Re: Yksikielisen Suomen puolesta yhdistys ahkerana/media
Lähetetty: 21.11.2020 11:34
Lapsen oikeus on valtiovallan velvollisuus
YK:n lapsen oikeuksien sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia. Ratifioidessaan tämän sopimuksen 1991 Suomi sitoutui turvaamaan lapsen kaikki oikeudet sekä suojelemaan ja edistämään niitä. Vastuu sopimuksen täytäntöönpanosta on maan hallituksella.
Lapsen oikeuksien viikolla lapsen oikeudet ovat olleet mediassa hyvin esillä. Oikeustieteen professorit Suvianna Hakalehto ja Virve Toivonen totesivat lapsen oikeuksien päivänä (HS 20.11.), että lapsille kuuluvia oikeuksia ei aina tunneta. Heidän mukaansa ”lainsäädännön, kuntapäätösten ja hallintotoiminnan lapsivaikutuksia ei arvioida systemaattisesti”. Tähän tulee saada korjaus kaikissa näissä instansseissa.
HS:n Vieraskynä-palsatalla (HS 16.12.) professori Anssi Keinänen ja tutkimusjohtaja Petri Uusikylä käsittelivät lainvalmistelun ongelmia. He kritisoivat hallituksen esitysten suhdetta perustuslakiin, lainvalmistelun kiireyttä ja vaikutusarvioinnin puutteellisuutta. Ongelmana on myös, että ”politiikka- ja lainvalmistelua ei eroteta riittävästi toisistaan”. Tarkastellaanpa, miten nämä ongelmat ilmenevät oppivelvollisuusiän nostamiseen tähtäävän lain ja 50 vuoden takaisen peruskoululain kohdalla.
Oppivelvollisuusiän nostamisella 18 ikävuoteen on tarkoitus saada koko peruskoulun suorittanut ikäluokka toisen asteen koulutuksen piiriin ja ehkäistä opintojen keskeyttämistä. Sen sijaan, että hallitus selvittäisi edeltävän opetuksen aikana ilmeneviä opiskelumotivaatiota haittaavia yksilöllisiä psykososiaalisia ongelmia ja panostaisi niiden ennaltaehkäisyyn, se haluaa ilman varsinaista tutkittua tietoa saattaa lain pikavauhtia voimaan.
Peruskoululain kielikoulutusosio – pakkoruotsi/pakkosuomi – on absurdiudessaan ainutlaatuinen esimerkki lainsäädännöstä, jossa pedagoginen asiantuntemus ja lapsen näkökulma sekä lasten huoltajien kansalaisoikeudet sivuutettiin tyystin. VTM Janne Väistö valottaa lain valmistelua väitöskirjassaan ’Toinen kotimainen toisen tasavallan Suomessa’ (Åbo Akademi 1.9.2017).
Pakkoruotsia pyritään perustelemaan vetoamalla maamme kaksikielisyyteen. Kyseessä on kuitenkin tarkoituksellinen perustuslain tulkintavirhe. Perustuslaki ei määrää kansalaisille kielellisiä velvoitteita, vaan takaa oikeuden oman kielen ja kulttuurin vaalimiseen. Peruskoululaki on tältä osin perustuslain vastainen.
Lainsäädännön asiantuntijoiden mukaan lakiesitysten vaikutuksia tulee arvioida systemaattisesti sekä lakien valmistelu- että toimeenpanovaiheessa, jotta opittaisiin, mikä toimii, milloin ja kenelle. Oppivelvollisuusiän nostamisen osalta tämä on vielä mahdollista, mutta peruskoululain muuttaminen vastaamaan lasten oikeuksia edellyttää hallitusohjelmassa luvattua jälkiarviointia. Tuo tehtävä lankeaa perustuslakivaliokunnalle, oikeuskanslerille ja eduskunnalle. Oikeusministeriö lienee velvollinen tekemään aloitteen perusopetuslain päivittämisestä vastaamaan demokratian ja oikeusvaltion periaatteita.
Vapaa kielivalinta kuntien tarjoaman kielivalikoiman pohjalta antaa lapsille kieliopinnoissakin mahdollisuuden toteuttaa omia unelmiaan oman motivaation ja omien vahvuuksiensa pohjalta, oppia omaa elämäänsä, ei koulua eikä varsinkaan valtiovallan tarpeita varten.
