vapaakielivalinta.fi

Ruotsinkielisten koulujen oppilaat menestyvät pisa-testeissä suomenkielisten koulujen oppilaita heikommin. Yksi selityksistä voi olla kuulemma se, että ruotsinkielisen koulun oppilas puhuu kotonaan ja kavereilleen suomea, jolloin opetuskieli jää tavallista heikommaksi.

Alunperin asiasta kirjoitti HBL.
http://hbl.fi/nyheter/2012-04-15/stod-f ... isabetyget

Viidennes ruotsinkielisten koulujen oppilaista on enimmäkseen suomenkielisiä, pääkaupunkiseudulla neljä kymmenestä. Nyt vasta on huomattu, ettei ruotsinkielinen koulu ehkä palvelekaan heitä! Heille ei toki suositella suomenkielistä koulua, sillä ilman tätä 40% suomalaisvahvistusta ruotsinkieliset koulut eivät pyörisi pääkaupunkiseudulla.

Onko tässä kuviossa nyt jotain vikaa?

"Olisi pitänyt valita suomenkielinen koulu"/"Vi borde ha valt finsk skola" tilittää eräs suomenkielinen äiti pettymystään toisessa lehdessä: "den finlandssvenska skolan --- är oambitiös, och nöjer sig med ett slags so what?-attityd, med för lite"
http://www.ostnyland.fi/2012-04-14/jag- ... insk-skola

Tuo on niin totta. Muksu joutuu repimään selkänahastaan sen että vanhemmista on coolia kun jälkikasvu on ruotsinkielisessä koulussa. Tällä yritetään myös tasoittaa muksujen tietä jatko-opinnoissa. Täällä etelässä varmaan jokainen tuntee jonkun ruotsinkieliseksi rekisteröityneen suomenkielisen. Tämä toiminta murentaa todellisten ruotsinkielisten yhteisöä sisältäpäin kun osa populaatiota vaihtaa suomeen heti kun se on mahdollista.

Näiden wannabe ruotsinkielisten muksut sitten ajavat opetuksen tason alas ruotsinkielisissä kouluissa kun eivät pysty kunnolla seuraamaan opetusta. PISA tutkimukset ovat hyvä esimerkki tuloksista. Siihen että ruotsinkieliset olisivat jotenkin heikkolahjaisempia kuin suomenkieliset ei usko kukaan. Opetusmateriaalit ja tilat ovat vähintään yhtä hyvät kuin suomenkielisellä puolella. Ainoaksi syyksi jää itse opetustilanne joka ei toimi ruotsinkielisten kannalta optimaalisesti kun huonoa ruotsia puhuvat ja sitä huonosti ymmärtävät suomenkieliset valtaavat luokkahuoneet.

Pentti Arajärvi ja Marianne Laxén (kaksi demaria) ehdottavat sunnuntain HS Mielipidepalstalla kaksikielistä suomalais-ruotsalaista koulua Helsinkiin.
"...lakeja voi muuttaa, mikäli tarvetta on", kirjoittajat toteavat.

Kielilakien muuttamiseen on suuri tarve. Lakien muuttaminen on helppoa, jos vaan poliittista tahtoa löytyy.

Arajärven ja Laxénin kirjoitus on poikinut keskustelua HS mielipidepalstalla. Tänään Svante Sandström kirjoittaa sovinnollisesti:

”Nyt kaksielisistä perheistä vähän yli 40 prosenttia valitsee suomenkielisen koulun, ja vastaavasti vähän alle 60 prosenttia valitsee ruotsinkielisen. Jälkimmäisessä koulussa kaksikieliset lapset säilyttävät hyvän puhutun ja kirjoitetun suomen kielen taidon. Suomenkielisissä kouluissa kaksikielisten lasten ruotsin kielen taito on vaarassa köyhtyä. Tämä asia tiedostetaan suomenruotsalaisten keskuudessa, ja se on myös syy siihen, että kaksikielisiä kouluja vastustetaan, jos ne syntyisivät ruotsinkielisten koulujen kustannuksella. Suomenruotsalaisilla ei ole mitään kaksikielisyyttä vastaan, elämmehän täysin symbioosissa suomenkielisessä yhteiskunnassa ja käytämme päivittäin 95-prosenttisesti suomen kieltä. Vastustus tulee huolesta säilyttää oma äidinkieli lapsillemme.”

