Sivu 1/1

Karvi: Suomessa ruotsinkieliset nuoret eivät opi suomea

Lähetetty: 24.09.2022 20:58
Kirjoittaja NRR
Suomessa ruotsinkieliset nuoret ruotsinkielisillä alueilla eivät opi suomea, jota he tarvitsisivat.

Taas lisäresursseja siirretään suomenkielisten pakkoruotsiin, jota ani harva tarvitsee.

Mikä järki?

Hesarissa asiantuntijamielipide tähän liittyen:
Ruotsinkielisten kuntien oppilaat ovat huonommassa asemassa Suomen työmarkkinoilla puutteellisen suomen kielen osaamisen vuoksi.

HELSINGIN SANOMISSA (2.9.) kirjoitettiin hallituksen lisäävän ruotsin kielen opetusta suomenkielisissä peruskouluissa jopa kymmenellä miljoonalla eurolla.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) toteutti toisen kotimaisen kielen (A-finska) oppimistulosarvioinnin ruotsinkielisen perusopetuksen yhdeksännellä luokalla keväällä 2021. Raportissa tarkasteltiin, kuinka suuri osuus oppilaista saavutti hyvän osaamisen tason opetussuunnitelmassa (OPS 2014) esitetyillä osa-alueilla. Ruotsinkielisten kuntien oppilaiden tulokset olivat heikkoja. Esimerkiksi luetunymmärtämisen tehtävissä suomenkielisten kuntien oppilaista 68 prosenttia saavutti hyvän osaamisen tason, ruotsinkielisten kuntien oppilaista vain 5 prosenttia. Arviointiraportti löytyy Karvin verkkosivuilta.

Karvin tuoreessa kehitysraportissa tarkastellaan oppilaiden suomen kielen taitojen kehitystä kuudennen luokan lopulta yhdeksännen luokan loppuun. Tulosten mukaan näyttää siltä, että kielitaidon kehitys on hitaampaa ruotsinkielisissä kuin suomenkielisissä kunnissa.

Hyvä suomen kielen taito on tärkeää myös Suomessa asuville ruotsinkielisille. On ilmiselvää, että kaikilla ruotsinkielisten koulujen oppilailla tulisi olla mahdollisuus kehittää suomen kielen taitojaan, koska suomalaisessa yhteiskunnassa suomen kieli on välttämättömyys niin jatko-opinnoissa kuin työelämässäkin. Ruotsinkielisten kuntien oppilaat ovat huonommassa asemassa Suomen työmarkkinoilla puutteellisen suomen kielen osaamisen vuoksi. Ruotsinkielisissä kouluissa ylemmillä luokilla tarvitaan enemmän tuntiresursseja suomen kielen opetukseen. Montako miljoonaa hallitus aikoo panostaa ruotsinkielisten koulujen toisen kotimaisen kielen (A-finska) opetukseen?

Carola Åkerlund

arviointiasiantuntija

Jukka Marjanen

johtava arviointiasiantuntija

Elina Peltola

arviointiasiantuntija

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi)
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009060197.html

Re: Karvi: Suomessa ruotsinkieliset nuoret eivät opi suomea

Lähetetty: 24.09.2022 23:22
Kirjoittaja Hillevi Henanen
Mielipidekirjoittajien esittämään ongelmaan löytyy helppo ratkaisu. Toimitaan suomalaisten suuren enemmistön kannan mukaan ja lopetetaan pakollinen ruotsin opiskelu kokonaan muuna kuin äidinkielenä. Vuositasolla heti säästyvistä sadoista miljoonista osoitetaan sitten reilusti lisärahoitusta ruotsinkielisten suomen opintoihin.
Tämä voisi olla minun kirjoitukseni.

Sitten on kommentti joka osoittaa, että ihmisillä ei ole aavistustakaan pakkoruotsin kustannuksista.
Sadoista miljoonista"...? Matematiikkaa pitäisi varmaan lisätä kun tuollaisia tuulesta temmattuja lukuja esittää. No kyllä näitä alemmuudentuntoisia vielä riittää, vaikka ruotsinkieli on selvä rikkaus eikä mikään kustannuserä. Poliittiset puolueet laidasta laitaan haluavat säilyttää ruotsinkieltä "pakollisena " länsimaisena kielenä Suomesssa, mikä on hyvä asia. Onneksi ei venäjänkieltä vaikka läheltä piti ja kommunistit olisivat innoissaan.
5% maan pinta-alasta kattaviin "kaksikielisiin" kuntiin syydetään tänä vuonna 114 miljoonaa euroa kaksikielisyysavustusta..
Vuoteen 2015 tämä kielilahjus maksettiin kaksikielisille kunnille ruotsinkielisten 6-16-vuotiaitten määrän mukaan, mutta kun kehityssuunta niiden määrässä oli alamäki vuosikymmenestä toiseen, niin eihän se suruille käynyt.
Nelinkertaistettiin avustuksen kokonaissumma ja muutettiin laskuperusteita niin, että esim. Vantaalla miljoonat juoksisivat vaikka kaupungissa ei olisi enää yhtään minkään ikäistä ruotsinkielistä. Lisäksi lakia taivutettiin kaikkien kriteerien osalta niin, että kolme ruotsinkielistä kuntaa saatiin kaksikielisyysavustuksen piiriin.
Tähän uuteen laskukaavaan sisältyy osatekijänä kaksikielisyyden perushinta, joka tänä vuonna on huimat 318,57 euroa/asukas. Koko maan osalta kaksikielisyyden hinta on 1,7 miljardia vuonna 2022. Tämä on siis valtion virallisesta laskukaavasta löytynyt luku, lisäksi kaksikielisyyden ylläpitoon kuuluu kustannuksia, joiden laskeminen on vaikeampaa, kuten suomenkielisten koulutuksen keskeytyminen ja muiden kielten opiskelun jäjestämisen vaikeutuminen.

