vapaakielivalinta.fi

Ranskassa aloitettiin noin vuosi sitten keskustelu kansallisesta identiteetistä:
Kovin syvällistä keskustelusta ei saatu,
vaan keskityttiin lähinnä ulkoisiin tunnusmerkkeihin.
Meillä taas esim. ministeri Stubb kuvittelee keinotekoisen
kaksikielisyyden kuuluvan suomalaiseen identiteettiin.

Mutta mitä oikeastaan on suomalainen identiteetti ?
Paola Suhosen menestys New Yorkissa antaa osviittaa:

"Skandinaavisuus yhdistettynä slaavilaisuuteen"
tekee meistä mielenkiintoisia (New Yorkin muotimaailmassa)..
"IVANAhelsinki on korkealaatuinen muotibrändi,
joka yhdistää jylhän slaavilaisen melankolian
pelkistettyihin skandinaavisiin tunnelmiin."

Eiköhän siinä ole meidän identiteettimme pohja:
siinä skandinaavisuuden ja slaavilaisuuden monikerroksisessa
sekoituksessa ja samanaikaisessa
oman, vahvan ainutlaatuisen kielemme säilyttämisessä.

Nordistit yrittävät painottaa vain skandinaavista puolta,
mutta tarkoituksella unohtavat, että meillä on yhteyksiä myös itään,
etelään, ympäri maailman..
Nordistit elävät jossakin 1970-luvun ja 1700-luvun yhdistävässä virtuaalimaailmassa, kun
me muut elämme 2010-lukua..
vrt.
http://www.valt.helsinki.fi/blogs/zitting/post26.htm

Näen tärkeänä sen, että suomalaisista identiteeteistä aletaan puhua. Identiteettien ja esimerkiksi historian tulkintojen suhteen meillä on ollut sellainen pysähtyneisyyden aika, oikeastaan läpi itsenäisyyden kestänyt.

Kun Suomi lähestyy sataa vuotta, on tärkeä hahmotella yhteistä arvopohjaa, jossa yksilöiden vapautta arvostetaan ja arvostetaan myös erilaisuutta. Suomalaisuus ei ole pakkopaita vaan jotain aivan päinvastaista: avoimuutta historian haavojen äärellä, avoimuutta erilaisten kulttuuri-identiteettien äärellä, avoimuutta hallintokäytäntöjen kehittämisessä.

Perustuslaki on annettava uudelleen kansan vapauden takeeksi - ei rajoittamisen välineeksi, ei pienen poliittisen ryhmän tulkittavaksi. Valistunut kansa ansaitsee perustuslain, jota voidaan kunnioittaa oikeuksien antajana, ei lakina, jolla voidaan lyödä valistuneita ihmisiä ja asetetaan heidät eriarvoiseen asemaan muiden naapurimaiden kansalaisiin nähden.

Ruotsissa toimii "Språkförsvaret", joka pyrkii suojelemaan ruotsin kieltä erityisesti englannin tulvaa vastaan.

Saman teeman alla on pidetty Ruotsissa seminaari vuosi sitten aiheesta "Försvinner svenskan i Finland?" 26/11 2009
http://www.sprakforsvaret.se/sf/index.php?id=706

Aihe nousi esiin Suomi24/RKP-palstalla, missä nimimerkki "käännöstoimisto" käänsi tekstit
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8722740

Monista mielenkiintoisista kohdista poimin esiin Ida Asplundin esityksen:

--- taistelussa ruotsin kielen puolesta, on Idan mukaan useita kohtia otettava esiin. Tärkeä on identiteetti. Luoda sellainen itselleen ja pitää ruotsalainen identiteetti Suomessa ottamalla osaa sekä riikinruotsalaiseen että suomenruotsalaiseen kulttuuriin. Meidän on päästävä siitä vääristyneestä historiakäsityksestä, joka rakentuu myyttikuviin ja kantaa kolonisaation taakkaa, ja meidän on noudettava taas esiin vuoden 1906 perustettu yhteisöliike, joka loi perustan tämän päivän oikeuksille kieliryhmien välisen kiistan avulla. Meidän täytyy tehdä ruotsinkielinen kansa tietoiseksi perustuslaillisista oikeuksistaan. Lisää ei-valtiollisia organisaatioita tarvitaan raportoimaan tilanteesta. Positiivinen syrjintä on toinen apukeino, jota voi perustella sillä, että ruotsin kielen taistelu suomea vastaan muistuttaa hyttysen hyökkäystä elefanttia vastaan.

