Sivu 1/1

Berliinin muurikin murtui, vielä se murtuu pakkoruotsikin!

Lähetetty: 08.11.2019 22:10
Kirjoittaja NRR
Berliinin muuri murtui kolmekymmentä vuotta sitten.

Vielä murtuu pakkoruotsikin!


DDR:stä haettiin pakkoruotsijatkumolle mallia 70-luvulla. DDR:n pakkovenäjä oli yhtä massiivinen järjestelmä. Sekin kaatui. Venäjänopettajat koulutettiin oman työn ohessa opettamaan muita kieliä.


Kuvitelkaa, että Ruotsiin olisi vanha meänsuomenkielinen vähemmistö onnistunut runnomaan pakkosuomen alakoulusta yliopistoon niin, ettei yksikään svenssoni valmistuisi ilman sitä. Olisiko hienoa?


Pakon pitkittäjät toistelevat liturgiaa: "kaksikielisyys on rikkaus". Mutta kaksikielisyys ei ole enää suru-kaksikielisyyttä. Eikä alle viiden prosentin vähemmistö tee mistään maasta kaksikielistä.


Pakon pitkittäjät kieltäytyvät edes keskustelemasta pakon ongelmista. He tietävät mielestään paremmin, mikä on muitten lapsille hyväksi, mikä on erilaisille oppijoille hyväksi. Kuuntelematta ketään


Pakon pitkittäjien pieni joukko saisi valita lapsilleen ruotsia vaikka kuinka - mutta heille kelpaa vain se, että he saavat pakottaa muitten lapset ruotsintunneille alakoulusta yliopistoon. Miksi?


Aloitetaan purkamalla tutkintojen virkapakkoruotsi: jokainen aikuinen tietää, haluaako saada tutkintonsa virkapainotuksella vai ei.

Missään ei ole pakkovähemmistökieltä osana kaikkien tutkintoja.

Re: Berliinin muurikin murtui, vielä se murtuu pakkoruotsikin!

Lähetetty: 08.11.2019 22:50
Kirjoittaja NRR
Miksi pakon pitkittäjät pakenevat keskustelua pakosta?

Miksi pakkoruotsin pitkittäjät eivät suostu kuuntelemaan niitä koulutettuja ja elämää nähneitä vanhempia, jotka kertovat, että pakkoruotsi alakoulusta yliopistoon on väärä ja syrjivä rakenne heidän lastensa kannalta?

Ne, joiden mielestä ruotsin kieli on tärkeä jne. saisivat muitten puolesta valita lapsilleen ruotsia vaikka kuinka.

Miksi heille on niin tärkeää päästä valitsemaan ruotsi muitten lapsille, näiden toisten perheiden taustoja ja tavoitteita vastaan?

Houkuttelin tutun kielten opettajan kertomaan perustelunsa pakkoruotsille.
Pakkoruotsi on kuulemma
- tarpeen pääkaupunkiseudulla toisin kuin jossain Kuopiossa,
- tasa-arvoteko, koska virkamiehiltä sitä vaaditaan,
- osa maan kaksikielisyyttä, joka taas on rikkaus ja
- arvo sinänsä, koska suomalaisten on ymmärrettävä toistensa kieliä,
ja
olemme kuulemma jatkossakin aiheesta eri mieltä, joten keskustelu kannattaa lopettaa.

Kun kerroin,
- etten minäkään Kuopiosta ole vaan pääkaupunkiseudulta, mutta pakkoruotsi on läheisilleni ollut turha rasite,
- että virkamiesvaatimukset ovat muutettavissa ja niihin saa jo vapautuksia,
- ettei alle viiden prosentin vähemmistö riitä tekemään maasta kaksikielistä,
- ettei toisten arvoja voi sanella, vaikka itse pitäisikin ruotsin osaamista "arvona sinänsä", ja
- ettei pakkoruotsin pitkittäjä voi vaatia keskustelua pakosta loppumaan ja siten jatkaa pakkoa toisten lapsille vastoin näiden hyvää harkintaa...

Hän oli jo matkalla ovesta ulos. Tuohduksissa.



Pakkoruotsista on pystyttävä keskustelemaan avoimesti.

Kun pakon pitkittäjä sitten huomaa, etteivät hänen perustelunsa riitä kuin vapaaehtoisen ruotsin hehkuttamiseen, niin on lupa tehdä johtopäätöksiä:

Berliinin muurikin on jo murtunut, vielä se murtuu pakkoruotsikin.

Re: Berliinin muurikin murtui, vielä se murtuu pakkoruotsikin!

Lähetetty: 08.11.2019 23:05
Kirjoittaja pjl69
Saa nähdä miten käy. Pakkoruotsiin ei kohdistu samanlaista muutospainetta kuin kommunismiin (tai Etelä-Afrikan apartheidiin). Surut tuntuvat hallitsevan julkisuutta tän kielipoliittisen keskustelun ympärille. Ulkomaille he näyttäytyvät sorrettuna vähemmistönä, sisäpoliittisiin tarpeisiin he taas muuttuvat kameleontin tavoin herrakansaksi ja sivistyneisyyden mittapuuksi...

Re: Berliinin muurikin murtui, vielä se murtuu pakkoruotsikin!

Lähetetty: 08.11.2019 23:55
Kirjoittaja NRR
Totta, mutta pakkoruotsi on DDR:n hengenheimolainen ja siksi sopiva rinnastus.

