Yo-kokeeseen viisi pakollista koetta

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 8513
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Yo-kokeeseen viisi pakollista koetta

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 31.10.2018 18:35

Kesäistä muutosmallia ei toteuteta vaan vuonna 2021 lukionsa aloittavat kirjoittavat ylioppilaaksi tällä periaatteella:
YLIOPPILASTUTKINNOSTA aiotaan tehdä nykyistä vaativampi ---

TUTKINTOON sisältyisi äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe sekä kokelaan valinnan mukaan vähintään kolme koetta ryhmästä, johon kuuluvat matematiikassa, toisessa kotimaisessa kielessä, vieraassa kielessä ja reaaliaineessa järjestettävä kokeet. Viides koe olisi kokelaan itsensä vapaasti valittavissa.

YKSI perustelu viiden kokeen tutkinnolle onkin korkeakoulujen uudistuva opiskelijavalinta --- sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen todistusvalinnassa pisteytetään pääsääntöisesti viisi ainetta. Opiskelijavalintojen uudistuksen arvioidaan muutenkin lisäävän kokeiden suorittamismääriä.

NYT--- noin viidesosa [20%] kokelaista tyytyi osoittamaan osaamistaan neljässä kokeessa.

Uudistuksen taustamuistiossa myönnetään, että viiden kokeen rakenne voisi tuottaa pulmia kaksoistutkintoa suorittaville ja osalle aikuislukioiden opiskelijoista tai ylipäänsä niille opiskelijoille, joilla on oppimisvaikeuksia.

UUDISTUS voisikin pidentää opiskeluaikoja ja vähentää suoritettujen ylioppilastutkintojen määrää jonkin verran, ehdotuksessa todetaan.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005883561.html

NRR
Viestit: 8513
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Yo-kokeeseen viisi pakollista koetta

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 31.10.2018 21:14

Käytännössä jokaisen suomenkielistä lukiota käyvän on kirjoitettava kolme ainetta ryhmästä enkku, matikka, ruotsi ja jokin reaali. Enkku ja reaali ovat ok - mutta sitten on valittava joko matikka tai ruotsi. Kenelle tämä on hankalinta - luultavasti osalle maahanmuuttajia tai tietyn oppimisvaikeuden omaaville.

En ymmärrä, miksi juuri tätä ryhmää pitää kurittaa? Jos 20% kirjoittaa neljällä aineella, sille on tilausta. Jos neljällä aineella ei voi hakea normihaussa korkeakouluun, niin esimerkiksi avoimen väylä on avoinna. Ei niillä heikoimmilla tuloksilla kuitenkaan selvitä normihausta!

Vastaa Viestiin