Uusi kansalliskielistrategia julkistettu - RKP teki sen taas

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2183
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Uusi kansalliskielistrategia julkistettu - RKP teki sen taas

#31 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 07.01.2022 16:18

Yksikielisen Suomen puolesta -yhdistyksen kannanotto kansalliskielistrategiaan


Ala-arvoinen kansalliskielistrategia

5.1.2022

Arvoisat kansanedustajat sekä ministeriöiden korkein johto

Tämä kriittinen arviomme Valtioneuvoston 2.12.2021 antamasta periaatepäätöksestä ”Kansalliskielistrategia” on lähetetty kansanedustajille sekä ministeriöittemme korkeimmalle johdolle. Lisäksi viestimme on lähetetty tiedoksi Tasavallan presidentille sekä eduskunnan oikeusasiamiehelle ja oikeuskanslerille, puolueiden puoluetoimistoille ja valtuustoille, yliopistojen, korkeakoulujen, kaupunkiliiton ja kunnallisliiton johdolle, elinkeinoelämän edustajille, ammattiliitoille, oikeuslaitoksille, opettajajärjestöille, nuoriso- ja opiskelijajärjestöille sekä tiedotusvälineille.

1. Arvio kansalliskielistrategiasta

Nyt julkistettu kansalliskielistrategiajulkaisu on yli 150-sivuinen tavoiteluettelo, joka enteellisesti on kirjoitettu ensin ruotsiksi ja vasta sitten suomeksi. Tekstissä näkyy vahvasti Ruotsalaisen kansanpuolueen kynän jälki. Strategia keskittyy 95 prosenttisesti vain ruotsin kielen ja ruotsinkielisten aseman parantamiseen. Suomenkielisten näkökanta puuttuu täysin. Sen vuoksi kansalliskielistrategian sisältöarvo on vähäinen.

Perimmäinen ydinajatus lienee se, että ”ruotsinkielisten kielellisten oikeuksien vuoksi” suomenkielisten viranomaisten on pystyttävä palvelemaan ruotsinkielisiä aina ”toisella kansalliskielellä” eli ruotsiksi eivätkä he saa pyytää näitä vaihtamaan kieltä suomeksi.

2. Kansalliskielistrategiassa jotain hyvääkin

Kansalliskielistrategian ainoa hyvä ja kannatettava asia on digipalveluiden kehittäminen tasapuolisesti sekä suomen- että ruotsinkielisille. Tähän olisi vielä lisättävä digipalvelujen kehittämistavoite harkinnan mukaan myös muilla kielillä. Digitalisaatio tekee mahdolliseksi monipuolisen viranomaispalvelun eri kielillä.

Muuta hyvää kansalliskielistrategia ei sisälläkään.

3. Esimerkkejä kansallikielistrategiassa esitetyistä huonoista tavoitteista

Strategiassa toistellaan kymmeniä kertoja ilmaisuja ”Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi” tai ”kielelliset oikeudet”. Strategian kirjoittaneiden ajatusmaailmasta paistaa silmiinpistävästi kuitenkin läpi, että noilla ilmaisuilla tarkoitetaan ruotsia tai ruotsinkielisten kielellisiä oikeuksia.

Tavoitteiksi on kirjattu esimerkiksi tällaista:

Tehostetaan suomenkielisten lasten kielikylpy- ja kielisuihkutoimintaa ruotsiksi, kannustetaan kuntia tarjoamaan ruotsia A1-kielenä ja poistamaan ryhmäkokoa koskevat rajoitukset sekä lisäämään B1-kielen (ruotsi) tuntiresursseja yläasteella. Virastoja ja laitoksia kehotetaan kiinnittämään huomiota palvelukseen otettavien tosiasialliseen ruotsin kielen hallintaan ja järjestämään ruotsin kielikoulutusta viranhaltijoille.

