Sivu 1/1

Ei tarvitsisi monta sanaa muuttaa päästäkseen taistolaisista tämän päivän pakkoruotsittajiin

Lähetetty: 13.01.2022 23:34
Kirjoittaja Hillevi Henanen
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008532098.html
Korkeakoulumme tiloja ja resursseja käytettiin marxilais-leninististen opintopiirien propagandatyöhön.
Aktivismia kyllä, mutta ei spontaania kansalaistoimintaa, vaan määrätietoisesti ylhäältä johdettua, kurinalaista poliittista agitaatiota.
Vaikka kysymyksessä oli vähemmistön liike, se käytti enemmistön ääntä ja valtaa. Kulttuurinen omiminen, sanojen kaappaus omaan käyttöön oli keskeinen osa toimintaa. ”Kansa” tarkoitti vain osaa kansalaisista, ...
Tämä on hyvä ja selkeä kuvaus taistolaisuuden oikeasta luonteesta ja tiukan äänekkään ryhmän tilan ottamisesta suurelta enemmistöltä, jossa taustalla sitä tukee "rauhantahtoinen" Neuvostoliitto. Tämä aika olisi hyvä perata pohjamutia myöten.
Hyvä kirjoitus ja kuvastaa hyvin opiskeluilmapiiriä 70-luvun alkupuolella. Oma kokemukseni Turun Kauppakorkeakoulusta on hyvin samankaltainen. Hyvin pieni taistolaisjoukko käyttäytyi kuin enemmistö ja pyrki sekä vapaa-ajalla että opetuksessa varsinkin seminaareissa hyökkäämään vallitsevia talousoppeja vastaan ja tyrkyttämään omia marxilaisia teorioitaan.
Itse myös 70- ja 80-luvulta muistan taistolaisten äänekkyyden, älämölön ja hurmoksellisen vallankumouksellisuuden. Omassa arvomaailmassani rinnastan sen kannattajat aivan samaan porukaan, mitä natsit olivat ja ovat. Itse asiassa ainoa ero noiden aatteiden välillä oli se, että toisen kannattajat vainosivat etnisesti erilaisia ja toiset vainosivat väärin ajattelevia. Lienee vainotun näkökulmasta täysin yhdentekevää kumpi on vainoamisen syynä.
Taistolaiset sanoivat ihan ääneenkin että "enemmistö ei ole matemaattinen, vaan poliittinen käsite". Vähän samaa ajattelua edustaa eräs 20% puolue, joka on omasta mielestään "kansa.".
Nykyään tätä manttelia kantaa vajaan 5%:n puolue.
Aika huvittavaa että jotkin poliittiset liikkeet ovat olevinaan kansan asialla hyvinkin pienellä äänimäärällä. Sellaisetkin lehdet kuin Kansan Uutiset tai työkansan ääni sinnittelivät pitkään olemattomalla levikillä, julkaistaneenko niitä enää paperiversiona ollenkaan. Mutta tokihan tiedostavat opiskelijat tietävät työväkeä paremmin mitä työväki tarvitsee ja haluaa.
Minäkin aloitin opiskeluni 1970-luvun taitteessa arkkitehtiosastolla, ja edelleen etsin sanoja ja selityksiä silloiselle ahdistukselleni. Taistolaisuus oli aika taitavasti ohjelmoitu: miten pieni joukko pystyikään hallitsemaan koko tilannetta, valloittamaan killan ja estämään kaiken keskustelun, paitsi aatteesta. Teekkarilakin lunastaneita katsottiin pahasti ja akateemiset juhlaperinteet katkaistiin. Koin että fokus oli vain yhden poliittisen aatteen palossa, ja että se oli liian ahdas kehys arkkitehtuuriin, jota kuitenkin olimme tulleet opiskelemaan.
Miten selviydyimme? Osa myötäili, osa yritti vain suorittaa kurssit pois, osa meni töihin johonkin arkkitehtitoimistoon kunnes tilanne rauhoittui.
Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä silloiset aktivistit ja toimitsijoiksi antautuneet opiskelijat ajattelevat nyt. Tuliko henkinen konkurssi, kun kaiken agitoimisen ja vaivannäön jälkeen käteen jäi vain arvoton puolueen jäsenkirja?
Seurausten toki pitää toteutua nopeammin. Yrityselämässä ja yksityiselämässä virheillä ja huonoilla tuloksilla on seurauksensa. Miksi politiikassa pitäisi olla toisin?

Yhteisten asioiden hoidossa isänmaan edun pitää voittaa henkilökohtainen hyöty ja opportunismi.