Sivu 1/3

pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 04.06.2019 21:13
Kirjoittaja NRR
Lähtökohtana pakon puolustajilla on mutu, musta tuntuu,
- että ruotsi on helppoa,
- että kansalliskieltä kuuluu osata,
- että pitkä matikka on paha/ruma ja ruotsi hyvä,
- että lingua franca englanti ja pakkoruotsi ovat ihan samanlaiset opiskella ja oppia,
- ettei ilman ruotsia olla pohjoismaisia,
- että ruotsilla pojille ja poikien perheille näytetään miten asennevammaisia he ovat,
- että voi voi jos joillekin vaan mikään ei onnistu,
- että jos jatkossa on virkamiesruotsi niin sama se on, vaikka olisi yo-ruotsikin,
- että oikeastaan suomea ei olekaan ilman ruotsia, on vain suomi-ruotsikaksikielisyys, koska historia...

Näitä hiukan sanoja muutellen toistellaan esim. twitterissä. Mietin, että tekeekö twitter ihmisten ajattelun näin töksähteleväksi. Mutu sallitussa merkkimäärässä ja se siitä. Tykätään samanmielisten twiiteistä. Ohitetaan muu.

Tässä näitä aitoja:
Ruotsi on yksi maailman helpoimmista kielistä oppia. Lopettakaa jo se vinkuminen.

Niin kauan kun olemme virallisesti kaksikielinen maa, ruotsia on opiskeltava.

Lupaan, että ruotsi on helpompi kirjoittaa kuin pitkä matikka.

Ei ole mitään syytä olettaa ruotsin olevan sen vaikeampi kirjoittaa kuin englantikaan.

Jos ei osata ruotsia, ollaan ulkopuolisia Pohjoismaissa.

Eikö yhä kaikissa korkeakouluissa tarvitse suorittaa virkamiesruotsi? Vai tarvitaanko sen suorittamiseen huonompi kielitaito kuin A:n saaminen kirjoituksista?

Ensin meuhataan siitä kuinka just pojat on hyviä matikassa ja tytöt sellasia ja tämmösiä (ei pidä paikkaansa), ja nyt vastustetaan ruotsin pakollisuutta yo-kokeessa koska se "haittaa erityisesti poikia". Öh, oppimiskäsitys?

Jos on huono ruotsissa, niin kaikki muukin on vaikeaa. Ei syytä tinkiä ruotsista, jos ei muustakaan.

Ruotsi on Suomen kieli siinä missä suomikin. Se on erottamaton osa historiaamme ja nykypäiväämme. Toivottavasti myös tulevaisuuttamme.
Ja yksi tämänhetkistä tilannetta selittävä:
Nyt kysymys on vuosikymmenten luma vs. kielet ja humanistit taistelusta. Kun yliopistojen valinnoissa matematiikka ylikorostui, vastaisku on tämä.
Ei ihan kaukaa haettu tämäkään. Matematiikka saa monet humanistit kiehumaan. Kun kostoksi saadaan tätä, täytyy jatkossa olla varovaisempi...

Re: pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 05.06.2019 11:17
Kirjoittaja NRR
Tuli vastaan twiitti Keski-Euroopan kirjeenvaihtajalta:
Ruotsin kieli avaa meille suuret työmarkkinat ja suomalaistuotteille suuret lähimarkkinat. Muualla Euroopassa olen monesti vetoamalla toiseen viralliseen kieleemme osoittanut Suomen paikan Euroopassa niissä maissa, joissa meidät nähdään "mongolina" ryssänrajamaana.
Kuulkaa, meillä on melkoinen savotta edessämme.

Re: pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 05.06.2019 11:22
Kirjoittaja Hillevi Henanen
Ne vissiin ymmärtää ruotsia siellä muualla Euroopassa.

Re: pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 05.06.2019 11:58
Kirjoittaja NRR
Hillevi Henanen kirjoitti: 05.06.2019 11:22 Ne vissiin ymmärtää ruotsia siellä muualla Euroopassa.
En tohtinut kysyä. Olin ehkä kuitenkin liian suora, kun puhuin rehellisyydestä...

Minun on vaikea uskoa, miten joku voi elää kuplassa vaikka maailma on ympärillä niin avoinna. Tai ehkä se onkin ihmisen ominaisuus: rakenna ympärille koti ja mieleesi kupla...

Tämä twitter on minulle tosi opettava kokemus.

Re: pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 05.06.2019 12:01
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
NRR kirjoitti: 05.06.2019 11:58
Hillevi Henanen kirjoitti: 05.06.2019 11:22 Ne vissiin ymmärtää ruotsia siellä muualla Euroopassa.
En tohtinut kysyä. Olin ehkä kuitenkin liian suora, kun puhuin rehellisyydestä...

