Sivu 1/1

Niinistön kielipoliittinen linja - miten se muotoutuu?

Lähetetty: 12.03.2012 15:40
Kirjoittaja Sees
Uuden presidentin on oltava varovainen puheissaan, varsinkin kielipolitiikkaa sivuavissa kommenteissa. Virkaanastujaispuheessa kaksikielisyysliturgialla ei kuitenkaan ollut näkyvää sijaa. Sen sijaan Niinistö puhui tavalla, jossa voi olla aineksia uudenlaiselle "suomalaisuuksien summa" -puheelle. Otan tässä muutaman esimerkin.

---

Viestini päättäjille ja vaikuttajille on: Luottamuksen voittaa vain näyttämällä esimerkkiä. Ja erityistä lujuutta vaaditaan niiltä, jotka itse voivat vaikuttaa omiin ja lähipiirinsä etuuksiin.

---

Meihin luotetaan laajasti. Suomi on hyvä naapuri ja haluttu osallistuja kansainvälisessä toiminnassa. Suomen kannattaa rakentaa vahvuuksilleen ja avata itselleen mahdollisuuksia, ei tarpeettomasti sulkea ovia tai kääntää selkäänsä.

Viittasin jo pohjoismaiseen malliin, joka on maailmalla tunnettu ja tunnustettu. Kannatan panostamista pohjoismaiseen yhteistyöhön ja yhteiseen toimintaamme maailmalla. Pidän myönteisenä sitä, että Baltian maat ovat nousseet täydentämään perinteistä pohjoista yhteenkuuluvuutta.

Suhteemme Venäjään on edelleen ulkopolitiikkamme keskiössä. Niin kahdenväliset yhteytemme kuin EU:n ja Venäjän yhteistyön kehittyminen ovat kannaltamme tärkeitä. Sekä inhimillinen että kaupallinen kanssakäyntimme laajenee ja on tarpeen kehittää mahdollisimman ennakoitavaa toimintaympäristöä.

Alueellisella yhteistyöllä on oleellinen merkitys Suomelle, onpa sitten kyse Itämeren pelastamisesta tai avautuvien arktisen alueen mahdollisuuksista.

Suomi on ollut vastuullinen ja solidaarinen toimija Euroopan unionissa. Jäsenyys taas on tuottanut meille vakautta ja selkeän viitekehyksen tulevaisuuteen. Yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseksi on nyt aloitteellisuutta ja tilausta, johon meidän on syytä tarttua.

Kansainvälinen ympäristö muuttuu; samalla kun maailmanlaajuinen keskinäisriippuvuus kasvaa, syntyy myös eritahtisuutta ja uudentyyppisiä kilpailuasetelmia. Suomen tulee tunnistaa nämä kehityssuunnat ja osata asemoida itsensä muuttuvaan maailmaan. Siksi on tärkeää, että yhteys Yhdysvaltoihin pidetään vahvana samalla kun uutta vauhtia haetaan suhteissamme Kiinaan ja muihin kehittyviin talouksiin.

---

Vanhoista suomalaisista arvoista tärkein liittyy työn eetokseen, suomalaiseen työmoraaliin.

Kunnioitan sellaista suomalaista, joka tekee velvollisuutensa eikä pidä itsestään meteliä. Kunnioitan sellaista suomalaista, joka on rakentanut tämän maan tehtaassa, toimistossa, pellolla, yrityksessä tai kodissa. Hänen maailmankuvansa ja arvonsa on ansaittu.

Yhtä lailla kunnioitan sellaista suomalaista, joka poikkeaa muista ja tekee omiaan – insinööriä joka poistaa turhan mutkan tuotannosta; virkailijaa joka ei taivu tarpeettomaan byrokratiaan; taiteilijaa joka luo uuden perspektiivin; rakennusmiestä joka löytää käytännön ratkaisun; yrittäjää joka näkee mahdollisuuden siellä missä muut eivät.

Tarvitsemme näiden suomalaisuuksien summaa. Tarvitsemme ennakkoluulottomia menestyjiä ideoineen, ja tarvitsemme myös vakaata suomalaista väkeä tekemään näistä ideoista totta.


Tasavallan presidentti Sauli Niinistön virkaanastujaispuhe 1.3.2012
http://www.tpk.fi/Public/default.aspx?c ... ture=fi-FI


Onko Niinistö valintansa jälkeen muualla sanonut tai kirjoittanut jotakin aiheeseen liittyvää?