Näin esimerkiksi
1919 perustuslain kansalliskielipykälä
1968 peruskoulun pakkoruotsi
2012 ruotsin varhaistaminen
2018 pakkoruotsittoman kielikokeilun vesitys
RKP:n strategia on ajaa ruotsipakkoa keinoja kaihtamatta mutta väittää sitten, että suomalaiset ovat itse päättäneet...
RKP:n strategia on ajaa ruotsipakkoa keinoja kaihtamatta mutta väittää sitten, että suomalaiset ovat itse päättäneet...
Viimeksi muokannut NRR, 14.10.2020 10:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: RKP:n strategia on ajaa ruotsipakkoa keinoja kaihtamatta mutta väittää sitten, että suomalaiset ovat itse päättäneet
Pakkoruotsin puolustajat esittävät asian näin:
"Ruotsi on AINA ollut Suomen kansalliskieli."
"Maamme isät ja äidit tahtoivat perustuslakiin merkinnän suomen ja ruotsin kansalliskieliasemasta."
No kukkuu!
Tänne on tuotu aiemmin hyvin perusteellinen historiakatsaus siitä, miten ruotsin kielestä tulikaan ”kansalliskieli itsenäisessä Suomessa”?
1. Ruotsi alisti suomen- ja saamenkielisten asuttamat alueet valtaansa 1200-luvulta lähtien, joten suomenkieliset elivät suoraan Ruotsin vallan alla, ruotsinmaalaisina noin 600 vuotta.
2. Suomenkielisellä väestöllä ei vuosisatojen varrella ollut Suomessa mitään kielioikeuksia Ruotsin valtakunnan kansalaisina, vaan hallinnon ainoana kielenä oli valloittajan kieli, joten osa suomenkielisistäkin vaihtoi kielensä suomesta ruotsiin. Tällainen vaihto lienee ollut rationaalinen vaihtoehto, varsinkin hallintotehtäviin pyrkiville. Kielenvaihto siis antoi enemmän kansalaisoikeuksia kuin oman kielen säilyttäminen. Samalla se loi Suomen alueen sisäisen privilegion suhteessa muihin. Tämä ruotsin kielen privilegio on edelleen vahva Suomessa.
3. Kielensä ruotsiin vaihtaneet ja alunperin äidinkieleltään ruotsinkieliset vastustivat autonomian aikana suomenkielisten oikeutta elää täysipainoisesti suomenkielisinä suomalaisina Suomessa. Kansalaisten valtaenemmistön tuli mukautua eliitin kieleen eli ruotsin kieleen. Nykyinen opintojen kaikkia tasoja koskeva pakkoruotsi on suora jatkumo 1800-luvun asetelmalle.
4. 1800-Luvun aatemaailmassa tuntui luonnolliselta, että suomenmaalaisten yhteiseksi kieleksi tulisi enemmistön kieli eli suomen kieli. Tämä ei kuitenkaan käynyt Suomen ruotsalaiselle väestölle. He eivät halunneet luopua privilegioistaan. Muutama poikkeus toki oli, ja heidät tunnetaan historiassa nimellä fennomaanit.
5. Suomenruotsalaisille (alunperin Suomen ruotsalaiset, heidän itsensä itsestään käyttämä määritelmä) ei käynyt yhteiseksi kansalliskieleksi (heidän ajattelussaan) alempiarvoisen kansan eli suomenkielisen kansan puhuma kieli.
6. Kansalliskielistä haluttiin puhua monikossa suomenruotsalaisen kansanosan svekomaaniseen KANSALLISUUSOPPIIN viitaten. Suomenruotsalaiset olivat ajaneet vuosikymmeniä omaa kansallisuusoppiaan. Tuon opin mukaan Suomen alueella ei suinkaan asunut YKSI kansa, vaan kyseessä oli YKSI VALTIO ja KAKSI KANSAA.
7. RKP:n keskushallitus esitti suomenruotsalaiseen kansallisuusoppiinsa perustuen 20.11.1918 vaatimuksen, että ruotsin kieli säädettäisiin perustuslain säätämisjärjestyksessä kansalliskieleksi Suomessa.