Myös Ida painotti Ruotsin ja Ahvenanmaan tukea, suurempia valtaoikeuksia Folktingetille, oikeutena käyttää veto-oikeutta, ja vakavampaa muistutuskäytäntöä suomenruotsalaisia koskevissa asioissa. Meidän on huolehdittava, että ruotsalainen hallinto säilyy, eli on pidettävä ruotsalaiset toiminta-alueet, niin että ruotsin kieli ei pienene kotikieleksi ---

Miksi ruotsinkielisille on oleellista ruotsalainen identiteetti, mutta suomenkielisillä ei saisi olla suomalaista identiteettiä?

Muuten, samassa seminaarissa oli puhujana myös harrastajahistorijoitsija Reinhold Enqvist sekä Magman leivissä työskentelevä Björn Sundell, joka työstää nyt Magman selvitystä näistä ruotsin asemasta käydyistä nettikeskusteluista.

Enqvist oli sitä mietä, että "kaikki historiankirjat pitää päivittää uudelleen. Historiankirjoitus Ruotsista, suomenruotsalaisita ja ruotsin kielestä on hänestä aivan kauheaa." Reinhold olettaa Magman ryhtyvän tuottamaan materiaalia ja käytäntöjä, joilla parantaa suomenkielisten kuvaa suomenruotsalaisista.

Kun kaikki nämä keskustelut käydään ruotsiksi eikä meillä pakollisesta ruotsin taidosta huolimatta nähdä viisaaksi kääntää näitä keskusteluja suomenkeilisiin lehtiin, meillä ei tiedetä, miten kovaa tekstiä ruotsinkielisellä puolella käytetään, kun väitetään, että esimerkiksi koko historiankirjoituksemme on vääristelty ja Folktingetin on saatava suurempia valtaoikeuksia ja suomenruotsalaisten on hiottava itselleen ruotsalainen identiteetti...

Mikä on Magman rooli?

dejavu:
"Nordistit yrittävät painottaa vain skandinaavista puolta,
mutta tarkoituksella unohtavat, että meillä on yhteyksiä myös itään,
etelään, ympäri maailman..
Nordistit elävät jossakin 1970-luvun ja 1700-luvun yhdistävässä virtuaalimaailmassa, kun
me muut elämme 2010-lukua.. "

Suomen slaavilaisuus sivuutetaan identiteettikeskusteluissa liian helposti. Itäinen raja on historian saatossa ollut usein avoin ja vaikutteita on saatu idästä monella tasolla, korkeakulttuurista tavallisen kansan tottumuksiin saakka. Historiallisin ja kulttuurisin perustein ajateltuna pakkovenäjälle olisi yhtä hyvät perustelut olemassa kuin on pakkoruotsille.

Slaavilaisuus on ok. Se on kuitenkin myöhempää perua kuin suomenkielinen suomalaisuus. Kielellinen siirtymä Vogan sivujoelta tänne on täynnä kulttuurivaikutteita. Venäjän Karjalassa ja siitä itään on ollut paljon suomensukuisia kieliä puhuneita heimoja. Monen slaavin juuret ovat näissä heimoissa. Paljonko yhteiset juuremme ovat vaikuttaneet slaavilaisuuteen?

Mutta tässä yhteydessä en voi olla painottamatta, että eniten nationalistista puhetta olen lukenut skandinaavisuutta ja Nordenia hehkuttavilla sivuilla, ruotsiksi. Skandinaaviset maat ovat tottuneet hehkuttamaan viikinkejään, yhteistä germaaniheimoaan ja yhteistä kantakieltään fornnordiskaa. He ottavat nämä asiat niin itsestään selvinä ja pohjoista hallitsevina, että jopa vanhat ilmaisut pohjois-germaaniset kielet tai skandinaaviset kielet on vaihdettu yksinkertaisesti pohjoismaisiksi kieliksi (nordic languages). Tämä on aika tuore vaihto. Pohjoismaalaisuudesta tehdään kielellisesti yhtenäistä kulttuuria, siellä ei suomi tai saame tule mainituksi kuin samassa sivulauseessa inuitien kielen kanssa.