Tulisi selvittää ruotsinkielisten opiskelijoiden mahdollisuus suorittaa tentit ja laatia opinnäytteet omalla äidinkielellään ruotsiksi. Tulisi lisätä lukion historian opetukseen Ruotsin ajan, Suomen kaksikielisyyden ja Ahvenanmaan erityisaseman osuutta. Lisäksi kirjoittajat kantavat huolta puutteista maahanmuuttajien kotouttamisesta ruotsiksi. Samaa huolta kannetaan englanninkielisestä korkeakoulutuksesta valmistuvien muunkielisten ruotsin taidoista.

4. Strategian toimeenpanoa seurataan vuosittain

Mikäli kansalliskielistrategian ”visioiden, suuntaviivojen ja päämäärien” annetaan edetä toteuttamisasteelle – jota ei sovi epäillä, koska se on jo Valtioneuvoston periaatepäätös – johtaa se seuraavanlaisiin toimiin.

Jokaisen toimenpiteen toteuttamiseen on nimetty yksi tai useampi vastuuministeriö. Valtioneuvoston suosituksia annetaan myös muille toimijoille, kuten kunnille ja korkeakouluille. Vastuu strategian täytäntöönpanosta osoitetaan oikeusministeriölle, jolle kuuluu strategian toimenpiteiden käynnistäminen ja toteutuksen seuranta. Oikeusministeriö kerää vuosittain muiden ministeriöiden katsaukset niiden vastuulla olevien toimenpiteiden edistymisestä.

Oikeusministeriöstä tulee jatkossa siten ”valtiollinen kielipoliisi”.

5. Näitä asioita kansalliskielistrategiassa ei käsitellä

Kansalliskielistrategiaa ei käsitellä lainkaan suomenkielisten näkökulmasta. Ei oteta lainkaan kantaa siihen, että suomalaisista 70 prosenttia haluaa eroon pakollisesta ruotsin opetuksesta. Perustuslain 17 §:ssä ei ole mainintaa, että suomenkielisten tulisi palvella vähemmistöämme ruotsiksi. Ruotsin pakko-opetuksen lisäämisen sijaan tulisi poistaa ruotsin pakollisuus. Lisäksi virkamiesruotsin vaatimukset ja velvoittavuus on poistettava, sillä yksilölle asetetut vaatimukset loukkaavat perustuslain 18 §:n suomia yksilön oikeuksia hakeutua haluamaansa ammattiin tai tehtävään ja vaatimukset suosivat perusteettomasti ruotsinkielisiä hakijoita.

Perustuslain 17 §:n ja 18 §:n virheelliset tulkinnat ovat saattaneet suomenkieliset kestämättömään tilanteeseen. Ruotsin kielen aseman pönkittämiseen on laadittu 300 lakia ja asetusta. Jos kansalliskielistrategia annetaan viedä toteutukseen, niin noiden lakien ja asetusten määrä kasvaa entisestään.

Kansalliskielistrategian lähestymistapa on täysin väärä, koska siinä ei tarkastella lainkaan Suomen koko kielivarannon tarvetta eli maailmankielten, kuten saksan, ranskan, espanjan, venäjän, arabian tai kiinan opetuksen tarvetta. Viron kielen tuntemustakaan ei Suomen kouluissa ole koskaan edistetty. Kauppa, kulttuuri, tiede, erilaisten uhkien torjunta ja sotilastiedustelukin, mutta myös yksilöiden omat valinnat edellyttävät monipuolista kieltenopetusta.

Kieltenopettajien koulutus on täysin vääristynyt peruskoulu-uudistuksen jälkeen. Suomessa suurten eurooppalaisten ja muiden maailmankielten opetus on ohjautunut täysin sivuraiteelle sen jälkeen, kun ruotsi tuli pakolliseksi peruskoulussa.

