Sivu 1/1

Suomalaisuuskeskustelua vuodelta 2012 - suruja, tataareja, maahanmuuttajia

Lähetetty: 25.08.2019 14:55
Kirjoittaja NRR
Elettiin vuotta 2012 - ennen pakkoruotsin varhaistusta ja muita surullisia vaiheita pakkoruotsin vastaiskussa. Elettiin aikoja, jolloin vielä ajateltiin, että hyviä muutoksia olisi tulossa ja maahanmuuttajien kotoutuminen antaisi meille yhtä aikaa laveamman kielivarannon ja kilpailukykyisemmän suomalaisuuden.

Monessa lehtijutussa ja blogissa pohdittiin kielipolitiikkaa.

Erään blogin viestinä oli, että suomenruotsalaisista tulisi hyvä malli maan muille vähemmistöille:
Jokaisella on oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin. ---

Suomenruotsalaisten kohdalla tämä oikeus on toteutunut hienolla tavalla. He ovat säilyttäneet oman kielensä ja kulttuuripiirteensä, mutta eivät ole eristäytyneet ympäröivästä yhteiskunnasta. Heillä on oma kulttuuri-identiteettinsä, mutta he tuntevat itsensä suomalaisiksi (tai suomenmaalaisiksi, finländare) ja ovat lojaaleja tätä maata ja kansaa kohtaan. Heidän historiallinen panoksensa Suomen rakentamisessa on ollut merkittävä.

Suomenruotsalaisuus on esimerkki uusille vähemmistöille siitä, kuinka he voivat samanaikaisesti kotoutua Suomeen ja tulla suomalaisiksi (suomenmaalaisiksi), säilyttäen silti elementtejä aikaisemmasta taustastaan. Avainasemassa on koulutus – vähemmistöryhmien lapsille tulee tarjota mahdollisuus oppia paitsi puhumaan myös kirjoittamaan omaa kieltään ja käyttämään sitä monipuolisesti. --- Suomenvirolaiset, -venäläiset, -arabit ja muut vähemmistöryhmät voivat ottaa mallia suomenruotsalaisista. --- Mielestäni oikeus kieleen ja kulttuuriin tarkoittaa kuitenkin enemmän, nimittäin vähintään sitä, että yhteiskunta pyrkii tarjoamaan muutaman viikkotunnin kouluopetusta eri äidinkielissä. Näinhän nyt onkin jo.

Suomen tulee olla Suomen sisäinen lingua franca eri ryhmien välillä. --- suomalaisia ovat kaikki, jotka tuntevat itsensä suomalaisiksi. Se, miksi ja miten kukin identifioituu suomalaiseksi, vaihtelee. Moni pitää itseään suomalaisena, koska on syntynyt ja kasvanut täällä ja pitää tätä maata kotimaanaan. Petroskoin suomalaisille tärkein elementti on varmasti puolestaan etninen tausta.

Mielestäni pakkoruotsista voitaisiin luopua --- Suomenkielisille tärkein kieli on suomi.
http://kolhi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1 ... %C3%B6ille

Tästä kehkeytyi pitkä keskustelu.

Re: Suomalaisuuskeskustelua vuodelta 2012

Lähetetty: 25.08.2019 14:58
Kirjoittaja NRR
Eero Nevalainen muistutti, että
Näissä "oikeusasioissa" --- käytetään usein mielenkiintoisia piilomerkityksiä. Surut jaksavat aina valittaa "perustuslaillisesta oikeudesta omaan kieleen", mutta jos muut ryhmät alkaisivat vaatimaan samanlaista kohtelua samalla perusteella, tultaisiin luultavasti aika äkkiä siihen lopputulemaan, että surujen kohdalla "oikeus" omaan kieleen on käytännössä toisten ihmisten velvollisuus tähän kieleen...
Hän kirjoitti myös, että
--- suomenruotsalainen kulttuuri-identiteetti on mielenkiintoinen ilmiö. Yhtäältä sitä pitää ihailla ja ylistää ja sen olemassaolo tunnustaa ja sitä suojella (koska heillä siis ilmeisesti on jotain erityistä mitä me muut uhkaamme). Toisaalta "suomenruotsalaiset ovat suomalaisia" aina silloin, kun sen perusteella voi vaatia jotain muilta. He ovat ehkä lojaaleja suomalaisuudelle, mutta vain silloin kun se määritellään heidän lähtökohdistaan ja niin kauan kuin se toimii siten kuin he haluavat.