Samaan aikaan ruotsink/mieliset käyttävät haukkumasanana kunniallista baltti-nimitystä (vaikka Balttialla on myös paljon siteitä Ruotsiin ja ruotsalaisuuteen) - suomalaisista tulee "köyhiä baltteja", jolleivät he enää opiskele kaikki ruotsia. Ja tätä samaa retoriikkaa käytetään jopa maan poliittisessa johdossa.

Meillä on menossa nationalistinen aikakausi - mutta ei suinkaan suomalaisnationalistinen vaan skandinaavien nationalismin nousu. Ymmärrän sen voimakasta maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta vasten. Nyt yritetään vahvistaa yhteenkuuluvuutta kielen ja kansallisen historian avulla. Mutta se ei voi tarkoittaa, että suomalaisuus työnnetään puolestaan varhaisen maahanmuuton seuraukseksi tai vieraaksi vaikutteeksi, joka vaatii rinnalleen Nordenin pääkielen.

Puhun lämpimästi sen puolesta, että niin Suomeen kuin Nordeniin mahtuu monenlaisia identiteettejä. En pidä norden-identiteettiä pahana, mutta jos siihen liittyy baltti/slaavi-leima suomalaisille, tilanne muuttuu. Suomalaiset (etnisesti tai vain kulttuurisesti) ovat nimenomaan suomalaisia, kauan rajalla elänäneitä ja monia kulttuurisia elementtejä itseensä sulauttaneita.

Ensimmäiset asuttajat, joiden dna:ta me täällä syntyneet vieläkin kannamme, tulivat tänne jo 10 000 vuotta sitten (kenties samat koko Pohjolaan) ja heihin sittemmin on yhdistynyt yhä uusia asutusvirtoja. Viimeistään noin kolme tuhatta vuotta sitten saapui suomen kielen esimuoto (osa uskoo vanhempaan vakutukseen) ja viimeistään ensimmäisinä vuosisatoina ajanlaskun alussa koko nykyisen Suomen alueen (ja mm. Venäjän-Karjalan, Pohjoisen Fenno-Skandian) asuttajat puhuivat suomensukuisia kieliä. Silloin olimme jo osa Itämeren(Läänemeren) kansoja, joita Viron presidentti Lennart Meri nimitti nimellä vesilinnun kansa (meidän mytologiassamme vesilinnuilla on tärkeä osuus).

En saa mitenkään mahtumaan tätä näkemystäni meille tarjottuun "Ruotsin historiaan" ja "kulttuuriruotsalaisuuteen". Ruotsalaisuus on merkittävä vaikuttaja Itämeren piirissä ja erityisesti Suomessa, mutta ruotsin läsnäolo tai sen puuttuminen ei tee meistä skandinaaveja eikä baltteja vaan olemme edelleen monenkirjavaa suomalaista Vesilinnun kansaa ja ylpeitä siitä ketään sortamatta.

Palaan tähän vanhaan ketjuun, koska se on minusta edelleen ajankohtainen.

Miksi skandinaaveilla saa olla skandinaavinen identiteetti, mutta suomenkielisillä ei saisi olla suomalaista identiteettiä vaan meidän tulisi yrittää käydä skandinaaveista goodwilliä tavoitellen, kuten eräs entinen presidenttimme taannoin ohjeisti?

Enqvist oli sitä mietä, että "kaikki historiankirjat pitää päivittää uudelleen. Historiankirjoitus Ruotsista, suomenruotsalaisita ja ruotsin kielestä on hänestä aivan kauheaa." Reinhold olettaa Magman ryhtyvän tuottamaan materiaalia ja käytäntöjä, joilla parantaa suomenkielisten kuvaa suomenruotsalaisista.

