https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2 ... 75924.html
Suomessa ollaan huolissaan kielitaidon yksipuolistumisesta. Yhä suurempi osa nuorista opiskelee koulussa äidinkielen lisäksi pelkästään englantia ja toista kotimaista kieltä. Saksan, ranskan, venäjän tai espanjan valitsee enää harva. Se tarkoittaa, ettei meillä tulevaisuudessa ole kovin paljon näiden kielten osaajia.
Asia huolestuttaa yrityksiä, mutta sillä on taloutta laajempi merkitys. Kieli on myös portti kulttuuriin. Eurooppalainen Suomi tarvitsee eurooppalaisten kielten osaajia.
Suomalaisten kielitaito ei ole kuitenkaan kehittynyt vain huonoon suuntaan. Vaikka kielten opiskelu on kapeutunut, osaamisen kärki on terävöitynyt. Erityisesti englantia nuoret käyttävät nykyään aivan eri tasolla kuin vanhempansa. Englantiin panostaminen on ollut nuorilta rationaalinen valinta.
Englannista on tullut nykymaailman lingua franca, jonka edessä on jouduttu nöyrtymään myös Saksan ja Ranskan kaltaisissa omista kielistään ylpeissä suurissa maissa. Englantia tarvitaan useimmissa ammateissa, ja kielen erinomainen osaaminen avaa ovet kansainvälisille työmarkkinoille. Sujuvasta englannista on nuorille enemmän hyötyä kuin usean kielen tyydyttävästä hallitsemisesta.
Kielitaidon merkitystä muuttavat – vaikka eivät poista – myös koko ajan kehittyvät käännösohjelmat, joita voidaan käyttää työssä ja matkaillessa. Tekoäly toimii niin kääntämisessä kuin kielten opetuksessakin. Vaikka kieltä ei opiskeltaisi koulussa, sitä voidaan opiskella omin päin kännykällä.
Kielikeskustelussa ilmenee joskus sellaista säilyttävää asennetta, joka leimaa koulutuskeskustelua laajemminkin. Kun johonkin erillisenä oppiaineena opiskeltavaan kieleen on takavuosina koulutettu tietty määrä opettajia, totta kai he toivovat tuon aineen opetuksen kukoistavan. Osin tästä voi johtua, että suomalaiskoululaisille on tarjolla pitkälti samoja kieliä kuin heidän isovanhemmilleen oli, vaikka maailman painopiste on tällä välin siirtynyt pois Euroopasta.
Vastaavasti niille aineille, joita kouluissa ei opeteta, ei ole puolestapuhujia silloinkaan, kun niiden opiskelemiseen olisi hyvät syyt. Kielistä selvin esimerkki on kiina, jonka osaamisesta olisi epäilemättä suurta hyötyä niin oppilaille kuin yrityksillekin. Kiinaa opiskellaan Suomessa kuitenkin paljon vähemmän kuin monissa sellaisissa maissa, joissa vanhemmilla on suurempi vaikutus koulujen kielivalikoimaan.
kymmenen prosenttia suomalaisista puhuu jo äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia. Täällä on kymmeniätuhansia venäjän, viron, arabian, somalin, farsin, kurdin, kiinan ja albanian osaajia sekä lisäksi tuhansia vietnamin, thain, turkin, ukrainan, espanjan ja tagalogin puhujia. Jos kieliä ajatellaan pääomana, maahanmuutto on antanut Suomelle valtavan pääomaruiskeen. Osataanko sitä arvostaa ja hyödyntää?
Kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK selvitti yritysten kielitaitotarpeita toukokuussa 2022, valtaosa yrityksistä piti työnhakijoiden vieraiden kielten taitoa riittävänä. Sen sijaan työnhakijoiden puutteellinen suomen osaaminen koettiin ongelmaksi. Tärkeää suomen osaaminen Suomessa onkin, mutta maahanmuuttajien kielitaitoa kannattaisi tarkastella laajemmin – vaikkapa samalla tavalla kuin valtioneuvoston vuoden 2022 kielipoliittisessa ohjelmassa tarkasteltiin kotoperäisten kielten osaamista ja elinvoimaa.
Suomalaisen koulun käynyt maahanmuuttajaperheen lapsi osaa yleensä hyvin ainakin kolmea kieltä eli äidinkieltään, englantia sekä suomea tai ruotsia. Kovin harvinaista ei ole sekään, että maahanmuuttajaperheen lapsi oppii kotona kaksi kieltä.
Jos kielitaito avaa ovia kulttuuriin, kahdessa kulttuurissa elämisen täytyy olla ajattelulle erityisen rikastuttavaa. Kun tämä osaaminen otetaan huomioon, kuva suomalaisten kielitaidosta näyttää heti paljon valoisammalta.