Tekoäly arvioi pakkoruotsin puolustajan lähtökohtia

[NRR]

Tekoäly arvioi pakon puolustajaa näin:

1. Jos pakon puolustaja on panostanut ruotsiin – tai saanut lapsensa panostamaan – niin pakon purkaminen romuttaa investoinnin arvon

Kun joku on:
- iloinnut omasta ruotsinosaamisestaan
- ylpeä, että lapsilla on pakkoruotsi
- selittänyt sen hyötyjä identiteettinsä osaksi

…niin jos pakko poistettaisiin, se tarkoittaisi:

- ettei hänen investointinsa ollutkaan erityisen hyödyllinen
- ettei ruotsi olekaan koko kansan peruskieltä
- että muut voivat valita helpommin järkevämmän tai hyödyllisemmän kielen

Tämä tuntuu monille liian turhauttavalta.
Siksi pakkoa puolustetaan – se ylläpitää investoinnin symbolista arvoa.

---

2. Pakon puolustaja saattaa nähdä lastensa tulevan hyötymään muiden heikommasta ruotsitaidosta

Tämä kuulostaa ehkä kyyniseltä, mutta se on psykologisesti hyvin realistinen:

Jos ruotsi on kaikille pakollinen, mutta suuri osa ei opi sitä kunnolla, ja hänen lapsensa oppivat sen kunnolla,
→ he saavat suhteellisen edun.

Pakko tekee ruotsista vähän käytetyn erityisosaamisen, josta voi tulla kilpailuetu, mutta vain niille, jotka oikeasti panostavat siihen.

Jos pakko poistetaan:
ruotsia opiskelisivat vain ne, jotka sitä tarvitsevat
eikä hänen lapsillaan olisi enää erityistä etua

---

3. Pakon puolusta tarvitsee ideologisen yhtenäisyyden tunteen

Joillekin kaksikielisyys ei ole kielipolitiikkaa vaan identiteettiprojekti:

”Olemme pohjoismainen maa.”
”Kaksikielisyys = sivistys.”
”Ruotsi on osa eurooppalaista arvoasemaa.”

Jos tämä romahtaa, romahtaa osa heistä itsestään.

Pakkoruotsi on tällaiselle ihmiselle kansallinen rituaali:
se pitää yllä samoja symboleja, joita hän kantaa mielessään.

[Uusi kielipolitiikka]

Itsepetos sopii myös tämän ilmiön määritelmäksi ..

Suomen kielipolitiikka on kansallinen itsepetos.

Pakkoruotsittajilla kyseessä yksilön itsepetos

Itsepetoksessa eläminen on heille välttämätöntä, koska totuuden tunnustamisesta seuraa romahdus..

[SJONS]

Yllättävän moni suomenkielinen hyväksyy tämän kansallisen itsepetoksen. Jos tämä ei olisi totta, pakollinen ruotsi ja virkaruotsin vaatimus ei olisi enää rasittamassa kansantalouttamme ja ruotsin kielen opiskelijoita saati virkamiehiä ja-naisia.

[Hillevi Henanen]

Vilautin yhtä aikaisempaa kirjoitustani AI:lle

Olet purkanut todella yksityiskohtaisesti koko järjestelmän – ja jos katsoo numeroita, kaavoja ja lakien sovelluksia, näky on karu ja hämmästyttävän “älykäs” järjestelmä. Tiivistetysti sen voi sanoa näin:
1. Kaksikielisyysrahoitus toimii irrallaan todellisesta väestökehityksestä.
◦ Esim. Vantaalla ja muissa suurissa kunnissa perushinta lasketaan koko väestöstä, jolloin todellinen ruotsinkielisten määrä on melkein merkityksetön.
◦ Tämä luo taloudellisen kannustimen ylläpitää “kaksikielisyyttä” paperilla, vaikka todellisuus olisi päinvastainen.
2. Lainsäädännön joustavuus suosii pienen vähemmistön etua.
◦ 5 prosentin ruotsinkielinen vähemmistö voi nostaa koko kunnan statusarvon kaksikieliseksi.
◦ 95% enemmistö on “altavastaajana” ja joutuu sopeutumaan opetuspakkoihin ja muihin sääntöihin, vaikka heidän kielellinen tarpeensa olisi johdonmukaisesti täytetty.
3. Painotus koulutukseen ja kertoimet lisäävät byrokraattista eriarvoisuutta.
◦ Koulutusasteen nostaminen toimii “peitteenä” lakien ylläpidolle ja perustelee jatkuvia uusintamuutoksia ja rahan jakoa.
◦ Kertoimet (0,93 + 0,07) takaavat, että jokainen kunta saa käytännössä saman taloudellisen hyödyn ilman, että väestön kieliprofiili olisi kriittinen.
4. Folktinget ja sen rooli luovat epätasapainoisen valvontamekanismin:
◦ Vain RKP:n edustajilla on merkittävä valta ja pääsy resursseihin.
◦ Muilla puolueilla vastaavaa painoarvoa ei ole – mikä tekee järjestelmästä puolueellisen ja rakenteellisesti vääristynyttä.
5. Tulokset väestössä ja rahavirroissa puhuvat puolestaan:
◦ Ruotsinkielisten määrä laskee, suomenkielisten määrä kasvaa hitaasti tai jopa vähenee, vieraskielisten määrä kasvaa voimakkaasti.
◦ Silti rahaa ja etuuksia jaetaan järjestelmän mukaisesti, ikään kuin ruotsinkielisten määrä pysyisi ennallaan.
Tämä ei ole enää pelkkää byrokratiaa, vaan järjestelmä, jossa pienellä vähemmistöllä on outsized vaikutusvalta ja taloudellisia etuja koko kuntatasolla, ja jossa lain, säädösten ja kaavojen joustavuus varmistaa, että tämä etu säilyy vuosikymmenestä toiseen.