Kieltenopetuksen tutkijat irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Kieltenopetuksen tutkijat irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.11.2022 05:59

Jyväskylän yliopistossa, jonka luotsaama kieliverkosto on hehkutellut pakkoruotsia läpi vuosien, on nyt julkaistu väitös, jossa ehdotetaan kolmea pakollista vierasta kieltä kaikille: yksi A-kieli ja kaksi B-kieltä, joista toinen ruotsi.

Keskeinen sanoma väittelevällä ruotsinopettajalla kuvaa kieltenopetuksemme tilannetta: meillä kielen valinta itse ei vaikuta opiskelumotovaatioon, meillä voidaan jatkaa pakkoja vaikka muualla saisi valita, jopa Ahvenanmaalla.

Väitöksen asennemaailma ei ole realistinen. Esimerkiksi kielikokeilun kaatuminen nostetaan esimerkiksi siitä, etteivät oppilaat ja kodit edes halua valita kieliopintoja itse:
Tutkimukseni pohjalta rohkenen väittää, ettei valinnaisuuden lisääminen valitettavasti paranna motivaatiota tai lisää kielivalintoja. Näin ollen näen esimerkiksi lain toisen kotimaisen kielen kokeilusta (L 1134/2017) merkityksettömänä yrityksenä kieltenopiskelun monipuolistamiseksi tai lisäämiseksi. Sellaiseksi se myös osoittautui, kun kokeiluun ei haluttu osallistua (ks. esim. YLE 2018).
Elävätkö kieltenopetuksen verkostot todella näin luottavaisesti muunnetun totuuden maailmassa? Eikö kukaan siellä seurannut tapahtumia? Vai vaalitaanko muunnettua totuutta tarkoitushakuisesti?
Viimeksi muokannut NRR, 27.11.2022 08:31. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Kieltenopetuksen tutkijst irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.11.2022 06:08

Kieltenopetuksen verkostoissa siis väitetään, etteivät suomalaiset vanhemmat halunneet vaihtaa lastensa pakkoruotsia mihinkään muuhun kieleen kielikokeilun vihdoin avauduttua. Väite ei vastaa todellisuutta.

Kannattaa kerrata, miten pakkoruotsiverkosto toim!
Opetusministeri SGL vesitti kokeilun tieten tahtoen. Tämän todisti Svenska Ylellä hänen puoluetoverinsa Kimmo Sasi, joka oli ylpeä puolueensa saavutuksista: "till exempel språkexperimentet i skolorna som minister Sanni Grahn-Laasonen (Saml.) har urvattnat" - tiivistäen "Sanni vesitti kokeilun".

Vaiheet

1) Ensin opetusministeriössä viivyteltiin kokeilun perustuslakitarkistuksia niin, että kunnat olivat jo ehtineet viedä seuraavan vuoden suunnitelmat valmiiksi. Olisi viivytelty enemmänkin, jollei kokeilun kannattajilla hallituksessa olisi ollut ihan pieni mahdollisuus painostaa.

2) Sitten kokeiluun ei muka voinut liittää vapautusta myös virkaruotsista, vaan sen ilmaistiin edelleen olevan edessä jatko-opinnoissa. Näin perheet empivät ja pakkoruotsia pitkittämään sitoutuneet paikallispoliitikot saivat syytettyä muita lasten tulevaisuuden vaarantamisesta.

3) Kun sitten vetkuttelun ja disinformaation ja pelottelun jälkeen hakijoita oli vähän, mitään mahdollisuutta täydentää hakua ei muka ollut, koska oltiin jo niin niin myöhässä. Maikkarin sivuilla sanottiin suoraan (toimittajan teksti):
"Kunnissa supistaan, että kokeilun reunaehdot on tahallaan tehty niin tiukaksi, ettei hakijoita tulisi. Tällä tavalla suojeltaisiin tietoisesti ruotsin kieltä."

4) Mukaan ilmoittautuneet kunnat napsittiin yksi kerrallaan pois. Viimeisenä Rovaniemen espanjanlukijat. Tästä ruotsinkielinen media ja RKP:n puheenjohtaja ovat antaneet kiitokset demareiden Näkkäläjärvelle, joka valituksellaan sai kaadettua Rovaniemen kokeilun.

Bra jobbat, twiittasi Henriksson Näkkäläjärvelle.
"Puolustan mielelläni ruotsinkielisten oikeuksia." twiittasi Näkkäläjärvi.

Siis muiden kieliryhmien pakkoruotsi julistettiin näin ruotsinkielisten oikeudeksi.
Olin täysin tietoinen myöhästymisestä etukäteen. Näimmehän, miten kielikokeilua makuutettiin perustuslakitarkistuksissa silloin, kun kouluilla olisi pitänyt jo suunnitella seuraavaa lukuvuotta ja olisi pitänyt voida hakea kokeiluun.

