Kaksikielisen Suomen säätiö on tukenut ehdokkaita yli puoluerajojen isoilla summilla

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9800
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Kaksikielisen Suomen säätiö on tukenut ehdokkaita yli puoluerajojen isoilla summilla

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 22.06.2019 04:09

YLIVOIMAISESTI suurin yksittäinen tukija kevään eduskuntavaaleissa oli jälleen kerran Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland, eli kaksikielisen Suomen säätiö. Säätiön jakama tukisumma oli vaaleissa vähintään 122 900 euroa. Vähintään siksi, että kaikista tukimääristä ei ole tietoa. Vaalirahoitusilmoitus vaaditaan vain valituilta tai varasijalle päässeiltä.

Kaksikielisen Suomen säätiö on tukenut ehdokkaita yli puoluerajojen isoilla summilla. Esimerkiksi kaikki rkp:n valitut kansanedustajat saivat säätiöltä keväällä lain salliman maksimituen, eli 6 000 euroa. Poikkeuksena on ainoastaan Mikko Ollikainen, jonka vaalirahoitusilmoituksen mukaan hän ei ole tukea säätiöltä saanut.

Puolikas, kolmen tonnin tuki napsahti myös useammalle keskustan, kokoomuksen, sdp:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajalle. Yhteensä säätiö tuki 25:ttä huhtikuussa valittua kansanedustajaa.

Säätiö on tukenut kunta- ja eduskuntavaaleissa valittuja 2010-luvulla jo yhteensä yli 400 000 eurolla.

Lue lisää: 2010-luvun vaalien suurimmat vaalitukijatStiftelsen för det tvåspråkiga Finland on virallisesti ”tutkimusta ja kulttuuria palveleva järjestö”, mutta omilla nettisivuillaan säätiö kertoo pyrkivänsä ”vahvistamaan perustuslaillista kaksikielisyyttä” ja antavansa ”vaalivuosina tukea ehdokkaille, joiden poliittinen työ edistää säätiön tarkoituksia”.
https://www.is.fi/politiikka/art-200000 ... ml?ref=rss