Yksikielisen Suomen puolesta
YK:n lapsen oikeuksien sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia. Ratifioidessaan tämän sopimuksen 1991 Suomi sitoutui turvaamaan lapsen kaikki oikeudet sekä suojelemaan ja edistämään niitä. Vastuu sopimuksen täytäntöönpanosta on maan hallituksella.
Lapsen oikeuksien viikolla lapsen oikeudet ovat olleet mediassa hyvin esillä. Oikeustieteen professorit Suvianna Hakalehto ja Virve Toivonen totesivat lapsen oikeuksien päivänä (HS 20.11.), että lapsille kuuluvia oikeuksia ei aina tunneta. Heidän mukaansa ”lainsäädännön, kuntapäätösten ja hallintotoiminnan lapsivaikutuksia ei arvioida systemaattisesti”. Tähän tulee saada korjaus kaikissa näissä instansseissa.
HS:n Vieraskynä-palsatalla (HS 16.12.) professori Anssi Keinänen ja tutkimusjohtaja Petri Uusikylä käsittelivät lainvalmistelun ongelmia. He kritisoivat hallituksen esitysten suhdetta perustuslakiin, lainvalmistelun kiireyttä ja vaikutusarvioinnin puutteellisuutta. Ongelmana on myös, että ”politiikka- ja lainvalmistelua ei eroteta riittävästi toisistaan”. Tarkastellaanpa, miten nämä ongelmat ilmenevät oppivelvollisuusiän nostamiseen tähtäävän lain ja 50 vuoden takaisen peruskoululain kohdalla.
Oppivelvollisuusiän nostamisella 18 ikävuoteen on tarkoitus saada koko peruskoulun suorittanut ikäluokka toisen asteen koulutuksen piiriin ja ehkäistä opintojen keskeyttämistä. Sen sijaan, että hallitus selvittäisi edeltävän opetuksen aikana ilmeneviä opiskelumotivaatiota haittaavia yksilöllisiä psykososiaalisia ongelmia ja panostaisi niiden ennaltaehkäisyyn, se haluaa ilman varsinaista tutkittua tietoa saattaa lain pikavauhtia voimaan.
Peruskoululain kielikoulutusosio – pakkoruotsi/pakkosuomi – on absurdiudessaan ainutlaatuinen esimerkki lainsäädännöstä, jossa pedagoginen asiantuntemus ja lapsen näkökulma sekä lasten huoltajien kansalaisoikeudet sivuutettiin tyystin. VTM Janne Väistö valottaa lain valmistelua väitöskirjassaan ’Toinen kotimainen toisen tasavallan Suomessa’ (Åbo Akademi 1.9.2017).
Pakkoruotsia pyritään perustelemaan vetoamalla maamme kaksikielisyyteen. Kyseessä on kuitenkin tarkoituksellinen perustuslain tulkintavirhe. Perustuslaki ei määrää kansalaisille kielellisiä velvoitteita, vaan takaa oikeuden oman kielen ja kulttuurin vaalimiseen. Peruskoululaki on tältä osin perustuslain vastainen.
Lainsäädännön asiantuntijoiden mukaan lakiesitysten vaikutuksia tulee arvioida systemaattisesti sekä lakien valmistelu- että toimeenpanovaiheessa, jotta opittaisiin, mikä toimii, milloin ja kenelle. Oppivelvollisuusiän nostamisen osalta tämä on vielä mahdollista, mutta peruskoululain muuttaminen vastaamaan lasten oikeuksia edellyttää hallitusohjelmassa luvattua jälkiarviointia. Tuo tehtävä lankeaa perustuslakivaliokunnalle, oikeuskanslerille ja eduskunnalle. Oikeusministeriö lienee velvollinen tekemään aloitteen perusopetuslain päivittämisestä vastaamaan demokratian ja oikeusvaltion periaatteita.
Vapaa kielivalinta kuntien tarjoaman kielivalikoiman pohjalta antaa lapsille kieliopinnoissakin mahdollisuuden toteuttaa omia unelmiaan oman motivaation ja omien vahvuuksiensa pohjalta, oppia omaa elämäänsä, ei koulua eikä varsinkaan valtiovallan tarpeita varten.
Yksikielisen Suomen puolesta