Toivoisin, että jossain opetusalan ammattilaiset ja kehittäjät voisivat keskustella nimettöminä. Tutkijoilla voisi olla anonyymejä nikkejä, joiden takaa purkaa avoimemmin uusiin käsitteisiin liittyviä tuntoja, tavoitteita... Nyt he joutuvat joko puolustautumaan kentän kriitikiltä (kenttä yleenssä on sitä mieltä, että tutkijat ovat enimmäkseen norsunluutorneissa) tai sitten vaativat akateemiselle tutkimukselle kunnioitusta (koska heistä taas rahvas, eli vähemmän akateemiset, eivät vain ole tutustuneet riittävän laajasti tieteelliseen tutkimukseen).
Esimerkiksi käy kouluilla jo tutuksi käynyt käsite "kielitietoisuus". Siitä on nyt kieltenopetuksen paradigman muutoksessa sorvattu avain koulutuksen tulevaisuuteen. Tutkimuksessa sen tietysti jokainen tutkija määrittelee valitsemallaan tavalla, mutta se näyttää nouseen hittisanaksi tilanteessa, jossa kaksi- ja monikielisyys on vahvasti läsnä kouluissa maahanmuuton vuoksi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Metalinguistic_awareness
Kielitietoisuutta on avattu lukemattomissa ops-kokouksissa ja koulujen opetapaamisissa. Käsite on uudessa opsissa keskeinen, kaikissa kieliaineissa ja opsin yleisissä osissa.
Ja meillä se tietysti nivotaan kaksikielisyyslarppiin:
"Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014, 28) mukaan kielitietoisuus on laajasti kieliin liittyvää tietoa, ymmärrystä ja halua toimia vuorovaikutuksessa vastuullisesti, ja se liittyy niin kansalliskieliin ja kulttuuriperintöön, kielivähemmistöihin kuin maahan muuttaneiden mukanaan tuomaan kielelliseen, kulttuuriseen ja katsomukselliseen moninaisuuteen."
Kielivaranto. Nyt! -selvitys
Näin määriteltynä käsite näyttäytyy poliittiseen liturgiaan pohjautuvana ja osana koulun identiteettityötä.
Sitäkö se meillä onkin?
Kun minusta sen pitäisi olla osa ajattelun taitojen ja oppilaiden erilaisuuden keskeisiä teemoja.
Koulussa hiotaan ajattelun taitoja, opettajien yhteinen haaste. Taitoihin kuuluu niin alkeita (mm. havaitse/vertaile/luokittele) kuin huippuja kuten ongelmanratkaisu (niin tiede kuin jalkapallo) jopa tunnetaidot. Eikö siis kielitietoisuus olekaan se kieliin liittyvä siivu tästä.
Eikö kielitietoisuus ole erilaisuuden hyväksymistä myös kielen, kulttuurin ja ajattelun taitojen tasolla?
Miten kielitietoisuus kohtaa esimerkiksi kielellisen monimuotoisuuden aivojen tasolla, kun kielellinen vaikeus saattaa näkyä koululaisen elämässä esimerkiksi keskittymisvaikeutena, toiminnan ohjauksen puutteina, käytöshäiriönä tai vetäytymisenä...
Jos käsitteellä on jotain annettavaa arjessa, sen tulisi olla käännetty arjen kielelle, rahvaan kielelle. Nyt kielen pedagogiikan ammattilaiset yrittävät siirtää hämärän tieteellisen käsitteen epämääräisesti ohjaamaan opettamista monien haasteiden koulussa.
"Kielitietoisuuden jalkauttamisessa kaikille koulutusasteille riittää töitä tulevina vuosina. Opettajat tarvitsevat tukea monikielisyyden parempaan tunnistamiseen ja hyödyntämiseen niin, että kaikki kouluissa osatut kielet nähdään oppimisen kohteina ja välineinä."
Kielivaranto. Nyt! -selvitys
Ja sitten tutkijat jossain muussa yhteydessä väläyttävät, mitä oikeasti kielitietoisuudella tarkoittavat:
"Suomen ja ruotsin sekoittumisen välttämiseksi on nähty vaivaa suomalaisessa koulujärjestelmässä. Nyt monikielisyys myllertää koulujen kielikäytänteet uudenlaisiksi.
---
Kaksikielinen, suomen ja ruotsin – mahdollisesti myös suomen ja venäjän – systemaattisesti limittävä koulu olisi paras ajateltavissa oleva jatko monikielisen suomalaisen koulun seuraavaksi luvuksi. Jos entistä suurempi osa kantaväestön suomenkielisiä oppilaita opiskelisi osan oppiaineista ruotsiksi ja päinvastoin, pääsisi kielitietoisten ainepedagogiikkojen kehittäminen aivan uuteen nousuun. Kielitietoisesta aineenopetuksesta ja limittäiskielisistä pedagogisista metodeista tulisi tällöin kaikkien opettajien vakavan kehittämisen paikka, eikä kehittämistyö jäisi kieltenopettajien piirien sisäiseksi toiminnaksi. Kaikkien tiedonalojen yhdessä kehittämästä kaksikielisestä koulusta olisi hyötyä kaikenkielisten oppilaiden oppimiselle, kun kaksikielisyyden salliva pedagogiikka loisi tilan oppijan äidinkielen ja opiskelukielen väliselle vuorovaikutukselle kaikissa aineissa."
https://www.kieliverkosto.fi/fi/journal ... iga-skolan
Samaan aikaan selvityksissä ja tutkimuksissa ei arvioida, miksi toimeksiannot rajaavat ruotsin (sen ainoan pakollisen kielen alakoulusta yliopistoon) ja sen pakollisuuden ja pakon kritiikin tarkastelujen ulkopuolelle. Tämän huomioiminen osana tutkimusten rajoitusten omaehtoista kartoittamista olisi tieteen periaatteiden mukaista.
Samaan aikaan selvityksissä ei ihmetellä, miksi meillä ei saa rekisteröidä useampia äidinkieliä todellisen monikielisyyden kartoittamiseksi.
Samaan aikaan ei myöskään esitellä, miksi muut Pohjoismaat ovat ilmeisen hyvin perustein ja tyytyväisin perhein valinneet yhteisen englannin alkavaksi kieleksi - vaan lähinnä valitellaan englannin ylivaltaa Suomessa (vaikkei kukaan tutkijoista jättäisi lastaan vaille erinomaista englantia).
Tutkimukset mielellään esittelevät sitä, miten ne nivoutuvat osaksi poliittisesti ohjattua opetussuunnitelmaa ja hallituksen hankkeita - mutta tieteen vaatimaa vapautta ei käyteä antamaan pientäkään palstatilaa pitkään jatkuneelle, laajalle ja kaikkien tietämälle kritiikille, joka nykyiseen kielipolitiikkaan kohdistuu.