Korjataan aina, kun mediassa väitetään, ettei pakkoruotsiton kokeilu muka kiinnostanut!

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Korjataan aina, kun mediassa väitetään, ettei pakkoruotsiton kokeilu muka kiinnostanut!

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 30.06.2018 10:50

Muka "Pakkoruotsiton kokeilu ei kiinnostanut", vaikka opetusministeri vesitti kokeilun tieten tahtoen:

1) Ensin opetusministeri viivytti kokeilun suunnittelua muka perustuslakiselvityksiin vedoten. Olisi viivyttänyt enemmänkin, jollei kokeilun kannattajilla hallituksessa olisi ollut ihan pieni mahdollisuus painostaa.

2) Sitten kokeiluun ei muka voinut liittää vapautusta virkaruotsista, vaan sen ilmaistiin edelleen olevan edessä. Näin perheet empivät ja pakkoruotsia pitkittämään sitoutuneet paikallispoliitikot saivat syytettyä muita lasten tulevaisuuden vaarantamisesta.

3) Kokeilua siis vetkutettiin niin pitkään, että jo hakeutuminen oli vaikeaa, koska muut suunnitelmat olivat kunnissa valmiina. Kun sitten vetkuttelun ja disinformaation ja pelottelun jälkeen hakijoita on vähän, mitään mahdollisuutta täydentää hakua ei muka ole, koska ollaan jo niin myöhässä.

Maikkarin sivuilla sanottiin suoraan:
"Kunnissa supistaan, että kokeilun reunaehdot on tahallaan tehty niin tiukaksi ettei hakijoita tulisi. Tällä tavalla suojeltaisiin tietoisesti ruotsin kieltä."

Ajatuspaja
Viestit: 677
Liittynyt: 07.01.2015 12:02

Re: Korjataan aina, kun mediassa väitetään, ettei pakkoruotsiton kokeilu muka kiinnostanut!

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja Ajatuspaja » 30.06.2018 12:48

Kokoomus näemmä ajaa kolmea pakollista kieltä kaikille oikein puheenjohtajan kynällä..
Pelkkä englannin osaaminen ei riitä
Meidän aikuisten täytyy kannustaa lapsia ja nuoria valitsemaan monipuolisesti erilaisia kieliä, sillä kielten osaamisesta on valtavasti hyötyä. Kielitaidolla on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia myös muuhun oppimiseen. Kielten osaamisessa ei ole kyse pelkästään kieliopista, vaan kulttuurien, tapojen ja maailmankuvien ymmärtämisestä.

Pelkkä englannin osaaminen ei riitä, vaan tarvitsemme myös muiden kielten kuten espanjan, ranskan, saksan, arabian, venäjän sekä Kiinassa ja Intiassa puhuttujen kielten ja kulttuurien osaamista. Kielitaito on yksi keskeinen elementti siinä, että Suomi ja suomalaiset menestyvät kansainvälisesti myös tulevaisuudessa.
Miten ruotsin kielen pakollisuus vastaa tähän haasteeseen?

Miksei käytetä kieliteollisuutta ja digitalisaatiota hyväksi kulttuurien ja kielten ymmärtämisessä?

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Korjataan aina, kun mediassa väitetään, ettei pakkoruotsiton kokeilu muka kiinnostanut!

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 30.06.2018 16:24

Olen haarukoinut ajankohtaa tälle "kolme vierasta kieltä kaikille" -mallille.

Pääministerinä Stubb oli lanseerannut jo 2014 sivuillaan hankkeet "ruotsia ekaluokalla" ja "lisää kieliä". Stubbille kieltenopetus oli keskeinen teema. Kokoomuksessa oli kuitenkin monenlaisia näkemyksiä.

Vielä 2015 nykyinen ministeri Kai Mykkänen totesi eduskuntavaaliehdokkaana Ylen vaalikoneessa:

"Pakollisuus ei rehellisesti katsoen tuota käyttökelpoista ruotsin taitoa kuin pienelle vähemmistölle. Vapaaehtoisuus voisi jopa nostaa ruotsin osaamisen määrää ja tasoa. Samalla osa innostuisi mieluummin espanjan tai venäjän oppimisesta. Niillekin on tarvetta. On epärehellistä ajatella, että kovin moni oikeasti opiskelisi kunnolla kolme vierasta kieltä."

Kesällä 2016 Mykkänen nousi ministeriksi ja muistan keskustelleeni silloin Mykkäsen ja Kokoomuksen pakkoruotsikannoista kunnallisvaaliehdokkaaksi 2017 valmistautuvan nuoren kokoomuslaisen kanssa. Hän kertoi minulle, että kysymys pakkoruotsista ohitetaan Kokoomuksen mielestä siten, että kaikki aloittavat kahden muun kielen opiskelun ennen ruotsia, jolloin ruotsin osuus olisi sivuseikka. Kuvittelin, että tämä olisi vain propakkopuhetta ilman toteutumismahdollisuutta.

Tämä kolmen vieraan kielen malli (periaatteessa ruotsinkielisten koulujen kahden A-kielen malli su+en) on siis laadittu Kokoomuksessa talvella 2015-2016 Stubbin puheenjohtajakaudella, Grahn-Laasosen olessa jo opetusministerinä. Kansalaisaloite oli hylätty edelliskeväänä.

Ajatuspaja
Viestit: 677
Liittynyt: 07.01.2015 12:02

Re: Korjataan aina, kun mediassa väitetään, ettei pakkoruotsiton kokeilu muka kiinnostanut!

