vapaakielivalinta.fi

Syy poistetaan tekemällä ministeri Oittisesta
ministeriksi kelpaamaton
Lehdistö viimeisteli Oittista vastaan aloittamansa hyök-
käyksen kevättalvella 1968, tehden hänestä ministeriksi
kelpaamattoman.
Oittisen tehtyä hallituksen kielilinjasta luottamusky-
symyksen ja hänen saatuaan linjalleen tuen sivistysva-
liokunnassa Hufvudstadsbladet (22.12.67) nosti esille
Oittisen merkityksen kieliratkaisussa ja paheksui tämän
toimintaa voimakkaasti. Helsingin Sanomat toisti seuraa-
vana päivänä Hbl:n näkemyksen Oittisen harjoittamasta
painostuksesta ja valiokunnan jäsenten aivopesusta.
(Väistö 2017, 177.) Näin myös Suomen suomenkielinen
päälehti nimesi Oittisen rumalla tavalla toimivaksi ja
keskeiseksi tekijäksi kieliasiassa.

Syyttävän sormen suun-
taaminen Oittiseen ja hänen toimintansa moittiminen
sopimattomaksi madalsi kynnystä ottaa hänet maali-
tauluksi myös Ruotsissa. Svenska Dagbladetin oli näin
helppo ”ylentää” Oittinen 24.12. kielisodan kenraaliksi
pohjoismaisen julkisuuden valokeilassa.

