Luin tuoretta selvitystä
"Toinen kotimainen kieli varhaiskasvatuksessa"
https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julka ... vatuksessa
Ruotsinkieliseltä puolelta kommentoitiin, että koska lasten arki päikyn ulkopuolella on niin ruotsinkielistä, niin ei sitä suomea ehdi päikyssä vahvistaa.
Suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa toimivien vastaukset erosivat monella tapaa ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa toimivien vastauksista. Selkeästi yleisimpinä haasteina
ruotsin kielen lisäämiselle nähtiin monikieliset ryhmät ja kielenkehityksen haasteet.
"Meillä on 21 lapsen ryhmässä jo valmiiksi 9 kieltä suomen lisäksi ja yhdelläkään lapsella ei ole ruotsi kielenä, joten näissä on riittävästi meille kielitietoisuutta. Tällä hetkellä ryhmässä on erilaisten tuen tarpeisia lapsia paljon ja nyt pyrimme tukemaan näitä tarpeita, joten ruotsin kielen lisääminen toimintaan ei todellakaan ole ajankohtaista!"
Mutta ei anneta sen enempää tilaa alan arkiymmärrykselle - meillähän on kielistrategiaa, kielivarantoselvitystä, seurantaraporttia... Arkijärjelle ne ovat liirumlaarumia, mutta opetuksen kehittämisessä ne ovat velvoittavat raamit.
Kansalliskielten hyödyntämisestä ja arvostamisesta
varhaiskasvatuksessa määrätään myös varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Jokaisella
varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus tutustua toiseen kotimaiseen kieleen, eli ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa olevilla lapsilla suomen kieleen ja suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa olevilla ruotsin kieleen.
Vuonna 2017 julkaistun kielivarantoselvityksen (Pyykkö, 2017) toimenpide-ehdotusten tavoitteena oli lisätä ja kehittää kielten oppimista paitsi perusopetuksessa myös varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa, jotta kieliopinnot alkaisivat niin aikaisessa vaiheessa kuin mahdollista. Selvityksen pohjalta kieliopintojen aloitus varhennettiinkin perusopetuksen ensimmäiselle luokalle vuodesta 2020 lähtien. Niin Pyykön (2017) kuin myös Mikanderin ja Vesalaisen (2023) mukaan olisi kuitenkin tärkeää, että lasten kielellisiä valmiuksia tuettaisiin entistä systemaattisemmin jo varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa.
Kaksikielisessä Suomessa kulttuurin ja kulttuuriperinteen ymmärtäminen edellyttää myös tietoisuutta maan kaksikielisyydestä. Näin ollen varhaiskasvatuksessa on tärkeää tukea sekä yksikielisten että monikielisten lasten tietoisuutta toisesta kotimaisesta kielestä ja maamme kaksikielisyydestä. Lisäksi varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaan lapsia tulee rohkaista tutustumaan toisiin ihmisiin, kieliin ja kulttuureihin. Henkilöstö toimii mallina lapsille kielellisen, kulttuurisen ja katsomuksellisen moninaisuuden myönteisessä kohtaamisessa.
Mahdollisuus oppia molempia kansalliskieliä takaa kaikille yhtäläiset mahdollisuudet esimerkiksi työmarkkinoilla. Hyvä toisen kotimaisen kielen taito luo myös myönteistä yhteiskunnallista kieli-ilmapiiriä ja mahdollistaa yksilölle kielitaitonsa ja kulttuuripiirinsä laajentamisen
(Kansalliskielistrategia, 2021). Työ myönteisen kieli-ilmapiirin tukemiseksi sekä toiseen kotimaiseen kieleen liittyvän kiinnostuksen ja positiivisten asenteiden herättämiseksi tulee aloittaa jo varhaiskasvatuksessa.
Kielenopetuksen jatkumon ei nähdä alkavan jo varhaiskasvatuksessa, vaikka varhaiskasvatuksessa
voitaisiin hyödyntää kielenoppimisen herkkyyskaudet ja tukea kaikkien lapsien kielenkehitystä ja monikielisyyttä. Seurantaraportissa[/b] ei voitu vähäisen vastausmäärän vuoksi vastata siihen kysymykseen, onko Monikielisyys vahvuudeksi -raportin (Pyykkö, 2017) suositusten mukaisia sisältöjä kehitetty varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksessa.
Ruotsinkieliset kohtaavat edelleen suomenkielisiä useammin kieleen perustuvaa häirintää ja ennakkoluuloja (Herberts, 2023; Lindell, 2021). Ennakkoluulojen ja stereotypioiden taustalla on usein tietämättömyys toisesta kieliryhmästä, joka puolestaan johtuu esimerkiksi maantieteellisten kielirajojen aiheuttamista rajallisista kieliryhmien välisistä kontakteista. Ennakkoluulot periytyvät usein aikuisilta lapsille, ja siksi on erityisen tärkeää panostaa kieliryhmien kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen jo varhaisista ikävuosista lähtien. Siksi on tärkeää, että Suomi edistää kulttuuria, joka tukee kieliryhmien keskinäistä ymmärrystä ja hyväksyntää.
Kansalliskielistrategian (2021) tavoitteena on, että Suomessa vallitsee suvaitsevainen ja ennakkoluuloton kieli-ilmapiiri ja, että eri kieliryhmien välillä on luontevaa kanssakäymistä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi lasten kieltenoppimista tulee tukea varhaiskasvatuksesta alkaen muun muassa vahvistamalla ja laajentamalla kielikylpy- ja kielisuihkutoimintaa. Myös kieliryhmien kohtaamiset tulee vakiinnuttaa, ja yhteistyötä ystäväryhmien välillä tai tandemyhteistyön muodossa tulee kehittää.
Tummensin noita opuksia, joihin nojataan selventääkseni, miksi ne ovat olleet RKP:lle niin tärkeitä. Näiden kautta hallitsee koko kenttää. Ne tulee mainita ja niitä noudattaa joka hankkeessa.Aiemmin mainitussa Monikielisyys vahvuudeksi selvityksessä (Pyykkö, 2017) suositeltiin myös, että varhaiskasvatukseen tuotaisiin kielenopiskelun aloittamiseen orientoivia elementtejä, kuten leikillisyyttä, pelillisyyttä tai kielisuihkutusta. Selvityksessä mainittiin erityisesti ns. kevytmuotoinen kielisuihkutustapa, jossa ”kielenopetuksen aloittamista valmistellaan tuomalla kielisuihkutuskieltä lasten arkeen pieninä makupaloina ennen varsinaista kielenopetuksen aloittamista. Ajatuksena on, että jo pienikin kosketus vieraaseen kieleen ja kulttuuriin jättää lapsen aivoihin muistijäljen myöhempää oppimistilannetta varten.” (Pyykkö, 2017). Tällaisten kielellisten makupalojen tarjoaminen toisella kotimaisella kielellä ei välttämättä vaadi huomattavia kielitaitoja, mutta rohkeutta käyttää vähäistäkin kielitaitoa ja kykyä oppia uutta yhdessä lasten kanssa.
Eikä pidä unohtaa, että suomenruotsalainen Magma on nyt vetämässä suuntaviivoja kaikelle kieltenopetukselle.
Ja eilen Ylessä ylennettiin Svenska yYen pomo från Åbo akademi luovan toiminnan päälliköksi vastaamaan myös kaikesta suomenkielisestä ohjelmatoiminnasta, mm. suomenkielisestä lasten ja nuorten tarjonnasta...
Vaikea tätä on ymmärtää.