Suomenkielisen suomalainen identiteetti on itsestäänselvyys - ei sitä tarvitse erikseen määritellä tai perustella.
Yleensä silloin, kun asiat ovat selviä, niitä ei tarvitse selitellä. Suomenkieliselle suomalainen identiteetti on tällainen itsestään selvä asia.
Ruotsin kieli ei kuulu suomenkielisen suomalaisen identiteettiin. Ei millään lailla.
Suomenkielisen suomalainen identiteetti on itsestäänselvyys
Re: Suomenkielisen suomalainen identiteetti on itsestäänselv
Olen ollut häkeltynyt identiteettipuheen määrästä pakollisen ruotsin taustalla. Kiinnitän tähän ehkä paljon huomiota siksi, että työni kautta olen herkistynyt kulttuuri-identiteeteille, erilaisuuden ja samanlaisuuden rinnakkaisuudelle. Kokosin yhteen näitä identiteettiin liittyviä raskaan sarjan puheenvuoroja kielikeskustelussa.
Hesarin vieraskynässä 28.9.2009 presidentti Ahtisaari kirjoitti:
”Ruotsin kielen merkitys pohjoismaisen identiteetin rakennusaineena on keskeinen. --- Pohjoismainen identiteetti taas on avainasia suomalaisuuden avaramman ymmärtämisen kannalta. --- Kertomalla olevansa pohjoismaalainen – tai käytännöllisemmin skandinaavi – voi suurimmassa osassa maailmaa luoda positiivisen mielikuvan itsestään. --- Meidän on paljon työläämpää ymmärtää itseämme ja omaa historiaamme, ellemme kykene tutustumaan siihen sillä kielellä, jolla pääosa historiaamme ja kansallista identiteettiämme on luotu.”
Ahtisaari käyttää käsitettä "pohjoismainen identiteetti" sellaisella itsestäänselvyydellä, että sen tulisi olla jotain, minkä jokainen tietää ja tunnistaa. Mutta minäpä en tiedä, mitä on pohjoismainen identiteetti. Ja miksi minun pitäisi etsiä ylimääräistä goodwilliä kertomalla olevani skandinaavi, kun nimenomaan en ole vaan olen suomalainen?
Hesarin mielipidesivulla 17.6.2010 Paavo Lipponen kirjoitti:
”Suomen kaksikielisyydessä on kysymys kulttuurin ja identiteetin puolustamisesta. --- Suomalaista identiteettiä on mahdotonta kuvitella ilman ruotsalaisuutta ja ruotsin kieltä. --- Anglosakseja emme ole, venäläisiksi emme halua, olkaamme siis pohjoismaalaisia.”
Tämäkin teksti jättää pelkkiä kysymyksiä. Missä ja ketkä ovat määritelleet ainoan oikean suomalaisen identiteetin? Missä ja ketkä ovat määritelleet, että suomalaisen pohjoismaalaisuuden on oltava samanlaista skandinaavisuutta kuin skandinaavisissa maissa? Miksi vaihtoehtoja ovat vain anglosaksit, venäläiset tai pohjoismaalaiset - vähätelläänkö ja pelotellaanko meitä nyt oikein raskaasti?
Hesarin ”Me puhumme ruotsia” –sarjassa 3.8.2010 Hanasaaren Ruotsalais-Suomalaisen Kulttuurikeskuksen johtaja Gunvor Kronman kirjoitti:
”Miten käy Suomelle pohjoismaisessa yhteistyössä, kun ruotsin taito rapistuu? --- Konsernikieli voi olla englanti, mutta epävirallisessa kanssakäymisessä skandinaaviskasta vaikuttaa edelleen olevan etua monilla yhteispohjoismaisilla työpaikoilla. --- mielipidemittaukset: suomalaiset haluavat vaalia ja kehittää pohjoismaista yhteiskuntamallia sekä vahvistaa pohjoismaista identiteettiään - jopa innokkaammin kuin muut pohjoismaalaiset. Ruotsalaisen historioitsijan Gunnar Wetterstrandin taannoinen esitys Pohjoismaiden yhdistyneistä kansakunnista voisi tässä ilmapiirissä saada aivan uutta nostetta.”