Ja sitten jossain keksittiin tilata sarja "Suomi on ruotsalainen".

Kirjoitin jo aiemmin, että jotain vähemmän hyvää tapahtui sarjan "Suomi on ruotsalainen" myötä. Vaikka kielikysymyksessä oli jo vuosia ollut tapana sensuroida ja kirjoittaa diipadaapaa, tuossa ohjelmassa ja sille annetussa virallisessa suitsutuksessa mentiin kaikkien rajojen yli. Koko suomalaisuuden olemassaolo nollattiin propagandan keinoin, painotuksin, unohduksin, värityksin ja tarkoitushakuisin välispiikein - mutta mediassa tätä kutsuttiin "asialliseksi historiaohjelmaksi". Tälle sarjalle ja sen käsitykselle suomalaisuudesta ja suomalaisten historiasta ei noussut mitään vastavoimaa. Ihmisten kriittiset kommentit koottiin vain ylen sivuilla yhteen ylipitkään ketjuun, jonka latautuminen kesti minuutteja, näin jopa keskustelu tukahdutettiin, kritiikki ohitettiin vihapuheena. Tuo ohjelma olisi pitänyt nauraa lättänäksi, mutta se nostettiin malliksi hyvästä dokumentista. Tällainen rikkoo yhteiskuntarauhan.

Missä on avoin keskustelu siitä, että suomalaisuutta on monenlaista ja jokaisella on oikeus määritellä oma suomalaisuutensa omista lähtökohdistaan?

Seppo Niemelä vähän yrittää perjantain HS Mielipidepalstalla: Kansallisuutemme ansaitsee kunnioitusta

http://www.hs.fi/paivanlehti/21062013/m ... 1699116979

Nimimerkki Pentti viittasi jokin aika sitten Pasi Ockenströmin tuoreeseen mielipidekirjoitukseen:
http://vapaakielivalinta.fi/forum/viewt ... 1090#p6611

Mies on kirjoittanutkin aiheesta paljon. Koin melkoisen ahaa-elämyksen tämän tekstin äärellä:

http://www.hiidenkivi-lehti.fi/SmallNews.aspx?id=2040

Hiidenkiven arkistosta löytyy Pasi Ockenströmin kirjoitus ”Suomalaisten identiteetin juuret”, jossa hän pohtii aihetta osin omiin tutkimuksiinsa osin tutkijakollegoiden huomioihin nojaten. Seuraavassa lyhentelen PO:n tekstiä:

Esimerkiksi Ranskassa aatelisille ja hoville kuuluneet piirteet siirtyivät aikoinaan ranskalaisten yleisiksi kansallispiirteiksi. Kansaa rohkaistiin itsensä kehittämiseen ja omanarvon tunnetta kohottavaan ajatteluun. Samansuuntainen, tosin maltillisempi kehitys on havaittavissa lähes kaikilla kansakunnilla. Poikkeuksena tästä näyttää olevan Suomi, jossa omaksuttiin köyhyys ja takapajuisuus kollektiiviseksi itseymmärryksen sisällöksi. Tämä on heijastunut myös tunneilmaisuissamme, jossa omaa elämää on luontevaa kuvata vaatimattomin, jopa vähättelevin sanakääntein.

Miksi kulttuuriperimä on muuttunut luonteeltaan nykyiseksi aliarvostukseksi, vaikka suomalaisten minäkuva muinaisina aikoina on ollut ilmeisen ehyt?

Runebergistä ja Topeliuksesta alkaen taiteilijat ovat piirtäneet kuvaa kurjuudessa ja puutteessa elävästä kansasta. Ei ole Runebergin tai Topeliuksen syy, että he kuvasivat suomalaisia niin kuin kuvasivat. Eihän kansan syvien rivien elämä ollut ruusuilla tanssimista. On kuitenkin otettava huomioon se, mikä oli Runebergin ja Topeliuksen tausta. He eivät olleet kansanmiehiä vaan sivistyneistöä. Heillä oli hallussaan laaja tieto Euroopan historiasta ja oman aikansa käsitys eri kansoista. Tässä piileekin ongelman ydin. Miksi he eivät tarjonneet suomalaisille samanlaista ”lääkettä” kuin ranskalaiset, ruotsalaiset ja muut saivat?

