Ketkä kehittivät 1980-luvulla myytin, jossa jokaisen suomalaisen tulee osata suomea ja ruotsia?

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Ketkä kehittivät 1980-luvulla myytin, jossa jokaisen suomalaisen tulee osata suomea ja ruotsia?

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 04.06.2022 11:31

Professori Erkki Pihkala kirjoittaa kaksikielisyyden sisällyttämisestä väkisin suomalaisten kansalliseen identiteettiin näin:

"Huomattuaan pienenä, alle 6%:n vähemmistönä suomen kielen osaamisen eli ns. kaksikielisyyden itselleen välttämättömäksi, ruotsinkielisemme alkoivat 1980-luvulla korostetusti vaatia suomenkielisiltä vastaavaa ruotsin osaamista.

Suomessa ei enää ollutkaan kahta erillistä kansalliskieltä, suomi ja ruotsi, vaan kaikkien tuli perustuslakia väärin tulkiten olla kaksikielisiä, "koska Suomi on kaksikielinen maa" Ahvenanmaata lukuunottamatta.

Kansalliseen identiteettiin kuuluisi siten ruotsin kielen osaamista, joten pakkoruotsi oli näin yhtä välttämätön kuin äidinkieli."

Ketkä mahtoivat olla tuolloin laatimassa tätä uutta myyttiä?