--- suomenruotsalaisilla on nimenomaan eräänlainen erilliseen etniseen ryhmään verrattavissa oleva identifikaatio, ja tämä on heidän omastakin mielestään jossain määrin "ruotsalainen" [pohjoismaalainen?]. Ehkäpä vielä parempi luonnehdinta on se, että suomenruotsalaiset tuppaavat kokemaan, että me kaikki muut suomalaiset olemme "pieleen menneitä ruotsalaisia": jonkinlainen ruotsalaisuuden korruptio ja kulttuuria tuhoava degeneroitunut ilmiö. Tästä sitten seuraa se kauhea itku ja valitus kun barbaarit ovat porteilla ja koko heidän kauttaan ilmenevä sivistys tuhoutuu...

Minulle tulee aina jotenkin hassu olo, kun asia on täysin selvä, mutta sitä ei saa sanoa -- ja jos sanoo, niin sitten joku suomenkielinen pisteidenkeräilijä tulee luennoimaan "suomalaisuuden laajemmasta ymmärtämisestä".

Sitä, etteikö eri savolais- sun muilla ryhmittymillä olisi tiettyä omaa tapaansa katsoa omaa suomalaisuuttaan oman taustansa kautta, en kiistä. Mutta mitään uusia sururyhmittymiä en kyllä tähän maahan haluaisi nähdä muodostuvan; meillä on jo yhdessä porukassa tässä mielessä tarpeeksi.

Re: Suomalaisuuskeskustelua vuodelta 2012

Lähetetty: 25.08.2019 14:59
Kirjoittaja NRR
Paikalle kiirehti myös järkyttynyt kaksikielisyyden puolustaja:
En valitettavasti pystynyt lukemaan kaikkia edellisiä kommentteja, mutta pidän suorastaan pöyristävänä, jos täällä kyseenalaistetaan Suomen teollistaneiden, sivistäneiden ja puolustaneiden kunnia.

Suomi on kaksikielinen, koska Suomea nykyisenään ei olisi ilman suomenruotsalaisia.
Ja hänelle vastattiin:
Ruotsinkielinen sivistyneistö on aktiivisesti yrittänyt estää suomenkielisen sivityneistön syntymisen. Vuoteen 1860 asti ruotsinkieliset tahot onnistuivat estämään suomen kielisten julkaisujen painamisen joiden painaminen vihdoin vapautui Venäjän avulla. Näin ruotsin kieliset onnistuivat asemassan estämään suomen kielen kehityksen. Maailman ensimmäinen suomenkielen professuuri oli Tarton yliopistossa eikä Suomessa.

Silloinen pieni ruotsinkielinen suomenkielisiä puolustava "fennomaanisivistyneistö", joka oli vähemmistö ruotsinkielisestä sivistyneistöstä, teki asioita omista motiiveistaan ja ovat siksi saanet palkkionsa aikaa sitten. Mitään kunniavelkaa ei ole syntynyt nykyisiltä suomenkielisiltä silloiselle ruotsinkieliselle sivityneistölle tai varsinkaan heidän tämän päivän jälkeläisilleen. Päinvastoin!

Re: Suomalaisuuskeskustelua vuodelta 2012

Lähetetty: 25.08.2019 15:04
Kirjoittaja NRR
Tuli selkeää kritiikkiä:
Suomenruotsalaisille pitäisi ensin antaa kielellisen vähemmistön asema, jos heitä halutaan verrata muihin vähemmistöihin.

Nyt suomenruotsalaiset ajavat kaksilla rattailla, ovat privilegioituja kielensä takia perustuslain 17 § nykytulkinnan mukaan ja brändäävät itseään sorrettuna vähemmistönä, jota enemmistön kuitenkin pitää palvella.

Ruotsin kielestä pitää tehdä virallinen vähemmistökieli tai alueellinen kansalliskieli, jotta voitaisiin puhua muihin vähemmistöihin verrattavissa olevasta kielivähemmistöstä.

Nyt suomenruotsalaiset ovat "jumalan valittu vähemmistö", joka simputtaa enemmistöä, esim. pakkoruotsilla.

Vähemmistöasiassa mallia pitäisi ottaa tataareista. He ovat säilyttäneet kulttuurinsa ja kielensä ilman enemmistöön kohdistuvaa simputusta ja ylisuurta edustusta maan jokaisessa hallituksissa. Ovat siis sopeutuneet, mutta samalla säilyttäneet omaleimaisuutensa.

Minä ihailen tataareja ---.

Re: Suomalaisuuskeskustelua vuodelta 2012 - suruja, tataareja, maahanmuuttajia

Lähetetty: 25.08.2019 15:08
Kirjoittaja NRR
Olisiko näistä aineksista muokattavissa jotain tähän päivään - missä keskustelu nyt menee?