Sivu 1/1

Pakkoruotsiin rakastuminen osoittaa empatiakykyä... eli miten akateeminen maailma valehtelee itselleen.

Lähetetty: 09.09.2021 14:40
Kirjoittaja NRR
Tuoretta tekstiä akateemisesta maailmasta:
Keskustelu niin sanotusta pakkoruotsista on viime vuosina lisääntynyt oikeistopopulismin nousun myötä. Tässä mielessä Staffan Himmelroosin ja Kim Strandbergin toimittama antologia on tarpeellinen tilannekartoitus kieliasenteista tämän päivän Suomessa. Kirja esittelee ja arvioi Åbo Akademin tutkijoiden jo vuonna 2014 toteuttamien kahden haastatteluprojektin tuloksia.

Haastatteluissa kartoitettiin suomenkielisen väestön asenteita ruotsin kieltä kohtaan. Tutkimuksen empiirinen pohja on harvinaisen vahva, sillä se perustuu Väestörekisterikeskuksen tiedoista sattumanvaraisesti poimitun 20 000 henkilön haastattelulle. Vastaavanlainen haastattelututkimus tehtiin vuonna 1997 Folktingetin (Svenska Finlands folkting, Suomenruotsalaiset kansankäräjät) toimesta. Jos noita kahden vuosikymmenen takaisia tuloksia vertaa tämänpäiväisiin, vaikuttavat suomenkielisten asenteet ruotsia kohtaan todellakin koventuneen.

Niiden osuus, joiden mielestä ruotsin kieli on olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa, on laskenut 70 prosentista 58 prosenttiin, ja niiden osuus puolestaan, joiden mielestä ruotsin taidosta on taloudellista hyötyä, on tippunut 75 prosentista 51 prosenttiin. Vaikka vanhemman mielipidetutkimuksen otos kattoi koko väestön eikä vain sen suomenkielistä osaa, trendi näyttää silti aika selvältä: ruotsin asema heikentyy koko ajan, ja sitä myötä – vaikkakaan kirjoittajat eivät tätä korosta – myös populistinen puhe ”pakkoruotsista” alkaa kuulostaa yhä uskottavammalta.

Kirjan seitsemässä ensimmäisessä luvussa (kirjoittajina teoksen toimittajien lisäksi Krister Lundell, Maria Bäck, Thomas Karv, Lauri Rapeli ja Marina Lindell) analysoidaan haastattelututkimukseen perustuvaa aineistoa ja ”pakkoruotsi-asenteen” korrelointia vastaajien muiden asenteiden kanssa. Tulokset ovat varsin mielenkiintoisia. Ensinnäkin ilmenee, että suomenkielisten miesten ja naisten suhtautumisessa ruotsiin on suuria eroja. Esimerkiksi väitteeseen ”[r]uotsin kieli on keskeinen osa suomalaista yhteiskuntaa” vastasi myöntävästi 65 prosenttia naisista, mutta vain 50 prosenttia miehistä. Samanlainen ainakin kymmenen prosentin kaula näkyy kauttaaltaan naisten vastauksissa miehiin verrattuna ja nimenomaan ruotsin eduksi.

Vähemmän yllättävää sen sijaan on, että mitä paremmin itse osasi ruotsia, sitä positiivisemmin suhtautui ruotsin asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa, samoin kuin se että korkeammin koulutetut yleensä suhtautuvat ruotsiin myönteisemmin.

Lindellin ja Strandbergin kirjoittamassa jaksossa analysoidaan, miten vastaajien persoonallisuuspiirteet heijastuvat heidän asenteissaan ruotsin kieltä kohtaan. Kirjoittajat soveltavat muun muassa Lewis Goldbergin kehittelemää ”viiden faktorin mallia”, jonka mukaan voidaan erottaa joukko – tässä tapauksessa viisi – suhteellisen pysyvää psykologista dispositiota, jotka selittävät poliittista käyttäytymistä.