On ironista, että samalla kun strategiapaperissa korostetaan suomalaisille hyvän äidinkielen merkitystä, niin Ahvenanmaan kielisorto sivuutetaan täysin. Kansainliitto ei varmaankaan tarkoittanut - vahvistaessaan 24.6.1921 Ahvenanmaan itsehallinnollisen aseman - että suomenkielinen väestönosa (4,7 %) joutuisi kielellisen sorron alaiseksi. Ahvenanmaalla suomen kieli on katukuvasta hävitetty eivätkä suomenkieliset saa palveluita suomeksi. Törkeintä on, että suomenkielinen ei saa omakielistä koulutusta. Oman äidinkielenkin eli suomen opetus voi alkaa Ahvenanmaalla vasta 4. luokalta. Mutta kun oppikirja-aineisto ja opetus on toteutettu ”tyhmimmän” eli samalla oppitunnilla olevan vapaaehtoisesti suomea aloittelevan ruotsinkielisen tason mukaisesti, jättävät monet suomenkieliset ala-arvoisen opetuksen vuoksi ”vapaaehtoisen suomen” ja valitsevat itselleen toisen valinnaiskielen.

Ahvenanmaa jatkaa Ruotsin vallan aikana toteutettua suomenkielisten syrjintää ja kielisortoa.

Suomessa yliopistokoulutukseen on 2000-luvulla päässyt vuosittain 50 prosenttia ruotsinkielisten ja vain 32-33 prosenttia suomenkielisten ikäluokista. Kansalliskielistrategiassa esitetään itsekkäästi lisää koulutuspaikkoja ruotsinkielisille. Ainoa oikea tapa korjata vääristynyttä koulutuspolitiikkaamme on se, että karsitaan rajusti ruotsinkielisten kiintiöpaikkoja yliopistoissa ja lisätään niitä ammatilliseen koulutukseen. Siten ruotsinkielisiä riittäisi paremmin perustehtäviinkin eikä vain liike-elämän ja virkakoneiston huipulle.

Kansalliskielistrategiassa ei kanneta huolta siitäkään, että suomenkieliset joutuvat hakemaan ruotsinkielisiin yliopistoihin ruotsiksi ja suorittamaan tentit ja laatimaan opinnäytteet ruotsiksi.

Toisinpäin kyllä esitetään ruotsinkielisten opiskelijoiden mahdollisuutta suorittaa tentit ja laatia opinnäytteet omalla äidinkielellä.

6. Suomi voisi olla kuten muutkin maat

Missään muualla ei ole toteutettu kielienemmistöä niin pahoin alistavaa ja syrjivää kielilainsäädäntöä kuin Suomessa. Vähemmistökielen pakkokouluttaminen kattaa koko maan ja kaikki opiskelun tasot. Näin ei ole missään muualla. Niissä maissa, joissa vähemmistöjen osuudet ovat suuria, on toteutettu alueellisia ratkaisuja vähemmistökielisten kielellisen aseman ja opetuksen turvaamiseksi. Pääsääntö on kuitenkin, että ensisijaisesti toteutetaan kielienemmistön etu.

Sveitsissä on valtiotasolla neljä virallista kieltä, mutta vain valtiotasolla, sillä 26 kantonista 22 ovat täysin yksikielisiä mm. omine perustuslakeineen, opetusministereineen ja opetussuunnitelmineen ja ne toimivat kuin yksikieliset valtiot. Kantonin asukkaita ei henkilötasolla velvoita maan monikielisyys.

Kanadassa ranskankielisen vähemmistön osuus on 21 prosenttia. Ranska kuuluu suuriin maailmankieliin, mutta enemmistöön kuuluvien englanninkielisten koululaisten ei tarvitse lukea ranskaa muutamaa provinssia lukuunottamatta ja sielläkin vain muutamia vuosikursseja.

Virossa on 29,5 prosentin ja Latviassa 37 prosentin venäjänkieliset vähemmistöt. Siitä huolimatta maat ovat virallisesti yksikielisiä eikä maissa ole pakkovenäjää.

Suomessa sen sijaan halutaan toimia kielivähemmistön ehdoin.

