https://koneensaatio.fi/wp-content/uplo ... i_2020.pdf
Raportti pitää sisällään myös tämän hetken kieli-ilmapiirin kuvausta näkökulmasta, jota kai voisi kutsua kieliasiantuntijoiden maailmankuvaksi (otsikoinnit omiani):
KIELI-ILMASTO: VOIMIA JA VASTAVOIMIA (s. 106)
Tämänhetkistä kieli-ilmastoa Suomessa voinee kuvata tavalla, jonka moni kieliohjelman kyselyvastaajakin on tuonut esille: yhteiskunnan kahtiajakautuneisuus näkyy ja tapahtuu myös siinä.
Barometreissa ruotsinkieliset kokeneet häirintää
Vihapuheraportteja pukkaa, vähemmistöihin - myös suomenruotsalaisiin kohdistuu vihapuhetta ja häirintääKielellistä ilmastoa seurataan säännöllisesti muun muassa Kielibarometrillä, jolla selvitetään erityisesti kansalliskieliin, suomeen ja ruotsiin liittyviä kokemuksia. Arvioinnissa on ollut käytettävissä barometri vuodelta 2016 (Kielibarometri 2016), ja sen mukaan sekä suomen- että ruotsinkieliset ovat kokeneet kielellisen ilmapiirin huonontuneen, ja ruotsinkielisistä vastaajista peräti 44 % ilmoittaa kokeneensa häirintää tai syrjintää arjessaan. Saamebarometri (2016) taas kertoo esimerkiksi,
että ”saamenkielisten oikeudet saamenkielisiin palveluihin toteutuvat yleisesti ottaen heikosti”.
Kielilelliset oikeudet eivät toteudu, esimerkkinä Venäjä, jossa vähemmistökielten pakollisuudesta (niiden omilla alkuperäisillä elinalueilla) luovuttiinErilaisia vihapuheraportteja on viime vuosina ilmestynyt ainakin kolme: oikeusministeriö (OM 2016) julkaisi 2016 selvityksen vihapuheesta ja häirinnästä ja niiden vaikutuksista eri vähemmistöryhmiin. Raportti (OM 2016: 67−80) kertoo muun muassa niistä häirinnän ja syrjinnän kokemuksista, joihin maahanmuuttajataustaiset joutuvat esimerkiksi vieraskielisyytensä tai puutteellisen suomen kielen taitonsa vuoksi. Sisäministeriö asetti 2018 työryhmän ”laatimaan ehdotuksia rikoslailla rangaistavan vihapuheen ja lailla kielletyn häirinnän tehokkaammaksi kitkemiseksi. --- Työryhmän raportti käsittelee vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostamista. Raportissa (s. 29) referoidaan Owal Groupin (2017) selvitystä vihapuheen vaikutuksista. Selvityksen 735 ”validista vastauksesta” 583:ssa
eli lähes 80 %:ssa kerrottiin nähdyn tai kuullun ”johonkin vähemmistöryhmään kuuluvaan henkilöön tai vähemmistöryhmään kohdistuvaa vihapuhetta tai häirintää viimeisen 12 kuukauden aikana”. Kyselyn ”vastaajista 61 % oli tunnistanut vihapuheen kohdistuneen vieraskielisiin, ulkomaan kansalaisiin tai maahanmuuttajataustaisiin henkilöihin. - - Kaikkiin vähemmistöryhmiin, myös saamenkielisiin ja
suomenruotsalaisiin kuitenkin kohdistui vihapuhetta ja häirintää.”
Vuonna 2019 taas valmistui osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa raportti vihapuheen vaikutuksesta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon (Viha vallassa 2019). Selvitys toistaa samaa kuin aiemmat tutkimukset: erityisesti ruotsinkielisiin kohdistuu suoranaista kielivihaa, jonka johdosta ihminen voi välttää puhumasta äidinkieltään julkisella paikalla. ---
Englanti on saalistajakieli, tosin kieliä ei pidä asettaa vastakkain - vain englanti syö muun kielitaidonKieli-ilmastossa on siis suomalaisittain nähtävissä varsin huolestuttavia piirteitä. Siihen liittyy toisaalta sitä, että kielelliset oikeudet eivät välttämättä toteudu kovin hyvin. Siihen kuuluu kuitenkin myös sitä, että edes perusoikeudet, kuten yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys eivät aina toteudu.