Mielipidepalstan kirjoituksia ei valitettavasti voi kommentoida HS nettisivuilla, joten teen sen tällä:

- Minusta Sandströmin huoli kielen säilymisestä on turha. Kaksikielisiä kouluja (muihin kieliin) on kai perustettu sen takia, että lapset oppisivat koulun molemmat kielet kunnolla.
- Käydyssä keskustelussa kaksikielisten lasten suomenkielinen vanhempi (tai isovanhempi) usein valittaa sitä, että ruotsinkielinen koulu on liian ”ideologinen” tai ”nationalistinen”. Lapsen ”suomalainen” identiteetti jää puuttelliseksi.
- Sandströmin todellinen huoli taitaakin koskea ”suomenruotsalaisen” identiteetin säilymistä. Mistä sitten tulevat ne ärhäkät etujen puolustajat?

pentti kirjoitti: - Käydyssä keskustelussa kaksikielisten lasten suomenkielinen vanhempi (tai isovanhempi) usein valittaa sitä, että ruotsinkielinen koulu on liian ”ideologinen” tai ”nationalistinen”. Lapsen ”suomalainen” identiteetti jää puuttelliseksi.

Tämä lähisukulaisten huoli on minullekin tullut vastaan livekeskustelussa. Netissä taas ruotsinkieliset puhuvat usein "identiteettityöstä". Tätä ei tohdita avoimesti missään käsitellä.

Jos lapsi käy Suomessa englantilaista koulua, hänen identiteettinsä ei muutu, hän on edelleen suomalainen, joka vain puhuu hyvää englantia. Mutta suomenruotsalaisesta koulusta ei olekaan tarkoitus valmistua suomalaisia, jotka vain puhuvat hyvää ruotsia, vaan siellä vahvistetaan suomenruotsalaista identiteettiä, rakennetaan kielellistä identiteettiä, tehdään identiteettityötä... Muissa kouluissa ei näistä asioista edes puhuta.

Sees kirjoitti: siellä vahvistetaan suomenruotsalaista identiteettiä, rakennetaan kielellistä identiteettiä, tehdään identiteettityötä...

Professorit Fred Karlsson ja Henrik Meinander sekä europarlamentaarikko Henrik Lax kirjoittivat tammikuussa 2011 Hesarin yleisönosastossa kielistrategian tarpeesta. Pohjustaessaan folktingetin vaatimaa kielistrategiaa (monta kuukautta ennen vaaleja ja folktingetin vaatimuksen pääsyä hallitusohjelmaan), he tulivat avanneeksi identiteettipuhetta:

"Mustavalkoinen eipäs juupas -keskustelu pakkoruotsista on vääristänyt kielipoliittisia ja kansallisiakin perspektiiviejämme. Ensisijaisestihan pitäisi olla kyse siitä, miten haluamme hahmottaa identiteettimme ja paikkamme nopeasti muuttuneessa maailmassa. Millaisia kansakuntamme keskeisten maantieteellisten suuntausten tulisi olla ja kuinka ne pitäisi toteuttaa? --- Kieltenopetuksen linjaukset ovat olennainen osa pienen kansakunnan kulttuuri- ja identiteettipolitiikkaa. Käsityksemme siitä, mihin kulttuuriin ja talouteen haluamme ensisijaisesti kytkeytyä ja kuulua, toteutuu konkreettisesti kielivalintonoissamme ja kielilainsaäädännössämme moneksi vuosikymmeneksi. --- Äidinkieltemme hyvä hallinta on muidenkin kielten hyvän omaksuminen edellytyksenä."

