Väittely kiihtyy, mutta me emme

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
Opiskelija
Viestit: 169
Liittynyt: 22.06.2010 21:21

Väittely kiihtyy, mutta me emme

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja Opiskelija » 07.04.2011 12:11

Viime aikoina pakkoruotsikeskustelussa on nähty ja kuultu paljon valheellista propagandaa. Valinnan vapauden ajaminen kieliopinnoissa on pyritty epätoivoisesti rinnastamaan ruotsalaisvihaan ja vihaan vähemmistöjä kohtaan. Jokainen kriittisesti ajatteleva yksilö voi itse tarkistaa Vapaa Kielivalinta ry:n kannanotoista, että mikä on totuus tämän yhdistyksen kohdalla.

Meidän kaikkien yksityisten kirjoittajienkin olisi hyvä muistaa kiinnittää huomiota siihen, ettei anneta vastapuolelle (joka ei siis ole ruotsinkieliset vaan pakkoruotsittajat, joihin kuuluu paljon myös suomenkielisiä) kirjoituksissamme vahingossakaan koukkuja, joihin tarttua ja vääntää asia vihapuheeksi tms.

Eli hillitään itsemme, vaikka epäoikeudenmukaisuus kuinka loukkaisi. Vastapuoli ei pelaa samoilla säännöillä, mutta meitä ei arvioidakaan samoilla kriteereillä. Kirjoitetaan siis fiksusti ja asiasta. Tunnepitoiset kirjoitukset ovat toki inhimillisiä, mutta ei kohdisteta niitä ihmisiin, vaan järjestelmään.

Tämän tekstin tarkoitus ei ollut holhota ketään, vaan tuoda esiin oma mielipiteeni siitä miten me ajaisimme asiaamme tehokkaimmin. Luulen, että suurin osa teistä jakaa tämän ajatuksen.

Jaska
Viestit: 1119
Liittynyt: 27.02.2011 15:43
Viesti:

Re: Väittely kiihtyy, mutta me emme

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja Jaska » 07.04.2011 13:23

Allekirjoitan!

jyse23
Viestit: 75
Liittynyt: 19.01.2011 12:09

Re: Väittely kiihtyy, mutta me emme

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja jyse23 » 07.04.2011 13:50

Tiedän yhden hyvän konstin vaikuttaa - rauhallisesti, äänettömästi, coolisti, - kynällä äänestyslomakkeeseen pakkoruotsia vastustavan ehdokkaan numero. Siistiä!

Muuten asiallinen muistutus Opiskelijalta, pysytään asiassa.

Suomalainen
Viestit: 115
Liittynyt: 18.11.2008 17:06
Paikkakunta: Tampere

Re: Väittely kiihtyy, mutta me emme

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Suomalainen » 07.04.2011 14:36

Täytyy nyt kuitenkin muistaa että jo pelkkä pakkoruotsin vastustaminen koetaan vihaksi ja se on ihan sama mitä sanoo se käännetään vihapuheeksi.

Eero Nevalainen
Viestit: 1388
Liittynyt: 17.11.2008 23:14
Paikkakunta: Nurmijärvi
Viesti:

Re: Väittely kiihtyy, mutta me emme

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja Eero Nevalainen » 07.04.2011 18:17

Nimenomaan näin. Itse asiassa kielipoliittiset keskustelut ovat kehittäneet minunkin pinnaani aivan valtavasti; en varmasti olisi näin rauhallinen silmille tulevien/ylimielisten fanaatikkojen käsittelijä kuin olen, ellen olisi harrastanut juuri tätä aihepiiriä.

Hannu Koho
Viestit: 138
Liittynyt: 24.11.2008 10:45
Paikkakunta: Imatra

Re: Väittely kiihtyy, mutta me emme

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja Hannu Koho » 07.04.2011 19:47

Aiheellinen muistutus Opiskelijalta. Toivottavasti tuota siteerataan seuraavassa pakkoruotsi-illassa :wink:

Itseänikin kiukutti puoluejohtajien ylimielinen yksimielisyys vaalipaneelissa: myös Kiviniemi oli sitä mieltä että ruotsia vaan kaikille äänestäjiltä kysymättä, ja Soini lähinnä toisteli Keskustajohtajan puheita(sanoi toki lyhyesti fraasin pakkoruotsi-pois), kuin ei itse olisi asiaa vaivautunut edes miettimään. Tuli mieleen, että PS valmistautuu jo hallitukseen sovussa RKP:n kanssa?
Onneksi ei ollut silloin toimittaja mikrofonin kanssa pyytämässä kommenttia...

Mutta tämäkään turhautuminen ei saa näkyä asiattomina purkauksina: tiemme on pitkä mutta voitto varma sillä kansan enemmistö ei enää mieltään tule muuttamaan.