Oittinen piti kiinni kannastaan kirjoittaen Svenska
Demokraten -lehdessä 8.1.68: ”Olen useasti korostanut
sitä, että lähtökohtani on, kuten Svenska Demokraten on
asiallisesti selostanut, pedagoginen. Haluan luoda kou-
lun, jossa erilaiset oppilaat voivat opiskella kykyjensä ja
edellytystensä mukaisesti tarjolla olevien mahdollisuuk-
sien puitteissa. Tämän vuoksi en voi suositella sellaisen
koulun luomista, jossa olisi kaksi pakollista oppilaille
vierasta kieltä. Tämä olisi varsin monille liian raskasta, se
tekisi koulun näille oppilaille ikäväksi ja vastenmieliseksi.
Yhtä pakollista kieltä voidaan opettaa kaikille, mutta
kahta ei.” (Väistö 2017, 194.)
Englannin tarvetta hän perusteli kansainvälistymiseen
liittyvällä luonnollisen kehityksen realistisella arviolla:
”Mitä sitten opetettaviin kieliin tulee, niin yhtenäiskou-
lutyyppisen peruskoulun kannalta on samantekevää, lue-
taanko englantia vai toista kotimaista kieltä. Jos toinen
kotimainen kieli valitaan pakolliseksi kieleksi, en tee siitä
kabinettikysymystä. Se on kielipoliittinen kysymys, ei
pedagoginen. Englantia olen esittänyt pitkän epäröinnin
jälkeen pakolliseksi kieleksi siksi, että meidän kai täytyy
päästä muiden pohjoismaiden tasolle tässä kohdin ja
tulevaisuudessa täytyy yleensä osata hyvin englantia, joka
on maailmankieli. Me emme voine elää vain pohjois-
maisten yhteyksien varassa.” (Väistö 2017, 194–195.)
Oittisen piti Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Os-
lossa 17.2.1968 puheen pääministeri Paasion sijaisena.
Puheen loppupuolella hän siirtyi tarkastelemaan halli-
tuksen yhden kielen linjan perusteluja: ”Aivan lopuksi
pyydän saada sanoa joitakin sanoja suomalaisesta kou-
lu-uudistuksesta ja ajankohtaisesta kysymyksestä koskien
kieltenopetusta peruskoulussa, joka on selvästi herättänyt
huomiota Skandinaviassa. Minä en usko, että ystävilläm-
me Pohjoismaissa olisi todellisia mahdollisuuksia antaa
hyviä neuvoja, koska tämä kysymys on hyvin monimut-
kainen.” (ruotsinkielinen sitaatti, ks. Väistö 2017, 196.)
Tästä alkoi uusi vaihe Oittisen henkilöön käyvässä kam-
panjassa. Göteborgs-Posten kertoi seuraavana päivänä
otsikolla ”Onko ruotsi vieras kieli”, että Oittisen puhe
herätti surua ja huolestumista Suomen ystävissä. Lehden
mukaan Oittisen kehotus olla antamatta neuvoja osoitti,
että hän halusi toimia vain oman päänsä mukaan.
Koska Oittinen ei
halunnut neuvoja Suomen ystäviltä, lehti kysyi, voisiko
hän antaa jonkun neuvon niille, jotka työskentelivät sen
hyväksi, että Suomea ei eristettäisi. (Rautiainen 2000,
64–65.) Samalla kun kirjoitus viittasi Oittisen henkilön
muodostamaan ongelmaan, se viittasi myös Suomea
reaalisesti uhkaavaan eristäytymiseen ja sen estämiseen.
Expressen-lehden pääkirjoituksessa (19.2.1968) ”Hän
häviää kielitaistelunsa” viitattiin tuleviin hallitusneuvot-
teluihin. Lehden mukaan syynä siihen, että Oittinen
ei ole mukana tulevassa hallituksessa oli se, että hän
halusi suomalaisten peruskoululaisten lukevan englantia
ruotsin sijasta. Kirjoituksessa nähtiin toivoa siitä, että
Oittisen kova kielilinja murtuu ja Suomen yhteenkuu-
luvaisuus pohjoismaihin voimistuu. Kirjoitus jatkoi
otsikosta alkaen teemaa Oittisesta kielitaistelijana. Lehti
näki Oittisen pahantahtoisena henkilönä, jolla on tarve
vahingoittaa ruotsin kielen opetusta: ”Vaikka Oittinen
palaa työhönsä suomalaisen kouluhallituksen johtajana,
tulevat hänen mahdollisuutensa sabotoida ruotsin kielen
opetusta olemaan huomattavasti pienemmät.” Lehden
varmuus Oittisen syrjäyttämisestä on korostetun voima-
kas. (Rautiainen 2000, 64–65; Väistö 2017, 196.)
Suomen lehdistö yhtyi pohjoismaisten lehtien
hyökkäykseen. Helsingin Sanomat kommentoi 20.2.
otsikolla ”Tahdittomuus Oslossa” Oittisen puhetta.
Lehti ihmetteli Oittisen lausuntoa ja oli huolissaan
kielikysymyksen saamasta kielteisestä huomiosta
pohjoismaisessa mediassa. Uusi Suomi kirjoitti 23.2.
Oittisen esiintymisen vaarantavan Suomen kan-
sainväliset suhteet ja että ”opetusministeri Oittinen
osoittaa vain oman fanaattisuutensa, ei muuta”.
(Väistö 2017, 196.)