8. RKP:n vaatimukseen yritettiin löytää ratkaisua monella tasolla: Lauri Ingmanin hallitus yritti ratkaista asian erityislailla. Jopa valtionhoitaja Mannerheim antoi sovittelevan esityksen, jonka suomenruotsalaiset sabotoivat eduskunnassa. Kyse oli jo silloin vallasta, ei kielellisistä oikeuksista.
9. Virallinen historiankirjoitus on autuaasti unohtanut kansalliskieli-käsitteen merkitävimmän taustamotiivin eli suomenruotsalaisen ylimielisen kansallisuusopin ja kiristyksen separatismilla (Ahvenanmaa ja Pohjanmaa).
10. Nykymuotoinen kielipykälä sisältyi vasta hallituksen NELJÄNTEEN esitykseen (se astui voimaan 17.7.1919.)
Näin ”suomi ja ruotsi ovat tasavallan kansalliskielet”.
Minua tämä jaottelu auttoi ymmärtämään, miten virhe pujahti perustuslakiin ja miten sotien jälkeen siitä muodostu nykyinen kaksikielisyysliturgia, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa.
"Ruotsi on AINA ollut Suomen kansalliskieli."
"Maamme isät ja äidit tahtoivat perustuslakiin merkinnän suomen ja ruotsin kansalliskieliasemasta."
No kukkuu!
Tänne on tuotu aiemmin hyvin perusteellinen historiakatsaus siitä, miten ruotsin kielestä tulikaan ”kansalliskieli itsenäisessä Suomessa”?
1. Ruotsi alisti suomen- ja saamenkielisten asuttamat alueet valtaansa 1200-luvulta lähtien, joten suomenkieliset elivät suoraan Ruotsin vallan alla, ruotsinmaalaisina noin 600 vuotta.
2. Suomenkielisellä väestöllä ei vuosisatojen varrella ollut Suomessa mitään kielioikeuksia Ruotsin valtakunnan kansalaisina, vaan hallinnon ainoana kielenä oli valloittajan kieli, joten osa suomenkielisistäkin vaihtoi kielensä suomesta ruotsiin. Tällainen vaihto lienee ollut rationaalinen vaihtoehto, varsinkin hallintotehtäviin pyrkiville. Kielenvaihto siis antoi enemmän kansalaisoikeuksia kuin oman kielen säilyttäminen. Samalla se loi Suomen alueen sisäisen privilegion suhteessa muihin. Tämä ruotsin kielen privilegio on edelleen vahva Suomessa.
3. Kielensä ruotsiin vaihtaneet ja alunperin äidinkieleltään ruotsinkieliset vastustivat autonomian aikana suomenkielisten oikeutta elää täysipainoisesti suomenkielisinä suomalaisina Suomessa. Kansalaisten valtaenemmistön tuli mukautua eliitin kieleen eli ruotsin kieleen. Nykyinen opintojen kaikkia tasoja koskeva pakkoruotsi on suora jatkumo 1800-luvun asetelmalle.
4. 1800-Luvun aatemaailmassa tuntui luonnolliselta, että suomenmaalaisten yhteiseksi kieleksi tulisi enemmistön kieli eli suomen kieli. Tämä ei kuitenkaan käynyt Suomen ruotsalaiselle väestölle. He eivät halunneet luopua privilegioistaan. Muutama poikkeus toki oli, ja heidät tunnetaan historiassa nimellä fennomaanit.
5. Suomenruotsalaisille (alunperin Suomen ruotsalaiset, heidän itsensä itsestään käyttämä määritelmä) ei käynyt yhteiseksi kansalliskieleksi (heidän ajattelussaan) alempiarvoisen kansan eli suomenkielisen kansan puhuma kieli.