Minun on vaikea uskoa, miten ihminen voi elää kuplassa vaikka maailma on ympärillä niin avoinna...

Tämä twitter on minulle tosi opettava kokemus.
Siellä voi haistella tuulia ja tunnelmaa, mutta ei siellä mitään ongelmia ratkaista.Siksi herätimme uinuvan Facebook-sivumme taas eloon. Sitä ei ole yli vuoteen päivitetty, kun kuvittelimme kielipolitiikan järkevöityvän pikkuhiljaa, emmekä halunneet joka puolella touhuta..
mutta kävikin päinvastoin.. yhä hullummaksi alkoi touhu mennä..

Re: pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 05.06.2019 12:08
Kirjoittaja Hillevi Henanen
Keskustan Lohi Ilta-Sanomissa: pakkoruotsi oli lapsus.
Joku on siis vienyt, eikä edes muille hallituspuolueille kerrottu. Siitä se yhteistyö urkenee!

Re: pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 05.06.2019 12:24
Kirjoittaja NRR
Uusi kielipolitiikka kirjoitti: 05.06.2019 12:01
NRR kirjoitti: 05.06.2019 11:58 Tämä twitter on minulle tosi opettava kokemus.
Siellä voi haistella tuulia ja tunnelmaa, mutta ei siellä mitään ongelmia ratkaista.
Näin.
Mutta en aavistanut, että kuplat tuolla vahvistuvat. Ihmiset vain tykkäävät niiden viesteistä, jotka kokevat itselleen hyödyllisiksi, verkostoituvat ajattelemattomuuksien jakamisella. Ymmärrän, että on kiire ja liturgiaa on helppo vetää ja on pakko saada vain samanmielinen sykäys verkostoon, jotta olisi olevinaan aktiivinen osa sitä. Mutta kyllä siinä ajattelun taidot taantuvat. Ja rohkeus laukoa tyhmyyksiä kasvaa.

On joitakin, joiden arvostus on twitterin ansiosta mielessäni kasvanut: Jungner, kokoomuksen Laiho ja Sammallahti, perussuomalaisten Tynkkynen, Vihreiden Diarra ja Tawasoli (Soininvaaraa olen aina arvostanut),...

Re: pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 05.06.2019 12:37
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
NRR kirjoitti: 05.06.2019 11:58
Hillevi Henanen kirjoitti: 05.06.2019 11:22 Ne vissiin ymmärtää ruotsia siellä muualla Euroopassa.
En tohtinut kysyä. Olin ehkä kuitenkin liian suora, kun puhuin rehellisyydestä...

Minun on vaikea uskoa, miten joku voi elää kuplassa vaikka maailma on ympärillä niin avoinna. Tai ehkä se onkin ihmisen ominaisuus: rakenna ympärille koti ja mieleesi kupla...

Tämä twitter on minulle tosi opettava kokemus.

Täytyy myöntää, että kyseisen rouvan rasismi kyllä laittaa Persut näyttämään ihan pyhäkoulupojilta, se rasismi on niin luissa ja ytimissä..

Freudenthal elää ja voi hyvin!

Re: pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 05.06.2019 12:37
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
Uusi kielipolitiikka kirjoitti: 05.06.2019 12:37
NRR kirjoitti: 05.06.2019 11:58
Hillevi Henanen kirjoitti: 05.06.2019 11:22 Ne vissiin ymmärtää ruotsia siellä muualla Euroopassa.
En tohtinut kysyä. Olin ehkä kuitenkin liian suora, kun puhuin rehellisyydestä...

Minun on vaikea uskoa, miten joku voi elää kuplassa vaikka maailma on ympärillä niin avoinna. Tai ehkä se onkin ihmisen ominaisuus: rakenna ympärille koti ja mieleesi kupla...

Tämä twitter on minulle tosi opettava kokemus.
Huhhuh!
Täytyy myöntää, että kyseisen rouvan rasismi kyllä laittaa Persut näyttämään ihan pyhäkoulupojilta, se rasismi on niin luissa ja ytimissä..

Freudenthal elää ja voi hyvin!