Tarkemmin katsoen Oittinen muotoili lausumansa
varsin varovaisesti eikä oikeastaan neuvonut ketään
(vrt. Väistö 2017, 197). Hän ei myöskään sanonut
ykskantaan, että peruskoulun kielikysymys on Suomen
sisäinen asia, johon muiden ei tule puuttua. Oittinen
totesi varsin järkevästi, että asian monimutkaisuudes-
ta johtuen skandinaavisilla ystävillä ei ollut reaalisia
mahdollisuuksia antaa neuvoja. Hän oli ollut tahditon
vain siinä, että Oittisena esitti näkökohtia yhden kie-
len mallin puolesta pohjoismaisella foorumilla. Näin
hän rikkoi sääntöä, jonka mukaan yhden kielen malli
oli kieliriitaa. Ei ollut Oittisen, eikä kenenkään muun-
kaan suomalaisen, vallassa muuttaa tätä sääntöä.
Edes Kekkonen ei pyrkinyt muuttamaan tätä sääntöä,
vaikka hän esitti siihen pienen – ehkä harmistuneen-
kin – varauksen, kommentoidessaan 16.3. nimimerkillä
”Liimatainen” (jonka henkilöllisyyden ainakin Ruotsin
valtiollinen poliisi tunsi) Suomen Kuvalehdessä Oittisen
ja median toimintaa. Liimatainen ei pitänyt oikeana sitä,
että suomalainen lehdistö hyökkäsi maan opetusministe
riä vastaan pohjoismaiseen yhteistyöhön vedoten. Liima-
tainen korosti, että huolimatta yhteistyön tärkeydestä on
muistettava, että Suomi tekee yksin päätöksen peruskou-
lun kieliasiassa. Kirjoitus jatkui: ”Kun tämän mielipiteen
ministeri Oittisen puolesta esittää, se ei merkitse Oittisen
kielilinjan hyväksymistä tai hylkäämistä. Tässä pyritään
vain osoittamaan, että ei kaiken sen, mitä pohjoismaisen
yhteistyön nimissä esitetään meidän asioistamme, tarvit-
se meille olla niin pyhää, että meidän tulee sanoa siihen
jaa ja aamen. ” (Väistö 2017, 197–198.) Kekkosen kir-
joitus viestii Kekkosen vallasta, itsenäisyydestä, siitä, että
hän itse päätti ”mikä oli pyhää”? Vaikka Ruotsin lehdistö
vaati ruotsin pakollisuutta ehtona Suomen hyväksymisel-
le Pohjoismaissa, ei ruotsin pakollisuus ollut välttämättä
käytännön kannalta pohjoismaisen yhteistyön ehto. Lii-
matainen ei muuten ottanut kantaa Oittisen sopivuuteen
opetusministeriksi. Liimatainen lähetti kirjoituksellaan
näin myös sen sanoman, että hän, Kekkonen, ei pitänyt
Oittisen toimintaa varsinaisesti vääränä ja että Oittista ei
tultaisi pudottamaan hallituksesta tästä syystä, vaan kos-
ka hän, Kekkonen, toteutti omasta tahdostaan Suomen
kirjoittamatonta ulkopoliittista oppia.
Näin kielten opetusta koskevan erimielisyyden syyksi
osoitettiin lehdistössä Oittinen. Kiista henkilöitiin, rajat-
tiin riippuvaiseksi yhden henkilön toiminnasta. Oitti-
sesta tehtiin klassinen syntipukki. Tästä oli monia etuja.
Yhtäältä, lehdistö nimesi erimielisyyden kielikiistaksi
ja näin laajakantoiseksi, historiallis-yhteiskunnalliseksi
vaaraksi. Toisaalta, rajaamalla erimielisyys henkilöön,
vältettiin vaarallisempaa, perustavampaa vastakkainaset-
telua. Suomalaiset ja ruotsalaiset tai suomenkieliset ja
ruotsinkieliset eivät nyt taistelleet, vaan tämä oli Oittisen
henkilökohtaisesti käymää taistelua. Näin lehdistö toimi
lahden kummallakin puolella yhteistyössä pienentämällä
erimielisyyden asiallista ja poliittista merkitystä, jolloin
paloalue saatiin rajatuksi ja paremmin hallintaan. (ks.
tämänsuuntaisesta Ruotsin lähetystön analyysistä, Väistö
2017, 140.)
Oittisen henkilön nostaminen esille oli tärkeää myös
toisesta syystä. Oittisen irrottaminen päätöksenteosta
auttaisi suuresti ruotsin saamista pakolliseksi. Oittinen
oli suurin kanto kaskessa, tässä suhteessa merkittävin yk-
sittäinen toimija, asiantuntija ja poliitikko. Häntä arvos-
tettiin yli puoluerajojen pitkäaikaisena kouluhallituksen
pääjohtajana ja Kouluohjelmakomitean ja sitten Perus-
koulukomitean puheenjohtajana. Häntä voitiin pitää
peräti työväenliikkeelle tärkeän yhtenäiskouluajatukseen
perustuvan peruskoulun isänä. Oittisen auktoriteetti
sosialidemokraattisessa koulu- ja kulttuuripolitiikassa oli
muutenkin ylivertainen, ja hän oli SDP:n periaateohjel-
man kirjoittaja ja moninkertainen ministeri. Näistä syistä
hän oli yksi vaikutusvaltaisimmista ja arvostetuimmista
suomalaisista sosialidemokraateista. Hänen paikkansa
puolueen arvojärjestyksessä oli ylivertainen esi