Tästä kielikokeilun myöhästyttämisestä ei koulumaailmassa työskentelevällä voinut olla mitään muuta käsitystä. Ei varsinkaan kielten opetuksen ammattilaisilla.

Nyt vääristellään joko tarkoituksella tai melkoisen itse/ryhmäsuggestion vallassa.

Toki minua edelleen kiinnostaa, ymmärsivätkö silloin hallitusvastuussa olleet Siniset tilanteen jo talvella vai vasta keväällä hankkeen kaatuessa.
Viimeksi muokannut NRR, 27.11.2022 08:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Kieltenopetuksen tutkijst irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.11.2022 06:20

Väitöksen taustalla väittelijän vaikea vammautuminen ja hieno selviytymistarina. Tämä tekee väitöksen kritiikistä nyt vaikeaa. Väittelijälle toivoo pelkästään hyvää ja toipumista edelleen.

Väitöksen ehdotuksesta "kolme vieraasta kieltä kaikille" olen täysin eri mieltä. Monelle kaksikin on liikaa.

Ruotsinopettajana tämä väittelijä ei halua kuullakaan ruotsin vapaaehtoisuudesta, mutta se on ainoa viisas ratkaisu. B-Kieliin panostaminen ehdotuksessa on ok.

Hillevi Henanen
Viestit: 2523
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Kieltenopetuksen tutkijat irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 27.11.2022 09:35

Keski-Suomen maakuntahan on ehdottomasti oikea maakunta ottamaan kantaa tähän pakkoruotsiasiaan. Se on vahva ehdokas Suomen ensimmäiseksi maakunnaksi, jossa ruotsi putoaa kymmenen puhutuimman kielen joukosta.
Ehkä siellä vielä (keskimäärin) riittää yksi ruotsinkielinen joka kouluun. Tiukan tullen opettajatkin voidaan laskea mukaan.

MK13 Keski-Suomi  
Yhteensä.....272617 asukasta
Suomi..........262291
Ruotsi...............466, yhtä ruotsinkielistä kohti 584 muiden kieliryhmien puhujia
Saame.................27
MUUT...............9833 (21 kertaa ruotsinkielisten määrä)

Keski-Suomi kielittäin (Ukraina viime vuonna sijalla 25, puhujia 86)

Suomi.......262291
Venäjä..........2283
Persia, farsi....730
Viro, eesti.......619
Englanti..........608
Arabia.............577
Kurdi...............492
Ruotsi.............466 eli 0,17% kkoko maakunnan väestöstä
Thai................416
Kiina...............342
Muu kieli.........320
Turkki..............281
Saame..............27
Maakunnassa siis 584 muiden kielten puhujia/1 ruotsinkielinen

Hillevi Henanen
Viestit: 2523
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Kieltenopetuksen tutkijat irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 27.11.2022 10:04

BTW Järkevästi perusteltu kansalaisaloite avattu Itä-Suomessa.
Kielikapina – irti pakkoruotsista!

SJONS
Viestit: 728
Liittynyt: 22.11.2017 12:24

Re: Kieltenopetuksen tutkijat irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja SJONS » 27.11.2022 14:26

Kuka oli väittelijä ja mikä väitöskirjan nimi?


TK
Viestit: 2513
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Kieltenopetuksen tutkijat irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 27.11.2022 15:37

Ruotsi on suurimmalle osalle suomenkielisistä täysin vieras kieli. Vieras ja tarpeeton, turha kieli. Vastenmieliseksi koettu kieli. Inhottu ja vihattu kieli.

Pakkoruotsille on luotu keinotekoisia taustanimiä kuten "toinen kotimainen", "kansalliskieli", ja näiden nimitysten avulla pakkoruotsin vastustusta on yritetty hillitä.
Perustuslaissa oleva ilmaus "kansalliskieli" on surujen piireissä muodostunut hokemaksi, jolla pakkoruotsia vaaditaan joka paikkaan ja vaaditaan pakkoruotsin opetuksen lisäämistä.
Surut ovat kielipolitiikan osalta auttamattoman irrallaan Suomen kielitodellisuudesta, vaativat leikki-kaksikielisyyden jatkamista, vaikka surujen määrä (4,7 % Manner-Suomen väestöstä) ei millään riitä oikean kaksikielisyyden ylläpitämiseen.

Suomenkielisiä pitäisi rohkaista ja kannustaa ilmaisemaan mielipiteensä älyttömästä leikki-kaksikielisyydestä.
Kyllä lakitekstejä on voitava arvostella ja repostella avoimesti. Esim. onko ruotsi todella "toinen kotimainen" kieli? Tai onko ruotsi Suomen "kansalliskieli"? Vai olisiko sittenkin kyseessä Ruotsin kansalliskieli, joka on jotenkin eksynyt Suomen lakitekstien sisälle vahingossa?

