kyy povella?

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
ukulit
Viestit: 4
Liittynyt: 13.01.2011 18:24

kyy povella?

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja ukulit » 27.01.2011 15:54

Sananvapausrikos, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, pakina, sallittu liioittelu ja provosointi, radio-ohjelma Tekstiversio
28.12.2010

Poliisi oli tutkinut, oliko toimittaja syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan kahdessa erillisessä radio-ohjelmassa. Ohjelmien aiheena oli maahanmuutto, minkä yhteydessä toimittaja oli esittänyt mielipiteitä ja väitteitä suomenruotsalaisista, ja ns. pakkoruotsi. Tutkintapyynnön tehnyt yhdistys oli katsonut, että toimittaja oli mainituissa radio-ohjelmissa levittänyt yleisön keskuuteen lausumia, joissa suomenruotsalaisia solvattiin ja paneteltiin. Kysymys oli julkaistun viestin sisältöön perustuvasta epäillystä rikoksesta, minkä vuoksi esitutkinta-aineisto toimitettiin sananvapauslain 24.1 §:n nojalla ylimmän syyttäjän syyteharkintaan. Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen teki asiassa syyttämättä jättämispäätöksen seuraavin perustein:

Kiihottamista kansanryhmää vastaan -säännöstä on tulkittava sananvapautta huomioon ottaen. Tämän vuoksi rangaistavaksi menettelyksi on katsottava ennen muuta sellaisen tiedon, mielipiteen tai muun viestin levittäminen, jossa ryhmään kohdistuvaa väkivaltaa tai syrjintää pidetään hyväksyttävänä tai toivottavana. Sama koskee ilmaisuja, joissa ihmisiä verrataan eläimiin, loisiin jne. tai yleistäen väitetään heitä rikollisiksi tai esitetään alempiarvoisiksi. Toimittajan esittämiä väitteitä ei voinut samaistaa tällaisiin lausumiin. Tämän vuoksi toimittajan oli menettelyllään pysynyt sallitun liioittelun ja provokaation rajoissa vaikka joitakin toimittajan esittämistä tosiasiaväitteistä oli pidettävä varsin subjektiivisina ja vaikka jotkut ymmärrettävästi olivat loukkaantuneet hänen käyttämien kielikuvien vuoksi. (R 10/480)

http://www.vksv.oikeus.fi/Etusivu/Ratka ... 0609601437

vastaavasti minä olen tehtaillut tutkintopyyntöjä näistä tännekin tuomistani teksteistä , mutta eipähän vain ole johtanut rikostutkimukseen:

http://vapaakielivalinta.fi/forum/viewt ... f=13&t=512

kuka vielä väittää, etteikö suomessa asu kahden kerroksen väkeä?