Koulutuskikkailu kielillä on tuttua ns. koulumyönteisissä perheissä
Lähetetty: 23.06.2018 16:06
Tänäinen hesari kertoo hyvän esimerkin siitä, miten käy, jos koululaisen perhe ei osaa kikkailla kielillä:
Kaikki yläkouluun siirtyvät oppilaat eivät mahdu Tapiolan kouluun. Kuten ei siis X.
Tilanne on hänen kannaltaan absurdi, sillä juuri X on yksi niistä oppilaista, jotka asuvat lähimpänä Tapiolan koulua. Tapiolan koulun oppilasvalinnoissa ovat kuitenkin etusijalla A-ranskaa ja musiikkia opiskelevat. Valitsemalla A-ranskan ja ylimääräistä musiikkia tapiolalaiset perheet ovat tyypillisesti viime vuosina kikkailleet lapsilleen yläkoulupaikan Tapiolan koulusta. X:n perhe ei ole.
Niinpä koulun alkaessa syksyllä X hyppää bussiin lähikoulunsa edustalta ja matkaa Kiloon.