Pakkoruotsi on pirullinen ongelma
Lähetetty: 29.11.2018 21:31
Horst W.J. Rittel esitti jo 1960-luvulla ajatuksen kesyistä ongelmista ja pirullisista ongelmista:
Pakkoruotsi on pirullinen ongelma. Se on kietoutunut politiikan, median, tutkimuksen ja virkamiesten verkostoihin tavalla, jota ei hevin tunnusteta. Eläkkeelle jääneet opetusneuvokset yrittivät avoimesti kuvata, miten virkamiehinä he eivät ole voineet muuta kuin vaieta pakon ongelmista - ja sitten mediassa, politiikassa ja tutkimuksessa heidän avoimet kirjeensä vaiettiin täysin. Sekä säätiövarallisuus että folktinget-verkostot poikineen tuottavat kuplia, joissa pakkoruotsia uusinnetaan sellaisilla puheilla sivistyksestä, identiteetistä, palveluvelvoitteesta ja kielipainotuksista, jotka eivät kestäisi minkäänlaista kriittistä pohdintaa tai vertailua muitten maiden tilanteeseen. Tilanteessa, jossa lähes kaikesta muusta säästetään, pakkoruotsiin satsataan surutta.
Pirullisten ongelmien ratkaisemminen edellyttää jotain muuta kuin perinteistä loogista etenemistä. Mitä keksitään?
Meidän arkijärkemme sanoo, että pakkoruotsi on kesy ongelma. Se ei ole koko itsenäisyyden aikana ollut enää perusteltu ja sen poistaminen toisi pelkästään etuja, kun yksilölliset ja yhteisölliset resurssit voisi suunnata viisaammin. Mutta ongelma ei ole kesy.Kesyt ongelmat (tamed problems) ovat pulmia, joita ratkomme toistuvasti samoilla rutiineilla kuin aiemminkin. Kesy ongelma on helppo määritellä ja ongelman ratkaisuun liittyy selkeä rationaalinen etenemistapa. Myös lineaarinen ajattelutapa sopii kesyihin ongelmiin, joiden ratkaisut näyttävät helpoilta ja selkeiltä.
Pirullinen ongelma (wicked problem) sen sijaan on nimensä mukaan kompleksinen ja ratkaisun löytäminen näihin ongelmiin edellyttää uutta ajattelutapaa. Pirullisen ongelman tunnuspiirteenä pidetään vaikeutta hahmottaa itse ongelmaa, monia ratkaisuvaihtoehtoja- jotka eivät ole oikeita tai vääriä- ja ratkaisujen uniikkia luonnetta. Nämä ongelmat edellyttävät kykyä epälineaariseen ajatteluun.
Pakkoruotsi on pirullinen ongelma. Se on kietoutunut politiikan, median, tutkimuksen ja virkamiesten verkostoihin tavalla, jota ei hevin tunnusteta. Eläkkeelle jääneet opetusneuvokset yrittivät avoimesti kuvata, miten virkamiehinä he eivät ole voineet muuta kuin vaieta pakon ongelmista - ja sitten mediassa, politiikassa ja tutkimuksessa heidän avoimet kirjeensä vaiettiin täysin. Sekä säätiövarallisuus että folktinget-verkostot poikineen tuottavat kuplia, joissa pakkoruotsia uusinnetaan sellaisilla puheilla sivistyksestä, identiteetistä, palveluvelvoitteesta ja kielipainotuksista, jotka eivät kestäisi minkäänlaista kriittistä pohdintaa tai vertailua muitten maiden tilanteeseen. Tilanteessa, jossa lähes kaikesta muusta säästetään, pakkoruotsiin satsataan surutta.
Pirullisten ongelmien ratkaisemminen edellyttää jotain muuta kuin perinteistä loogista etenemistä. Mitä keksitään?