Huolestuttavia uutisia kuullaan toistuvasti myös Venäjältä, jossa kansallisen ja valtiollisen yhtenäisyyden nimissä vahvistetaan venäjän kielen asemaa, jopa maan rajojen ulkopuolella. Kesällä 2018 duuma hyväksyi
vähemmistökielten opetusta koskevan lain, jonka mukaan ”näiden kielten opetuksesta tehtiin vapaaehtoista, kun aiemmin alueelliset parlamentit olivat itse saaneet päättää vähemmistökielien
pakollisuudesta. Uusi laki on synnyttänyt laajoja protesteja ympäri Venäjää”. Juuri tätä lakia protestoidakseen Udmurtian yliopiston humanistisen instituutin johtaja Albert Razin päätyi järkyttävään ratkaisuun ja teki syyskuussa 2019 polttoitsemurhan. Venäjällä ulkomaisia toimijoita, kuten kansalaisjärjestöjä ja mediaa, taas on rajoittanut vuodesta 2012 lähtien ns. agenttilaki.
Suomen kielen asemasta käytävän keskustelun taustalla uusnationalistisia kytköksiä ja populismiaKieli-ilmastoa muokkaa myös keskustelu englannin kielen asemasta. Taina Saarisen mukaan englannista alettiin 2013 julkisemmin keskustella ”saalistajakielenä (predator language), joka tappaa pienemmät kielet”. Englannin asema kytkeytyy Saarisen mukaan huoliin esimerkiksi yliopistojen
opetuskielestä ja esimerkiksi kokonaan englanninkielisistä maisteriohjelmista. Se kytkeytyy myös keskusteluun kielivalinnoista peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa, joissa muut kielet, kuten
ranska, saksa, venäjä tai italia jäävät yhä useammin valitsematta.
Huoli englannin vallasta oli vahvasti taustalla, kun suomen kielen lautakunta julkaisi syksyllä 2018 kannanoton kielipoliittisen ohjelman laatimiseksi (Suomen kielen lautakunnan kannanotto). Kannanotossa korostetaan kansalliskielten merkitystä pääsyssä suomalaisen kieliyhteisön jäseneksi. Siinä tuodaan
samalla esille, että ”maahan tulleiden äidinkielten opetuksen on oltava nykyistä suunnitelmallisempaa”.
Kannanotto sai melko paljon julkisuutta, ja sukeutuneeseen keskusteluun ottivat kantaa myös
Jyväskylän yliopiston kielentutkijat. Keskisuomalaisessa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan he peräsivät monikielisyyden tukemista vastakkainasettelun sijaan (Ennser-Kananen & Nikula-Jäntti & Pitkänen-Huhta & Pöyhönen & Saarinen & Skinnari 2018). Tutkijat yhtyivät lautakunnan näkemykseen oman äidinkielen opetuksen kehittämisen tarpeesta. He pitivät kuitenkin huolestuttavana, jos englannin ja kansalliskielten välille syntyy vastakkainasettelua. Tutkijat kiteyttivät sanomansa näin: Asettamalla muut kielet uhkaksi tuetaan samalla politiikkaa, joka toiseuttaa suomalaiset, joiden ensikieli ei ole suomi tai ruotsi.
Tiedeusko pelastaaTaina Saarinen näkee huolen suomen kielen asemasta nousevan siitä perustellusta kysymyksestä, mikä rooli kielellä on tiedon ja oppimisen rakentamisessa. Saarinen näkee laajemmassa yhteiskunnallisessa keskustelussa kuitenkin kytköksiä myös uusnationalistiseen kehitykseen ja populismin lisääntymiseen. Ilmiö, joka kieliohjelmaa suunniteltaessa tunnistettiin, tuntuisi siis olevan vallassa.
Lisää tutkimusta kielitietoisuudesta ja kielten opetuksestaHuolestuttaville ilmiöille on kuitenkin vastavoimia. Tiedebarometrin mukaan Suomessa yhä luotetaan tieteeseen, vaikka sosiaalista mediaa seuraamalla voisi luulla toisin. Valtiovalta taas hakee toimia syrjinnän ehkäisemiseksi jopa hallitusohjelmassa, jossa tavoitteena on muun muassa lisätä tietoisuutta vähemmistöasioissa ja varmistaa kielellisten oikeuksien toteutuminen. Uusia sukupolvia pyritään johdattelemaan kielitietoisuuteen opetussuunnitelmasta lähtien (POPS 2014: 28). Opetussuunnitelman toimeenpanoon kieliohjelman eri hankkeet antavatkin eväitä.