6. Kansalliskielistä haluttiin puhua monikossa suomenruotsalaisen kansanosan svekomaaniseen KANSALLISUUSOPPIIN viitaten. Suomenruotsalaiset olivat ajaneet vuosikymmeniä omaa kansallisuusoppiaan. Tuon opin mukaan Suomen alueella ei suinkaan asunut YKSI kansa, vaan kyseessä oli YKSI VALTIO ja KAKSI KANSAA.
7. RKP:n keskushallitus esitti suomenruotsalaiseen kansallisuusoppiinsa perustuen 20.11.1918 vaatimuksen, että ruotsin kieli säädettäisiin perustuslain säätämisjärjestyksessä kansalliskieleksi Suomessa.
8. RKP:n vaatimukseen yritettiin löytää ratkaisua monella tasolla: Lauri Ingmanin hallitus yritti ratkaista asian erityislailla. Jopa valtionhoitaja Mannerheim antoi sovittelevan esityksen, jonka suomenruotsalaiset sabotoivat eduskunnassa. Kyse oli jo silloin vallasta, ei kielellisistä oikeuksista.
9. Virallinen historiankirjoitus on autuaasti unohtanut kansalliskieli-käsitteen merkitävimmän taustamotiivin eli suomenruotsalaisen ylimielisen kansallisuusopin ja kiristyksen separatismilla (Ahvenanmaa ja Pohjanmaa).
10. Nykymuotoinen kielipykälä sisältyi vasta hallituksen NELJÄNTEEN esitykseen (se astui voimaan 17.7.1919.)
Näin ”suomi ja ruotsi ovat tasavallan kansalliskielet”.
Minua tämä jaottelu auttoi ymmärtämään, miten virhe pujahti perustuslakiin ja miten sotien jälkeen siitä muodostu nykyinen kaksikielisyysliturgia, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa.
Re: RKP:n strategia on ajaa ruotsipakkoa keinoja kaihtamatta mutta väittää sitten, että suomalaiset ovat itse päättäneet
Myös vuoden 1968 pakkoruotsi peruskouluun oli kuulemma yhteinen päätös.
TV:ssä virkamies muotoili asian niin, että meillä Suomessa on "kansallinen projekti", jonka tavoitteena on, että "kaikki osaavat ruotsia".
Miten monikielistyvä ja laajaa kielivarantoa kaipaavan maan kieltenopetus on jymähtänyt pakolliseen pieneen vähemmistökieleen? Tässä historiaa:
1800-luku
Oppikoulu tuli Suomeen vasta 1870-luvulla ja se jaettiin ruotsin- ja suomenkieliseen puoleen. Koska ruotsi oli pääasiallinen kieli koulutuksessa ja yhteiskunnassa, oli ruotsi otettava pakolliseksi oppiaineeksi suomenkielisiin kouluihin.
Itsenäisyyden alku
1920- ja 1930-luvuilla tehtiin esityksiä puolueohjelmissa ja jopa eduskunnassa ruotsin opetuksen poistamisesta tai sen tekemisestä vapaaehtoiseksi suomenkielisissä oppikouluissa, muttei näistä hankkeista tullut mitään.
1950-luku, tavoitteena vapaaehtoinen ruotsi muuttuneiden kieliolojen vuoksi
Oittisen komiteassa 1956-1959 pohdittiin erilaisia kielivaihtoehtoja keskikoulua ajatellen (luokat 5.-9. nykyperuskoulussa). Tuloksena oli kompromissi, jossa kielilinjalla oli kaksi vierasta kieltä ja muuten joko yksi tai ei yhtään (ilmeisesti tässä tarkoitettiin ns. kansalaiskoulua). Jo silloisen kouluhallituksen suomenkielisen oppikouluosaston päällikkö Niilo Kallio (alkujaan matematiikan opettaja) esitti varauksessaan, että ruotsin ei enää tarvitsisi olla oppiaineena kaikissa keskikouluissa, sillä sen merkitys oli vähentynyt maailmankieliin verrattuna ja ruotsinkieliset osasivat varsin hyvin suomea. Samaan aikaan ruotsinkielisen osaston päällikkö Gösta Cavonius ymmärsi, että mahdollisuus ottaa vain englanti, heikentäisi ruotsin kielen asemaa maassa. Hän esitti oman varauksensa (1959), missä hän katsoo, että ruotsi maan toisena kansalliskielenä tulisi nostaa ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi suomenkielisissä kouluissa. Perusteena on ruotsin kielen tarve sekä kotimaassa että pohjoismaisessa yhteistyössä.
