Onko odotukset realistiset Perussuomalaisten voiton jälkeen?

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
Weeku
Viestit: 136
Liittynyt: 18.02.2014 19:24

Onko odotukset realistiset Perussuomalaisten voiton jälkeen?

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja Weeku » 11.04.2023 10:21

Mielestäni nyt on olisi aika miettiä loogisesti, miten päästään ns. pakkoruotsista eroon. Jotenkin tuntuu, että odotukset ovat hieman liian optimistiset mahdollisuuksiin nähden.

Vanha viisaus on, että norsukin syödään pala kerrallaan. Samaa periaatetta pitäisi käyttää myös ns. pakkoruotsin purkamisessa. Nykyinen ruotsin kielen opetusjärjestelmä perustuu kahteen toisiaan tukevaan poliittiseen päätökseen, eli kouluruotsiin ja virkamiesruotsiin. Kyse on kuin talosta, jossa kivijalka on kouluruotsi ja seinät + katto on virkamiesruotsi. Jos tämä rakenne halutaan purkaa, niin loogisesti ajatellen ensin puretaan katto ja seinät, sitten vasta kivijalka. Samaa ajatusta tulisi pyrkiä vaalimaan ruotsin kielen aseman purkamisesta, sillä saman aikaisesti ei molempia kannata edes yrittää purkaa.

Olen vahvasti sitä mieltä, että ensi vaiheessa olisi panostettava erityisesti virkamiesruotsin poistamiseen. Keskustelin vaalien alla usean kansanedustajan kanssa, jotka olivat nytkin ehdokkaina. Yksikään heistä ei tunnustanut tietävänsä, että virkamiesruotsi on pakollinen ainoastaan suomalaisille, ei vastaavan tutkinnon suorittaneelle ulkomaalaiselle henkilölle. Kaikki haastattelemani ehdokkaat pitivät tätä vaatimusta jopa epäreiluna ja lupasivat puuttua asiaan, jos tulisivat valituiksi. Tämähän ei vielä takaa mitään, mutta antaa mahdollisuuden vaalikauden aikana ottaa asia esille, kun tapaan heitä eri tilaisuuksissa.

Uskon, että puuttuminen virkamiesruotsiin onnisuisi, vaikka RKP olisi hallituksessa, sen puolustamiseksi kun ei löydy yhtään järkevää argumenttia. Koko järjestelmän purkaminen ei varmasti onnistu yhdellä kertaa ja yhdessä vaalikaudessa. Tämähän nähtiin jo Sipilän hallituksen aikana, kun Perussuomalaiset olivat hallituksessa. Ainut merkittävä kielipoliittinen asia tuolta ajalta on, kun silloinen työministeri Jari Lindström lupasi opetella puhumaan paremmin ruotsia jollakin maakunta matkalla.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Onko odotukset realistiset Perussuomalaisten voiton jälkeen?

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 11.04.2023 11:27

Missään muualla maailmassa ei ole virkaruotsia vastaavaa pakkoa kaikissa tutkinnoissa. Olisi iso voitto jo, jos tämän saisi hallitusneuvotteluissa julki.

Virkaruotsin purkaminen jämähtänee samaan tapaan perustuslakitarkisteluihin kuin pakkoruotsiton kielikokeilu aikanaan.

Ja jos vei pari vuotta päätellä, ettei muutaman oppilaan vapauttaminen peruskouluruotsista kaada "kaksikielisyyttä", niin virkaruotsin kohdalla puhutaan paljon pitemmästä ajasta.

Minulle olisi yli kymmenen vuotta sitten riittänyt, että pakkoruotsista saa vapautuksen lääkärintodistuksella ja/tai koulun erityisopettajan arviolla. Ei käynyt.

Koska ruotsilla ei ole aitoa tarvetta tai suosiota, pakon on oltava ehdoton.

Joulun alla ruotsinopet & SvenskaNu jopa kantelivat tasa-arvovaltuutetulle, kun Aalto oli vapauttanut virkaruotsista muutaman opiskelijaparan, joilla ei lukioruotsia pohjana.

Ei kuulemma käy, nuoremmilta menee moti, jos huhu vapautuksista kiertää.

Kielistrategiaan on myös kirjattu kokeilujen esto.

Tietysti virkaruotsin poistoa pitää yrittää, muttei se onnistu yhdessä hallituskaudessa.

Nyt peruskoulun kielikokeiluun olisi tarkistukset tehty. Se oli jo hallitusohjelmassa kerran. Ainakin tämä kannattaa nostaa pöydälle.

Nythän pakkoruotsi sai lisää tunteja. Koulu on muutenkin pulassa. Aika kestämätön kuvio ilman vapautuksia. Miten taata vapautukset?

