vapaakielivalinta.fi

Aamulehden mukaan Halonen toi uutta hallitusta tervehtiessään hyvin suorasti esille kantansa kielikiistaan. Hänen mielestään ruotsin aseman turvaaminen ei ole syrjimistä, vaan tasa-arvoa.
– Kansalaisten tasavertaisuutta korostaa myös hallituksenne linja kansalliskielistämme - suomesta ja ruotsista.

Hämmentää tämä tilanne, jossa puhutaan "ruotsin aseman turvaamisesta" ja papereissa kuitenkin lukee "pakollisen ruotsin jatkaminen ja varhaistaminen" vastoin enemmistön tahtoa. On syntynyt puhetapa, jossa pakollisesta ruotsista käytetään häveliäitä ja jotenkin reilunoloisia kiertoilmauksia.

Koko poliittinen eliittimme näyttää olevan mukana tässä kiertoilmausleikissä. Tämä on sellaista neuvostoajan liturgiaa - ja sellainen aiheuttaa myöhemmin kansallista häpeäntunnetta.

Siis periaatteessa on ihan ok puhua kauniisti ruotsista ja turvata sen puhujien asemaa - mutta toisaalta ei ole rehellistä pitää pakkoruotsia osana ruotsinkielisten oikeuksia.

Sitä paitsi rasisminvastaisen puheen osana tuki pakolliselle ruotsille on vähintäänkin ristiriitaista. Pakko liittää tähän se, mitä Umayya Abu-Hanna totesi hesarissa viime talvena:

Suomen yhteiskunnan demograafinen rakenne on muuttumassa vääjäämättömästi, nopeasti ja radikaalisti.

Vuonna 2025 arvioidaan, että joka kolmas tai neljäs helsinkiläinen on siirtolainen tai siirtolaistaustainen.

Kun ruotsinkielisen vähemmistön prosentti pienenee, olemme tilanteessa joka on demokratian silmissä kestämätön – jos vaaditaan kaikilta sekä suomen että ruotsin osaamista. Lähitulevaisuutta ajatellen taistelu ruotsinkielen eksklusiivisesta asemasta ei ole järkevä eikä eettinen. Se on hävitty taistelu, joka voidaan kääntää joko positiiviseksi suunnitteluksi tai katkeraksi vainoharhaksi.

Äidinkieleni on arabia, toinen kieleni on heprea, tyttäreni äidinkieli on zulu, kotikielemme on englanti. Emme ole vaatimassa sitä, että saisimme käyttää äidinkieltämme virastoissa, mutta on todella epäreilua meidän henkilökohtaisella kehityksellä olla kehittämättä ja investoimatta meidän perheen kieliin. Meidän pitää antaa aikaa ja taloudellisia resursseja, jotta kaikki kansalaiset voisivat kehittää äidinkieliään mahdollisemman monipuolisesti ja rikkaasti.

Toisaalta suomalaista yhteiskuntaa ajatellen taloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja ulkopoliittiset etuudet olisivat monikertaiset, kun suomen lisäksi ihmisillä voi olla mahdollisimman monta eri kieltä.

Milloin päästään puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä? "Kansalaisten tasavertaisuus" on nyt jotain ihan muuta kuin se, mitä pakollisella ruotsilla saavutetaan.

Käsite "kansalliskieli" on epäselvä käsite. Mielestäni Suomessa on vain yksi kansalliskieli - suomen kieli. Luulen, että en ole ainoa, joka ajattelee näin.

Kun Suomi on yli 90-prosenttisesti suomenkielinen maa, jossa puhutaan lähes kahtasataa erilaista kieltä "äidinkielinä", niin on varsin selvää, että ruotsin kieli sijoittuu vähemmistökielien joukkoon.

Jos jätetään epäselvät kansalliskieli-puheet taustalle ja keskitytään vain todelliseen kielitilanteeseen, niin Suomihan on mitä selvimmin yksikielinen, suomenkielinen maa, jossa on useita erilaisia kielivähemmistöjä. Tässä tilanteessa pakkoruotsin ylläpitäminen ja jatkaminen ja mahdollinen aikaistaminen on sulaa hulluutta.

Suomessa pitäisi siirtyä Ruotsin mallin mukaisesti yhden pääkielen kielipolitiikkaan koululaitoksen sisällä. Ruotsin kieltä voidaan tarjota valinnaisena vaihtoehtona kautta koulujärjestelmän, mutta pakkoruotsista tulee luopua koulutuksen kaikilla asteilla.

Hmjoo, minut aikanaan jo nuorelta iältä teki kriittiseksi tässä asiassa juuri tuo jotenkin kovin tarkoitushakuinen, manipuloiva retoriikka tähän asiaan liittyen, mitä en koskaan mitenkään ole voinut hyväksyä. Uskon että moni muukin pakkoruotsin vastustaja kokee kielipoliittisen kantansa olevan jotenkin hyvin syvällinen siinä mielessä, että se on osa omaa oikeustajua ja suoranaista rehelliseksi koettua ajattelua. Tässä kuviossa pakkoruotsin kannatus vaikuttaa suorastaan jonkinlaiselta poliittiselta kultilta, joka yrittää keinolla millä hyvänsä muokata todellisuutta itselleen tarkoituksenmukaiseen suuntaan.

Näin tämä ainakin minulle toimii, kyse ei sinänsä ole suomenruotsalaisten "vastustamisesta" vaan kaiken sen vastustamisesta, mitä he tekevät asiansa ajamiseksi, kun näköjään toisia ihmisiä ei tarvitse asiassa kunnioittaa edes sen vertaa, että yritettäisiin olla järkevässä keskusteluyhteydessä. Tarkoitus pyhittää siis keinot.

Tuo NL-vertaus on hyvä; joskus tuntuu siltä, että NL:n toisinajattelijoilla oli varmasti samanlainen olo, kun joutui yrittämään pitää kiinni "todellisuudesta" keskellä dogmaattista vyörytystä...

Eero Nevalainen: --- Uskon että moni muukin pakkoruotsin vastustaja kokee kielipoliittisen kantansa olevan jotenkin hyvin syvällinen siinä mielessä, että se on osa omaa oikeustajua ja suoranaista rehelliseksi koettua ajattelua. Tässä kuviossa pakkoruotsin kannatus vaikuttaa suorastaan jonkinlaiselta poliittiselta kultilta, joka yrittää keinolla millä hyvänsä muokata todellisuutta itselleen tarkoituksenmukaiseen suuntaan.

Näin tämä ainakin minulle toimii, kyse ei sinänsä ole suomenruotsalaisten "vastustamisesta" vaan kaiken sen vastustamisesta, mitä he tekevät asiansa ajamiseksi, kun näköjään toisia ihmisiä ei tarvitse asiassa kunnioittaa edes sen vertaa, että yritettäisiin olla järkevässä keskusteluyhteydessä."

Näin minäkin koen. On kova työ säilyttää asiallisuutensa ruotsinkielisiä kohtaan, kun se kuuluvin ja näkyvin osa suomenruotsalaisista välttää aidon keskustelun ja korvaa sen väheksynnällä ja tuomitsemisella ja käyttämällä kaikkia arveluttavia politiikan keinoja, joilla esim. nyt kansalaisten enemmistön näkemyksiä ja kokemuksia loukkaava ja heidän lastensa opiskelua vaikeuttava Ahtisaari-paperi päätyi osaksi hallitusohjelmaa.

Ja syvimmiltään kyse on demokratiasta - onko sitä vai ei.