Sivu 2/2

Re: Svenska nu Suomiareenalla - koko kieltenopetus pakkoruotsin vankina

Lähetetty: 19.07.2019 13:57
Kirjoittaja NRR
Kuuntelen parhaillaan SuomiAreenan "Pitääkö olla huolissaan – kuka pärjää ja millä osaamisella?". Monelaisia ajatuksia.

- Vähintään toisen asteen tutkinto pitää jatkossa turvata kaikille ja heistä puolet pitäisi saada jatkamaan korkeakoulututkintoihin. Osaamisen huippuja voisi verrata olympiaurheilijoihin, heitä on jatkossakin vähän. Suurin osa asettuu osaamisen portaikossa eri tasoilla - kapean ammattiosaamisen sijaan tarvitaan laveaa perusosaamista, jolle voidaan rakentaa uutta.

- Elinikäisessä koulutuksessa pyritään modulaarisuuteen, siihen, ettei enää suoritettaisi uusia tutkintoja vaan täydentäviä moduuleja, kokonaan tai osin työajalla. (Tämä sama periaate pätee nähdäkseni myös kieliin, mutta niitä ei käsitelty erikseen. Minusta intensiiviset kielikurssit ovat paras tapa ottaa uusi kieli haltuun silloin, kun omaan työhön liittyy sen tarve. Siksi tämä varhaisten kieliopintojen painottaminen tuntuu minusta kovin oudolta, varsinkin kun se syö perusosaamista koulukielessä suomessa, mahdollisissa kotikielissä ja englannissa.)

- Ulkomaisen työvoiman suhteen suuryrityksen edustaja kertoo: meille tulee ulkomaista työvoimaa periaatteella "englanti riittää". Tämä tullee olemaan se tapa, jolla Suomeen tullaan asiantuntijatehtäviin. Tämä edellyttää vahvaa englantia myös niiltä suomalaisilta, jotka jäävät Suomeen.

Todellisuudessa elinikäinen koulutus, asiantuntijakoulutus ja yritysmaailma eivät ole pakkoruotsin vankeja. Kyse on vain vanhasta peruskoulu-lukio-alempi korkeakoulu/yliopistotutkinto-hallinto-polusta, jolla pakkoruotsi sitoo, syrjäyttää ja rajoittaa.

-

Re: Svenska nu Suomiareenalla - koko kieltenopetus pakkoruotsin vankina

Lähetetty: 22.07.2019 21:13
Kirjoittaja NRR
Taitaa olla rehellisintä sanoa, että koko opetusta viedään nyt kieltenopetuksen ehdoilla, sen joka taas on pakkoruotsin vankina. Nimittäin Pisa-keskustelussa SuomiAreenalla (Presidentti Halonen mukana) todettiin, että vuodesta 2006 matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen on laskenut ikään kuin olisi menetetty vuosi opetusta, poikien kohdalla voidaan puhua romahduksesta. Myös muuten poikien menestys on laskussa, koulu ei enää kykene tasoittamaan sosiaalisia eroja nuorten taustoissa.

Ja samaan aikaan kiihkeä kehittäminen koulussa on keskittynyt kieltenopetuksen varhaistamiseen, erityisesti pakkoruotsin varhaistamiseen ja tuntien lisäämiseen - ja samaa jatketaan nyt hallitusohjelman voimin.

Osuva twiitti:
Ivan Puopolo
@ivanpuopolo
19. heinäk.

Halonen koulusta: "Tyttöjä pitää kiittää siitä, mitä he ovat saavuttaneet, vaikka poikia pitää tukea että ne tsemppaisivat enemmän."

Uskon että johdonmukaisena ajattelijana hän sanoo samaa naisten hallituspaikoista pörssiyhtiöissä: tsemppaisivat enemmän.

Re: Svenska nu Suomiareenalla - koko kieltenopetus pakkoruotsin vankina

Lähetetty: 25.07.2019 15:23
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
Suomen koko kielipolitiikka on ruotsin privilegioaseman panttivankina!

Re: Svenska nu Suomiareenalla - koko kieltenopetus pakkoruotsin vankina

Lähetetty: 25.07.2019 15:28
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
"
Kielten osaaminen kapenee huolestuttavasti"

Elinkeinoelämän keskusliiton koulutusjohtaja Riikka Heikinheimo toivoo, että ruotsin opetuksesta tulisi niin hyvää ja innostavaa, että aineen suosio kasvaisi luonnostaan.

Selvitys on hänen mielestään hyvä lähtökohta, mutta hän toivoo, että ruotsin lisäksi sitä tehtäisiin muistakin oppiaineista.

– Haluaisin laajemman keskustelun siitä, millä osaamisilla tulevaisuudessa pärjää. Monipuolinen kielitaito kuuluu siihen, mutta lisäksi tarvitaan matemaattisia taitoja, kemiaa, fysiikkaa ja taloustaitoja.
Ruotsi ei ole innostavaa, ruotsi ei ole kiinnostavaa, ruotsi ei ole houkuttelevaa..
ei ole ollut 60 vuoteen. Siksi se pakko nimenomaan on keksitty, suomenruotsalaisen innovaatiotoiminnan korkeimpana saavutuksena.

Re: Svenska nu Suomiareenalla - koko kieltenopetus pakkoruotsin vankina

Lähetetty: 25.07.2019 15:30
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
Haluaisin laajemman keskustelun siitä, millä osaamisilla tulevaisuudessa pärjää. Monipuolinen kielitaito kuuluu siihen, mutta lisäksi tarvitaan matemaattisia taitoja, kemiaa, fysiikkaa ja taloustaitoja.
Niin minäkin haluan! Kuka sen keskustelun sitten aloittaa ja käy, kun suomenruotsalainen edunvalvontakoneisto jyrää kaikki muut aineet?

Eikö olisi järkevämpää säätää matematiikka yo-kirjoituksiin pakolliseksi, jos absoluuttista pakollisuutta halutaan lisätä?

Onko ruotsi merkittävämpi aine kuin matematiikka?

Siitähän tässä viime kädessä on kysymys.