Ikään kuin olisi ongelmatonta, että suomenkieliset nähdään Nordenin kielivähemmistönä ja Nordenissa suomenkielisten – toisin kuin ruotsia puhuvien Suomessa – tulee pyrkiä integroitumaan Nordeniin osaamalla ruotsia unelmoimatta koskaan oikeudesta tulla toimeen Pohjoismaisessa yhteistyössä omalla äidinkielellään, mitä ruotsia puhuvat pitävät oikeutenaan Suomessa. Onko tosiaan ongelmatonta, että arvellaan suomalaisten haaveilevan Pohjoismaiden yhdistyneistä kansakunnista. Miten taustalla olevaa nordismia ei missään kritisoida?
HBL:n haastattelussa 17.9.2010 ulkoministeri Stubb tunnelmoi kaksikielisyysidentiteetillä tähän tapaan:
”Jag är övertygad om att konsensus i språkfrågan fortfarande råder. Tvåspråkigheten är en del av vår identitet, ett slags finländarnas DNA. Och det stryker man inte bort i en handvändning.”
Siis kaksikielisyys (ilmeisesti yhdistelmällä suomi&ruotsi) kuuluu identiteettiimme, nyt kyse on suomenmaalaisesta identiteetistä tai suomenmaalaisesta DNA:sta.
Pakollisen ruotsin taustalta löytyvät käsitteet suomalainen identiteetti, pohjoismainen identiteetti, norden-identiteetti, suomenmaalainen identiteetti. Yhteistä näille kaikille on ruotsin kielen välttämättömyys. Pakollista ruotsia (sivistysruotsia osana omaa kulttuuria) intohimoisesti kannattavien kanssa keskustellessa olen kuullut myös termin suomalaisten/suomenmaalaisten ”kulttuuriäidinkieli”, joka on suomen ja ruotsin yhdistelmä, jossa toinen kieli voi olla vahvempi mutta molemmat tarvitaan. Ilman kulttuuriäidinkieltä ei ole suomalaisuutta (suomenmaalaisuutta?).
Samat teemat nousevat esiin joka debatissa ja keskustelussa, mutta näille sanoille ei kuitenkaan löydy mistään selkeitä määrittelyjä. Kun lähdetään keskustelemaan esim. ”suomenmaalaisesta identiteetistä” kuten aiemmin mainitussa ohjelmassa, päädytään puhumaan laveasti vähän kaikesta muttei mistään erityisesti. Keskustelu hajoaa ja ohittaa pääteeman. Kaksikielinen identiteetti onkin lopulta vain niiden identiteettiä, jotka kokevat itsensä kaksikielisiksi ja heilläkin on erilaisia kieliyhdistelmiä, erilaisia kulttuureja, joihin he ovat tunnetasolla sitoutuneet.
Ruotsinkieliset käyttävät sujuvasti erikseen sanoja suomalainen ja suomenmaalainen - suomenkieliset eivät. Tästä jo syntyy ajatteluumme täysin erilainen kuvio, enkä tiedä, pystymmekö ilman käsitteeseen "suomenmaalainen" liittyvää hiljaista tietoa lainkaan ymmärtämään ruotsinkielisten identiteettikeskustelua.
Itse näen suomalaisuuden joukkona erilaisia suomalaisia identiteettejä, joiden joukkoon toki mahtuu myös pohjoismaisuutta painottavaa norden-identiteettiä, suomi-ruotsi-suomenmaalaisuutta ja sitten perinteisempiä tai maahanmuuton myötä syntyneitä uussuomalaisia identiteettejä. Minusta on hämmentävää, ettei identiteettipuheita ole haastettu yhteiseen pohdintaan.
