Jutussa suositellaan kaksisuuntaista kielipoliittista muutosta:
Ruotsinkielisissä oppilaitoksissa lisätään suomea.
Suomenkieliset koulut vapautetaan pakkoruotsista.
PAKKORUOTSISTA EROON
Samaan aikaan kuin suomen- ja ruotsinkielisten oppikoulujen kustantamiseen käytettävien varojen oikeudenmukaiseen jakoon on pyrittävä m.m. edellisessä numerossa ehdottamallamme tavalla, nimittäin ottamalla valtion ruotsinkielisten oppikoulujen opetuskieleksi asteettain suomi, samaan aikaan on myös kiinteästi edelleen vaadittava, että suomenkielisissä oppikouluissa vallalla olevasta pakkoruotsista on nopeasti päästävä eroon.
On esitetty monta hyvää ja kaunista sanaa tömän pakkoruotsin puolesta. Mutta valitettavasti näissä esityksissä pieni tarve tai muutamien harvojen henkilöiden tarve oikea kyllä ja tunnustettava yleistetään, kuten harkitsemattomien ihmisten tapana on tehdä, kaikkien sivistyneiden tarpeeksi. Jos tasaväkisesti kaksikielisen seudun viranomainen tarvitsee myös ruotsin taitoa, eivät yli kolmea milioonaa suomalaista palvelevat viranomaiset ditä tarvitse. Jos historiamme tutkijat sitä arvitsevat, ei se merkitse sitä, että se on koko suomalaiselle sivistyneistölle välttämätöntä. Jos muutamille prosenteille sivistyneistöstä ruotsi on tarpeellinen, miksi tämän takia uhrataan yli 95 prosentin mahdollisuudet suuren sivistyskielen paremman taidon hankkimiseen?
Sitäpaitsi: on vaikeaa ymmärtää, miksi ruotsin opiskelu, olkoonpa se vähemmän tai enemmän tärkeää, on yhä Suomen itsenäisyyden aikanakin ehdottomasti pidettävä pakollisena tehtävänä. Jos näet tämä pakko poistettaisiin, voisi ruotsi jäädä joko valinnaiseksi tai vapaaehtoiseksi aineeksi. Edellisessä tapauksessa voitaisiin järjestää esim. niin, että oppilaiden olisi valittava kaksi kieltä seuraavista kolmesta: saksasta, englannista ja ruotsista. Jälkimäisessä tapauksessa ruotsin voisi valita muista kielistä riippumatta. Jokaisella olisi mahdollisuus opiskella ruotsia, jos to- dellista tarvetta olisi. Pelkäävätkö ruotsalaisliehittelijämme, suomalaisen väestön suomenkieliset ruotsittajat, sitä pomahdusta, joka heidän epäkansallisesta, tutisevien pönkkien varaan rakennetusta valtalinnastaan epäilemättä kuuluisi, jos kansamme pakollinen ruotsilla kurittaminen lopetettaisiin?
Kun tarpeen mukaiseen opiskeluun jäisi valinnaisuuden tai vapaaehtoisuuden pohjalle sovitetun järjestelyn jälkeenkin täysi mahdollisuus, niin on päivänselvää, ettei asiallisia syitä voida esittää tässä kohden yhä vielä jatkuvan mielettömän voimien ja varojen tuhlauksen puolesta. Eittämätön tosiasia onkin, että suomalainen Suomi voi raivata tiensä tasaisemmaksi suurten sivistyskansojen viljaville ja vehmaille maille ja pulppuaville sivistyslähteille ainoastaan päättävästi syrjäyttämällä tässä maassa yhä vielä vallankäyttöä ohjaavat, etupäässä perittyyn kaksikielisyyteen tai salaruotsalaisuuteen pohjautuvat ryhmä- ja sukuedut.
Epäkansallinen, epäasialinen pakkoruotsin järjestelmä on luettava kurjimpiin tässä maassa ajateltavissa oleviin kieltenopetusjärjestelmiin. Jokaisen kansan olemassaololle on ehdottomasti välttämätön jokin alin määrä kansallista itsetuntoa. Pakkoruotsi kalvaa lakkaamatta pohjaa tämän itsetunnon alta, jopa useissa tapauksissa sen tävdellisesti tuhoaa. Ympärillä kuohuva elämä nostaa pinnalle pakkoruotsin turvin epäkansallisia, kansallisen itsetuntonsa musertaneita onnenonkijoita, raajarikkoja, jotka nilkuttaen, valittaen, ähkien ja puhkuen, muita ja itseään syytellen, mutta samalla elämän makupalat suuhunsa korjaten, koettavat yhteiskunta- ja valtakuntaparkaamme päivästä toiseen johdattaa. Kansamme elämän puun mahla juoksee tällä välin arvottomana hietikkokankaalle niistä haavoista, joita sen runkoon lyödään pakkoruotsin terävällä kirveellä. Kansallisen itsetunnon alintakaan määrää ei saavuteta, ja siksi on kansamme olemassaolokin toistaiseksi uhattu.
Kurjistakin kurjin on tässä viheliäisessä menossa niiden suomenkielisten osa, jotka mikä mistäkin tekosyystä mutta tavallisesti mammonan orjina - ovat nousseet kansansa elinehtoa, suomalaiskansallista herätystyötäkin vastustamaan ja siis palvelemaan kansamme olemassaolon vihollisia, idän ja lännen muukalaisia, jotka jo tuhantisen vuotta ovat tästä meidän kansastamme suonta iskeneet.
Mahdollisimman pian pakkoruotsista eroon! Se on tunnussana, joka vuosi vuodelta kovaäänisempänä tulee kaikumaan vallanpitäjien korviin. Ei pidä luulla, että kansamme on luopuva olemassaolonsa elinehtojen turvaamisesta.
Mitä kirjoituksessa ehdotetaan? 
Kirjoituksen perustelut: 
Kirjoitus kiteytyy ajatukseen enemmistön epäoikeudenmukaisesta kohtelusta kielipolitiikassa