1960-luku ja pakkoruotsi peruskouluun
Piri on väitöskirjassaan Suomen kieliohjelmapolitiikka (2001, JY s. 52) kertonut muita lähteitä lainaten siitä, miten pakkoruotsi syntyi 60-luvulla: ”--- koulunuudistus toi esiin --- painostusryhmiä. --- kielikiistan takana oli Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) --- kiistaa käytiin kiivaimmin eduskunnassa ja tiedotusvälineissä. Painavimmat ryhmät olivat eräät elinkeinoelämän keskusjärjestöt Keskuskauppakamarin johdolla. --- alkuperäisten ideoiden mukainen peruskoulu jäi toteutumatta --- [ohitettiin] kouluviranomaisten, opettajajärjestöjen ja koulunuudistustoimikunnan enemmistön näkemys siitä, että vain englannin kieli olisi pakollinen kieli. --- Eduskunnan äänestystulos 165-11 toisen kotimaisen kielen pakollisuuden puolesta --- Virolainen [:] "--- Paasikivi katsoi, että Suomen suomenkielisen väestön edustajien on kyettävä pitämään yhteyttä Pohjoismaihin ruotsin kielellä ilman tulkkia. Kekkonen omaksui saman näkökannan ja hänen kanssaan neuvoteltuani ---"
Sama toisin sanoin: Netistä löytyy Opetusneuvos Joutsimäen kuvaamaksi nimetty tapahtumakulku: "Demarit saivat vaalivoiton 1966 ja syntyi Paasion (sd) hallitus, opetusministeriksi R.H. Oittinen, fil.tri (sd), jolle peruskoulu oli silmäterä. Oittinen kysyi asiantuntijoillta, mitä kieliä tai kieli tulevaan peruskoululakiin. Hänelle vastattiin: englanti. Oittinen jatkoi suunnittelua niiltä pohjilta ja vei asian jopa eduskunnan sivistysvaliokunnan käsittelyyn. 1968 Presidentinvaaleja käytettiin perusteena hallituksen vaihdolle, vaikkei pressa vaihtunutkaan. Hallituksen pääministeriksi tuli Mauno Koivisto (sd), opetusministeriksi Johannes Virolainen. Virolainen houkutteli RKP:n hallitukseen vasemmistoa tasapainottavaksi tekijäksi. RKP:n ehtona oli pakkoruotsi peruskoululakiin. Kaikella R.H. Oittisen siihen asti näkemällä vaivannäölle ja sivistysvaliokuntaan asti ehtineelle esityölle ei pantu arvoa."
Netissä löytyvissä lähteissä kuvattiin 60-luvun muutosta, kun opetusministeriöt suunnittelijat ottivat vallan: 1960-luvulla "Suomeen alkoi --- muodostua päätoimisten suunnittelijoiden ammattkunta. --- Opetusministeriön organisaation uudistus vuonna 1966, minkä myötä sen henkilökunta kaksinkertaistui --- samalla kun kaikki korkeakouluasiat 1970-luvun alkuun mennessä keskitettiin sen alaisuuteen. --- aikakaudelle leimaa-antavaa oli vahva hallinto- ja suunnitteluoptimismi. Uskottin, että julkishallinto pystyy ratkaisemaan yhteiskunnallisen murroksen suuret haasteet tekemällä järjestelmätason uudistuksia, joissa aluksi suunnitellaan kokonaisvaltainen ratkaisu, sitten päätetään rationaalisesti toimenpiteistä ja lopulta hallinnoidaan ne yleiskirjeiden, sitovien soveltamisohjeiden ja määräysten sekä korvamerkittyjen budjettien muodossa."
