Sivu 1/1

Karjalan kansan historiaa ja kahtiajakoa (twitteristä)

Lähetetty: 30.06.2019 15:16
Kirjoittaja NRR
Kysymykseen kahden Karjalan historiasta, vastasi Kondie twitterissä näin:
Karjalan alueen alkuperäiset asukkaat olivat nykyisten saamelaisten esi-isiä. Sen jälkeen saapuivat itämerensuomalaiset asukkaat, jotka olivat nykyisten karjalaisten ja suomalaisten esi-isiä. Suomi ja Karjala alkoivat etääntyä yli tuhat vuotta sitten.

Eroa kiihdytti alueen jako Ruotsin ja ensin Novgorodin, sitten Venäjän välillä. Rajan länsipuolella kieleen, kulttuuriin ja uskontoon vaikutti Ruotsi ja luterilaisuus, idässä taas Venäjä ja ortodoksisuus. Karjalan konflikti onkin aina ollut uskonnon ympärille keskittynyttä.

Kulttuurisen vaikutuksen lisäksi myös väestö konkreettisesti vaihtui. 1600-luvulle saakka Karjala (Kannasta lukuunottamatta) oli ortodoksinen ja karjalankielinen. Stolbovan rauhassa (1617) Ruotsi sai Käkisalmen läänin haltuunsa, mikä muutti tilannetta.

Ortodokseihin, mikä tarkoitti käytännössä karjalankielisiä, kohdistettiin uskonnollisia vainoja, minkä seurauksena läänin lähes koko väestö muutti rajan taakse Venäjälle, mikä johti Tverin, Valdain ja Tihvinän karjalaisdiasporiin. Lännestä tuli tilalle luterilaisia suomalaisia.

Tästä siis johtuu tämän kahden Karjalan dilemma, mihin kysymyksissäsi viittaat. Tilanne on syntynyt kahden uskonnon hegemoniataistelun tuloksena. Tietysti kummatkin karjalaiset olivat uskostaan huolimatta kielellisesti ja kulttuurisesti hyvin lähellä toisiaan.

Tilanne siis oli se, että karjalaiset olivat karjalaisia uskosta riippumatta. Tähän muutoksen toi 1800-luku ja suomalainen nationalismi. Kun alettiin rakentamaan kuvaa yhtenäisestä suomen kansasta, luterilaiset karjalaiset mahtuivat mukaan, ortodoksit eivät.

Ortodoksinen usko, poikkeavat tavat, venäläisvaikutteiset nimet ja karjalan kieli venäläisvaikutuksineen tyrmättiin venäläisenä korruptiona. Karjalaisten katsottiin olevan suomalaisia, jotka voitaisiin "sivistää" pois tästä vieraasta vaikutuksesta.

Puhtaan kielitieteellisestihän suomen kielen itämurteet ovat lähempänä karjalan kieltä kuin suomen länsimurteita. Tämä ero karjalaisten välillä on siis suomalaisnationalismin luoma, ja perustui politiikkaan ja uskontoon.

Tästä käsityksestä yhdestä suomen kansasta johon karjalaiset kuuluvat, tuli osa valtion virallista totuutta ja sitä on toisteltu tähän päivään saakka. Sitä käytettiin lyömäaseena karjalankielisiä vastaan erityisesti sotien jälkeen.

Evakossa karjalaiset olivat muista poikkeavia ja valtaväestön ympäröimänä, mikä teki heistä poikkeuksellisen haavoittuvia. Ainoa hyväksytty karjalaisuuden malli oli suomenkielinen ja luterilainen, ja kaikkia tästä poikkeavia pidettiin ryssinä. Karjalaisuus painettiin maan alle.

Koska ainoa hyväksytty karjalaisuus oli sitä, mihin me emme mahtuneet, ei meistä puhuttu mitään myöskään kouluopetuksessa, mediassa tai julkisessa keskustelussa. Meidät häivytettiin aivan kuin meitä ei olisi koskaan ollut olemassakaan.

Re: Karjalan kansan historiaa ja kahtiajakoa (twitteristä)

Lähetetty: 30.06.2019 15:28
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
Meidät häivytettiin aivan kuin meitä ei olisi koskaan ollut olemassakaan.
Näin meille suomalaisillekin olisi käynyt Ruotsin vallan jatkuessa, joten helppo kuvitella heidän tuntojaan.

Re: Karjalan kansan historiaa ja kahtiajakoa (twitteristä)

Lähetetty: 30.06.2019 15:48
Kirjoittaja NRR
Uusi kielipolitiikka kirjoitti: 30.06.2019 15:28
Meidät häivytettiin aivan kuin meitä ei olisi koskaan ollut olemassakaan.
Näin meille suomalaisillekin olisi käynyt Ruotsin vallan jatkuessa, joten helppo kuvitella heidän tuntojaan.
Olisi käynyt, vaan ei - tämä suomalaishämäläiskarjalaissulautuma on ottanut ja selvinnyt parhaiten läänemeren ympäristöön asettuneiden vesilinnun kansan jälkeläisistä. Meillä jos kellä pitäisi olla ymmärrystä ja kunnioitusta vähemmistöjä kohtaan.