Hesarin vieraskynässä 28.9.2009 presidentti Ahtisaari kirjoitti:
”Ruotsin kielen merkitys pohjoismaisen identiteetin rakennusaineena on keskeinen. --- Pohjoismainen identiteetti taas on avainasia suomalaisuuden avaramman ymmärtämisen kannalta. --- Kertomalla olevansa pohjoismaalainen – tai käytännöllisemmin skandinaavi – voi suurimmassa osassa maailmaa luoda positiivisen mielikuvan itsestään. --- Meidän on paljon työläämpää ymmärtää itseämme ja omaa historiaamme, ellemme kykene tutustumaan siihen sillä kielellä, jolla pääosa historiaamme ja kansallista identiteettiämme on luotu.”
Ahtisaari käyttää käsitettä "pohjoismainen identiteetti" sellaisella itsestäänselvyydellä, että sen tulisi olla jotain, minkä jokainen tietää ja tunnistaa. Mutta minäpä en tiedä, mitä on pohjoismainen identiteetti. Ja miksi minun pitäisi etsiä ylimääräistä goodwilliä kertomalla olevani skandinaavi, kun nimenomaan en ole vaan olen suomalainen?
Hesarin mielipidesivulla 17.6.2010 Paavo Lipponen kirjoitti:
”Suomen kaksikielisyydessä on kysymys kulttuurin ja identiteetin puolustamisesta. --- Suomalaista identiteettiä on mahdotonta kuvitella ilman ruotsalaisuutta ja ruotsin kieltä. --- Anglosakseja emme ole, venäläisiksi emme halua, olkaamme siis pohjoismaalaisia.”
Tämäkin teksti jättää pelkkiä kysymyksiä. Missä ja ketkä ovat määritelleet ainoan oikean suomalaisen identiteetin? Missä ja ketkä ovat määritelleet, että suomalaisen pohjoismaalaisuuden on oltava samanlaista skandinaavisuutta kuin skandinaavisissa maissa? Miksi vaihtoehtoja ovat vain anglosaksit, venäläiset tai pohjoismaalaiset - vähätelläänkö ja pelotellaanko meitä nyt oikein raskaasti?
Hesarin ”Me puhumme ruotsia” –sarjassa 3.8.2010 Hanasaaren Ruotsalais-Suomalaisen Kulttuurikeskuksen johtaja Gunvor Kronman kirjoitti:
”Miten käy Suomelle pohjoismaisessa yhteistyössä, kun ruotsin taito rapistuu? --- Konsernikieli voi olla englanti, mutta epävirallisessa kanssakäymisessä skandinaaviskasta vaikuttaa edelleen olevan etua monilla yhteispohjoismaisilla työpaikoilla. --- mielipidemittaukset: suomalaiset haluavat vaalia ja kehittää pohjoismaista yhteiskuntamallia sekä vahvistaa pohjoismaista identiteettiään - jopa innokkaammin kuin muut pohjoismaalaiset. Ruotsalaisen historioitsijan Gunnar Wetterstrandin taannoinen esitys Pohjoismaiden yhdistyneistä kansakunnista voisi tässä ilmapiirissä saada aivan uutta nostetta.”
Ikään kuin olisi ongelmatonta, että suomenkieliset nähdään Nordenin kielivähemmistönä ja Nordenissa suomenkielisten – toisin kuin ruotsia puhuvien Suomessa – tulee pyrkiä integroitumaan Nordeniin osaamalla ruotsia unelmoimatta koskaan oikeudesta tulla toimeen Pohjoismaisessa yhteistyössä omalla äidinkielellään, mitä ruotsia puhuvat pitävät oikeutenaan Suomessa. Onko tosiaan ongelmatonta, että arvellaan suomalaisten haaveilevan Pohjoismaiden yhdistyneistä kansakunnista. Miten taustalla olevaa nordismia ei missään kritisoida?