Kirjoittajat myöntävät, että ruotsin vastustajien ja puolustajien väliset erot eivät ole kovin suuria, mutta silti tilastollisesti merkittäviä: ”henkilöillä, joilla on positiivinen suhtautuminen [ruotsiin], on korkeampi empatian, sympaattisuuden, omantunnon, tarkkuuden, tunne-elämän vakauden ja avoimuuden taso kuin niillä joilla on kielteinen asenne – – Yleensä ottaen voidaan sanoa, että yhteistyöhalukkailla, suvaitsevaisilla, liberaaleilla ja altruistisilla henkilöillä on positiivinen näkemys ruotsin kielestä” (s. 135, 137).

Kyllähän tämän mielellään uskoisi todeksi, mutta erot ovat kuitenkin aika pieniä – esimerkiksi empatiapersoonallisuuspiirteen kohdalla ruotsin vastustajat saivat asteikolla 0–1 luvun 0,65, kannattajat taas 0,71. Itse asiassa, kun ottaa huomioon pakkoruotsipuheen keskeisen aseman oikeistopopulismin repertuaarissa, olisi odottanut jyrkempiä eroja – korostivathan jo Theodor Adornon ja Max Horkheimerin autoritaarisesta persoonallisuudesta tekemät tutkimukset oikeistoradikaalisen psykologian kielteisiä piirteitä.

Myös puoluepoliittisella tasolla on viime vuosina tapahtunut muutoksia ruotsin kielen aseman heikentymisen suuntaan. Perussuomalaisten ”ruotsivihasta” puhutaan paljon, mutta tosiasiassa keskusta ja kokoomus ovat tässä kulkeneet tiennäyttäjinä. Vanhasen hallitus poisti pakollisen ruotsin ylioppilaskokeista vuonna 2004, ja vuoden 2010 puoluekokouksessaan kokoomus otti ohjelmaansa ruotsin muuttamiseksi kokonaan valinnaiseksi aineeksi sekä peruskoulussa että lukiossa.

Ehkä jopa vakavampaa kuitenkin oli, että samassa puoluekokouksessa lähes kaksi viidesosaa edustajista tuki aloitetta kumota perustuslain pykälä ruotsin kielen asemasta Suomessa. Åbo Akademin haastattelututkimus toi esiin joitakin eroja puolueiden virallisen linjan ja niiden kannattajakunnan välillä. Niinpä väitteeseen ”[r]uotsin kieli esittää olennaista osaa suomalaisessa yhteiskunnassa” suhtautui myönteisesti keskustan kannattajista 65 prosenttia, kokoomuslaisista 70 prosenttia, vihreistä 74 prosenttia ja vasemmistoliittolaisista 60 prosenttia.

Sen sijaan perussuomalaisista väittämään yhtyi odotetusti vain 33 prosenttia. Vasemmistopuolueet ja vihreät suhtautuvat ohjelmallisesti myönteisimmin ruotsiin, mutta silmiin pistää että ”ruotsimielisiä” oli kokoomuksen kannattajissa jopa parin prosenttiyksikön verran enemmän kuin SDP:n kannattajissa, vaikka kokoomus puoluepolitiikan tasolla on pyrkinyt heikentämään ruotsin asemaa.

Kimmo Grönlund ja Lauri Karvonen toteavat loppuarviossaan haastattelututkimuksen tuloksista, että suomenkielisten näkemykset ruotsin kielen asemasta ovat yleisesti ottaen sittenkin varsin myönteisiä, eikä siirtymisestä yksikieliseen Suomeen ole ainakaan näköpiirissä olevana aikana pelkoa. Kuitenkin suhtautuminen pakolliseen ruotsinopetukseen jakaa mielipiteitä melko voimakkaasti. Tässä Grönlund ja Karvonen näkevät aihetta pessimismiin: ”Det förefaller helt enkelt att vara så att en överväldigande finsk majoritet nu bestämt sig för att ta avstånd från obligatorisk svenskundervisning i finska skolor att det i längden blir ohållbart att hålla fast vid detta krav” (s. 220).