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Ajatuspaja » 30.06.2018 18:15

Kysymys pakkoruotsista ohitetaan Kokoomuksen mielestä siten, että kaikki aloittavat kahden muun kielen opiskelun ennen ruotsia, jolloin ruotsin osuus olisi sivuseikka.
Mitä tämä tarkoittaa ? Miten tämä pitäisi ymmärtää?

Oletetaanko lasten panostavan kahteen tärkeään kieleen ja opettajat ohjeistetaan päästämään kaikki läpi ruotsista ilman oikeaa osaamista?

Kaksikielisyyskulissi ja -illuusio säilyy, mutta ruotsia ei todellisuudessa tarvitse osata edes virkamiesruotsin tentissä, ja kaikki saavat silti todistuksen ruotsin taidosta ja valtakunnassa kaikki hyvin??

Vai tarkoittaako se sitä, että yhä useampi jätetään luokalleen kertaamaan pakkokieliä, vaikka matematiikasta saisi kymppejä?

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Korjataan aina, kun mediassa väitetään, ettei pakkoruotsiton kokeilu muka kiinnostanut!

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 30.06.2018 20:34

Ajatuspaja kirjoitti: 30.06.2018 18:15
Kysymys pakkoruotsista ohitetaan Kokoomuksen mielestä siten, että kaikki aloittavat kahden muun kielen opiskelun ennen ruotsia, jolloin ruotsin osuus olisi sivuseikka.
Mitä tämä tarkoittaa ?
Kokoomus on rakentamassa kouluillemme suoraan ruotsinkielisten koulujen kielimallia. Ruotsinkielisillä on kaksi pitkää A-kieltä, suomi ja englanti, ja sitten useimmilla jokin kolmas kieli kuten saksa. Nyt siis tuo sama rakennelma siirretään suomenkielisiin kouluihin, mutta ruotsin sallitaan jäävän kolmanneksi kieleksi. Tämä on Pyykön selvityksen tulos.

Koska kieliopinnot eivät ole englantia lukuunottamatta useimmille merkityksellisiä, Pyykön selvitys vaatii niitä pakolliseksi vielä korkeakoulussakin. Näin suojellaan sekä virkaruotsi että pakotetaan lukemaan se toinen A-kielikin hyvin.

Tämä järjestelmä suosii erityisesti ns. koulumyönteisiä perheitä, joissa lasten kieltenopetusta ollaan valmiita tukemaan ja motivoimaan läpi koulupolun. Siis kokoomuslaiset perheet hyötyvät.

Luokalle ei ole tarkoitus jättää. Kaikki autetaan vitosilla ulos, mutta yhä useampi karsitaan hyvistä lukioista ja suosituimmista jatko-opinnoista kielten avulla, vaikka monen alan varsinaisessa haussa painotetaan matematiikkaa ja fysiikkaa.

Lisäys: Täytyy muistaa, että suuressa osassa Eurooppaa on voimassa rinnakkaiskoulujärjestelmä, meidän vanha kansalaiskoulu vs. oppikoulu, jolloin oppilaat jaotellaan akateemisiin ja ei-akatermksiin hyvin varhain (esim. Saksa, Ranska, Unkari,...). Monissa maissa on yksityiskouluja, joissa rahaa vastaan saa ehkä parempaa opetusta. Pyrkimys varmistaa ns. koulumyönteisten perheiden lapsille putki huipulle on kaikkialla kova.
Viimeksi muokannut NRR, 01.07.2018 22:31. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Korjataan aina, kun mediassa väitetään, ettei pakkoruotsiton kokeilu muka kiinnostanut!

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 01.07.2018 12:43

Joku oli kirjoittanut hesariin tosi hyvän tiivistelmän:
Bergin kirjoitus kuten suomenruotsalaisten ajatukset yleensäkin korostavat Suomen kaksikielisyyttä, mikä kuitenkin on vain lainsäädännöllinen asia.

Suurimmalla osalla suomenkielisistä ruotsin kieli merkitsee vain pakko- ja virkamiesruotsin vaatimusta eikä mitään muuta. Ruotsin kieli on pelkkä rasite ja suomenkielisiä alistava historiallinen jäänne, jota varakas kielivähemmistö pitää pystyssä lahjomalla poliitikkoja aina silloin, kun suomenkieliset vaativat kielellisiä oikeuksiaan eli vapaata kielivalintaa.

Kielikokelu kaatui, koska
1. Opetusministeri vastusti kokeilua.
2. Vanhemmat ja oppilaat peloteltiin jatko-opinnoilla ja virkamiesruotsin vaatimuksilla (Svenskanu)
3. Virkavaatimuksissa ruotsin kieli säilyy, vaikka kouluruotsi ei nytkään riitä (Seinäjoki- episodi)
4. Kokeilun tarkoitus ei ollut lisätä vain venäjän vaan muidenkin tarpeellisten kielten opiskelua (Elinkeinoelämän kielitoiveet kielivarannon lisäämiseksi)

Suomi on monikielinen, mutta ns. kaksikielisyys ja ruotsin kielen merkitys on mitätön verrattuna englantiin ja muihin vieraisiin kieliin. Pakollinen ruotsi on väärin ja suomenkielisiä vuosikymmenestä toiseen alistava oppiaine, joka estää kielivarantomme monipuolistumisen.

Vastaa Viestiin