Sivu 1/1

...ihmiset voivat hiukan paremmin ja niin edelleen. Se on vahvuus, ja se on rikkaus, se ei ole keneltäkään pois...

Lähetetty: 26.07.2024 16:59
Kirjoittaja Hillevi Henanen
33 kunnalle siis jaetaan reilut 100 miljoonaa vuodessa "kaksikielisyysrahaa", 260:lle monikieliselle kunnalle joissa parhaimmissa ruotsi on putoamassa 10 puhutuimman kielen listalta ei tipu euroakaan pakkoruotsista huolimatta.

Tuo miljardi 10 vuodessa on melkoinen summa, joten siirryin tilastollisesti ajassa eteenpäin siihen aikaan kun ruotsinkielsiä ei enää ole.
Otin tämänhetkisen tilaston, mutta poistin surut kieliryhmänä ja osana koko väestöä.
Tämä kaava ei ole turhan tarkka siitä onko su-ru kaksikielisyys-korvaukseen maksamiseksi kunnassa suruja tai ei, kunhan vain on jotain väkeä. Myöskään minkäänlaista alarajaa jossa kaksikielisyyskorvauksen maksaminen loppuisi, ei ole määritelty.

Ainoa isohko muutos näkyi ruotsienemmistöisissä kunnissa, joka muutenkin on ylivoimaisesti pienin ryhmä.
Heille siunaantuisi yhteensä tämän kaavan avulla vain 1 miljoona euroa vuodessa kaksikielisyydestä ilman ensimmäistäkään surua.

Kaavan rakentajan nerokkuus tulee esiin suomienemmistöisten kaksikielisten kuntien kohdalla.
Vaikka asukasta kohti kerroin on vain 0,07*kaksikielisyyden perushinta (nyt kun 0,93*kaksikielisyyden perushintaan oikeuttavia ruotsinkielisiä ei enää ole laskuissa mukana) tekevät väkimäärät silti summat ihan huomattaviksi.

Nollalla ruotsinkielisellä Helsinki saisi tällä kaavalla ilman suruja vuodessa kaksikielisyysavustusta 13 miljoonaa, Espoo 6, Vantaa 5, Turku 3,9, Vaasa 1,1, Lohja 0,9, Kokkola 0,87, Porvoo 0,76 ja Kirkkonummi 0,71 miljoonaa.

Re: ...ihmiset voivat hiukan paremmin ja niin edelleen. Se on vahvuus, ja se on rikkaus, se ei ole keneltäkään pois...

Lähetetty: 27.07.2024 12:07
Kirjoittaja Hillevi Henanen
Myöskään minkäänlaista alarajaa jossa kaksikielisyyskorvauksen maksaminen loppuisi, ei ole määritelty.
Kun kolme ruotsinkielistä kuntaa piti saada kaksikielisyysavustuksen piiriin, se oli helposti järkättävissä tilapäisellä lakimuutoksella 2014. Vips! Tietenkään tämä muutos ei koske muita kuntia.

Miten sitten on 40 miljoonaa 10 vuodessa näille pikkukunnille siivittänyt ruotsinkielistä kasvua?

Nämä kunnat olivat vielä 10 vuotta sitten suhteellisen lähellä 6 prosentin rajaa suomenkielisten määrässä, nyt ne ovat hiukan alle viidessä prosentissa.
Niiden yhteinen asukasmäärä oli viime vuonna 17 479. Nousua kymmenessä vuodessa 744 henkilöä. Tapu tapu!

Suomenkielisten määrä on laskenut kymmenessä vuodessa kolmellakymmenellä eli
heitä oli viime vuonna 867, eli jokaista suomenkielistä kohti on näille kunnille siunaantunut 10 vuodessa
46 136 € korvamerkitsemätöntä verotonta hyvää kaksikielisyysavustuksena. Ei tietenkään tarkoita konkreettista rahan saamista, mutta he ovat kelvanneet tekosyyksi.

Heitä kumminkin ollaan tarvitsevinaan "kaksikielisyysteatterin" osapuolena.
Toistaiseksi kaksikielisyyden vaatimuksena on, että molempia kansalliskieliä pitäisi kunnasta löytyä.

Eli väestötilastojen salaaminen on siis ihan perusteltua.

Ruotsinkielisten määrä on tänä aikana kutistunut 246:lla, mutta ryhmä muut on komistunut yli tuhannella.