Runeberg ja Topelius eivät tehneet tarkoituksella karhunpalvelusta suomalaisille, vaan he olivat sen saman historiallisen väärinymmärryksen uhreja kuin heitä ennen muun muassa Matias Aleksanteri Castren (1813–1852), Henrik Gabriel Porthan (1739–1804), Daniel Juslenius (1676–1752) ja Olaus Magnus (1490–1557). Kyseessä on pitkän kehityksen huipentuma, missä jo antiikista lähtien vaikuttanut tieto Pohjolasta on tulkittu virheellisesti.

Köyhyys, takapajuisuus ja vähättely johtuu vanhasta fenni-/mongoli-stereotypiasta, jolla on tietty oma kehityskulku. Tacituksen vuonna 98 jKr. julkaisemassa teoksessa esiintynyt fenni-kansa on virheellisesti sijoitettu Suomen alueeseen. Fennit eivät olleet myöskään saamelaisten esi-isiä. (tässä ei kuitenkaan anneta selitystä sille, mitä fennit olisivat olleet - wikipedia pitää heitä todennäköisesti saamelaisina) Tämän väärinkäsityksen seurauksena suomalaiset luokiteltiin fenneiksi ja saivat näiltä sekä nimensä että imagonsa. Jo 500-luvulla tämä vaikutti historioitsijoiden kirjoituksiin. Heidän tulkintojensa perusteella väärinkäsitykset fennien ja Suomen suhteesta alkoivat kumuloitua. 1500-luvulla vanhojen tekstien käännökset tulivat sivistyneistön tietoisuuteen kirjapainotaidon ansiosta. Viesti oletettujen fenni-suomalaisten alkukantaisuudesta kulki läpi koko Euroopan ja tuli 1600-luvun taitteessa suomalaisen sivistyneistön ja lopulta koko kansan tietoisuuteen. Sen takia Runeberg ja Topelius eivät voineet muuta kuin puhua ikuiseen alkukantaisuuteen tuomituista suomalaisista.

Ajatus suomalaisista mongoleina lienee ollut viimeinen pisara suuren identiteettiongelman synnylle, sillä suomalaisista on vaikea tunnistaa mitään näkyvää mongolista piirrettä. Kuva oli kuitenkin luotu ikään kuin tieteelliseltä pohjalta ja siihen uskottiin vahvasti. Muun muassa M. A. Castren totesi: ”Monet tiet johtavat mongoleihin, ja niinpä on hyväksyttävä ajatus, että suomalaiset ovat halveksittujen mongolien sukua.”

Ei ihme, että kuva suomalaisista muodostui varsin synkäksi. Kun vielä lisätään, että sekä suomalaisten oletettuun paimentolaisalkuperään että fenniyteen liittyy alkukantaisuus, laiskuus ja rumuus, on lopputulemana mentaalinen tila, jota voi kuvata parhaiten ehkä sanalla masennus. Koska tilanteesta ei näyttänyt olevaan mitään ulospääsyä ja säilyttääkseen edes jonkinlaisen itsekunnioituksen ”suomalaiset jäivät vaalimaan ryysyläishistoriaansa ja halusivat säilyttää omakuvansa, jossa tunnistivat itsensä muista riippumattomina raatajina”.

---

Kirjoittaja on kirjoittanut myös aiheesta kirjan. Kirjaan liittyvässä lehtiartikkelissa hän sanoo näin:

– Nyt käsillä olevan tutkimuksen valossa voidaan kuitenkin todeta, että käsitys suomalaisten suhteellisesta kehittymättömyydestä muihin Euroopan kansoihin verrattuna ei pidä paikkaansa.

