NATOsta puuhataan perustetta pakkoruotsille

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

NATOsta puuhataan perustetta pakkoruotsille

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 03.11.2022 12:22

Talouselämä-lehdessä nostetaan pakkoruotsin tärkeyttä:
Tässä ajassa tarvitsemme enemmän ruotsin kieltä, ei vähemmän. Tämä olisi vain saatava toteutumaan ilman pakon tuntua. Ruotsin asia on meidän och samma på svenska.
Vedotaan jopa
Risto E.J. Penttilä menee kirjassaan vielä pitemmälle ja ajassakin kauemmaksi. Hän nostaa esiin Kalmarin unionin, jonka Tanska, Ruotsi ja Norja muodostivat 1400-luvulla. Se tarkoittaisi Naton ja EU:n sisälle pohjoista blokkia, joka toimisi, tosin suurta ääntä pitämättä.
Ja tiede-&kulttuurimisterimme twiittaa vastaukseksi
Pohjoismainen ulottuvuus vahvistuu Nato-jäsenyyden myötä hist.tavalla Suomen ulkosuhteissa. Pohjoismaiden erilaiset perusratkaisut EU:n suhteen eivät ole enää yhtä relevantti ero. Mahdollisuuksia syventää yht.työtä myös muilla sektoreilla. Skand kielet siksi entistä olennaisempia
🤦🤦‍♀️🤦‍♂️

pjl69
Viestit: 639
Liittynyt: 17.03.2017 14:39

Re: NATOsta puuhataan perustetta pakkoruotsille

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja pjl69 » 03.11.2022 12:26

Enkös minä jotain tällaista pelännytkin...

Ja vai että ilman pakon tuntua...mitähän aineita nää oikein vetävät.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: NATOsta puuhataan perustetta pakkoruotsille

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 03.11.2022 12:31

Sitähän pakkoruotsi on koko ajan. Aina uusia metkuja, ei koskaan perusteita ja aitoa vuoropuhelua.

Linkki lehteen:
https://www.talouselama.fi/uutiset/ruot ... 2158f58021

Hillevi Henanen
Viestit: 2523
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: NATOsta puuhataan perustetta pakkoruotsille

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 03.11.2022 15:52

Suruissa on sen verran porukkaa kehnon englannin varassa, että ne joutuvat kohta junailemaan pakkoruotsin Ruotsiinkin kun Naton mukana sinne tulee lisää englantia.. Mahtaako säätiövarat riittää?
Suomenkielisetkin kun saattavat suhtautua ikävästi lisärahan syytämiseen ruotsin kieleen.

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2183
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: NATOsta puuhataan perustetta pakkoruotsille

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 03.11.2022 16:19

Eliitti tietää, että ruotsin merkitys tulee vähenemään, mutta jostain syystä sitä ei sanota ääneen..vaan korostetaan valheellisesti päinvastaista

Ilmeisesti börtre folk on taas lobbannut eliittiä..

Mitään järkevää syytä "skandikielten merkityksen lisääntymiselle" ei ole ..

Siksi höpinä jää julistuksen asteelle..

Mitään konkreettista perustetta ei ole esitetty, vain julistamista.

Ilmeisesti eliitin täytyy tällä viikolla paapoa eliittivähemmistöä tavallistakin enemmän..

PS. Kun Viro liittyi Natoon, Suomen ja Viron välinen virallinen kommunikaatio alkoi toimia englannin kielellä.
Viron poliitikoilla on terve itsetunto, suomalaisilla ikuinen alemmuuskompleksi.

Hillevi Henanen
Viestit: 2523
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: NATOsta puuhataan perustetta pakkoruotsille

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 03.11.2022 16:47

Hillevi Henanen kirjoitti: 03.11.2022 15:52 Suruissa on sen verran porukkaa kehnon englannin varassa, että ne joutuvat kohta junailemaan pakkoruotsin Ruotsiinkin kun Naton mukana sinne tulee lisää englantia.. Mahtaako säätiövarat riittää?
Suomenkielisetkin kun saattavat suhtautua ikävästi lisärahan syytämiseen ruotsin kieleen.
Kas kun tämä kaksikielisyyden rikkaus syö muun kielitaidon sekä niiltä joille maan pääkieli on välttämätön, että niiltä joille pienen vähemmistön murteen opiskelu on säädetty puhtaasti muiden opintojen jarruksi.

Hillevi Henanen
Viestit: 2523
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: NATOsta puuhataan perustetta pakkoruotsille

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 03.11.2022 17:52

Kenenkään ulkopuolisen pakottamatta surunuorten englannin opiskelu on alkanut vuosia suomenkielisiä myöhemmin, ja se takuulla näkyy ja se heitä hirvittää.
Suomalaiset ovat tottuneet olemaan kielellisesti alakynnessä, mutta näille yli-ihmisiksi kasvatetuille se on kova paikka. Nato pelottaa.

TK
Viestit: 2513
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: NATOsta puuhataan perustetta pakkoruotsille

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 03.11.2022 19:18

Naton yhteinen kieli on englanti.
Pohjoismaiden todellinen yhteinen kieli on englanti.

Tuntuu todella kaukaa haetulta yrittää ängetä pakkoruotsia natokeskusteluihin.

Surut eivät kai oikeastaan ole kunnolla vieläkään henkisesti pystyneet irrottautumaan suomettumisen ajasta. Elävät jatkuvasti eilispäivän ajassa.

Vastaa Viestiin