1970-luku, kaikkien osattava ruotsia
Seuraavina vuosikymmeninä siis opetusviraston (poliittisesti sitoutuneet?) virkamiehet ohjailijavat kielipolitiikkaa. Ministeri Jaakko Numminen itse kertoi 2009 seminaariavauksessa osallistumisestaan 70- ja 80-luvun kielipoliittiseen komitean toimintaa: "Työvuosinani opetusministeriössä minulla oli tilaisuus johtaa kolme kielipoliittista komiteaa --- Työskentelyn taustana oli huoli suomalaisten kielivalintojen yksipuolistumisesta, mikä jo tuolloin oli havaittavissa. --- Tärkein --- kieliohjelmakomitea [1974 – 1978]. --- Komitea esitti, että maan koko suomenkielisen ja ruotsinkielisen työikäisen aikuisväestön – sen suuruus arvioitiin 2,5 miljoonaksi – tulisi vastaisuudessa osata toista kotimaista kieltä, siis suomea ja ruotsia, sekä jotakin vierasta kieltä --- Lähdettiin siitä, että niiden henkilöiden, joiden parhaiten osaama vieras kieli on muu kuin englanti, tulisi taitaa englannin kieltä ainakin välttävästi."
Siis viimeistään 1978 julkistettiin ne periaatteet, joita noudatetaan edelleen kieltenopetuksessa. Pakkoruotsista oli tullut "kansallinen projekti". Samaan aikaan julkistettiin yliopistojen uusittuja tutkintoja, joihin tuli DDR:n pakkovenäjän mallin mukainen pakkovirkaruotsi, jota seuraavina vuosikymmeninä ulotettiin uusiin amk-tutkintoihin. Työ oli järjestelmällistä ja siihen nivoutui myös kielitaitolain muutos.
TV:ssä virkamies muotoili asian niin, että meillä Suomessa on "kansallinen projekti", jonka tavoitteena on, että "kaikki osaavat ruotsia".
Miten monikielistyvä ja laajaa kielivarantoa kaipaavan maan kieltenopetus on jymähtänyt pakolliseen pieneen vähemmistökieleen? Tässä historiaa:
1800-luku
Oppikoulu tuli Suomeen vasta 1870-luvulla ja se jaettiin ruotsin- ja suomenkieliseen puoleen. Koska ruotsi oli pääasiallinen kieli koulutuksessa ja yhteiskunnassa, oli ruotsi otettava pakolliseksi oppiaineeksi suomenkielisiin kouluihin.
Itsenäisyyden alku
1920- ja 1930-luvuilla tehtiin esityksiä puolueohjelmissa ja jopa eduskunnassa ruotsin opetuksen poistamisesta tai sen tekemisestä vapaaehtoiseksi suomenkielisissä oppikouluissa, muttei näistä hankkeista tullut mitään.
1950-luku, tavoitteena vapaaehtoinen ruotsi muuttuneiden kieliolojen vuoksi
Oittisen komiteassa 1956-1959 pohdittiin erilaisia kielivaihtoehtoja keskikoulua ajatellen (luokat 5.-9. nykyperuskoulussa). Tuloksena oli kompromissi, jossa kielilinjalla oli kaksi vierasta kieltä ja muuten joko yksi tai ei yhtään (ilmeisesti tässä tarkoitettiin ns. kansalaiskoulua). Jo silloisen kouluhallituksen suomenkielisen oppikouluosaston päällikkö Niilo Kallio (alkujaan matematiikan opettaja) esitti varauksessaan, että ruotsin ei enää tarvitsisi olla oppiaineena kaikissa keskikouluissa, sillä sen merkitys oli vähentynyt maailmankieliin verrattuna ja ruotsinkieliset osasivat varsin hyvin suomea. Samaan aikaan ruotsinkielisen osaston päällikkö Gösta Cavonius ymmärsi, että mahdollisuus ottaa vain englanti, heikentäisi ruotsin kielen asemaa maassa. Hän esitti oman varauksensa (1959), missä hän katsoo, että ruotsi maan toisena kansalliskielenä tulisi nostaa ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi suomenkielisissä kouluissa. Perusteena on ruotsin kielen tarve sekä kotimaassa että pohjoismaisessa yhteistyössä.