Jne..

Sama kuvio toistui 1993, kun opetusministeri Riitta Uosukainen joutui vastaavan nöyryytyksen kohteeksi Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa,kun yritti poistaa pakkoruotsin.

Johtopäätös koko Suomen nuorisolle:

Kieltäytykää puhumasta ruotsia!!

2008 käytettiin pehmeämpää keinoa:


Ahtisaaren Nobel johti kiitollisuudenvelkaan ja pakkoruotsin aikaistaminen ja lisäämiseen!!

Suomen poliitikot ovat täysin Ruotsin ja suomenruotsalaisten kontrollissa.

Lisään tähän myös ruotsinkielisen rahan:

Tapahtumista 1968 on aikalaisia kuullen tehty väitöskirja: Piri, Suomen kieliohjelmapolitiikka (2001, JY s. 52).

”Koulunuudistus toi esiin --- painostusryhmiä. --- kielikiistan takana oli Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) --- kiistaa käytiin kiivaimmin eduskunnassa ja painavimmat ryhmät olivat eräät elinkeinoelämän keskusjärjestöt Keskuskauppakamarin johdolla. --- alkuperäisten ideoiden mukainen peruskoulu jäi toteutumatta --- [ohitettiin] kouluviranomaisten, opettajajärjestöjen ja koulunuudistustoimikunnan enemmistön näkemys siitä, että vain englannin kieli olisi pakollinen kieli."

Virolainen teki diilin mahdolliseksi.

Taustalla painosti Ruotsin valtio.

Kylmä sota teki köyhän maan alttiiksi tälle vaikutukselle. Pedagogit eivät pakkoa suunnitelleet, vaikka näin usein annetaan ymmärtää.

Onko Suomi skandinationalismin viimeinen linnake?

Lapsiltamme, jotka tulevat olemaan työelämässä 2040-2080 tulkkikoneiden ja tekoälyn ympäröiminä, vaaditaan pakkoruotsia, koska ilman skandikieltä suomenkieliset, uussuomalaiset ja muut vähemmistömme eivät ole nordboreja?

Ahtisaarikin esitti pakkoruotsin puolustellessaan, että suomalaisten tulisi yrittää käydä skandinaaveista.

Raha on kuvioissa mukana..Totta kai.

Mutta tärkeintä on tajuta, miten armoton tuo Ruotsi-mafia on, kun se ottaa lynkkauksen kohteeksi jonkun poliittisesti merkittävän, joka kyseenalaistaa vuosisataisen herrakansan etuoikeudet.

Oittinen oli ensimmäinen, suurin uhri, Uosukainen toinen..

Matti Vanhanen kolmas..myös Haatainen on saanut laskiämpärin päälleen, samoin Soininvaara jo pelkästä ääneenajattelusta.

Poliitikot tajuavat, että suomenruotsalaisilla on
paljon valtaa Ruotsin tuella tehdä ainakin poliittinen elämä hankalaksi..

Niin kävi erityisesti Oittiselle, mutta myös Uosukaiselle.

Siksi kaikki pelkäävät..

Olen 99%:sti varma, että jopa Jussi Halla-aho joutui väistymään kielipolitiikan takia:

Hän kyseenalaisti koko kaksikielisyysutopian!

Se on suurin synti, mitä Ruotsi-mafian suuntaan voi poliitikko tehdä.

Nyt seurataan, miten Marinin käy.
Hän tosin on jo uhrinsa mafialle kantanut eli lisäsi RKP:n vaatimuksesta lastemme pakkoruotsia.

Mutta ei vieläkään suostu puhumaan ruotsia...

Oittinen ja Uosukainen joutuivat hurrien kovan maalituksen kohteiksi, mikä torppasi heidän tavoitteensa pakkoruotsin poistamiseksi. Vanhanen toimi niin nopeasti, että häntä ei ehditty maalittaa. Yo-ruotsin pakollisuus kirjoituksissa poistui ihan lennossa. Toivottavaa olisi, että löytyisi joku tekemään Vanhasen tempun uudelleen. Marinilla ei selvästi ollut voimaa tai osaamista tässä suhteessa, vaikka hän hienosti kieltäytyykin puhumasta pakkoruotsia.

Miten Ruotsin talousmafia hyötyy Suomen pakkoruotsista? Tämä olisi tärkeä kysymys ruodittavasti perinpohjaisesti. Ainakin ruotsalainen ja Ruotsin kautta toimiva talouselämä saa kaiken palvelun Suomesta ruotsiksi, mitä etua muissa maissa ei ole. Mitä muita hyötyjä ruotsalainen talouselämä saa pakkoruotsista?

