Sekä Marinilla että Lindtmanilla silloin vielä pakollisesta ruotsin yo-kokeesta alin arvosana eli approbatur!

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2185
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Sekä Marinilla että Lindtmanilla silloin vielä pakollisesta ruotsin yo-kokeesta alin arvosana eli approbatur!

#31 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 10.12.2019 21:07

Hoidetaan nyt ensin oman äidinkielen osaaminen kuntoon..

"Äsken julkistettujen Pisa-tutkimuksen tulosten mukaan suomalaislasten lukutaito on maailman kärkeä, mutta erot kasvavat. Esimerkiksi sukupuolten välillä erot ovat OECD-maiden suurimmat. Suomalaisoppilaiden asenteet lukemista kohtaan ylipäätään ovat muuttuneet entistä kielteisemmiksi.

Suomen äidinkielen opettajain liiton puheenjohtaja Sari Hyytiäinen kertoo, että sukupuolten erot näkyvät myös kirjoittajissa: tytöt kirjoittavat yleisesti poikia paremmin. Erot hyvien ja heikkojen kirjoittajien välillä ovat kasvaneet.

– On todella hyviä kirjoittajia, mutta ikävä kyllä myös heikkoja kirjoittajia on aiempaa enemmän.

Hyytiäisen mukaan, että heikentyneet kirjoitustaidot johtuvat vähentyneestä lukemisesta. Suomalaiset lukevat enemmän kuin koskaan, mutta vääränlaisia tekstejä. Esimerkiksi Hyytiäinen nostaa sosiaalisen median.

– Sosiaalista mediaa luetaan todella paljon, mutta pitkiä tekstejä liian vähän. Tämä köyhdyttää sanavarastoa ja kykyä tuottaa täsmällistä ja johdonmukaista tekstiä.

Myös opetusministeri Li Andersson (vas.) on ilmaissut huolensa vuoden 2019 Pisa-tuloksista. Anderssonin mukaan viesti lukutaidon eriytymisestä pitää ottaa vakavasti maassa, jossa peruskoulu on nähty yhteiskunnallisen tasa-arvon ja tasa-arvoisen hyvinvoinnin takeena.

Äidinkielen opetukseen on liian vähän resursseja
Suurimmat ongelmat esimerkiksi lukioikäisillä nuorilla liittyvät siihen, että tekstistä ei osata rakentaa johdonmukaista.

– Virkkeet saattavat olla epätäsmällisiä ja sisältää puhekielisiä ilmaisuja. Myös sanavarasto on heikentynyt, mikä näkyy muun muassa erilaisten kiertoilmaisujen käyttämisenä.

Hyytiäisen mukaan Suomessa äidinkielen opetukseen on kova paine saada lisää resursseja.

– Pelkät äidinkielen tunneilla tehdyt työt eivät riitä kirjoitus- ja lukutaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Kirjoittamista ja lukemista pitäisi harjoitella kaikissa oppiaineissa, kertoo Hyytiäinen.

Esimerkiksi useissa Euroopan maissa kirjallisuutta opiskellaan huomattavasti enemmän. Suomen äidinkielenopettajien liitossa on keskusteltu myös siitä, tulisiko äidinkieli ja kirjallisuus jakaa opetuksessa omiksi aineikseen."

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2185
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Sekä Marinilla että Lindtmanilla silloin vielä pakollisesta ruotsin yo-kokeesta alin arvosana eli approbatur!

#32 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 10.12.2019 21:21

pitäisi olla nyt järki ja sydän kohdallaan puolustaa pakkoruotsin purkamista!

Demareiden liturgiat pakkoruotsin puolesta olisi nyt aika jättää historiaan.


Turha toive,NRR!
Ingen svenska

Hon alternerade mellan finska och engelska under presskonferensen medan svenskan fick stryka på foten. Marin har i tidigare kandidattest uppgett att hon är beredd att spola (=slopa) den obligatoriska skolsvenskan, men

enligt uppgift från Finlands Svenska Socialdemokrater

har hon nu reviderat sin ståndpunkt...

Lähde:HBL


Nyt on väärinajattelu virallisesti korjattu..

Kauanko kului aikaa kurinpalautukseen?

Alle 24 tuntia!

NRR
Viestit: 9801
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Sekä Marinilla että Lindtmanilla silloin vielä pakollisesta ruotsin yo-kokeesta alin arvosana eli approbatur!

#33 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 10.12.2019 21:29

Tämä "harjoitellaan kaikissa oppiaineissa" on hokema, jonka taustalla on ymmärrys, ettei oikeasti tiedetä, mitä äidinkielen tai muitten kielten opetukselle tulisi tehdä eikä oikeastaan välitetä muitten aineiden opetuksen vaikuttavuudesta.