Hallitusohjelmassa jotain tasapainottavaa?Minna Harmanen, opetusneuvos Opetushallituksesta on kokenut esimerkiksi Itä-Helsingin uudet Suomen kielet -hankkeen toimivaksi. Hyödyllisenä hän kokee myös Kertomuksen vaarat -projektin, jota Koneen Säätiö myös on tukenut, ei kuitenkaan osana kieliohjelmaa. Myös erilaiset toiminnallista kielenopetusta kehittävät hankkeet ovat nykykouluille yleensä tarpeellisia. Harmanen peräänkuuluttaa kuitenkin lisää tutkimusperustaisia näkökulmia, joita voisi kouluissa soveltaa. 2020-luvun lasten ja nuorten arki on yhä monikielisempää: se mikä vanhemmille ihmisille on ihmetyksen aihe, on nuoremmille luonteva osa elämää. Institutionaaliset käytännöt on kuitenkin saatava vastaamaan muuttuneita ja muuttuvia
tarpeita ja tilanteita.
Karjalan kieliLisääntyneen vihapuheen ja toisaalta arkisen ja luontevan monikielisyyden ohella on nähtävissä merkkejä muistakin hämmentävistä ristiriitaisuuksista,vastakkaisista voimista, jotka muodostuvat osin yksityisen ja julkisen toiminnan välille, osin säädös- tai ohjelmatason linjausten ja niiden toimeenpanon välille. Vuonna 2019 oli nähtävissä erilaisia merkkejä siitä, että tietoisuus kielen roolista ja merkityksestä yhteiskunnassa on kasvanut. Yksi merkittävimmistä on se, että hallitusohjelmassa (Hallitusohjelma 2019) oli useita kieleen liittyviä mainintoja.
Saamen kieliKieliohjelman kyselyvastaajat näkivät myös esimerkiksi tietoisuuden karjalan kielen tilanteesta kasvaneen. Haastatteluissa tuli tosin esille tummempia sävyjä: nähtiin, että vaikka Suomi nykyään raportoi karjalan tilanteesta, raportointi ei johda mihinkään: raportoinnista ei seuraa toimenpiteitä kielen hyväksi.
Sukupuolitietoinen viestintäJoskus näkyvyys ja siitä mahdollisesti seuraava vaikutus ja vaikuttavuus on yllättävää ja ennakoimatonta. Esimerkiksi tästä käy se, että Britannian yleisradioyhtiö BBC nosti ivalolaisen kolttasaamelaisaktivistin, Sara Wesslinin ”sadan vaikutusvaltaisimman ja innoittavimman naisen listalle”.
SelkokieliMielenkiintoinen kotimainen avaus oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL:n, 27.11.2019 järjestämä seminaari ymmärrettävän kielen teemasta. Seminaari osoitti, että yhteiskuntatieteissä on alettu yhä vahvemmin nähdä kielen merkitys esimerkiksi osallisuudessa. THL:n tasa-arvotiedon keskus taas pitää esillä kielen merkitystä sukupuolitietoisessa viestinnässä.
Kelan kieliMyös selkokielen tarpeesta ollaan yhä tietoisempia. Selkokielen kohderyhmän tarpeitten täyttymisestä on raportoitu esimerkiksi Hallituksen kertomuksessa kielilainsäädännön toteutumisesta (2017), mikä on huomionarvoista, koska selkokielen käyttäminen ei (vielä) ole lakisääteistä. Selkokieli ei ollut kieliohjelmassa edustettuna, mutta siihen liittyviä hankkeita on tuettu melko voimakkaasti ohjelman jälkeen.
Kielenhuoltajien työllisyystilanne ja alan arvostusLoppuvuodesta 2019 kieliaiheiseksi uutiseksi Suomessa nousi se, että Kela rekrytoi lisää kielenhuoltajia. Tapaus ja sen uutisointi on huomionarvoinen monestakin näkökulmasta. --- Esimerkiksi Kelassa on yli 7 200 työntekijää ja toiminnan pääasiallinen sisältö on tekstien tuottaminen: tekstien, kielellisten merkityskokonaisuuksien varassahan lait ja julkinen valta tulevat oleviksi (Tiililä 2015). Viisi kielen asiantuntijaa on tässä työntekijämäärässä vähän. Vaikka laitoksessa on myös viestinnän asiantuntijoiden joukko, tehtävää riittäisi myös nimenomaan kielen asiantuntijoille.