7. Rkp määräillyt kieliasioista koko itsenäisyytemme ajan

Yleisesti oltiin itsenäisyyden alkuvaiheessa sitä mieltä, että suomen kielestä pitää tehdä maan ainoa virallinen kieli. Sitä mieltä oli myös vuosien 1917-1919 perustuslakikomitea, joka puheenjohtajansa K.J.Ståhlbergin johdolla kirjasi kolmeen ensimmäiseen perustuslakiluonnokseensa suomen maan ainoaksi viralliseksi kieleksi. Kuitenkin Ruotsalaisen kansanpuolueen, muiden ruotsinkielisten tahojen sekä Ahvenanmaan ja Ruotsin valtion ankara painostus ja uhkailu vaikuttivat lopulta siihen, että Suomen ensimmäisen 1919 hallitusmuodon 14 §:ään (vastaa nykyistä 17 §:ää) kirjattiin ruotsi toiseksi ”kotimaiseksi kieleksi”.

Mikäli näin ei olisi tapahtunut, ei Rkp:n silloisen puheenjohtajan, Jan-Magnus Janssonin olisi tarvinut maanpetosta lähentelevällä tavalla astella Ruotsin suurlähetystöön 2.1.1968 ja vaatia Ruotsin valtiota ja ruotsalaista lehdistöä vaikuttamaan Suomen omaan sisäiseen asiaan uuden peruskoulun pakollisen kielen valinnassa. Rkp:n kyseenalaisten toimien vuoksi yhteisesti sovittu englanti vaihdettiin ruotsin kieleen pakollisena kielenä.

Jos vielä lisätään Rkp:n ja ruotsinkielisen väestön ehdottomasta vaatimuksesta ajama maanhankintalain (5.5.1945) kielipykälä 92 §, jolla ruotsinkieliset kunnat vapautettiin siirtolaisten sijoittamiselta alueilleen sekä 2.12.2021 Valtioneuvoston periaatepäätös kansalliskielistrategiasta, niin voi sanoa, että kielivähemmistö ja sen edustama, itsekkäästi etujaan ajava Rkp on päässyt sanelemaan kaikki tärkeimmät kielipoliittiset ratkaisut itsenäisyytemme 100 vuoden aikana.

Ruotsalaisesta kansanpuolueesta ei ole hoitamaan suomenkielisten asioita.

8. Muutoksen aika

Manner-Suomen alueella ruotsinkielisten osuus on 4,7 prosenttia. Näistä 260000 ruotsinkielisestä muutama tuhat ei ole oppinut tai halunnut oppia maan ehdotonta pääkieltä suomea. On oikeudenmukaisempaa kielikylvettää ja päälle vielä kielisuihkuttaa suomeksi nämä suomea osaamattomat kuin pakkoruotsittaa koko suomenkielinen enemmistö.

Suomi haaskaa maan ja yksilön edun uhraamalla valtavan määrän energiaa ja varoja vääriin kielipoliittisiin valintoihin.

Tässä maassa ruotsittamista toteutetaan jonkinlaisessa joukkopsykoosissa, jossa virallisen kieliliturgian ”oikeanlaisesta sisäistämisestä” on tullut poliittisen soveltuvuuden mittari. Joka tapauksessa vastakkaiset mielipiteet tai järkiperusteet jyrätään maan rakoon.

Mistä löytyvät ne rohkeat päättäjät, korkeassa asemassa olevat virkamiehet, tieteen, taiteen ja kulttuurin edustajat sekä toimittajat tai muut vaikuttajat, jotka uskaltavat vihdoin sanoa ääneen:

”Nyt riittää!”.

”Nyt riittää tyhmien ja järjettömien päätösten ja toimeenpanojen teko!”.

”Nyt riittää suomenkielisten alistaminen ja nöyryyttäminen!”.


Yksikielisen Suomen puolesta-yhdistys

Leo Havukainen, Marjatta Astrén, Paul Betcke, Tuula Laitala, Olavi Salokangas

kotivustomme http://www.kielipolitiikka.net/ysp.php

Vastaa Viestiin