Puolitutun toimittajan ohje meille kielikeskustelijoille "laskekaa aina kymmeneen ennen kuin alatte kirjoittaa" on hyvä muistaa. Eihän meiltä argumentit lopu.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Re: Väittely kiihtyy, mutta me emme

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 07.04.2011 20:56

Puoluejohtajien vaisuus ja vanhaan pitäytyminen keskusteluissa johtunee siitä, että pakkoruotsikeskustelu tahraa ne, jotka kannattavat valinnanvapautta. Meillä on sellainen yleisesti hyväksytty liturgia, jonka perusteltukin arvostelu leimaa yksilön jotenkin äärimmäiseksi (finskhetsförbundetilaiseksi), epäilyttäväksi (ehkä rasistiksi), piiloalemmuudentuntoiseksi, sivistymättömäksi (kun ei tunne koodistoa),...

Toiseksi kielivapauden argumentit eivät ole saaneet palstatilaa eivätkä ehkä ole se vahvin osa poliitikkojen osaamisaluetta.

Ongelmana on myös toimittajakunnan vahva pakkoruotsimyönteisyys, mikä on aika mielenkiintoista. Ilmeisesti toimittajakoulutusta on suhteellisesti huomattavasti enemmän ruotsinkielisenä. Koulutuksessa lienee jotain, mikä vahvistaa pakkoruotsimyönteisyyttä. Ehkä toimittajat kokevat, että heille pakollinen ruotsi on ollut hyödyllinen, ehkä toimittajat seuraavat vahvasti nimenomaan pohjoismaista mediaa. Sitten tulee vielä toimittajien suuri työttömyys ja alitajuinen halu omaksua sellainen maailmakuva, joka ei vaarannu uraa.

Muutos on kyllä jo tapahtumassa, ihmiset uskaltavat avoimesti kritisoida nykyistä kieltenopetusta. Jopa enemmistö ehdokkaista oli jo vapaaehtoisen ruotsin kannalla. Näin oli ehkä ennenkin, mutta siitä ei puhuttu. Virallisesti jokaisen edustajan tahto oli puoluejohdon taskussa.

Lisäys:

Mielestäni esimerkiksi hesarin keskusteluista näkyy, miten tavattomasti argumentointi on kehittynyt puolentoista vuoden takaisesta - siis vapaaehtoisen ruotsin kannattajilla. Pakkoruotsimyönteisten argumentaatio ei ole muuttunut miksikään, pakkomatematiikka ja pohjoismainen identiteetti jatkavat, ja tietysti natsikortti heiluu. Mysgubbarit eivät juuri näy keskusteluissa.

Suomalainen
Viestit: 115
Liittynyt: 18.11.2008 17:06
Paikkakunta: Tampere

Re: Väittely kiihtyy, mutta me emme

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja Suomalainen » 07.04.2011 21:34

Sees kirjoitti:Meillä on sellainen yleisesti hyväksytty liturgia, jonka perusteltukin arvostelu leimaa yksilön jotenkin äärimmäiseksi (finskhetsförbundetilaiseksi), epäilyttäväksi (ehkä rasistiksi), piiloalemmuudentuntoiseksi, sivistymättömäksi (kun ei tunne koodistoa),...
No ei meillä kyllä ole yleisesti hyväksyttyä linjaa joka hyväksyy tuon tyhjänpäiväisen liturgian totuudeksi. Tässä on kyse lähinnä ruotsinmielisen median hyväksytystä liturgiasta joka kieltäytyy kyseenalaistamasta tuota käsitystä. En myöskään usko että toimittajat on aivopesty, he vain eivät pysty julkaisemaan kriittisiä artikkeleita koska median omistus tai muut sidonnaisuudet estävät nykyisen käytännön arvostelun. Leimaaminen on helppoa, sen olemme nähneet myös maahanmuuttokeskusteluissa ja se tulee jatkumaan ja jopa voimistuman myös kielipolitiikassa.

Eero Nevalainen
Viestit: 1388
Liittynyt: 17.11.2008 23:14
Paikkakunta: Nurmijärvi
Viesti:

Re: Väittely kiihtyy, mutta me emme

#9 Lukematon viesti Kirjoittaja Eero Nevalainen » 07.04.2011 21:42

Kannattaa myös huomioida peukku-kannatusluvut. Se, että pakkoruotsivastaisilla fiksuilla kannanotoilla on pari-kolmesataa plussaa on jo jotain. Sitä ei voi selittää muutaman nettinatsin katkerilla mukamielipiteillä... siinä missä "oman elämänsä seppä" on aika nollilla :)

Hannu Jussi
Viestit: 1108
Liittynyt: 02.04.2011 19:32

Re: Väittely kiihtyy, mutta me emme

#10 Lukematon viesti Kirjoittaja Hannu Jussi » 07.04.2011 23:10

Siis että mitään ei saa sanoa, jaaha.
Sen sanon että mainitsemanne Hesarin kommentoija kirjoittaa myös Höblässä - hyvin monella eri nimimerkillä.
Siellä pisteet nousee satoihin.

masa99
Viestit: 117
Liittynyt: 13.02.2011 06:40

Re: Väittely kiihtyy, mutta me emme

#11 Lukematon viesti Kirjoittaja masa99 » 08.04.2011 07:10

Kieli keskellä suuta on hyvä pitää pakkoruotsikeskustelussa, mutta totuus kyllä on, että enemmän tässä vastapuoli menee koko ajan alta riman, ja käyttää hyvin arveluttavia ja alhaisia keinoja ja vertauksia hyväkseen.