Pitäisi tunnustaa, että moni ei opi ruotsia, vaikka
- oppii englantia,
- oppii vaativia taitoja (luma & it).

Pakkoruotsi erityisesti poikien tappio:
- Vain 11% pojista ja 25% tytöistä saavutti
puhumisessa tason 8-10.
- Jopa 40% pojista ja 20% tytöistä ei saavuttanut kirjoitustehtävässä edes tasoa 5.
Karvi - https://mobile.twitter.com/fineec1/stat ... 7030982656

Folktinget vaatii nyt ruotsin yo-koetta pakolliseksi, koska Pohjola on muka skandinaavinen kieliyhteisö, jonne suomalaiset kelpaavat vain pakkoruotsilla. RKP:n ja folktingetin asenteet ja maailmankuva eivät tätä aikaa. Tämäkin nostettava esiin.
https://www.hbl.fi/artikel/3af3d077-063 ... a19c79d648

Tarvitaan neuvotteluissa avointa puhetta myös mediaan:
- Tarvitaan RKP:n tulkinnat ohittava käsitys suomalaisuudesta, käsitys jossa suomen kieli yhdistää vaikka nuorilla eri kieliä ja hybridi-identiteettejä.
- Tarvitaan tekoälyn ja tulkkiappien käytön korjaama käsitys kielitaidosta.
- Tarvitaan tuki englannin merkitykselle (Keskisarjasta huolimatta).
- Tarvitaan oppilaiden/opiskelijoiden erilaisia taustoja, taipumuksia ja tavoitteita kunnioittava lähtökohta opseille.
- Tarvitaan oikeus hyvään suomen kieleen (ja puheessa ei pidä käyttää nimikettä kotimaiset kielet).

Siis
- vapautukset ruotsista peruskouluun (lukihaasteet, maahanmuutto)
- pakkoruotsiton kielikokeilu peruskouluihin uusiksi
- vapautukset lukioon ja amiksiin (lukihaasteet, maahanmuutto)
- vapautukset virkaruotsiin (lukihaasteet, maahanmuutto) ja valmisteluun virkakielten vaatimusten poisto tutkintoasetuksista

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2183
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Onko odotukset realistiset Perussuomalaisten voiton jälkeen?

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 11.04.2023 12:08

Jos tämä rakenne halutaan purkaa, niin loogisesti ajatellen ensin puretaan katto ja seinät, sitten vasta kivijalka. Samaa ajatusta tulisi pyrkiä vaalimaan ruotsin kielen aseman purkamisesta, sillä saman aikaisesti ei molempia kannata edes yrittää purkaa.
Tämä looginen järjestys on foorumilla
ollut esillä jo pitkään.

Nyt riippuu persujen kyvyistä, osaavatko he esittää loogisen järjestyksen.

Kun virkamiesruotsi poistuu, on aika yhdentekevää oppilaan näkökulmasta, onko ruotsi pakollinen peruskoulussa tai lukiossa.

Tärkeintä on poistaa ruotsin osaamisen kontrolli.

Suomenruotsalainen ei saa valvoa, osaako suomalainen ruotsia vai ei.

Askel oikeaan suuntaan oli 2005 yo-rakenneuudistus:

kontrolli ja valvonta ruotsin osaamisesta poistui. Ylioppilaaksi voi valmistua todistamatta ruotsin osaamista erillisellä loppukokeella..


2012 korkeakoulut linjasivat:

Jos korkeakoulutasolla noudatettaisiin samaa logiikkaa kuin ylioppilaskirjoituksissa, korkeakouluopiskelijalla olisi subjektiivinen oikeus opiskella toista kotimaista kieltä ja osoittaa sen taito korkeakoulututkintoon johtavien opintojensa yhteydessä, mutta korkeakoulututkinnon saaminen olisi mahdollista myös ilman ruotsin taidon osoittamista.

Voinee ennustaa, että joillakin tieteenaloilla ruotsin suorittaminen osana yliopistotutkintoa vähenisi radikaalisti, kun taas sellaisilla aloilla, joilta työllistytään julkisiin tehtäviin, ruotsin suorittaminen olisi edelleen suosittua. Ruotsin opiskeluun muodostuisi kannustin, koska sen suorittaminen toimisi työmarkkinoilla aitona kilpailuvalttina, jota kaikilla korkeakoulutetuilla ei automaattisesti olisi
http://www.kielipolitiikka.net/index.php?kirjoitus2=2


Asia on siis tiedostettu jo kauan.

Mutta persut eivät ole osanneet ajaa asiaa.
Ei edes 2015, kun olivat hallituksessa.

SJONS
Viestit: 728
Liittynyt: 22.11.2017 12:24

Re: Onko odotukset realistiset Perussuomalaisten voiton jälkeen?