1960-luku ja pakkoruotsi peruskouluun
Piri on väitöskirjassaan Suomen kieliohjelmapolitiikka (2001, JY s. 52) kertonut muita lähteitä lainaten siitä, miten pakkoruotsi syntyi 60-luvulla: ”--- koulunuudistus toi esiin --- painostusryhmiä. --- kielikiistan takana oli Ruotsalainen kansanpuolue (RKP) --- kiistaa käytiin kiivaimmin eduskunnassa ja tiedotusvälineissä. Painavimmat ryhmät olivat eräät elinkeinoelämän keskusjärjestöt Keskuskauppakamarin johdolla. --- alkuperäisten ideoiden mukainen peruskoulu jäi toteutumatta --- [ohitettiin] kouluviranomaisten, opettajajärjestöjen ja koulunuudistustoimikunnan enemmistön näkemys siitä, että vain englannin kieli olisi pakollinen kieli. --- Eduskunnan äänestystulos 165-11 toisen kotimaisen kielen pakollisuuden puolesta --- Virolainen [:] "--- Paasikivi katsoi, että Suomen suomenkielisen väestön edustajien on kyettävä pitämään yhteyttä Pohjoismaihin ruotsin kielellä ilman tulkkia. Kekkonen omaksui saman näkökannan ja hänen kanssaan neuvoteltuani ---"
Sama toisin sanoin: Netistä löytyy Opetusneuvos Joutsimäen kuvaamaksi nimetty tapahtumakulku: "Demarit saivat vaalivoiton 1966 ja syntyi Paasion (sd) hallitus, opetusministeriksi R.H. Oittinen, fil.tri (sd), jolle peruskoulu oli silmäterä. Oittinen kysyi asiantuntijoillta, mitä kieliä tai kieli tulevaan peruskoululakiin. Hänelle vastattiin: englanti. Oittinen jatkoi suunnittelua niiltä pohjilta ja vei asian jopa eduskunnan sivistysvaliokunnan käsittelyyn. 1968 Presidentinvaaleja käytettiin perusteena hallituksen vaihdolle, vaikkei pressa vaihtunutkaan. Hallituksen pääministeriksi tuli Mauno Koivisto (sd), opetusministeriksi Johannes Virolainen. Virolainen houkutteli RKP:n hallitukseen vasemmistoa tasapainottavaksi tekijäksi. RKP:n ehtona oli pakkoruotsi peruskoululakiin. Kaikella R.H. Oittisen siihen asti näkemällä vaivannäölle ja sivistysvaliokuntaan asti ehtineelle esityölle ei pantu arvoa."
Netissä löytyvissä lähteissä kuvattiin 60-luvun muutosta, kun opetusministeriöt suunnittelijat ottivat vallan: 1960-luvulla "Suomeen alkoi --- muodostua päätoimisten suunnittelijoiden ammattkunta. --- Opetusministeriön organisaation uudistus vuonna 1966, minkä myötä sen henkilökunta kaksinkertaistui --- samalla kun kaikki korkeakouluasiat 1970-luvun alkuun mennessä keskitettiin sen alaisuuteen. --- aikakaudelle leimaa-antavaa oli vahva hallinto- ja suunnitteluoptimismi. Uskottin, että julkishallinto pystyy ratkaisemaan yhteiskunnallisen murroksen suuret haasteet tekemällä järjestelmätason uudistuksia, joissa aluksi suunnitellaan kokonaisvaltainen ratkaisu, sitten päätetään rationaalisesti toimenpiteistä ja lopulta hallinnoidaan ne yleiskirjeiden, sitovien soveltamisohjeiden ja määräysten sekä korvamerkittyjen budjettien muodossa."