Re: Karvi: Suomessa ruotsinkieliset nuoret eivät opi suomea

Lähetetty: 25.09.2022 05:03
Kirjoittaja NRR
Hillevi Henanen kirjoitti: 24.09.2022 23:22 Koko maan osalta kaksikielisyyden hinta on 1,7 miljardia vuonna 2022. Tämä on siis valtion virallisesta laskukaavasta löytynyt luku, lisäksi kaksikielisyyden ylläpitoon kuuluu kustannuksia, joiden laskeminen on vaikeampaa, kuten suomenkielisten koulutuksen keskeytyminen ja muiden kielten opiskelun jäjestämisen vaikeutuminen.
Kiitos HH!

Tuolla summalla järjestäisi jo melkoisesti opetusta suomen kielessä ruotsinkielisille nuorille...

Re: Karvi: Suomessa ruotsinkieliset nuoret eivät opi suomea

Lähetetty: 25.09.2022 09:10
Kirjoittaja Hillevi Henanen
Sitä olen tässä matkan varrella ehdotellut. Olen laskeskellut että heikoimmille voitaisiin palkata maan pääkielen yksityisopetusta, mutta ei, kun lääkkeeksi vaaditään lisää turhaa ruotsin kieltä suomenkielislle että pystyttäisiin palvelemaan kovapäisiä suruja, jotka eivät missään tapauksessa oppisi suomea.

Kielen oppimisvaikeuksia on myös muissa kieliryhmissä, mutta heidät on auttamisen sijaan nollattu laiskoiksi ja saamarttomiksi. Näpsää, ei tarvitse tehdä mitään.

Jos pakkoruotsi poistuisi, tapahtuisi lisäksi se surujen kannalta ikävä ilmiö, että muille kieliryhmille avautuisi lähes koko opiskelupolun mittainen mahdollisuus opiskella jotain itselle hyödyllistä, kieltä tai jotain muuta.

Mikä mahtaa olla se muille sälytetty tuntimäärä jolla nyt tasoitetaan ruotsinkielisten taivalta Suomen koulusysteemissä? Jääkö alle tuhannen tunnin?

Tämän häviämisen riskiä surut eivät ota.

Re: Karvi: Suomessa ruotsinkieliset nuoret eivät opi suomea

Lähetetty: 25.09.2022 12:22
Kirjoittaja lpo
Tästä ruotsinkieliset saavat kiittää RKP:tä. Rasistinen kielipolitiikka ja omaan kuplaan kääriytyminen on johtanut siihen, että ruotsinkieliset nuoret eivät pärjää suomenkielisessä ympäristössä. Päinvastoin, keinotekoinen kaksikielisyys on johtanut pahimmillaan vihaan pakkoruotsia ja sitä kautta myös ruotsinkielisiä kohtaan. Kuvittelevatko he tosissaan, että raipparuotsin kiristäminen jotenkin auttaisi tilanteen liennyttämisessä? Luulisi ruotsinkielisten olevan huolissaan vanhuusiästään, kun nuoriso karkaa länsinaapuriin ja ruotsinkielisiä laitoshoitopaikkoja ei yksinkertaisesti enää ole saatavilla.

Re: Karvi: Suomessa ruotsinkieliset nuoret eivät opi suomea

Lähetetty: 26.09.2022 03:58
Kirjoittaja TK
Ruotsinkielisillä alueilla on totuttu elämään omassa kuplassa, rinnakkaisyhteiskunnassa, jossa suomen kielellä ei ole mitään merkitystä. Suomen kieleen on perinteisesti suhtauduttu vihamielisesti.
Ei ole mikään ihme, etteivät näiden alueiden surunuoret ole kiinnostuneita oppimaan suomea. He eivät halua oppia suomea, eivätkä tunne tarvitsevansa suomea, koska heillä on mielestään "perustuslaillinen oikeus" vaatia ruotsinkielistä palvelua liikkuessaan suomenkielisten suomalalaisten asuttamilla alueilla.

Kysymys on surujen asennevammasta.