Sivu 1/1

Miten vaikeaa pakon purkaminen voi olla?

Lähetetty: 13.01.2019 09:36
Kirjoittaja NRR
Olemme taltioineet tälle palstalle kymmenen vuoden tapahtumat kielipolitiikassa rehellisesti - mitään vastaavaa ei ole tehty muualla. Kun kielipolitiikkaa joskus myöhemmin tutkitaan, tämä kielivapausloki on äärettömän arvokas dokumentti.

Olemme myös jatkaneet kielipoliittisen argumentoinnin hiomista ja sen viemistä ajankohtaisiin keskusteluihin.

Itse kielivapaus on vähintään yhtä kaukana nyt kuin kymmenen vuotta sitten. Näemme, että pakkoruotsiverkostojen vauraus ja vaikutusvalta ovat niin suuria, että verkostot voivat jopa kasvattaa uuden poliitikkosukupolven, sitoa virkamiehet ja toimittajat, ohjata varat omaan pirtaansa sopivalle tutkimukselle,... ja irrottaa tiukassakin taloustilanteessa uskomattomia summia verovaroja sille mieluisan kieltenopetuksen järjestämiseksi.

Toki olemme nähneet tämän ennenkin, mutta onhan kuva käynyt selkeämmäksi ja samalla synkemmäksi vuosi vuodelta. Tässä on nyt strategian pohtimisen paikka.

Onko kevään vaaleissa tilaa kielikeskustelulle vai ovatko maahanmuutto, EU ja esim. keltaliivien tilanne Ranskassa niin suuria teemoja, ettei niiden rinnalle nouse mikään?

Ottaako Suomalaisuuden liitto kielivapauden teemakseen?

Re: Miten vaikeaa pakon purkaminen voi olla?

Lähetetty: 13.01.2019 10:28
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
Kyllä seuraavat neljä vuotta menee svekomanian merkeissä!

Svekomaniaa vanhojen puolueiden kielipolitiikka historiallisessa kontekstissa on, sananmukaisesti ruotsimaniaa, ruotsikiihkoa, ruotsin kielen aseman jatkuvaa ja systemaattista kohtuutonta ylikorostamista suomenkielisten kustannuksella.

Poliittiset nuorisojärjestöt ovat kärsineet pitkään jäsenkadosta, joten svekomaanit ovat helposti pystyneet valtaamaan johtopaikat Sdpn, kokoomuksen ja keskustan järjestöissä.Tavallisille nuorille, meidän lapsillemme, sitten ladotaan eteen svekomaanien agenda täytettäväksi!
Lisää ruotsitaakkaa, lisää ruotsivelvollisuutta.

Ruotsinkielisillä kielelliset oikeudet,
suomenkielisillä kielelliset velvollisuudet.
Ilmeisimpänä syynä nuorten ehdokkaiden katoon on ohentunut rekrytointipohja. Poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen jäsenmäärät ovat laskeneet emopuolueiden jäsenmääriäkin nopeammin 2000-luvun aikana.

Ainoa puolue, jossa nuorten ehdokkaiden osuus on pysynyt tasaisena ja jopa noussut, on RKP.
https://blogit.utu.fi/ekeskus/2017/03/1 ... n-maaraan/

Re: Miten vaikeaa pakon purkaminen voi olla?

Lähetetty: 13.01.2019 10:33
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
Kun kielipolitiikkaa joskus myöhemmin tutkitaan, tämä kielivapausloki on äärettömän arvokas dokumentti.
Kyllä, historia tuomitsee kyllä,ja luettelo svekomaanien kolmesta virheestä täydentyy monella uudella virheellä!

Re: Miten vaikeaa pakon purkaminen voi olla?

Lähetetty: 13.01.2019 10:45
Kirjoittaja pjl69
NRR kirjoitti: 13.01.2019 09:36 Onko kevään vaaleissa tilaa kielikeskustelulle vai ovatko maahanmuutto, EU ja esim. keltaliivien tilanne Ranskassa niin suuria teemoja, ettei niiden rinnalle nouse mikään?
Riitely siitä kenen lompakolla käydään (kyse muutamasta kymmenestä eurosta kuukaudessa) ja ilmastonmuutoshysteria lienevät dominoivat teemat. Yksittäiset ehdokkaat saattavat vastailla vaalikoneissa kielipoliittisiin kysymyksiin enemmistöä miellyttävällä tavalla, mutta asia ei ole niin korkealla agendallaan, etteikö se kävisi useimmille kauppatavarasta hallitusneuvotteluissa. Muutama kymmenen euroa kuussa on siis tärkeämpi asia ay-jyrille kuin nykyinen seitsemän vuotta täysin turhaa kieltenopiskelua peruskoulussa ja lukiossa, sekä opintitien hankaloittaminen tarpeettomasti pakkoruotsilla myöhemminkin. Panen edelleen kaiken toivoni siihen, että kielipoliittinen tilanne kriisiytyy ja siten pakottaa päättäjät ottamaan kantaa asiaan. Parlamentaariseen ratkaisuun lähiaikoina en enää usko. Ehkä svekomaanien puheet suomenkielisten tyhmyydestä sisältää totuuden siemenen. Onhan pakkoruotsin olemassaolo selkeä todiste siitä, millaisia tarmottomia lapasia suomenkieliset ovat.