Pakkoruotsia ylläpidetään, koska siitä on hyötyä joillekin. Suomen surut, nuo leikisti "ruotsalaiset", tietysti hyötyvät mielettömän paljon ylisuurista eduistaan, mutta takana on myös muita hyötyjiä. Keitä?

"TK" Suomessa ammattiyhdistysliike, kuntayhtymät, koululaitos, KAIKKI, toimii kahdella kielellä! Mielettömät menot kaksikielisyydestä!

SURUjen valta kasvaa noissa toimielimissä, vaikka suomenkielisten ruotsin kielen osaaminen tai ainakin halukkuus käyttää ruotsia vähenee vuosi vuodelta ja päivä päivältä.

RAHA, RAHA, RAHA! Suomen valiton eli veronmaksajien RAHA! Suomi ei saisi menestyä, vaan olla aina ja ikuisesti alisteinen entiselle isäntämaalleen, Ruotsille!"

NATO_ratkaisu syntyi Ruotsissa Suomen aloitteesta. Ruotsi ei enää pystynyt säästämään puolustusmenoissaan kuten se on tehnyt kautta vuosisatojen Suomen vastatessa sen turvallisuudesta.

Melkoinen halloo syntyi, jos Suomi hyväksyttäisiin ja liittyisi NATOon ennen Ruotsia! Repikää siitä!

Miettikää, mihin Suomi on yltänyt näiden vuosikymmenien aikana, kun meillä on ollut oikeus opiskella omalla kielellämme korkeakouluissa ja yliopistoissa. Olemme itsenäisenä suomenkielisenä kansakuntana nousseet tasavertaiseksi valtioksi muiden sivistysvaltioiden joukkoon, kun me vielä 100- 200 vuotta sitten olimme ja elimme toisten vallan alla. NATO-kysymyksen yhteydessä Ruotsi huomasi vasta, että täällä Pohjanlahden itärannalla on kansa, jonka pääministeri puhuu heidän kanssaan muuta kuin ruotsia! Vaikka en muuten fanita Marinia, mutta tuota arvostan!

SJONS kirjoitti: ↑05.03.2023 10:08
NATO_ratkaisu syntyi Ruotsissa Suomen aloitteesta. Ruotsi ei enää pystynyt säästämään puolustusmenoissaan kuten se on tehnyt kautta vuosisatojen Suomen vastatessa sen turvallisuudesta.

Melkoinen halloo syntyi, jos Suomi hyväksyttäisiin ja liittyisi NATOon ennen Ruotsia! Repikää siitä!

On maamme köyhä ja siksi jää niin kauan kuin varautuminen itäisen naapurin uhkaan vaatii mielettömiä panostuksia.

Ensinnäkin meillä on tämä jättimäinen kusetus jota myös kaksikielisyydeksi kutsutaan.

Sota-aikana Ruotsi vaurastui mm. myymällä sodan osapuolien tarvitsemia materiaaleja.

60-luvulla Ruotsi paikkasi työvoimapulaansa sadoilla tuhansilla suomalaisilla. (Vuosina 1960–1979 tehtiin noin 322 000 muuttoa Suomesta Ruotsiin) Taloudellisesti oiva veto Ruotsille. Ei mitään joutavia kotoutuksia vaan suoraan sorvin ääreen. (Lasketaankohan kotoutukseksi viikon palkkaennakko ennen ensimmäistä tiliä?)

Samaa temppua yritettiin muutama vuosikymmen myöhemmin ei niin onnistuneesti, ja niitä tulijoita yritetään nyt maksaa takaisin alkuperäisiin kotimaihinsa.

Sodan jälkeen Ruotsissa pöyhittiin sodan aikana kertyneitä rikkauksia ja Suomi maksoi sotakorvauksia. Tämä rankka prosessi toki pakotti samalla agraarivaltion kehittämään teollisuuttaan.

Vaadittava satsaus turvallisuuteen on maksanut Suomelle järjettömästi joka ikinen vuosi verrattuna ikuiseen rauhaan valmistautuneeseen Ruotsiin.

Esimerkiksi:
-asevelvollisuus ja armeijan ylläpito
-rakennusmääräykset, joka helkkarin isommassa rakennuksessa on oltava väestösuoja + erilliset väestösuojat pientaloasukkaille
-varmuusvarastot, joiden laajuutta ja ylläpitoa en edes yritä arvioida