Kiinnostavaa kuitenkin on havaita, että nykyinen ”pakkoruotsipuhe” koskee historiallisesti suhteellisen tuoretta ilmiötä. Suomen ja ruotsin tasa-arvoinen asema kansalliskielinä todettiin perustuslaissa vuonna 1922, mutta sen sijaan toisesta kotimaisesta kielestä (suomenkielisille ruotsi, ruotsinkielisille suomi) tuli pakollinen kouluaine vasta 1968 ja niinkin myöhään kuin vuonna 1987 suullinen ja kirjallinen kielikoe tulivat pakolliseksi korkeakouluissa.

Vaikka Himmelroosin ja Strandbergin toimittama kirja arvioikin suomenkielisten asenteita ruotsiin, koko sen lähestymistavassa näkyy kuitenkin suomenruotsalaisen vähemmistön hieman arkaileva katse kielirajan toiselle puolelle: suomenkielisille ei oikein uskalleta esittää mitään vaatimuksia. Ehkä se ei ole kirjan tarkoituskaan, tekijät pysyttelevät aika tarkkaan haastattelumateriaaliensa analyysissa.

Mutta kaikkihan me tiedämme, että ruotsin kielen säilyminen Suomessa riippuu suomenkielisen enemmistön asenteista. Siinä on nyt alkanut näkyä ikävää trendiä ulossulkevaan yksikielisyyteen, joka pahimmassa tapauksessa vieraannuttaasuomenkieliset ei vain muista Pohjoismaista, vaan ennen kaikkea omista historiallisista juuristaan. Tästä pitäisi keskustella, sillä onhan surullista, jos ei pystytä enää lukemaan sata vuotta vanhempaa kotimaassa julkaistua kirjallisuutta tai Suomessa laadittuja asiakirjoja ja muita historiallisia dokumentteja.
https://www.google.com/url?sa=t&source= ... hyPnfnyxCi

Tässä yllä siis kirja-arvio teoksesta

Staffan Himmelroos et Kim Strandberg (red.),
Ur majoritetens perspektiv. Opinioner om det svenska i Finland
Helsingfors: Svenska Litteratursällskapet i Finland, 2020, 255

Artikkeli ja teos myös diginä:
https://research.abo.fi/sv/publications ... s-och-fram

Re: Pakkoruotsiin rakastuminen osoittaa empatiakykyä... eli miten akateeminen maailma valehtelee itselleen.

Lähetetty: 09.09.2021 15:18
Kirjoittaja NRR
Kirjan ilmestymisen aikoihin sen toimittajat palkittiin kansainvälisesti:
Kim Strandberg and Kimmo Grönlund awarded for best article
Kim Strandberg, Academy of Finland Research Fellow and Professor of Political Science at Åbo Akademi University, Kimmo Grönlund, Professor of Political Science at Åbo Akademi University, and Staffan Himmelroos, researcher in political science at the University of Helsinki (previously at Åbo Akademi University) are the winners of the 2020 Meisel-Laponce Award.

The award is given every four years for the best article published in International Political Science Review (IPSR) in the previous four years.

Grönlund, Strandberg and Himmelroos are awarded for their article Do discussions in like-minded groups necessarily lead to more extreme opinions? Deliberative democracy and group polarization.
Jaa'a

Kärjistyisivätkö näkemykset ja asenteet samanmielisten tutkijoitten pöhistessä keskenään muitten epäempaattisuudesta ja etsiessä mittareita, joilla osoittaa itselleen tärkeiden rakenteiden kriitikot alamittaisiksi...?

Nyt mamut, dysleksikot ja muut vapaavalintaisia kieliopintoja kaipaavat voidaan ohittaa sanomalla, että heillä nyt vain on matalahko empatian, sympaattisuuden, omantunnon, tarkkuuden, tunne-elämän vakauden ja avoimuuden taso... Oliko tämä sitä intersektionaalista feminismiä?

Re: Pakkoruotsiin rakastuminen osoittaa empatiakykyä... eli miten akateeminen maailma valehtelee itselleen.

Lähetetty: 09.09.2021 19:02
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
Mitä tutkimuksessa on tutkittu?