Marinin uusi linja oli odotettu, mutta uskooko hän itse Lindtmanin tavoin olleensa vain harhaanjohdettu nuori puhuessaan kielivapauden puolesta vai ajatteleeko hän edelleen salassa, että ilman RKP:n mahtia demareissa hänenkään ei tarvitsisi näin ilmiselvässä asiassa potkia poikatovereita...

NRR
Viestit: 9801
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Sekä Marinilla että Lindtmanilla silloin vielä pakollisesta ruotsin yo-kokeesta alin arvosana eli approbatur!

#34 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 10.12.2019 21:30

Uusi kielipolitiikka kirjoitti: 10.12.2019 21:21
Kauanko kului aikaa kurinpalautukseen?

Alle 24 tuntia!
Sama kuin Gustafssonilla aikanaan.
Sama Kultakuumeessa...

Ei kukaan sano aiheesta enää mitään, sillä alle 24 tunnissa joutuisi kääntämään takkia.

Hillevi Henanen
Viestit: 2526
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Sekä Marinilla että Lindtmanilla silloin vielä pakollisesta ruotsin yo-kokeesta alin arvosana eli approbatur!

#35 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 10.12.2019 21:33

Uusi kielipolitiikka kirjoitti: 10.12.2019 16:57 Vasabladet on nyt saanut puristettua Marinista katumuksen ulos:

"Seison puolueen linjan takana
https://www.vasabladet.fi/Artikel/Visa/336070
Mitäpä muutakaan hän olisi voinut tuossa tilanteessa sanoa?

NRR
Viestit: 9801
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Sekä Marinilla että Lindtmanilla silloin vielä pakollisesta ruotsin yo-kokeesta alin arvosana eli approbatur!

#36 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 10.12.2019 21:43

Hillevi Henanen kirjoitti: 10.12.2019 21:33
Uusi kielipolitiikka kirjoitti: 10.12.2019 16:57 Vasabladet on nyt saanut puristettua Marinista katumuksen ulos:

"Seison puolueen linjan takana
https://www.vasabladet.fi/Artikel/Visa/336070
Mitäpä muutakaan hän olisi voinut tuossa tilanteessa sanoa?
Ei mitään.

Tästä muuten puuttui vielä se vakuuttava propakkoruotsipuhe, johon esim. Haatainen joutui turvautumaan....

Hillevi Henanen
Viestit: 2526
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Sekä Marinilla että Lindtmanilla silloin vielä pakollisesta ruotsin yo-kokeesta alin arvosana eli approbatur!

#37 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 10.12.2019 21:58

Hallitusohjelmaan on sitouduttu, joten yli kolmeen vuoteen (max.) pakkoruotsirintamalla ei tapahdu muuta kuin että ruotsinkielisten määrä kutistuu parhaimmillaan tuhannella vuodessa.

Aika näyttää.

NRR
Viestit: 9801
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Sekä Marinilla että Lindtmanilla silloin vielä pakollisesta ruotsin yo-kokeesta alin arvosana eli approbatur!

#38 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 10.12.2019 23:37

Kyllä tapahtuu.

Kunta toisensa jälkeen on nostanut pakkoruotsin tuntimäärää peruskoulussa kahdella. Tämä tullaan kirjaamaan pian opetussuunnitelman tuntijakoon kaikille.

Ruotsinopetuksen kohdalla tehdään taas kokeilu poikineen. Digitaalista oppimateriaalia laaditaan ja "kielilähettiläät" kiertävät koulua puhumassa propagandaa, jota opettajat itse eivät saisi lävitse.

Lukiolaisia pelotellaan pakkoruotsin yo-kokeen paluulla...

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2185
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Sekä Marinilla että Lindtmanilla silloin vielä pakollisesta ruotsin yo-kokeesta alin arvosana eli approbatur!

#39 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 11.12.2019 22:38

NRR kirjoitti: 10.12.2019 23:37 Kyllä tapahtuu.

Kunta toisensa jälkeen on nostanut pakkoruotsin tuntimäärää peruskoulussa kahdella. Tämä tullaan kirjaamaan pian opetussuunnitelman tuntijakoon kaikille.

Ruotsinopetuksen kohdalla tehdään taas kokeilu poikineen. Digitaalista oppimateriaalia laaditaan ja "kielilähettiläät" kiertävät koulua puhumassa propagandaa, jota opettajat itse eivät saisi lävitse.

Lukiolaisia pelotellaan pakkoruotsin yo-kokeen paluulla...
Mielenkiintoista sinänsä,että samaan aikaan Helsingissä ruotsinkieliset lapset laitetaan suomenkielisiin päiväkoteihin,kun ei ole ruotsinkielistä henkilökuntaa..


Twitterissä oli erikoinen ehdotus,että poistettaisiin ne ylimääräiset pakkoruotsin tunnit ja käytettäisiin ne rahat bättre folkin päiväkoteihin..

No,ei ainakaan voi ruotsivihasta tuon ehdotuksen tekijää syyttää..