Tällainen puhe ei oikeastaan aukene suomenkieliselle:
- Mihin kulttuuriin haluamme kytkeytyä? (Emmekö elä Suomessa ja Euroopassa?)
- Kieltenopetus on olennainen osa kansakunnan identiteettipolitiikkaa? (Kuka määrittää, millaisia identiteettejä meillä pitäisi rakentaa?)
- Äidinkieltemme hyvä hallinta... (montako äidinkieltä meillä on?)

Muistamme varmaan kaikki Hbl:n artikkelin, n. vuosi sitten, jossa kerrottiin että ruotsinkielisen identiteetin löytämiseen/työstämiseen menee koko elinikä.
Joissakin artikkeleissa sitten lukee että tähän tarvitaan suomenkielisten apua.

Mielestäni esim. Jörn Donner ja Claes Andersson näyttävät hyvin löytäneen jonkunlaisen identiteetin, vaikkei heidän aikalaisistaan kaikki suomenkieliset lukeneetkaan ruotsia.

Tässä höpötyksessä (olkoonkin vaikka kuinka oppineen näköistä viisastelua) identiteetillä tarkoitetaan tässä maassa etuoikeutetussa asemassa olevaa pienen vähemmistön autonomiaa, jossa elää eri tavoin kieliä puhuvia ja puhumattomia ihmisiä.

Ruotsinkieliseksi voi syntyä ja ilmoittautua ilman mitään kielikontrollia. Monet tähän vähemmistööön kuuluvat ja ilmoittautuneet puhuvat ja osaavat suomea yhtä hyvin tai paremmin kuin ruotsia.

En sano nyt mitään siitä millaista se suomenruotsi on laadultaan.

Tapsa kirjoitti:Monet tähän vähemmistööön kuuluvat ja ilmoittautuneet puhuvat ja osaavat suomea yhtä hyvin tai paremmin kuin ruotsia.

Saman myöntää myös Sandberg ylläolevassa lainauksessa:

"Suomenruotsalaisilla ei ole mitään kaksikielisyyttä vastaan, elämmehän täysin symbioosissa suomenkielisessä yhteiskunnassa ja käytämme päivittäin 95-prosenttisesti suomen kieltä."

Mihin sitten tarvitaan vielä "palveluruotsia", ainakaan pääkaupunkiseudulla?

pentti kirjoitti:

Tapsa kirjoitti:Monet tähän vähemmistööön kuuluvat ja ilmoittautuneet puhuvat ja osaavat suomea yhtä hyvin tai paremmin kuin ruotsia.

Saman myöntää myös Sandberg ylläolevassa lainauksessa:

"Suomenruotsalaisilla ei ole mitään kaksikielisyyttä vastaan, elämmehän täysin symbioosissa suomenkielisessä yhteiskunnassa ja käytämme päivittäin 95-prosenttisesti suomen kieltä."

Mihin sitten tarvitaan vielä "palveluruotsia", ainakaan pääkaupunkiseudulla?

Me luemmekin "kohteliaisuusruotsia" ja "identiteettiruotsia".

Kyse on siitä, että pakkoruotsi ylläpitää illuusiota kaksikielisestä Finlandiasta, jossa ruotsin kielen merkitys on ikuisesti se, millaiseksi ruotsinkieliset itse sen itsenäisyyden alussa maalasivat: historiallinen ja kulttuurinen måste, joka sitoo meidät ainoaan mahdolliseen viitekehykseemme eli Nordeniin.

Pakon kritisoiminen on epäkohteliasta ja saa ruotsinkieliset "kokemaan, että heitä ei arvosteta", kuten pääministerimme asian ilmaisi.

Karlsson, Meinander ja Lax muistuttivat, että "kieltenopetuksen linjaukset ovat olennainen osa pienen kansakunnan kulttuuri- ja identiteettipolitiikkaa" ja että "äidinkieltemme hyvä hallinta on muidenkin kielten hyvän omaksuminen edellytyksenä". Identiteettiimme yritetään näin mahduttaa kahta "äidinkieltä". Tätä kutsutaan toisinaan myös nimellä "kulttuuriäidinkieli", mikä tarkoittaa, että suom(enma)alaisen äidinkielenä on kahden kielen kokonaisuus, jossa komponenttien paino voi vaihdella, mutta vain ne yhdessä kantavat kulttuuriamme, historiaamme ja identiteettiämme.