Katselin tuolta kuntatilastosta suomenkielisistä kunnista pari lähinnä näiden kolmen yhteistä kokoa vastaavaa kuntaa.
Näissä kolmessa siis 17 479 asukasta.
17 050 asukkaan Pieksämäki olisi pienempi (20 Surua) ja 17 953 asukkaan Heinola olisi suurempi kuin tämä ryhmä (40 surua!)

Mitenkähän näiden kahden kunnan talouteen olisi vaikuttanut 4 vuosimiljoonaa puhtaana käteen? 10 vuotta!

Re: ...ihmiset voivat hiukan paremmin ja niin edelleen. Se on vahvuus, ja se on rikkaus, se ei ole keneltäkään pois...

Lähetetty: 27.07.2024 13:55
Kirjoittaja Hillevi Henanen
.........Ruotsinkielinen väestö ikäryhmittäin
.........2023
.........Heinola.....Pieksämäki
 
..0 - 17.....2...............0
18 - 29.....2...............3
30 - 34.....0...............1
35 - 39.....2...............2
40 - 44.....1...............0
45 - 49.....1...............0
50 - 54.....2...............1
55 - 59.....2...............1
60 - 64.....7...............2
65 - 69.....5...............5
70 - 74.....7...............1
75 - 79.....2...............2
80 - 84.....4...............2
85 - 89.....3...............0
90 -..........0...............0
Yht.........40.............20

Tässä siis kolmea surukuntaa verrattu asukasmääriltääm samansuuruisiin suomenkielisiin kuntiin.

Väestö 31.12........Yht. ........Suomenk.......Surut.......Muut
Korsnäs..............2015..............74.............1686..........255
Luoto...................5843............304.............5347.........192
Närpiö.................9621............489.............7120.......2012
Yht....................17479.............867..........14153.......2459

Heinola.............17953.........17009................40.........903
tai
Pieksämäki.......17050.........16209................20.........820

Näitä surukuntia uhkaa heidän kielensä näivettyminen turhana, joten 4 miljoonaa vuodessa tämän uhkan edessä on heille välttämätön. Idempänä Suomessa sen sijaan ei ole mitään mainittavia uhkia, joten.....

Re: ...ihmiset voivat hiukan paremmin ja niin edelleen. Se on vahvuus, ja se on rikkaus, se ei ole keneltäkään pois...

Lähetetty: 27.09.2024 14:13
Kirjoittaja Hillevi Henanen
https://yle.fi/a/74-20113904

Yläkoulun henkilökunta vaatii toimia Pohjanmaalla – heidän mukaansa koulussa vallitsee nöyryyttämisen ja väkivallan kulttuuri
Ruotsinkielinen väestö
Mustasaari
Vuosi.........2014.......2023 
Ikä 
0 - 6...........1259.......1096
7 - 17.........1796.......1977
18 - 29.......1488.......1323
30 - 34.........787........776
35 - 39.........841........774
40 - 44.........833........902
45 - 49.........883........796
50 - 54.........746........846
55 - 59.........809........844
60 - 64.........846........739
65 - 69.........929........799
70 - 74.........589........813
75 - 79.........514........784
80 - 84.........423........447
85 - 89.........347........315
90 -..............177........239
Yhteensä.13267....13470

Tälle väkimäärälle on syydetty "kaksikielisyys"rahaa lähes 40 miljoonaa 10 vuodessa.

Suosikkiperusteluni sille, että suomen kielen opetusta ei voi lisätä surualueella on se, että
silloin samalla tuntimäärällä pitäisi lisätä 95%:ssa maata "toisen kansalliskielen" opetusta.
Ehkä sitten he voisivat harkita maan pääkielen opiskelua. Muuten se ei olisi heidän mielestään "oikeudenmukaista".

Sillä 95%:n suomenkielisellä alueella on sentään 0,45 % "ruotsinkielisiä". Mitä nyt sadassa kunnassa (36%:ssa koko Manner-Suomen pinta-alasta) alle 10 kpl/kunta (0-9 kpl).
Toki heidänkin oikeuksiaan pitää "valvoa" kysymättä syitä heidän muuttamisestaan suomenkielisiin kuntiin.

Vanha viisas suomalainen sananlasku sanoo, että
Itselleen sika kiusaa tekee kun kaukalonsa kaataa.

19763 asukkaan Mustasaaren kanssa samaa kokoluokkaa olevat suomenkieliset kunnat:
Naantali 19999 asukasta
Kurikka 19759 asukasta
Varkaus 19727 asukasta
Hamina 19534 asukasta
Kempele 19514 asukasta
Olisikohan heillä ollut korvamerkitsemättömälle 40 miljoonalle/kunta kymmenessä vuodessa käyttöä?