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja SJONS » 11.04.2023 16:37

Mikään ruotsin kielen vaatimus ei perustu perustuslakiin. Ruotsinkielisille on perustuslaissa taattu samat kielelliset oikeudet kuin suomenkielisille. Suomenkielisiä ei velvoiteta hoitamaan ruotsinkielisten perustuslaillisia oikeuksia. Seuratkaa tarkemmin oikeusministerin replikointia. Hän ei enää puhu Suomen kaksikielisyydestä. Hän puhuu kandesta kansalliskielestä.

Velvollisuudet, jos suomenkieliset haluavat (omia) niitä itselleen, eivät kuulu edes kielilakiin. Kielilaki ei velvoita suomenkielisiä tuottamaan palveluja. Aivan kielilain alussa on vaatimattomasti ja huomaamatta todettuna, että palvelut saa tuottaa tulkkipalveluina tai kuten joissakin nykysissä kirjoituksissa on näkynyt, ruotsinkieliset voivat itse huolehtia omiensa palveluista. Suomenkieliset siis syyllistävät itse itsensä palvelijoiksi. Lainsäädäntö ei sitä nimenomaan suomenkielisiltä vaadi. Lisäksi kaikki peruskoulun suorittaneet suomenruotsalaiset ovat saaneet opetustasa suomen kielessä eli pystyvät vastaanottamaan suomenkielisiä palveluja. Ainoastaan vanhempi polvi on jäänyt ilman kieliopintoja niin suomenkielisten kuin ruotsinkielistenkin osalta erityisesti ne ryhmä, jotka eivät ole käyneet oppikoulua. Oppikoulunkäyneet ovat saaneet opetusta sekä suomen että ruotsin kielessä kummassakin kieliryhmässä.

Kielisopimukset, joita Suomi on solminut eri yhteyksissä, eivät myöskään velvoita kumpaakaan kieliryhmää pakolla opiskelemaan toistensa kieliä. KUmotkaa, jos olen väärässsä!

Suomenkielisiä ei saa pakottaa opiskelemaan ruotsia. Ruotsinkielisiä ei myöskään saa pakottaa opiskelemaan suomea, mutta suomen kieli on suomenruotsalaisille ns. hyötysuomen opiskelua, koska suomen kieli on maassa enemmistön käyttämä kieli.

Ruotsinkielisille on tarjolla omat koulutuspolkunsa päiväkodista yliopiston loppututkintoon asti sekä eri ammattialoille. Heillä on Suomessa "kissanpäivät"! He tietävät sen kyllä!

Koulutuslait sisältävät kaikki pakollisuuteen kuuluvat yksityiskouhdat eli koulujen ruotsin tunnit, (ylioppilastutkinto, jos se hyväksytään), ja yliopisto-opintoihin liittyvät ruotsin kielen vaatimus.
Ja seuraavaksi pakollisuus liittyy virkavaatimuksiin kaksi- tai ruotsinkielisillä alueilla. Suomenkielisillä alueilla ei vaatimukissa ole virkaruotsin suoritusta, kuin että pätevyystodistusta ei pysty hankkimaan,ellei ruotsi ole suoritettuna, mutta virkaan sitä ei tarvita.

Koulutuslait menevät eduskunnassa läpi yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Perustuslakiin ei tarvitse tehdä muutoksia.

Ruotsinkieliset teitävät nämä seikat hyvin! Fiksuimmat ymmärätävät ja hyväksyvätkin kaiken, mutta sitten alkaa selitykset, jotka menevät läpi suomenkieliselle eenmmistölle ja rahanahneille poliitikoille)......täyttä soopaa siis!

Valinnainen ruotsi on ihan hyväksyttävä ajatus, vaikka se ei kielivähemmistöämme ehkä tyydytäkään. Ts. ruotsin kielen valinnaisuuteen pitää pyrkiä ihan kaikilla koulutuksen tasoilla! Se riittää ja lisäksi virkaruotsin vaatimuksen poistaminen em. perustein! Palvelijavelvoite on asia, johon voi vedota ja fiksuimmat ruotsinkieliset sen järjettömyyden ja vääryyden myös ymmärtävät!

TK
Viestit: 2513
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Onko odotukset realistiset Perussuomalaisten voiton jälkeen?

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 11.04.2023 16:40

Pientalon purkaminen tapahtuu niin, että ensin puretaan katto ja seinät ja sen jälkeen kivijalka. Tämä on hyvä mielikuva, jos ajatellaan, että pakkoruotsi-systeemi on verrattavissa vain pieneen taloon.

Mielestäni pakkoruotsi-systeemi on jo kasvanut todella korkeaksi, isoksi pilvenpiirtäjäksi, joka voidaan hyvin räjäyttää kerralla kumoon. Tällaisista isojen kerrostalojen räjäyttämisiä on usein näytetty netissä.