Helsingissä päätettiin koko kunnan kattavasti kahdesta ylitunnista B1-ruotsin osalle siten, että kieltä opiskellaan neljä vuotta (6-9lk) kaksi tuntia viikossa,
Kauniaisissa tämä ylimääräinen tuntimäärä on 2+1 tuntia viikossa. Lisätunteja nimenomaan B1-ruotsin opiskeluun on sijoitettu useissa muissa kunnissa ympäri Suomea. Mainittakoon viisaan valinnan tehneistä kunnista ja kaupungeista Etelä-Pohjanmaan18 kuntaa, Rovaniemi ja Vaasa.

Hillevi Henanen
Viestit: 2526
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Sekä Marinilla että Lindtmanilla silloin vielä pakollisesta ruotsin yo-kokeesta alin arvosana eli approbatur!

#40 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 12.12.2019 10:52

Uusi kielipolitiikka kirjoitti: 11.12.2019 22:38 Mielenkiintoista sinänsä,että samaan aikaan Helsingissä ruotsinkieliset lapset laitetaan suomenkielisiin päiväkoteihin,kun ei ole ruotsinkielistä henkilökuntaa..
Ruotsinkielisille lapsille, vanhuksille ja muille auttavia käsiä tarvitseville on vain ystävällisesti tehtävä selväksi, että resursseja tarvitaan kipeämmmin muualla,
esim. kielisodassa.

Palkkakin lienee parempi sellaisissa viroissa, joissa ruotsinkielisyyttä vaaditaan, kuten kaiken maailman kääntäjät ja kielipoliisit yms nyt taas tehohoitoon nostetun kansalliskielistrategian poikimat pilkunviilaajat, joiden määrää kukaan Suomessa ei tiedä.

Kansalliskielistrategian vaikutuksista huolestun sitten kun ruotsinkielisen Suomen ylpeyden, Vaasan täyden päivystyksen sairaalan, ruotsinkieliset asiakkaat saavat epikriisinsä ruotsiksi. Näillä näkymin ei ole tapahtumassa.

Ruotsinkielisen henkilökunnan palkkojen nostaminen ei yksin onnistu sellaisissa virkanimikkeissä, joita on myös suomenkielisellä puolella,. sillä jos se jollain tempulla olisi mahdollista, olisi se tehty jo ajat sitten.
Ruotsinkielisen päiväkodin opettajan palkan nosto vetää siis perässään 20-kertaisen määrän muunkielisiä opettajia, eli kalliiksi tulisi.

TK
Viestit: 2516
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Sekä Marinilla että Lindtmanilla silloin vielä pakollisesta ruotsin yo-kokeesta alin arvosana eli approbatur!

#41 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 12.12.2019 11:47

Surut eivät tippaakaan välitä siitä, paljonko pakkoruotsituksen ja ruotsinkielisyyden (tarpeettomaan) ylläpitoon palaa rahaa. Niin kauan kuin surut eivät henkilökohtaisesti joudu taloudelliseen vastuuseen pakkoruotsituksen järjettömyydestä, niin kauan he kynsin hampain puolustavat järjetöntä kielipoliittista systeemiä.

Minkäänlainen järkipuhe siitä, paljonko kaikki maksaa, ei vaikuta suruihin mitenkään niin kauan kuin koko lysti kustannetaan verovaroilla.

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2185
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Sekä Marinilla että Lindtmanilla silloin vielä pakollisesta ruotsin yo-kokeesta alin arvosana eli approbatur!

#42 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 08.01.2020 16:35

Suomen ja Ruotsin pääministerien Sanna Marinin ja Stefan Löfvenin ensitapaamisessa käytetään englannin kieltä. Marinin toisen kotimaisen kielen taito ei vielä riitä keskusteluun. Hän on kuitenkin luvannut parantaa ruotsin taitoaan. Asiat saadaan varmasti käsiteltyä englanniksikin. Jatkossa olisi toivottavaa, että tapaamisissa käytettäisiin mahdollisimman paljon yhteistä kieltämme.
Iltalehti 8.1.2020

Eikö silloin ole täysin loogista vaatia, että suomenruotsalaiset puhuvat Suomen sisäisessä viestinnässä suomenmaalaisten yhteistä kieltä eli suomea?

Yksi yhteinen kieli riittäköön myös maan sisäisessä viestinnässä.

Mennään johdonmukaisesti
suuremman kielen ehdoilla!

pjl69
Viestit: 641
Liittynyt: 17.03.2017 14:39

Re: Sekä Marinilla että Lindtmanilla silloin vielä pakollisesta ruotsin yo-kokeesta alin arvosana eli approbatur!

#43 Lukematon viesti Kirjoittaja pjl69 » 08.01.2020 17:08

Onneksi tässä maassa ei ole tällä hetkellä tärkeämpiä asioita kuin pääministerin ruotsin alkeiden tavaaminen...

Vastaa Viestiin