Vapaan kielivalinnan kannatus ei saa marginalisoitua "pienen piirin vauhkotukseksi" tai antaa itsestään sellaista kuvaa, sillä se jos mikä palvelee vastapuolen intressejä. Juuri tällaista "marginalisointiahan" pakkoruotsittajat itse ovat yrittäneet saada aikaan.

Mielestäni pakkoruotsikeskustelussa on hyvä olla mahdollisimman asiallinen, mutta kuitenkin jämäkkä ja terävä. Eikä mielestäni homma miksikään "hurrivihaksi" ole yltynytkään, vaan aika asiallisenahan pakkoruotsin vastustus on säilynytkin koko ajan.

Asianhaarat huomioiden on pieni "hurrivihakin" sinänsä ihan inhimillistä, mutta ei siitä tarvitse suurta numeroa tehdä.

dejavu
Viestit: 466
Liittynyt: 28.01.2010 09:43
Paikkakunta: Tampere

Re: Väittely kiihtyy, mutta me emme

#12 Lukematon viesti Kirjoittaja dejavu » 08.04.2011 09:17

[quote="masa99"]Kieli keskellä suuta on hyvä pitää pakkoruotsikeskustelussa, mutta totuus kyllä on, että enemmän tässä vastapuoli menee koko ajan alta riman, ja käyttää hyvin arveluttavia ja alhaisia keinoja ja vertauksia hyväkseen.

Samaa mieltä. Esim Stefan Wallin kertoo telkkarissa valheellista tarinaa 90-vuotiaasta muorista, joka oli kuulemma
kauhuissaan, kun 30-luku palaa. Todellisuudessa mummo kertoi, että mielenosoituksen osanottajien silimissä ei näkynyt vihaa,
ja muutenkin toiminta oli hyvin maltillista verrattuna 30-lukuun, jolloin rouva pikkutyttönä oli ihmetellyt maailman menoa.
RKP on muuttanut selkeästi koulutuspoliittisen kysymyksen kielipolitiikaksi, jolloin koko keskustelu on muuttunut mediassakin kielipolitiikaksi.
Vaalikeskusteluissa on unohdettu elinkeinolämän kanta ja intressit, Itä-Suomen anomus, virkamiesruotsin toimimattomuus jne.
Mutta, kun koulutuspolitiikka muuttuu kielipolitiikaksi, pitää asiasta kertoa myös kielipolitiikan kannalta olennaiset asiat.
Suomen kielipolitiikka on enemmistön kannalta epäoikeudenmukaista, ja sen käytännön toteutumattomuus taas on epäoikeudenmukaista vähemmistön kannalta, koska vähemmistö pettyy, kun kansa ei tee poliitikkojen tahdon mukaisesti.

Ainoa paikka, missä enemmistöllä ei ole teoillaan mahdollisuutta vastustaa nykyistä kielipolitiikkaa, on koulu.
Muualla enemmistö voi käytöksellään näyttää, että ei hyväksy maan kielipolitiikkaa.
Ja kyllä se enemmistö sen näyttääkin, ei suinkaan mielenosoituksissa, vaan arkipäivän työssä ja kanssakäymisessä.
Suomi toimii vain yhdellä yhteisellä kielellä, sanoi laki mitä tahansa.
Epäsuhta ja epäoikeudenmukaisuus kasvattaa juopaa eliitin ja kansan välillä,
mikä taas heikentää kansan jo muutenkin heikkoa sitoutumista ylhäältä ohjattuun ruotsin ylläpitoon.
Ruotsi siis näyttäytyy nimeomaan politiikan takia rasitteena, ei rikkautena.
Ei kai me kansana voida olla syyllisiä, kun poliitikot sössivät luonnollisen rikkauden kansalaisten silmissä rasitteeksi ?
Niin tai näin, asia menee eteenpäin. Jossain vaiheessa poliitikkojen todellisuus ja
kansan todellisuus ovat etääntyneet niin kauaksi toisistaan, että lakeja on täysin mahdoton noudattaa.
Oikeastan olemme jo siinä vaiheessa. Kielilaki toimii käytännössä vain sellaisissa kunnissa,
joissa vähemmistön määrä on vähintään 20 %: tästä on ihan tutkittua tietoa.
Tuo 20 % on terveen järjen mukainen raja, intuitiivinen..oikeustajun mukainen.

Itseäni harmittaa eniten resurssien tuhlaus:
Poliittisen tarkoitusperän takia tuhlataan koko ikäluokalta yhden maailmankielen osaamismahdollisuus, '
koska "ruotsi ei ole tavallinen kieli" (Soininvaara 7.4.)

TK
Viestit: 2516
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Väittely kiihtyy, mutta me emme

#13 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 08.04.2011 10:39

Kaikissa tilanteissa elämässä, oli aihe sitten mikä tahansa, on tärkeää se, MITEN asiansa ilmaisee. Mitään oleellista ei kannata jättää sanomatta, mutta, on vain mietittävä sitä, miten asiansa ilmaisee.

Vastaa Viestiin