Selväksi tuli!
Luuletko Sees, että johtavat poliitikot, jotka kannattavat pakkoruotsia, ymmärtävät kaiken tämän?

pentti kirjoitti:Selväksi tuli!
Luuletko Sees, että johtavat poliitikot, jotka kannattavat pakkoruotsia, ymmärtävät kaiken tämän?

Osa ymmärtää, osa ei.
Välittävätkö ne, jotka ymmärtävät?
Osa välittää, osa ei.
Voivatko ne, jotka välittävät, mitenkään vaikuttaa?
Ei näytä siltä.

Osa meistä (maallikoista ja poliitikoista) liikkuu poliittisissa sfääreissä kuin lentokoneet automaattiohjauksella. Aina, kun tulee vastaa pakkoruotsin kriitikko, automaattiohjaus generoi vastauksen, "mutta onhan se rikkaus, että Suomi on kaksikielinen maa" ja autolokiin kirjataan kohdatun kriitikon kohdalle "sivistymätön tai vaikea luonne".

Osa meistä (maallikoista ja poliitikoista) näkee selvästi, millaisia kielipelejä pelataan, mutta näkee myös, että menettää mahdollisuuden vaikuttaa muihin, kenties hyvinkin tärkeisiin asioihin, mikäli pakkoruotsikriittisyyttä nostetaan esiin. Lisäksi moni ei halua yhteenottoa niiden läheistensä kanssa, jotka katsovat vapaaehtoisen ruotsin olevan henkilökohtainen loukkaus heitä kohtaan.

Näille ensiksimainituille ei voi kuin täydentää kaksikielisyysylistystä monikielisyysylistyksellä, sellainen sekoittaa heidän autopilottinsa puppugeneraattorin ja leimalaitteen.

Näitä jälkimmäisiä voi haastaa mukaan. Heillä on yleensä myös sellaista hiljaista tietoa liittyen kielikysymykseen, joka tulee itsellekin tarpeeseen.

Sees kirjoitti:Osa meistä (maallikoista ja poliitikoista) liikkuu poliittisissa sfääreissä kuin lentokoneet automaattiohjauksella. Aina, kun tulee vastaa pakkoruotsin kriitikko, automaattiohjaus generoi vastauksen, "mutta onhan se rikkaus, että Suomi on kaksikielinen maa" ja autolokiin kirjataan kohdatun kriitikon kohdalle "sivistymätön tai vaikea luonne".

Sehän tässä vähän kyrsii, että tällainen käyttäytyminen on täysin riskitöntä. Jos ja kun tuuli joskus kääntyy, nämä kääntävät joustavasti takkinsa eivätkä joudu minkäänlaiseen vastuuseen aikaisemmasta toiminnastaan. Sanotaan, että se oli "maan tapa", niinkuin näissä vaalirahasotkuissa.

pentti kirjoitti:Sehän tässä vähän kyrsii, että tällainen käyttäytyminen on täysin riskitöntä. Jos ja kun tuuli joskus kääntyy, nämä kääntävät joustavasti takkinsa eivätkä joudu minkäänlaiseen vastuuseen aikaisemmasta toiminnastaan. Sanotaan, että se oli "maan tapa", niinkuin näissä vaalirahasotkuissa.

En tiedä, montako kertaa keskivertoihminen herää tällaisesta autopilottiunesta ja huomaa olleensa muitten vietävissä. Minulle on niin käynyt jo useamman kerran. Ehkä sinua lohduttaa se, että kyllä sellainen jälkikäteen kirveltää, vaikkei siitä edesvastuuseen joudukaan.

Tärkeintä on herätellä mahdollisimman monia nyt ja ottaa sitten mukaan järkevämmän kielipolitiikan tekoon...