Rahalla saa ihan kaikkea ja pakkoruotsin taustalla ei muuta olekaan. Onhan tässä pari muuttujaa...

Re: Berliinin muurikin murtui, vielä se murtuu pakkoruotsikin!

Lähetetty: 09.11.2019 01:35
Kirjoittaja Hillevi Henanen
Kun hallitusohjelma julkaistiin, piti tämä ruotsin kirjoittamisen palauttaminen hoitaa pikaisella aikataululla.
Olisikohan käynyt niin, että pakkoruotsiliturgian silmälaput olisivat projektin edetessä pudonneet nykyiseltä opetusministeriltä kun ei asian kanssa enää olekaan kiire?

Kouluissa valitaan nyt innolla ekaluokkalaisten ensimmäistä kieltä, ja kovasti pitäisi kuulemma valita joku muu kieli kuin englanti.
Muiden kielten opettajat yrittävät infotilaisuuksissa kalastella itselleen edes jotain näistä lisätyistä tunneista. Ruotsin opettajathan ovat vahvoilla- toistaiseksi.
Onko oikein vaatia lyömään lukkoon lapsen koko koulupolun kielet jo ekalla, ja niinhän siinä käy harvinaisten kielten valitsijoille niin kauan kun pakkoruotsi on voimissaan.

Re: Berliinin muurikin murtui, vielä se murtuu pakkoruotsikin!

Lähetetty: 09.11.2019 11:06
Kirjoittaja NRR
Olet niin oikeassa HH!

Kaikki peruskoulun kehittäminen on nyt pyörinyt "lisää kieliä ja varhemmin" -teeman ympärillä.

Oleellista olisi ollut varmistaa perustaitojen hallinta koko ikäluokalla: äidinkielen ja matematiikan perusteet. Niihin olisi tarvittu kaikki ne lisätunnit, jotka nyt on syötetty vieraisiin kieliin. Vieraiden kielten varhainen painotus vahvistaa vain niiden koulutettujen, koulumyönteisten kotien lasten menestystä, joilla ei ole mitään oppimisvaikeutta. Mennään yhä kauemmas koko kansan koulusta.

Re: Berliinin muurikin murtui, vielä se murtuu pakkoruotsikin!

Lähetetty: 09.11.2019 15:32
Kirjoittaja TK
Eivät surut ja rkp niin vain luovu pakkoruotsi-tavoitteistaan. Kyllä suljettujen ovien takana varmasti punotaan jatkuvasti uusia juonia pakkoruotsin lisäämiseksi ja koventamiseksi.

Se on aika selvää, että pääkaupunkiseudulta ei enää löydy suruja, jotka eivät osaisi suomea. Eläkeikäisten surujen joukossa voi vielä olla heikosti suomea osaavia, mutta enpä usko, että tältä alueelta enää löytyy suomen kieltä osaamattomia ummikkoja surujen keskuudesta.

Tammisaarta on pidetty pitkään surukielisten "pääkaupunkina" eteläisessä Suomessa. Nykyään Tammisaari on osa Raaseporin kaupunkia, joka on muuttotappiokunta. Surukielisiä on läntisellä Uudellamaalla kyllä edelleen kohtalaisesti (lukumääräisesti aika vähän), mutta luulisin, että sielläkään ei oikeastaan pärjätä jokapäiväisessä elämässä ilman jonkinasteista suomen kielen osaamista. Raaseporin ja sen naapurikuntien oloja voi seurata paikallislehdestä http://www.etela.com .

Rantaruotsalaisten kaistale Pohjanmaalla on tärkein surujen pesäke nykyään. Ja sehän on tullut selväksi, että siellä monet suuntautuvat henkisesti Ruotsiin päin, ja useat eivät haluaisi edes oppia suomea. Tämä on rkp:n suurin päänsärky tällä hetkellä.

Re: Berliinin muurikin murtui, vielä se murtuu pakkoruotsikin!

Lähetetty: 12.11.2019 17:25
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
pjl69 kirjoitti:
08.11.2019 23:05
Saa nähdä miten käy. Pakkoruotsiin ei kohdistu samanlaista muutospainetta kuin kommunismiin (tai Etelä-Afrikan apartheidiin). Surut tuntuvat hallitsevan julkisuutta tän kielipoliittisen keskustelun ympärille. Ulkomaille he näyttäytyvät sorrettuna vähemmistönä, sisäpoliittisiin tarpeisiin he taas muuttuvat kameleontin tavoin herrakansaksi ja sivistyneisyyden mittapuuksi...
DDR kaatui lopulta siihen, että Neuvostoliitossa tajuttiin,
että pakottaminen ja
vapauden rajoittaminen ei enää toimi.

Suomen poliittinen eliitti sen sijaan uskoo vakaasti pakottamisen ja vapaudenrajoittamisen siunauksellisuuteen ja tukee Rkpn vaatimuksia..

Mitä Suomen poliittinen eliitti uskoo saavuttavansa vapautta rajoittavalla politiikalla, siihen ei vastausta ole saatu.

Neuvostoliitto kukisti vapausaatteen 1956 Unkarissa,1968 Prahassa ja tuki vielä
Puolan sotatilaa 1980-luvulla..

Mutta ei enää 1989 DDRn vapaudenrajoitusta.

Sama ilmiö on pakkoruotsissa.

1968, 1990 ja 2016 Rkp sai "puna-armeijan" tuen ja vielä 2019 yritetään koventaa pakkoruotsia..

Tuleeko vanha eliitti taas Rkpn tueksi?