomalaisvoimia, jotka haluavat kiistää/riistää Suomen ja Ruotsin yhteisen historian:

"I dag finns det starka finska krafter som vill utplåna de historiska banden mellan Finland och Sverige. Detta samtidigt som det svenska folket har drabbats av en epidemisk glömska som inte känner till historien i Sveriges forna östra rikshalva. Chrispinsson kallar denna glömska för en lobotomering av det svenska kollektiva minnet."

"Nykyisin on vahvoja suomalaisvoimia, jotka haluavat hävittää historiallisen siteen Suomen ja Ruotsin välillä. Samanaikaisesti Ruotsin kansaan on iskenyt unohdus, joka ei tunne enää Ruotsin taannoisen itäisen valtakunnanosan historiaa. C kutsuu tätä unohdusta ruotsalaisten kollektiivisen muistin lobotomiaksi."

Tähän unelmaan suurvalta-Ruotsista ja suomenruotsalaisuudesta sen osana tarrautuvat monet kirjoittajat kommenttiosiossa.

Artikkelissa nostetaan esiin kirjan herättämien tuntojen pohjalta muovattu ongelma:

"I skolvärlden formas den språkliga identiteten, sägs det. --- I finskspråkiga skolor lär man sig allt om den finsk-ugriska språkfamiljens förgreningar --- I svenskspråkiga skolor drillas vi i nordismens grunder --- Inte att undra över att våra minneskartor och inre landskap inte överensstämmer. Det kollektiva minnet i Finland spretar åt olika håll. Hur kan vi överbrygga dessa klyftor?"

"Koulumaailmassa muovataan kielellinen identiteetti, niin sanotaan. --- Suomenkielisissä kouluissa opitaan kaikki suomalais-ugrilaisesta kieliperheestä --- Ruotsinkielisissä kouluissa opetellaan nordismin perusteet --- Ei ole ihme että meidän muistikarttamme ja sisäiset maisemamme eivät ole yhteneviä. Kollektiivinen muisti Suomessa eroaa eri suuntiin. Miten voimme täyttää nämä kuilut?"

Vaikka asia näin avoimesti esitetään, pitäisi vielä tarkentaa:

- ovatko suomalaisten identiteetit ja kieli-identiteetit nyt vääriä ja millä tavoin?

- millaisia olisivat ne oikeat suomalaiset identiteetit ja kieli-identiteetit?

Puhe identiteeteistä, kieli-identiteetistä ja jopa identiteettipolitiikasta on tuttua ruotsinkielisille. Suomalaisella puolella näitä sanoja ei juuri lausuta.

Tammikuussa 2011 professorit Fred Karlsson ja Henrik Meinander sekä europarlamentaarikko Henrik Lax kirjoittivat Hesarin yleisönosastossa kielistrategian tarpeesta Suomessa. Eväitä strategiaan saataisiin Ahtisaaren johtaman poliittisen työryhmän tulevasta raportista (tämä paperi on sittemmin osoittautunut tuhoisaksi kielivapauden kannalta) ja tuolloin vielä julkaisemattomista selvityksistä, joita ovat laativat Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Opetushallitus.

Mielenkiintoisinta itselleni olivat tekstin kytkökset identiteettipuheeseen ja tästä keskustelun tulisi jatkua avoimena nyt kun esim. oikeusministeriössä RKP:n ministerin johdolla saatellaan entistä kovempaa pakkoa meille ei-ruotsinkielisille. Avoimen kirjeen keskeinen teema on "identiteetti", "identiteettipolitiikka".

Tässä otteita tuosta kolmen miehen avoimesta kirjeestä:

Mustavalkoinen eipäs juupas -keskustelu pakkoruotsista on vääristänyt kielipoliittisia ja kansallisiakin perspektiiviejämme. Ensisijaisestihan pitäisi olla kyse siitä, miten haluamme hahmottaa identiteettimme ja paikkamme nopeasti muuttuneessa maailmassa. Millaisia kansakuntamme keskeisten maantieteellisten suuntausten tulisi olla ja kuinka ne pitäisi toteuttaa?

Kieltenopetuksen linjaukset ovat olennainen osa pienen kansakunnan kulttuuri- ja identiteettipolitiikkaa. Käsityksemme siitä, mihin kulttuuriin ja talouteen haluamme ensisijaisesti kytkeytyä ja kuulua, toteutuu konkreettisesti kielivalintonoissamme ja kielilainsaäädännössämme moneksi vuosikymmeneksi.

Tätä "identiteettityötä" tehdään ilmeisesti ruotsinkielisissä kulisseissa nyt hartiavoimin.

Suomessa ei ole mitään "ruotsinkielistä puolta", vaan täällä on pikkuinen vähemmistö, jolla on edelleen säätyerioikeuteen verrattava ratkaisijan asema suuren suomenkielisen enemmistön neuvottomuuden ja oman identiteetin hautaamisen ansiosta.

Suomenruotsin kirjakieli on kyllä samaa kuin Ruotsissa, mutta se on eri kieli kuin kielet muissa Skandinavian maissa. Suomessa ruotsinkieliset eivät erityisemmin tunne Sverigeä, puhumattakaan muista maista, vaan kääntyilevät omassa täkäläisessä kieliyhteisössään. Ruotsissa taas ihmiset pitävät Suomea suomenkielisenä, ja vain mikäli olemme Ruotsin yhteiskunnan jäseninä odotetaan meidänkin puhuvan ruotsia, ja muuten he osaavat englantinsa hyvin meidän kanssamme, ja me kommunikoimme ja identifioidumme omilla itse valitsemillamme tavoilla kuten muuallakin mahdollisuuksien mukaan.

Skandinaavista identiteettiä mainostettiin aikoinaan, kun Euroopassa suuret valtakunnat valmistautuivat mittelöihin, mutta siihen ei ole sisällytetty suomalaisuutta. Pohjoismaisuus taas on poliittista ja järjestöllistä yhteistoimintaa itsenäisten valtioitten kesken.