Ruotsin vastustajien empatiaa vai
ruotsin kielen opiskelupakon vastustajien empatiaa?

Entä pakottajien empatiakyky?

Sitä ei ole,koska muutenhan pakottajat, osaisivat asettua pakotettujen eli alistetun enemmistön asemaan..

Vertaa buurit vs Etelä-Afrikan mustat

Re: Pakkoruotsiin rakastuminen osoittaa empatiakykyä... eli miten akateeminen maailma valehtelee itselleen.

Lähetetty: 09.09.2021 19:08
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
Vaikuttaa yksinkertaisesti siltä, ​​että ylivoimainen suomalainen enemmistö on nyt päättänyt etääntyä pakollisesta ruotsin opetuksesta suomalaisissa kouluissa, että pitkällä aikavälillä tämän vaatimuksen noudattaminen on kestämätöntä.
Tässähän ei ole kysymys "empatiasta tai sympaattisuudesta",vaan tosiasioiden tunnustamisesta.

Tämä johtopäätös olisi pitänyt osata tehdä jo
30 vuotta sitten..

Re: Pakkoruotsiin rakastuminen osoittaa empatiakykyä... eli miten akateeminen maailma valehtelee itselleen.

Lähetetty: 09.09.2021 19:11
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
suomenkielisille ei oikein uskalleta esittää mitään vaatimuksia.
:roll:

Eiväthän he ole muuta tehneetkään kuin esittäneet vaatimuksia enemmistölle viimeiset 800 vuotta .

Re: Pakkoruotsiin rakastuminen osoittaa empatiakykyä... eli miten akateeminen maailma valehtelee itselleen.

Lähetetty: 09.09.2021 22:36
Kirjoittaja Hillevi Henanen
Suomen ja ruotsin tasa-arvoinen asema kansalliskielinä todettiin perustuslaissa vuonna 1922, mutta sen sijaan toisesta kotimaisesta kielestä (suomenkielisille ruotsi, ruotsinkielisille suomi) tuli pakollinen kouluaine vasta 1968 ja niinkin myöhään kuin vuonna 1987 suullinen ja kirjallinen kielikoe tulivat pakolliseksi korkeakouluissa.
Ensin tietty oli yritetty estää suomen kielellä opiskelu kokonaan tarpeettomana. Se epäonnistui, ja sitten oli vielä annettava periksi peruskoulullekin.

Tekstissä puhutaan kansalliskielistä ikäänkuin ne olisivat samassa tilanteessa, Suomenkielisten keinotekoinen pakkoruotsi juontaa juurensa ruotsinkielisten olosuhteiden sanelemaan maan pääkielen osaamisen pakkoon, joka on ehto heidän Suomessa asumiselleen mikäli 5 prosentin surureunuksella eläminen alkaa tuntua riittämättömältä.
Niinpä suomenkielisiä ei päästettykään kehittämään omaakaan kielitaitoaan vapaasti, vaan kaiken maailman kieroilulla ja lehmäkaupoilla heidänkin kieliopinnoistaan kaapattiin pois yhden vieraan kielen vaatima tuntimäärä.

Nyt kun Närpesin pojat ovat tehneet tenän pääkielen kirjoittamisen kanssa, pullahti uuden hallituksen ohjelmaan taas yllättäen pakkoruotsin kirjoittaminen,

Sitten Suomessa on käsittämätön määrä kielilakeja ja säädöksiä, jotka on erilaisilla kieroiluilla saatu voimaan suljettujen ovien takana ohi eduskunnan. Kuinkan moni suomenkielinen tuntee esim. Martti Ahtisaaren vetämän työryhmän kansalliskielistrategian (julkaistu joulukuussa 2012), jota ei eduskuntaan viety, ja jonka kieliasu näyttää siltä, että se on ensin kirjoitettu ruotsiksi ja sitten käännetty suomeksi.

Re: Pakkoruotsiin rakastuminen osoittaa empatiakykyä... eli miten akateeminen maailma valehtelee itselleen.