1970-luku, kaikkien osattava ruotsia
Seuraavina vuosikymmeninä siis opetusviraston (poliittisesti sitoutuneet?) virkamiehet ohjailijavat kielipolitiikkaa. Ministeri Jaakko Numminen itse kertoi 2009 seminaariavauksessa osallistumisestaan 70- ja 80-luvun kielipoliittiseen komitean toimintaa: "Työvuosinani opetusministeriössä minulla oli tilaisuus johtaa kolme kielipoliittista komiteaa --- Työskentelyn taustana oli huoli suomalaisten kielivalintojen yksipuolistumisesta, mikä jo tuolloin oli havaittavissa. --- Tärkein --- kieliohjelmakomitea [1974 – 1978]. --- Komitea esitti, että maan koko suomenkielisen ja ruotsinkielisen työikäisen aikuisväestön – sen suuruus arvioitiin 2,5 miljoonaksi – tulisi vastaisuudessa osata toista kotimaista kieltä, siis suomea ja ruotsia, sekä jotakin vierasta kieltä --- Lähdettiin siitä, että niiden henkilöiden, joiden parhaiten osaama vieras kieli on muu kuin englanti, tulisi taitaa englannin kieltä ainakin välttävästi."
Siis viimeistään 1978 julkistettiin ne periaatteet, joita noudatetaan edelleen kieltenopetuksessa. Pakkoruotsista oli tullut "kansallinen projekti". Samaan aikaan julkistettiin yliopistojen uusittuja tutkintoja, joihin tuli DDR:n pakkovenäjän mallin mukainen pakkovirkaruotsi, jota seuraavina vuosikymmeninä ulotettiin uusiin amk-tutkintoihin. Työ oli järjestelmällistä ja siihen nivoutui myös kielitaitolain muutos.
Re: RKP:n strategia on ajaa ruotsipakkoa keinoja kaihtamatta mutta väittää sitten, että suomalaiset ovat itse päättäneet
Työryhmän tuntijako 2012 ei olisi varhaistanut ruotsia. RKP:n leirissä väitetään, että päätös oli kuitenkin demokraattinen ja ettei suinkaan varhaistusta vastustettu (sitä vastustivat mm. kieltenopettajat, perheet olisivat halunneet vapaan kielivalinnan).
RKP ilmaisi pettymyksensä ja ilmoitti, että varhaistamista haetaan hallituksen suljettujen ovien takana - ja siellä se saatiin juhannuksen aatonaattona 2012.
Suomenkielinen media oli vaiti, ruotsinkielinen juhli.
RKP:n leirissä väitetään, etteivät suomalaiset vanhemmat halunneet vaihtaa lastensa pakkoruotsia mihinkään muuhun kieleen 2018.
Oliko näin?
Kannattaa kerrata, miten pakkoruotsiverkosto toimii!
Opetusministeri SGL vesitti kokeilun tieten tahtoen. Tämän todisti Svenska Ylellä hänen puoluetoverinsa Kimmo Sasi, joka oli ylpeä puolueensa saavutuksista: "till exempel språkexperimentet i skolorna som minister Sanni Grahn-Laasonen (Saml.) har urvattnat" - tiivistäen "Sanni vesitti kokeilun".
Vaiheet
1) Ensin opetusministeriössä viivyteltiin kokeilun perustuslakitarkistuksia niin, että kunnat olivat jo ehtineet viedä seuraavan vuoden suunnitelmat valmiiksi. Olisi viivytelty enemmänkin, jollei kokeilun kannattajilla hallituksessa olisi ollut ihan pieni mahdollisuus painostaa.
2) Sitten kokeiluun ei muka voinut liittää vapautusta myös virkaruotsista, vaan sen ilmaistiin edelleen olevan edessä jatko-opinnoissa. Näin perheet empivät ja pakkoruotsia pitkittämään sitoutuneet paikallispoliitikot saivat syytettyä muita lasten tulevaisuuden vaarantamisesta.