Re: Miten vaikeaa pakon purkaminen voi olla?

Lähetetty: 13.01.2019 19:18
Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka
kielipoliittinen tilanne kriisiytyy ja siten pakottaa päättäjät ottamaan kantaa asiaan.
Tähän asti kielipolitiikan "kriisit" on hoidettu nimenomaan koventamalla suomenkielisten ruotsivelvoitetta....

Vuonna 1968 tuli pakkoruotsi, koska englannin asema kriisiytti ruotsin privilegion.
Viimeisin "kriisiytyminen" hoidettiin aikaistamalla pakkoruotsi ala-asteelle!

Omaa "kriisin ratkaisua" tarjosi myös pääministeri Sipilä,
joka ehdotti yo-pakkoruotsin palauttamista kaikille suomenkielisille, kun suomenruotsalainen edunvalvontakoneisto valitti,
että "virkamiehet eivät osaa ruotsia"..

Mikähän se oikea kriisi sitten olisi ??

Re: Miten vaikeaa pakon purkaminen voi olla?

Lähetetty: 13.01.2019 19:51
Kirjoittaja pjl69
Uusi kielipolitiikka kirjoitti: 13.01.2019 19:18 Mikähän se oikea kriisi sitten olisi ??
Ei ole toimivaa kristallipalloa, jos olisi, lottoaisin itselleni miljoonia ja häipyisin tästä maasta.

Yksi mahdollinen kriisi voisi olla kasvavan maahanmuuttajaväestön ja kantaväestön välinen epätasa-arvo kun pakostakin maahanmuuttajien kohdalla joudutaan ennemmin tai myöhemmin laistamaan pakkoruotsivelvoitteesta. Nyt on jo merkkejä kielilinnakkeen murenemisesta nähtävissä kun laintulkintaa on muutettu sen verran pragmaattiseksi, että ruotsitaidottomia lääkäreitä on mahdollista palkata. Eipä noi jotkut kuulemma paljoa osaa suomeakaan, joten nähtäväksi jää, miten tilanne kehittyy. Suomenkielisillä ei ole takanaan samanlaista rasvattua edunvalvontakoneistoa kuin suruilla, joten voihan olla että tässäkin asiassa meille jää musta pekka käteen.

Lasten ja nuorten syrjäytyminen koulutuksesta ja työelämästä, koulutustulosten romahtaminen... noi voisivat myös tulla kyseeseen. Mainitsemasi kriisit olivat ruotsinkielisten kriisejä. Kyllä suomenkielistenkin pahoinvointia aletaan kuulla kunhan tilanne kehittyy riittävän kurjaksi. Myös suoranainen kapinakin on mahdollinen, sillä pakkoruotsiruuvia voi kiristää piilossa julkisuudelta vain tiettyyn pisteeseen. Tähän saakka se on onnistunut. Eihän suomenkieliset ole valmiita menettämään omia asemiaan kun kerran on jotain vapautta saavutettu, kuten Sipilän saama palaute yo-ruotsin palauttamiskysymyksessä osoitti.

Re: Miten vaikeaa pakon purkaminen voi olla?

Lähetetty: 14.01.2019 05:18
Kirjoittaja TK
Englanti on suomenkielisille paljon tärkeämpi kieli osattavaksi kuin pakkoruotsi. Tämä on jo vuosia näkynyt koulujen kielivalinnoissa: englanti on suosituin kieli ensimmäiseksi kieleksi.

Esim. Vantaalla (jossa ruotsinkieliksi rekisteröityneitä on vain 2,5 % asukkaista, mutta kaupunki on edelleen keinotekoisesti "kaksikielinen") englannin suosio esikouluopetuksessa kasvaa.

https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli ... allussa-jo

Paine pakkoruotsin lakkauttamiseen nousee ja kasvaa jatkuvasti ruohonjuuritasolta ylöspäin. Kun Suomi on jo pitkälti käytännössä kaksikielinen yhdistelmällä suomi + englanti, niin väistämättömästi englantia jo eskarissa ja 1.luokalta lähtien lukeneiden ikäryhmän varttuessa teini-ikään he tulevat ihmettelemään ja voimakkaasti protestoimaan pakkoruotsin mielettömyyttä vastaan.

Surut painostuskoneistoineen tulevat luonnollisesti vastustamaan pakkoruotsin lakkauttamista niin kauan kuin pystyvät. Kuinka kauan pystyvät? Tämä on pääkysymys.