Pasi Ockenströmin mielestä enää 2000-luvulla ei ole mitään syytä pitää yllä mielikuvaa suomalaisten lähtökohtaisesti heikommasta taustasta, vaan suomalaiset on ikään kuin kuin vapautettava historian saatossa syntyneistä vääristä oletuksista.

http://www.vihdinuutiset.fi/artikkeli/1 ... e-virheita

---

En tällä referaatilla viestitä, että kaipaisin romantisoitua yläluokkaista identiteettiä suomalaisille, mutta kieltämättä tuo fenni/mongoli-leima on aika kääntää joksikin realistisemmaksi. Nälkää, sotaa ja raadantaa täällä on nähty, mutta se ei ole koko totuus suomalaisuuden historiasta.

Niinpä niin. Miranda Vuolasranta, suomalainen romani, joka oli romaniasioissa työskentelemässä EU:n puitteissa Strasbourgissa, kertoi vakutelmanaan täkäisiin oloihin verrattuna, että ranskalaiset kyllä tuntevat oman arvonsa riippumatta siitä missä asemassa he ovat. Ja voimmekin nähdä kuinka tuo meillä vallitseva plebeijimeininki, alemmuuteen suostumisen mentaliteetti ja konsensusvaatimus ikäänkuin lannistaa laulun ja kukistaa kukkaloiston omassa yhteisössä.

Mutta suomessahan arvovaltaiset julkisuuden henkilöt, alkaen presidentistä ja muista poliitikoista tiedemaailman ja journalismin esiintyjiin ynnä muihin artisteihin saakka, eivät sano, että on suomenkielinen yhteisö ja suomenkielinen kansa ja suomenkielinen yhteiskunta ja että he kukin itse ovat suomenkielisiä. Sitä vastoin "kaksikielisyydestä" innostuvat johtavat henkilöt, ja sitten usein "kansainvälisyydestä", jonka he saattavat ymmärtää eräänlaisena rengin ja piian pyrkimyksenä tulla hyväksytyksi herrasväen pöydässä. "Eurooppalaisuus" vilahtelee siinä ohella, mutta jotenkin siitä haluttaisiin olla ulkona, eikä suomalaisena elementtinä mukana, vaikka kehutaan sitä plebeijimäistä "mallioppilaana" olemistamme.

Runeberg ja Topelius ja eräät muut ovat valtiollisia ikoneita, esivallan määräämiä, ja tuo valtiollisuus liittyy ensisijaisesti ruotsin kielellä toimineen autonomisen suuriruhtinaskunnan perinteeseen, jossa se suomalaisuus, jota kansa edustaa, on objekti eikä subjekti. Valitettavasti tällainen suhtautuminen jäi itsenäisen Suomen perinnöksi sisällissodan seurauksena, kun hallitseva ruotsinmielinen eliitti pysyi vallassa, ja sen perinteet vain suomennettiin, ja sitä ruvettiin saarnaamaan kouluissa ja kaikkialla.
Ruotsissa "svensk litteratur" sisältää juuri nuo kaikki ruotsinkieliset teokset, ja Runeberg muuten oli aikanaan paljon suositumpi Ruotsissa.

Minun kansallisrunoilijani ei ole Johan Ludvig, vaan meillä on mainioita suomalaisia kuten Kivi, Leino, Viita, Vala, Saarikoski, kuka mitäkin arvostaa. Ja nähdäkseni Finlandia-hymni on suomalainen sävelteos suomalaisine sanoineen. Maamme-laulusta en innostu, mutta nautin virolaisten veljiemme ja siskojemme kanssa kyllä.

NRR kirjoitti:Kirjoittaja on kirjoittanut myös aiheesta kirjan.

FENNI vai EI: Suomalaisten ja saamelaisten identiteetin taustoja on mahtava kirja. Kannattaa lukea. Kirjassa on paljon sulateltavaa.

Olisiko mahdollista, että meillä on nousemassa nuorempi tutkijapolvi, joka ei ole niin ”ruotsalaisen” historiankirjoituksen lumoissa (vain tosiasioilla on merkitystä)?

Olisiko mahdollista, että meillä on nousemassa nuorempi tutkijapolvi, joka ei ole niin ”ruotsalaisen” historiankirjoituksen lumoissa (vain tosiasioilla on merkitystä)?

Tietääkseni minkään polven tutkijat eivät ole "ruotsalaisen" historiankirjoituksen lumoissa...