Minusta taitaakin tulla vihreä - Tawasoli tykittää kuin nainen!

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9801
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Minusta taitaakin tulla vihreä - Tawasoli tykittää kuin nainen!

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 02.06.2019 21:52

--- toisen kotimaisen kielen pakollisuudessa on kyse puhtaasti ideologisesta kysymyksestä - aivan kuten pakkoarabian kohdalla synnyinmaassani. On ristiriitaista ja jopa hyödytöntä opettaa koko väestölle kieli, joka nykyisillä oppimistuloksilla ei palvele lähes ketään. Kollektiivisesti huonosta ruotsin kielen taidosta suomenkielisten keskuudessa toimii todistuksena esimerkiksi selkkaus Vaasan sairaalasta ja ruotsinkielisten kiintiöt korkeakouluissa – ruotsiksi emme tosiallisesti pysty reaalimaailmassa toimimaan erityisen hyvin.

Tämän vuoksi, jos lukion oppiaineita pitää alkaa Ilta-sanomien pääkirjoituksen hengessä, yhteiskunnallisen merkityksensä vuoksi laittamaan vaakakuppitarkasteluun, tulee toinen kotimainen laittaa sinne ensimmäisenä. Etenkin kun samaan aikaan suomalaisten muukin kielitaito rapistuu eikä oppimisresurssien käyttö ruotsin kieleen paranna tätäkään tilannetta. Valitettavasti näyttää tosin siltä, että hallituisneuvotteluissa kaavailtu toisen kotimaisen ylioppilaskirjoituspakko tulee entisestään syömään kaistaa universaaleilta tieteiltä, yhteiskuntaopinnoilta ja mahdollisesti yksilön kannalta ja yhteiskunnallisesti merkityksellisemmiltä kieliltä.
http://evatawasoli.puheenvuoro.uusisuom ... isakaistaa

NRR
Viestit: 9801
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Minusta taitaakin tulla vihreä - Tawasoli tykittää kuin nainen!

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 02.06.2019 22:07

Blogissa hyvä kommentti:
Ruotsinkieliset lukevat pakollisena suomea alakoulusta lähtien, koska he tietävät tarvitsevansa sujuvaa suomen taitoa viimeistään työelämässä. Eivät he todellisuudessa tarvitse suomenkielisten ja vieraskieliseen vähemmistöön kuuluvien tarjoamia "ruotsinkielisiä" palveluita. He kun osaavat noissa palvelutilanteissa poikkeuksetta paremmin suomea kuin vastapuoli ruotsia.

Varsinkin pääkaupunkiseudulla ruotsinkieliset myöntävät olevansa kaksikielisiä ja käyttävänsä pääsääntöisesti suomenkielisiä palveluita.

Me suomenkielinen valtaenemmistö ja vieraskielinen vähemmistö, siis 95%:n enemmistö, emme tietenkään tarvitse virallista kaksikielisyyttä yhtään mihinkään. Se on meille vain kohtuuton taakka ja miljardiluokan kustannus, joka vuosi.

Meidän 95%:n enemmistön tulee vapauttaa itsemme velvollisuudesta tuottaa palveluita ruotsinkieliselle vähemmistölle, poistaa kaikki julkisten tehtävien ruotsin taidon vaatimukset, tehdä ruotsi vapaaehtoiseksi kaikilla opintojen tasolla ja muuttaa Suomi virallisesti yksikieliseksi suomenkieliseksi maaksi. Sitä vaatii maan suuren valtaenemmistön etu.

Hillevi Henanen
Viestit: 2526
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Minusta taitaakin tulla vihreä - Tawasoli tykittää kuin nainen!

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 03.06.2019 00:00

Juuri tuo kirjoitus oli tänä iltana erityisen tervetullut, kiitos!

NRR
Viestit: 9801
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Minusta taitaakin tulla vihreä - Tawasoli tykittää kuin nainen!

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 03.06.2019 06:39

Hillevi Henanen kirjoitti: 03.06.2019 00:00 Juuri tuo kirjoitus oli tänä iltana erityisen tervetullut, kiitos!
Eikö, mikä nainen! Älyä ja intohimoa oikeudenmukaisuuden puolesta! Tawasoli politiikan eturiviin!

Vastaa Viestiin