On hyvä alkaa luomaan mielikuvia siitä, miten pakkoruotsi-systeemi hajotetaan ja tuhotaan. Puretaanko kuin pientalo vai räjäytetäänkö kerralla kasaan, kuten iso kerrostalo. Tai löytyykö vielä muita vaihtoehtoja, muita mielikuvia.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Onko odotukset realistiset Perussuomalaisten voiton jälkeen?

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 11.04.2023 18:24

TK kirjoitti: 11.04.2023 16:40 Mielestäni pakkoruotsi-systeemi on jo kasvanut todella korkeaksi, isoksi pilvenpiirtäjäksi, joka voidaan hyvin räjäyttää kerralla kumoon. Tällaisista isojen kerrostalojen räjäyttämisiä on usein näytetty netissä.
Kiitos!
Tästä mielikuvasta minä pidän.

Minusta purkajat pitäisi päästää kaikkiin kerroksiin.
Kerroksissa työskenteleville kerrottava, että purkuun menee.
Vapautukset joka tasolle on vähintä, dynamiittia odotellessa.

pjl69
Viestit: 639
Liittynyt: 17.03.2017 14:39

Re: Onko odotukset realistiset Perussuomalaisten voiton jälkeen?

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja pjl69 » 11.04.2023 18:30

Suomen kielipolitiikan WTC 9/11:iä odotellessa... :evil:

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2183
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Onko odotukset realistiset Perussuomalaisten voiton jälkeen?

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 11.04.2023 20:43

Jos me olisimme vallassa, totta kai homevaurioinen , tunkkainen ja muutenkin rapistunut pakkoruotsi-pilvenpiirtäjä räjäytettäisiin kuten hiilivoimalan piippu, erään aikakauden loppuna.

Mutta RKP ja ruotsinmieliset ovat saaneet persut jo perääntymään lähes kaikista vaatimuksista, koska hillotolppa häämöttää.

Riitta Uosukaista nöyryytettiin 1993, R.H.Oittista 1968..kokoomuksen puoluekokouksen enemmistöä 2010..
Opetusministeri Raskia 2001..
Kansalaisaloitteen allekirjoittajia 2015.

RKP:n näytöt röyhkeästä vallankäytöstä ja nöyryyttämisestä ovat vertaansa vailla..ja persut ovat hillonhimossaan heikkoja..

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2183
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Onko odotukset realistiset Perussuomalaisten voiton jälkeen?

#9 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 11.04.2023 20:50

Seuratkaa tarkemmin oikeusministerin replikointia. Hän ei enää puhu Suomen kaksikielisyydestä. Hän puhuu kahdesta kansalliskielestä.
Onko näin? Sehän on askel kohti rehellisyyttä.

Kaksi kansalliskieltä ei tee maasta, saati väestöstä kaksikielistä.

Myöntääkö Henriksson tosiaan tämän?

pjl69
Viestit: 639
Liittynyt: 17.03.2017 14:39

Re: Onko odotukset realistiset Perussuomalaisten voiton jälkeen?

#10 Lukematon viesti Kirjoittaja pjl69 » 11.04.2023 21:31

Kyllähän toi Henriksson juuri A-studiossa puhui kaksikielisyydestä, eivät lähde hallitukseen joka kyseenalaistaisi Suomen kaksikielisyyden ja yrittäisi tehdä maasta yksikielisen. Toimittaja Sannikka yritti vähän hiillostaa Henrikssonia RKP:n kynnyskysymyksistä, mutta harmi, ettei häntä koskaan haasteta näissä asioissa vaan saa vapaasti levittää "faktojaan", kuten nyt sitä, että ruotsinkieltä tarvitaan mukamas lisää pohjoismaisen yhteistyön tiivistymisen ja Natoon liittymisen johdosta.

SJONS
Viestit: 728
Liittynyt: 22.11.2017 12:24

Re: Onko odotukset realistiset Perussuomalaisten voiton jälkeen?

#11 Lukematon viesti Kirjoittaja SJONS » 13.04.2023 20:23

Kiitos! Huomasin saman! Pettymys!

TK
Viestit: 2513
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Onko odotukset realistiset Perussuomalaisten voiton jälkeen?

#12 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 14.04.2023 14:37

On sääli, etteivät perussuomalaiset nousseet pääministeripuolueeksi. Orpon kokoomus edustaa kielipolitiikassa menneisyyden ajatuksia ja haluaa ylläpitää vanhentuneita ja ajastaan jälkeen jääneitä yhteiskunnan rakenteita.

Persujen uudet, nettivideoiden avulla eduskuntaan ampaisseet nuoret ovat toivomme: tehkää pojat uusia aloituksia ja uusia mielikuvia luovia pakkoruotsi pois -videoita ja levittäkää niitä ympäriinsä, kaikkialle.

Vastaa Viestiin