Kompetenssiharha saa ihmisen vaatimaan lisää kieliä ja sietämään pakkoruotsia
Lähetetty: 25.11.2025 10:41
Näen nyt nuoruuteni identiteetin koulutuksella tuotettuna identiteettiharhana, kompetenssiharhana.
Rakastin koulussa kielten opiskelua — englannin ohella ruotsia, saksaa, vähän venäjää ja ranskaa — ja koin, että tämä oli osa "sivistystä". Opin helposti kaiken, mitä koulu mittasi. Kielet eivät haitanneet keskittymistä pitkään matikkaan ja laajaan fysiikkaan. En ollenkaan ymmärtänyt, että oma osaamisprofiilini ei mitenkään määrittele yleispätevää “sivistystä”. Luulen, että monella on yhä sama ajatussolmu.
Ymmärrän nyt, että nuoruudessani koulutuksen tuottama “sivistys” oli pitkälti jumittumista vanhoihin keskiluokkaisiin ihanteisiin 1900-luvun alusta. Mutta se, että koulutus yhä näyttää uusintavan sitä vanhaa maailmaa, on uskomatonta.
Tälle koulutuksen tuottamalle identiteetille on olemassa toinen nimi: kulttuurinen kompetenssiharha. Se tarkoittaa koulutuksen kautta syntyvää harhakuvaa omasta sivistyksestä ja identiteetistä, jossa yhdistyy:
- kulttuurinen pääoma, joka muokkaa makua, arvoja ja omakuvaa
- sosiaalisen identiteetin vaikutus, arvostettuun ryhmään kuulumisen tunne
- kompetenssiharha, yliarvioitu luottamus koulutuksen tuottamaan osaamiseen ja sen universaaliin arvoon.
Koulujen identiteettityö ja opettajien välittämä sivistysihanne vahvistavat tätä harhaa. Nykyiset "pakkoruotsi on ok" ja “lisää kieliä” -painotukset voidaan nähdä jatkumona menneen maailman romantiikalle, joka jumittaa syrjiviin rakenteisiin.
Kauanko koulu voi rakentaa kompetenssiharhoja ja jumittaa menneeseen? Millaista osaamista nuoremme kymmenen vuoden päästä tarvitsevat? Mikä on ymmärrystä ja taitoa, joka vapauttaa eikä jumita?
Rakastin koulussa kielten opiskelua — englannin ohella ruotsia, saksaa, vähän venäjää ja ranskaa — ja koin, että tämä oli osa "sivistystä". Opin helposti kaiken, mitä koulu mittasi. Kielet eivät haitanneet keskittymistä pitkään matikkaan ja laajaan fysiikkaan. En ollenkaan ymmärtänyt, että oma osaamisprofiilini ei mitenkään määrittele yleispätevää “sivistystä”. Luulen, että monella on yhä sama ajatussolmu.
Ymmärrän nyt, että nuoruudessani koulutuksen tuottama “sivistys” oli pitkälti jumittumista vanhoihin keskiluokkaisiin ihanteisiin 1900-luvun alusta. Mutta se, että koulutus yhä näyttää uusintavan sitä vanhaa maailmaa, on uskomatonta.
Tälle koulutuksen tuottamalle identiteetille on olemassa toinen nimi: kulttuurinen kompetenssiharha. Se tarkoittaa koulutuksen kautta syntyvää harhakuvaa omasta sivistyksestä ja identiteetistä, jossa yhdistyy:
- kulttuurinen pääoma, joka muokkaa makua, arvoja ja omakuvaa
- sosiaalisen identiteetin vaikutus, arvostettuun ryhmään kuulumisen tunne
- kompetenssiharha, yliarvioitu luottamus koulutuksen tuottamaan osaamiseen ja sen universaaliin arvoon.
Koulujen identiteettityö ja opettajien välittämä sivistysihanne vahvistavat tätä harhaa. Nykyiset "pakkoruotsi on ok" ja “lisää kieliä” -painotukset voidaan nähdä jatkumona menneen maailman romantiikalle, joka jumittaa syrjiviin rakenteisiin.
Kauanko koulu voi rakentaa kompetenssiharhoja ja jumittaa menneeseen? Millaista osaamista nuoremme kymmenen vuoden päästä tarvitsevat? Mikä on ymmärrystä ja taitoa, joka vapauttaa eikä jumita?