3) Kun sitten vetkuttelun ja disinformaation ja pelottelun jälkeen hakijoita oli vähän, mitään mahdollisuutta täydentää hakua ei muka ollut, koska oltiin jo niin niin myöhässä. Maikkarin sivuilla sanottiin suoraan (toimittajan teksti):
"Kunnissa supistaan, että kokeilun reunaehdot on tahallaan tehty niin tiukaksi, ettei hakijoita tulisi. Tällä tavalla suojeltaisiin tietoisesti ruotsin kieltä."
4) Mukaan ilmoittautuneet kunnat napsittiin yksi kerrallaan pois. Viimeisenä Rovaniemen espanjanlukijat. Tästä ruotsinkielinen media ja RKP:n puheenjohtaja ovat antaneet kiitokset demareiden Näkkäläjärvelle, joka valituksellaan sai kaadettua Rovaniemen kokeilun.
Bra jobbat, twiittasi Henriksson Näkkäläjärvelle.
"Puolustan mielelläni ruotsinkielisten oikeuksia." twiittasi Näkkäläjärvi.
Siis muiden kieliryhmien pakkoruotsi julistettiin näin ruotsinkielisten oikeudeksi.
RKP ilmaisi pettymyksensä ja ilmoitti, että varhaistamista haetaan hallituksen suljettujen ovien takana - ja siellä se saatiin juhannuksen aatonaattona 2012.
Suomenkielinen media oli vaiti, ruotsinkielinen juhli.
RKP:n leirissä väitetään, etteivät suomalaiset vanhemmat halunneet vaihtaa lastensa pakkoruotsia mihinkään muuhun kieleen 2018.
Oliko näin?
Kannattaa kerrata, miten pakkoruotsiverkosto toimii!
Opetusministeri SGL vesitti kokeilun tieten tahtoen. Tämän todisti Svenska Ylellä hänen puoluetoverinsa Kimmo Sasi, joka oli ylpeä puolueensa saavutuksista: "till exempel språkexperimentet i skolorna som minister Sanni Grahn-Laasonen (Saml.) har urvattnat" - tiivistäen "Sanni vesitti kokeilun".
Vaiheet
1) Ensin opetusministeriössä viivyteltiin kokeilun perustuslakitarkistuksia niin, että kunnat olivat jo ehtineet viedä seuraavan vuoden suunnitelmat valmiiksi. Olisi viivytelty enemmänkin, jollei kokeilun kannattajilla hallituksessa olisi ollut ihan pieni mahdollisuus painostaa.
2) Sitten kokeiluun ei muka voinut liittää vapautusta myös virkaruotsista, vaan sen ilmaistiin edelleen olevan edessä jatko-opinnoissa. Näin perheet empivät ja pakkoruotsia pitkittämään sitoutuneet paikallispoliitikot saivat syytettyä muita lasten tulevaisuuden vaarantamisesta.
3) Kun sitten vetkuttelun ja disinformaation ja pelottelun jälkeen hakijoita oli vähän, mitään mahdollisuutta täydentää hakua ei muka ollut, koska oltiin jo niin niin myöhässä. Maikkarin sivuilla sanottiin suoraan (toimittajan teksti):
"Kunnissa supistaan, että kokeilun reunaehdot on tahallaan tehty niin tiukaksi, ettei hakijoita tulisi. Tällä tavalla suojeltaisiin tietoisesti ruotsin kieltä."
4) Mukaan ilmoittautuneet kunnat napsittiin yksi kerrallaan pois. Viimeisenä Rovaniemen espanjanlukijat. Tästä ruotsinkielinen media ja RKP:n puheenjohtaja ovat antaneet kiitokset demareiden Näkkäläjärvelle, joka valituksellaan sai kaadettua Rovaniemen kokeilun.
Bra jobbat, twiittasi Henriksson Näkkäläjärvelle.
"Puolustan mielelläni ruotsinkielisten oikeuksia." twiittasi Näkkäläjärvi.
Siis muiden kieliryhmien pakkoruotsi julistettiin näin ruotsinkielisten oikeudeksi.