Sivu 1/1

Pakkoruotsissa on noloa se, että on valehdeltu niin kauan...

Lähetetty: 24.02.2019 09:27
Kirjoittaja NRR
Ensin oli Ruotsin vallan aika ja suomen asema oli mikä oli.

Sitten oli Venäjän vallan aika, jolloin suomen kieli vaivoin nousi koulukieleksi ja sivistyskieleksi.

Itsenäisyys toi kahden kansallisuuskielen näytelmän. Varakas ja vaikutusvaltainen eliitti ei suostunut vähemmistökielen statukseen vaan rakensi kielestään himmelin: ensin oli kaksi kansaa ja kaksi kieltä, sitten yksi kansa ja kaksi kieltä, kansalliskieltä. Siihen nimikkeeseen kiinnitettiin oma mytologia.

Mottona oli, että "ruotsin asema ei saa heiketä" ja niin rakennettiin 60-luvulla kaikkia sitova pakkoruotsi peruskouluun. Uusi virkamieskunta pidettiin DDR- ja pakkoruotsimyönteisenä. Alkoi vuosikymmenten työ virkapakkoruotsin ulottamiseksi jokaiseen yliopistotutkintoon ja sitten ammattikorkeatutkintoon. Virkamiesten kielitaitolaki täydellistytti jatkumon.

Himmelillä on häilyviä muka perusteita:
Länsimaisuus
Pohjoismaisuus
Suvaitsevaisuus, jotta ymmärrämme toisiamme
Yleissivistys
Historiallinen perintö
Identiteettityö
...

Lähes jokainen on koulutusputkessaan tai työurallaan tai sosiaalisessa tilanteessa joutunut toistamaan hymistellen jonkin "ruotsimyönteisen" lausunnon.

Tänään hesarissa naistoimittaja ilmoittaa katuvansa valkoisia valheita, joita on toistellut "mukaville miehille" vakuutellessaan, että nämä eivät toki ohita tai vähättele naisia. - Olisiko aika katua niitä valkoisia valheita tai vaikenemista, jolla on annettu "mukavien suomenruotsalaisten" ymmärtää, etteivät heidän kielivähemmistönsä vaatimukset olisi kohtuuttomia, ettei niillä ohitettaisi ja vähäteltäisi suomalaisia.

Kun on valehdeltu pitkään, kun useimmat ovat osallistuneet valehteluun, on vaikea äkkiä puhua totta. Mukavat ihmiset loukkaantuvat. Tuntuu nololta myöntää, että on osallistunut hölmöön näytelmään ja osaa sen liturgian.

Re: Pakkoruotsissa on noloa se, että on valehdeltu niin kauan...

Lähetetty: 24.02.2019 18:44
Kirjoittaja Hillevi Henanen
Neuvostoliitosta uskallettiin sentään puhua totuuden tapaista jälkeenpäin.

Re: Pakkoruotsissa on noloa se, että on valehdeltu niin kauan...

Lähetetty: 24.02.2019 19:59
Kirjoittaja SJONS
Löysin netistä : Jyrki Männistö: Pakkoruotsia ja sivistysnälkää v.2013

Ruotsin kieli kansalliskieleksi 1919, salatut moraalittomat

Re: Pakkoruotsissa on noloa se, että on valehdeltu niin kauan...

Lähetetty: 24.02.2019 20:45
Kirjoittaja NRR
Onpa jännää. Oppikoulukomitea ehdotti jo 1933 ruotsia valinnaiskieleksi. HBL valitti, että kansa aiotaan vieroittaa skandinaavisesta kulttuurista ja vaikeuttaa ruotsinkielisten opiskelua! Ei sanaakaan palveluista

Re: Pakkoruotsissa on noloa se, että on valehdeltu niin kauan...

Lähetetty: 25.02.2019 20:32
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
NRR kirjoitti: 24.02.2019 20:45 Onpa jännää. Oppikoulukomitea ehdotti jo 1933 ruotsia valinnaiskieleksi. HBL valitti, että kansa aiotaan vieroittaa skandinaavisesta kulttuurista ja vaikeuttaa ruotsinkielisten opiskelua! Ei sanaakaan palveluista
Kaikkihan nämä ovat pseudoargumentointia..
Myös ne "palvelut".

Todellinen syy on privilegioaseman säilyttäminen.

Kaikki muu on paskapuhetta.

Mutta miksi bättre folkilla pitää olla privilegioasema?

Siihen vastatkoon esim Riikka Purra...

Re: Pakkoruotsissa on noloa se, että on valehdeltu niin kauan...

Lähetetty: 28.02.2023 12:34
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
Sanna Marinin innoittamana on taas aika pohtia, mikä se pakkoruotsin juurisyy olikaan..

Se, jota ei enää kukaan tunnu muistavan..

Re: Pakkoruotsissa on noloa se, että on valehdeltu niin kauan...

Lähetetty: 28.02.2023 12:39
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
Uusi kielipolitiikka kirjoitti: 28.02.2023 12:34 Sanna Marinin innoittamana on taas aika pohtia, mikä se pakkoruotsin juurisyy olikaan..

Se, jota ei enää kukaan tunnu muistavan..
Jo 70-luvulla eräässä peruskoulukokouksessa, muistaakseni Jyväskylässä Peruskoulu 5 vuotta -seminaarissa, uskalsi

eräs silloisen kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston edustaja esittää pakollisuuden todellisen syyn, joka paljastaa, että alkujaankaan ei ole ollut kysymys koulujen kielipolitiikasta vaan yleisestä yhteiskuntapolitiikasta. Hän sanoi pakkoruotsista käydyssä keskustelussa jokseenkin sanatarkasti näin: 'Suomen kaltaisessa maassa pienen vähemmistön on pakko oppia valtaväestön kieli eli suomi, jos haluaa työtä pienen kotipaikkansa ulkopuolelta - varsinkin ruotsinkielisellä rannikolla. Ruotsinkielisiltä lapsilta kuluu siihen valtavasti aikaa ja voimia. Jos suomenkielisillä ei olisi tätä vastaavaa 'rasitetta', he voisivat käyttää aikansa ja voimansa hyödyllisemmin esim. englantiin tai matematiikkaan, jolloin ruotsinkieliset lapset joutuisivat epäoikeudenmukaiseen asemaan.' Tämä oli siis pakollisen ruotsin ajajien filosofia ja todellinen motiivi - -."

Olen tavannut tämän perustelun myös eräällä suomenruotsalaisella nettikeskustelijalla, joka muuten vaikutti ihan järkev'ltä.

Re: Pakkoruotsissa on noloa se, että on valehdeltu niin kauan...

Lähetetty: 28.02.2023 16:15
Kirjoittaja SJONS
Ahvenanmaa perusteli pakollisen suomen poistamista syyllä, että suomen kieli vie tarpeetonta aikaa Ahvenanmaan koululaisilta. Ahvenanmaalla ollaan kuitenkin hiukkasen pulassa, kun ammattiosaajat tarvitsevat koulutusta, joka noudattelee suomalaista lainsäädäntöä. Ruotsissa tietysti voi opiskella omalla ruotsin kielellä, mutta virkavaatimukset noudattelevat Suomen lainsäädäntöä.