Tässä havainnollistuvat Miettisen ym. (2015: 274) pohdinnat vaikuttavuuden urakehitysulottuvuudesta: suomen kielen asiantuntijoiden osaamista ei ainakaan julkisella sektorilla juuri haeta ja hyödynnetä, ja tätä vaikuttavuuden ulottuvuutta pitäisi kehittää. Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan dekaani Pirjo Hiidenmaa kiteytti haastattelussa kielen asiantuntijoiden roolia niin, että ”diskurssien ymmärtäjänä ja purkajana” kielentutkijoiden pitäisi ottaa isompi rooli.
Kotuksen rahoitusAsiantuntijalaitosten ja virastojen lisääntynyt kielitietoisuus tapahtuu ajassa, jossa olisi toisaalta tarpeen selvittää, onko kielentutkimuksen ja -opetuksen yliopistolliselle asemalle tapahtumassa muutoksia. Onko esimerkiksi nähtävissä merkkejä, heikkoja signaaleja, statuksen laskusta?
Helsingin kauppakorkeakoulun kielten ja viestinnän laitos hävisi Aalto-yliopistoa muodostettaessa vuonna 2010. Suomen kielen ja viestinnän professuuri muuttui organisaatioviestinnän professuuriksi. Organisaatioviestinnän yksikkö taas kuuluu johtamisen laitokseen.
Vaasan yliopiston kielitieteellinen koulutus ja tutkimus siirrettiin syksyllä 2017 Jyväskylään. Vaasaan jääneet tutkijat, joilla on kielitieteellinen tausta, työskentelevät nyt markkinoinnin ja viestinnän yksikössä.
Aallossa ja Vaasassa prosessit ovat siis olleet erilaiset, mutta pohdin, voiko kielen häviämisen yksiköiden nimistä nähdä signaalina kielitieteellisen tiedon statuksen laskusta. Tällaisissa prosesseissa se toiminto, joka ei nimessä edustu, voi joutua kamppailemaan resursseista ja ehkä olemassaolostansakin. Toiminnon häviäminen nimestä voi ennakoida ja edesauttaa itse toiminnon supistumista.
Aiheesta keskusteltaessa Pirkko Nuolijärvi kuitenkin muistutti, että tämän voi myös nähdä osana yliopistojen profiloitumista, sillä Jyväskylässä taas kielentutkimuksen asema on muutoksen myötä vahvistunut, ja ”tutkimuksen suuntaaminen, metodien valinta ja yhteistyöhalukkuus muiden alojen tutkijoiden kanssa vaikuttavat lopulta ratkaisevasti siihen, mikä asema kielentutkimuksella on eri yliopistojen ympäristössä.”
Miten pidetään huolta kielitieteiden asemasta jatkossa?Ja edelleen, samaan aikaan, kun muualla yhteiskunnassa näyttää tapahtuvan kielitietoisuuden kasvamista, Suomen ainoa yliopistojen ulkopuolinen kielen asiantuntijalaitos, Kotimaisten kielten keskus, supistuu supistumistaan. Laitoksen resursseja supistettiin ensimmäisen kerran 2008 osana valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa. Vuoden 2008 voimakas vastustus, kuten noin 10 000 kansalaisen vetoomus laitoksen puolesta, saattoi katkaista vielä radikaalimmat supistussuunnitelmat. Sittemmin laitos on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa tasaisesti pienentynyt. Henkilöstö väheni ensin noin sadasta reiluun 80:een, ja
vuoden 2019 lopussa henkilöstömäärä oli 72.
Kun tällaisia suuntauksia näkyy, onkin nähdäkseni syytä seurata valppaasti, millaisella asiantuntemuksella kasvavaan kielitietoisuuteen vastataan. Moni- ja poikkitieteellisyys luo edellytyksiä
uusille näkökulmille ja uudenlaiselle ymmärrykselle. Selvää kuitenkin on, että esimerkiksi viestintätieteet eivät korvaa kielitiedettä, kuten ei kielitiede viestintätieteitä: yhteiskunta tarvitsee myös osaajia, joilla on kyky analysoida nimenomaan kieltä, sen pienimmiltä vaikuttavia piirteitä myöten. Yhteistyö
esimerkiksi yhteiskuntatieteilijöiden kanssa on hedelmällistä, kun eri alojen osaajat tuovat juuri oman osaamisensa keskusteluun. Kielen analyysin tarvitaan kuitenkin kielentutkijaa.