Lähetetty: 09.09.2021 23:08
Kirjoittaja NRR
Kirjoititpa osuvasti HH!
Hillevi Henanen kirjoitti: 09.09.2021 22:36---
Sitten Suomessa on käsittämätön määrä kielilakeja ja säädöksiä, jotka on erilaisilla kieroiluilla saatu voimaan suljettujen ovien takana ohi eduskunnan. Kuinkan moni suomenkielinen tuntee esim. Martti Ahtisaaren vetämän työryhmän kansalliskielistrategian (julkaistu joulukuussa 2012), jota ei eduskuntaan viety, ja jonka kieliasu näyttää siltä, että se on ensin kirjoitettu ruotsiksi ja sitten käännetty suomeksi.
Juuri näin. Pienikin yritys kohtuullistaa tai järkevöittää kielipolitiikkaa kuivuu kokoon, koska RKP:llä on aina vetää hihastaan jokin pykälä, strategia tai poliittinen linjaus, joka mahdollistaa vain pakkoruotsin lisäämisen...

Re: Pakkoruotsiin rakastuminen osoittaa empatiakykyä... eli miten akateeminen maailma valehtelee itselleen.

Lähetetty: 11.09.2021 16:01
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
Kimmo Grönlund ja Lauri Karvonen toteavat loppuarviossaan haastattelututkimuksen tuloksista, että suomenkielisten näkemykset ruotsin kielen asemasta ovat yleisesti ottaen sittenkin varsin myönteisiä, eikä siirtymisestä yksikieliseen Suomeen ole ainakaan näköpiirissä olevana aikana pelkoa.
Ovat väärässä.
Mikäli pakkoruotsia härkäpäisesti jatketaan,"kaksikielisyyden ymmärtäminen" loppuu varsin pian.
Aika moni ei pidä itsestäänselvyytenä sitä, että Suomi on kahden kansalliskielen maa, Herberts sanoi.
- Nuoret suhtautuvat nuivemmin ruotsin kieleen
- Alle 25-vuotiaista yli puolet katsoo, ettei Suomessa tarvita kahta kansalliskieltä.
Kysymyksessä näkyi kuitenkin selviä puoluekannatuseroja. Perussuomalaisista yli 60 prosenttia oli sitä
mieltä, ettei Suomessa tarvita kahta kansalliskieltä.
– Mitä nuorempi vastaaja, sitä nuivemmin suhtaudutaan kaksikielisyyteen. Tämä tarkoittaa, että ajan
myötä kysymykseen tulee lisää painetta. Voidaan miettiä, miten tämä vaikuttaa 10-20 vuoden päästä,
Sami Borg sanoi.
Kjell Herberts sanoi, että hän sekä on että ei ole huolissaan nuorten suhtautumisesta ruotsin kieleen.
- Monet hyväksyvät ruotsin kielen, mutta monikulttuurisessa perspektiivissä ruotsi ei välttämättä mahdu
mukaan omana osana.
Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. - 8.3.2017 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 18 - 79-
vuotiaista suomalaisista.
Kyselyt tehtiin puhelinhaastatteluina.

Re: Pakkoruotsiin rakastuminen osoittaa empatiakykyä... eli miten akateeminen maailma valehtelee itselleen.

Lähetetty: 12.09.2021 11:43
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
Jos sinun pitäisi valita, pitäisitkö ruotsin Suomen toisena kansallisena kielenä vai et?

6087 ääntä
1,9 kt Joo
4,2 kt Ei
Äänestys suljettu

Tällainen lopputulos saatiin yhteisöpalvelu Redditin englanninkielisessä äänestyksessä.

Aivan jokainen "mopojonne" ei kyseistä palvelua ainakaan englanniksi käyttäne,joten siinä mielessä tulos on linjassa vuoden 2017 tutkimuksen kanssa.

Pakkoruotsiin hirttäytyminen johtaa kahden kansalliskielen oikeutuksen kyseenalaistamiseen..
Would You keep Swedish as the Second National language of Finland or not?
6,087 votes
1.9K
Yes

4.2K
No
Voting closed