Tarvitaan rohkeaa kansalaiskeskustelua.

Hillevi Henanen
Viestit: 2523
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Kieltenopetuksen tutkijat irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

#9 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 27.11.2022 16:54

Tämä meidän "kaksikielisyys" on vääristelyn huippusaavutus.
Keski-Suomen maakunnassa tämä kaksikielisyys "toteutuu siis siten, että "kansalliskielistä" suomenkielisiä on 96,21% eli 262291 kpl ja tätä loista "kansalliskieltä" eli ruotsia on 466 kpl eli 0,17%.
Sitten kehdataan vakavalla naamalla väittää, että tämä on jollain tapaa tasapuolista.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Kieltenopetuksen tutkijat irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

#10 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.11.2022 17:19

Hillevi Henanen kirjoitti: 27.11.2022 16:54 Tämä meidän "kaksikielisyys" on vääristelyn huippusaavutus.
Keski-Suomen maakunnassa tämä kaksikielisyys "toteutuu siis siten, että "kansalliskielistä" suomenkielisiä on 96,21% eli 262291 kpl ja tätä loista "kansalliskieltä" eli ruotsia on 466 kpl eli 0,17%.
Sitten kehdataan vakavalla naamalla väittää, että tämä on jollain tapaa tasapuolista.
Tätä täytyy lainata, kiitos! 🌷

Hillevi Henanen
Viestit: 2523
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Kieltenopetuksen tutkijat irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

#11 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 27.11.2022 17:25

Pohjois-Karjalan maakunnassa suomenkielisiä on 95,90% ja ruotsinkielisiä 0,09%.
Myöskin täällä on ruotsi kahdeksanneksi puhutuin kieli.
Maakunnassa on siis toista tasavertaista kansalliskieltä lähes 96% ja toista tasavertaista kansalliskieltä melkein promille.
Selittäkääpä tämä jollekin ulkopuoliselle.
Viimeksi muokannut Hillevi Henanen, 04.12.2022 18:53. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Hillevi Henanen
Viestit: 2523
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Kieltenopetuksen tutkijat irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

#12 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 27.11.2022 17:30

NRR kirjoitti: 27.11.2022 17:19
Hillevi Henanen kirjoitti: 27.11.2022 16:54 Tämä meidän "kaksikielisyys" on vääristelyn huippusaavutus.
Keski-Suomen maakunnassa tämä kaksikielisyys "toteutuu siis siten, että "kansalliskielistä" suomenkielisiä on 96,21% eli 262291 kpl ja tätä loista "kansalliskieltä" eli ruotsia on 466 kpl eli 0,17%.
Sitten kehdataan vakavalla naamalla väittää, että tämä on jollain tapaa tasapuolista.
Tätä täytyy lainata, kiitos! 🌷
Ilomielin!
Suunnittelen juuri tietokilpailua johonkin Suomen rajojen ulkopuolella olevalle keskustelupalstalle.
Nämä luvut ovat niin sairaan vääristyneitä, että eiköhän niistä keskustelua synny.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Kieltenopetuksen tutkijat irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

#13 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.11.2022 17:35

Tietokilpailu tarvitaan tänne myös! 👍

Hillevi Henanen
Viestit: 2523
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Kieltenopetuksen tutkijat irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

#14 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 27.11.2022 17:47

Yritin 2016 kesäyössä selittää saksalaisille nuorille että Suomessa on eri matikka kuin muualla, ja että meillä voi alle 5% olla yli puolet, mutta ei mennyt ihan läpi.
Kun tuo valtakunnan tason vertailu tasavertaisten kansalliskielten välillä ei onnistunut, niin vielä haastavampaa olisi tämä maakuntataso missä alle promillekin on tasavertaista 96%:n kanssa.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Kieltenopetuksen tutkijat irti todellisuudesta - tahatonta vai tahallista

#15 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 27.11.2022 18:40

Enpä nähnyt kieliprosentteja maakuntien kohdalla wikipediassa. Miten sait ne?

Tämä vastannee laskelmiasi:
Suomen "kaksikielisyys" on vääristelyn huippusaavutus.

Esimerkiksi Keski-Suomen maakunnassa suomenkielisiä on 96,21% ja ruotsinkielisiä 0,17%.

Sitten yritetään vakavalla naamalla väittää, että tämä on jollain tapaa tasapuolista ja kaksikielistä.

Aidosti kaksikielisiä alueita on Suomessa todella vähän.

Vastaa Viestiin