pjl69 kirjoitti: ↑13.08.2026 17:06
https://yle.fi/a/74-20240892
Torsell on toiminut Opetushallituksessa ruotsinkielisen toiminnan johtajana syyskuusta 2019 alkaen. Lisäksi hän on vastannut muun muassa toisen kotimaisen kielen kehittämisohjelmasta. Oppivelvollisuusuudistuksen koordinointi ja seuranta Opetushallituksessa on myös ollut Torsellin vastuulla.
Ei mitään uutta auringon alla.
Koko 2020-luku on ollut RKP:n ja ruotsinkielisten voittokulkua
ja samalla kaikkien muiden
kieliryhmien tappiota.
Mitään vastavoimaa RKP:n harjoittamalle röyhkeälle politiikalle ei ole ollut.
Uhoavat perussuomalaiset myivät perseensä ja aloittivat pyhän kielisodan - englannin kieltä vastaan.
Oikeastaan keskusta, ei persut, oli ainoa, joka hallituksessa hieman laittoi kapuloita RKP:n rattaisiin vuonna 2019, kun RKP yritti palauttaa pakkoruotsin yo-kirjoituksiin.
Sen jälkeen kaikki on mennyt RKP:n vaatimusten mukaisesti.
2024 pakkoruotsia lisättiin peruskouluun.
Tämän persut antoivat tapahtua.
Toki päätös oli kahden ruotsinkielisen, Henrikssonin ja Anderssonin, keskenään junailema ja runttaama
Marinin hallituksessa jo 2023.
Orpon hallituksen opetusministeri on sittemmin huolehtinut siitä, että pakkoruotsia on tiukennettu ja lisätty myös korkeakouluissa,
jopa 20 opintopisteeseen.
Vapautukset pakkoruotsista on täysin
estetty RKP:n vaatimuksesta.
Nyt menossa on lisäksi pakkoruotsin hivuttaminen takaisin yo-kirjoituksiin:
Ensin lisättiin pakollisten aineiden määrä viiteen, jotta paine pakkoruotsin kirjoittamiseen lisääntyisi.
Parhaillaan RKP yrittää vähentää reaaliaineiden määrää, jotta pakkoruotsin kirjoittaminen edelleen lisääntyisi.
Koulutuspolitiikka on täysin RKP:n
käsissä ja palvelee ainoastaan 5%:n
eliittivähemmistön etua.
Joku Peltokangas höpisee muslimeista, mutta ei tajua, että suurin ongelma ja vinoutuma on aivan muualla.
Peltokangas on ylimielinen idiootti,
joka otti muutama vuosi sitten kantaa siihen, miksi persut eivät tehneet mitään suomalaisten pakkoruotsitaakan keventämiseksi..
Vastaus oli suunnilleen "turpa kiinni köyhä ja tyydy kohtaloosi"
Tämä siis yksityisviestinä...
Ratkaisevaa on nyt passiivisen vastarinnan tehostaminen: Pitää koeponnistaa, kuinka pitkälle ruotsinopettajien hegemonia riittää oppilaitoksissa, kun koko koulutuspolitiikka on RKP:n tiukkaakin tiukemmassa otteessa.
Kuinka kauan Suomella on varaa tähän ruotsin kielen tolkuttoman ylikorostettuun erityisasemaan-
nimenomaan koulutuspolitiikassa?