Re: pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 05.06.2019 13:56
Kirjoittaja jlo
NRR kirjoitti: 05.06.2019 11:17 Tuli vastaan twiitti Keski-Euroopan kirjeenvaihtajalta:
Ruotsin kieli avaa meille suuret työmarkkinat ja suomalaistuotteille suuret lähimarkkinat. Muualla Euroopassa olen monesti vetoamalla toiseen viralliseen kieleemme osoittanut Suomen paikan Euroopassa niissä maissa, joissa meidät nähdään "mongolina" ryssänrajamaana.
Kuulkaa, meillä on melkoinen savotta edessämme.
Eli jos 10-12 vuotta opiskelee ruotsia, niin silloin ei luulla mongoliksi. Tuollaista hyötyä en ole osannut arvostaakaan. Ehkä silti halvempaa ja nopeampaa olisi ostaa aurinkolasit.
On toki mahdollista, että twiittaus on kirjoitettu iskiasvaivojen alla, kuten niin monesti Euroopan sydämessä käy.

Re: pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 05.06.2019 14:21
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
Minä olen isälinjan kautta suoraan
mongooli Tsingis Khanin jälkeläinen.

Meitä Chengesin jälkeläisiä on noin 0,5% koko maailman miesväestöstä, muita mongoleja vielä enemmän.

Tällä perimällä en aio kumartaa ketään Bryssel issä istuvaa kermapeppu hurria tai kermapepun vaimoa, jotta hän saisi tuntea olevansa bättrefolk, joka häpeää meitä mongoleja.

Pitää olla ylpeä mongolitaustasta.

Ruotsalainen valloittaja keksi sen rasistisen oletuksen, että mongooli ovat jokin huono asia..Emme ole!

Pakkoruotsi on rasistinen kultti!.
Siinä vähän uutta asennetta!

Re: pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 05.06.2019 14:29
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
Eli jos 10-12 vuotta opiskelee ruotsia, niin silloin ei luulla mongoliksi. Tuollaista hyötyä en ole osannut arvostaakaan. Ehkä silti halvempaa ja nopeampaa olisi ostaa aurinkolasit.
Mutta ei ne lasit peitä sinun kömpelöä olemustasi ja sosiaalista estyneisyyttäsi, taipumusta synkkämielisyyteen sekä saunassa kansanlaulujen laulamiseen , mikä on taas suomalaisille tyypillisiä ominaisuuksia Brysselin kentällä valkoisten tennissukkien lisäksi..ja keskustelukumppanin kengänkärkiä nyt unohtamatta..

Muuten, palauttakaa nyt edes ne Pälkäneen rauniokirkosta varastamanne suomalaisten kallot ja muut luut! Ne pitkät kallot, lyhyet voitte pitää. :evil:

Re: pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 05.06.2019 14:31
Kirjoittaja TK
"Pakkoruotsi on rasistinen kultti!." Hyvä lohkaisu pakkoruotsista.

Tarvitsemme nyt tällaisia lyhyitä, nasevia ja tosia ilmaisuja kuvailemaan sitä, mitä pakkoruotsi todellisuudessa on.

Re: pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 05.06.2019 14:35
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
TK kirjoitti: 05.06.2019 14:31 "Pakkoruotsi on rasistinen kultti!." Hyvä lohkaisu pakkoruotsista.

Tarvitsemme nyt tällaisia lyhyitä, nasevia ja tosia ilmaisuja kuvailemaan sitä, mitä pakkoruotsi todellisuudessa on.
Kiitos, ihan vahingossa keksitty.. tajunnanvirtaa!!

Re: pakon puolustajilla nolot perustelut

Lähetetty: 06.06.2019 09:18
Kirjoittaja NRR
NRR kirjoitti: 05.06.2019 12:24
Uusi kielipolitiikka kirjoitti: 05.06.2019 12:01
NRR kirjoitti: 05.06.2019 11:58 Tämä twitter on minulle tosi opettava kokemus.
Siellä voi haistella tuulia ja tunnelmaa, mutta ei siellä mitään ongelmia ratkaista.
Näin.
Mutta en aavistanut, että kuplat tuolla vahvistuvat. Ihmiset vain tykkäävät niiden viesteistä, jotka kokevat itselleen hyödyllisiksi, verkostoituvat ajattelemattomuuksien jakamisella. Ymmärrän, että on kiire --- Mutta kyllä siinä ajattelun taidot taantuvat. Ja rohkeus laukoa tyhmyyksiä kasvaa.
Olen tarjonnut useammille hyvin verkostoituneelle pakon kannattajalle, nuorehkoja leidejä, mahdollisuuden keskustella ja kysyä pakon ongelmista - he vastaavat täydellisellä hiljaisuudella vaikka jatkavat hyväsiskorinkinsä kanssa pakon puolustamista. Erityisesti pakkoruotsin puolustus ja ärtymys matematiikkaa kohtaan kulkevat käsi kädessä.

Ajattelin, että twitter olisi keskustelualusta. Se onkin kuplanrakennusalusta.