HBL:n haastattelussa 17.9.2010 ulkoministeri Stubb tunnelmoi kaksikielisyysidentiteetillä tähän tapaan:
”Jag är övertygad om att konsensus i språkfrågan fortfarande råder. Tvåspråkigheten är en del av vår identitet, ett slags finländarnas DNA. Och det stryker man inte bort i en handvändning.”
Siis kaksikielisyys (ilmeisesti yhdistelmällä suomi&ruotsi) kuuluu identiteettiimme, nyt kyse on suomenmaalaisesta identiteetistä tai suomenmaalaisesta DNA:sta.
Pakollisen ruotsin taustalta löytyvät käsitteet suomalainen identiteetti, pohjoismainen identiteetti, norden-identiteetti, suomenmaalainen identiteetti. Yhteistä näille kaikille on ruotsin kielen välttämättömyys. Pakollista ruotsia (sivistysruotsia osana omaa kulttuuria) intohimoisesti kannattavien kanssa keskustellessa olen kuullut myös termin suomalaisten/suomenmaalaisten ”kulttuuriäidinkieli”, joka on suomen ja ruotsin yhdistelmä, jossa toinen kieli voi olla vahvempi mutta molemmat tarvitaan. Ilman kulttuuriäidinkieltä ei ole suomalaisuutta (suomenmaalaisuutta?).
Samat teemat nousevat esiin joka debatissa ja keskustelussa, mutta näille sanoille ei kuitenkaan löydy mistään selkeitä määrittelyjä. Kun lähdetään keskustelemaan esim. ”suomenmaalaisesta identiteetistä” kuten aiemmin mainitussa ohjelmassa, päädytään puhumaan laveasti vähän kaikesta muttei mistään erityisesti. Keskustelu hajoaa ja ohittaa pääteeman. Kaksikielinen identiteetti onkin lopulta vain niiden identiteettiä, jotka kokevat itsensä kaksikielisiksi ja heilläkin on erilaisia kieliyhdistelmiä, erilaisia kulttuureja, joihin he ovat tunnetasolla sitoutuneet.
Ruotsinkieliset käyttävät sujuvasti erikseen sanoja suomalainen ja suomenmaalainen - suomenkieliset eivät. Tästä jo syntyy ajatteluumme täysin erilainen kuvio, enkä tiedä, pystymmekö ilman käsitteeseen "suomenmaalainen" liittyvää hiljaista tietoa lainkaan ymmärtämään ruotsinkielisten identiteettikeskustelua.
Itse näen suomalaisuuden joukkona erilaisia suomalaisia identiteettejä, joiden joukkoon toki mahtuu myös pohjoismaisuutta painottavaa norden-identiteettiä, suomi-ruotsi-suomenmaalaisuutta ja sitten perinteisempiä tai maahanmuuton myötä syntyneitä uussuomalaisia identiteettejä. Minusta on hämmentävää, ettei identiteettipuheita ole haastettu yhteiseen pohdintaan.
Re: Suomenkielisen suomalainen identiteetti on itsestäänselv
Surut yrittävät väkisin laittaa suomenkielisiä lainavaatteisiin, yrittävät väkisin, pakottamalla saada suomenkieliset omaksumaan erilaisia "nordenin" sun muun vieraan elementin osia omakseen. Tällainen teennäinen, ulkopuolinen, pakotettu "identitetin rakentaminen" ei millään suomenkieliseen suomalaisuuteen iskostu. Olisi hyvä jo uskoa. Pakkoruotsi herättää suomenkielisissä päivä päivältä enemmän vastustusta.
Re: Suomenkielisen suomalainen identiteetti on itsestäänselv
Tässä on pari vuotta vanha ketju pakkoruotsin ja identiteettipuheen nivomisesta yhteen virallisessa liturgiassa.