Raakel Lignellin kirjoitus jotenkin vaatii vastaamaan, vaikkei vastausmahdollisuutta olekaan annettu. Siinä on sellaisia arkkityyppisiä näkemyksiä, joita kannattaisi kirjoittajan taustaryhmineen miettiä uudelleen:
- Kolumnissa kielipoliittista teemaa pohjustetaan sillä, miten perheen kaksikielisille lapsille oli huudettu: ”Hei hurrit, painukaa sinne, mistä tulittekin!”
Huutelu on aina tylyä ja siihen on puututtava, mutta kielikeskustelun lähtökohdaksi tästä ei ole.
Kielikeskustelun lähtökohtana tulee olla se, mihin asemaan nykyinen kielipolitiikka ahdistaa enemmistön ja muut kielivähemmistöt - ja myös esimerkiksi erityisoppilaat, ne joilla on kielen oppimisen haasteita (heitäkin on enemmän kuin suomenruotsalaisia).
Asuinpaikat, joissa kahden kielen välille syntyy jännite, ovat aina haasteita. Sipoossa asuvan perheen naapurissa Itä-Helsingin suomenkielisissä kouluissa on jo noin neljännes oppilaista maahanmuuttajataustaisia – puhuvat venäjää, viroa, somalia, vietnamia,… Tervetuloa ympäristöön, jossa on totuttu kielelliseen monimuotoisuuteen!
- RL: ”Ruotsin kieli ja sen asema nousevat säännöllisesti poliittiseksi pelinappulaksi. Viime aikojen äänekkäin keikuttaja on ollut Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho”
Tässä, kenties vain tässä, Terho edustaa enemmistöä.
On ihan väärin ruotsinkielisiä kohtaan, että heille ei kerrota Åbo Akademin ja Turun yliopiston parin vuoden takaisesta gallupista, jossa 74% halusi pakkoruotsin heti pois eivätkä loputkaan olleet nykyisenkaltaisen pakon takana.
- RL: ”kielikokeilusta tuli mahalasku”
Olisivatpa mediat reilusti kertoneet, että kokoomuksen
opetusministeri vesitti kielikokeilun tieten tahtoen ja folktingetin verkostot hoitelivat loput.
Kielikokeilu siis myöhästytettiin tahallaan, kiitos opetusministerin ohjauksen. Se vesitettiin väittämällä, että ruotsi on kuitenkin luettava korkeakoulussa tai yliopistossa, jollei sitä ole aiemmin lukenut. Kunnittain käytiin keskustelut päättäjien kanssa, jotta kunnat luopuisivat kokeilusta.
Olihan kokeilu tietenkin jo alkujaan vain Kokoomuksen tapa säilyttää kasvonsa omien, pakkoruotsia kritisoivien äänestäjiensä edessä, kun piti kaataa pakkoa purkava kansalaisaloite, jota sen omat nuoret olivat kannattamassa.
Surullinen tarina, mutta kuvaa hyvin, miten vaikeaksi kielipolitiikan pienikin muutos on tehty.
- RL: ”Miksi oman maan perustuslaillinen, kielellinen ja kulttuurinen historia on niin vaikea hyväksyä?”
Kannattaisiko nyt ensin kysyä, ovatko kaikki hyväksyneet sen, että maan pääkieli on suomi ja maailmalla pääkieli on englanti – ja näillä suomalainen pärjää hyvin sekä omilla että maailman turuilla kulttuuria kuluttaen ja luoden.
Nykyisin meillä
yhdeksän kymmenestä puhuu suomea äidinkielenään ja useimmille niistä lopuistakin se on vahvin yhteinen kieli muitten kanssa - tämä saa ja sen tulee näkyä maan kielipolitiikassa. Kaikkialla maailmassa on toki vähemmistöjä ja niiden kielet ovat hyväksyttyjä vähemmistökielinä. Ruotsi on täällä vähemmistökieli ja sellaisena ok.
- RL: ”Pohjoismainen yhteistyön merkityksestä ja tärkeydestä kai ollaan melko yksimielisiä”
Tarkoittaako tämä yksimielisyys kuuluisaa arviota ”VMP” vai mitä?
Suomalaisille Norden on yksi hyvä foorumi muitten joukossa ja ihan suomalaisista riippumatta englanti on sen foorumin yhteinen kieli.
Monet maailman foorumit ylittävät kevyesti kieliongelmat joko englannilla tai käännöksin. Maailmassa on tuhansia kieliä ja foorumeita.
- RL: ”Miksi suomenruotsalaisten kanssa puhe kääntyy heti suomeksi?”
Ehkä siksi, että
suomi on vahvin yhteinen kieli Suomessa.
- RL: ”Kaksikielisyys valtava rikkaus”
Kaksikielisyys on myös haaste – ja sitä on monenlaista.
Kaksikielisyyttä tulee vaalia perheiden omilla ehdoilla. Meillä on nyt lukuisia monikielisiä perheitä ja erilaisia kaksikielisyyksiä.
Monelle suomenkieliselle on syntymässä kaksikielisyys yhdistelmällä suomi-englanti. Aito tarve ratkaisee.
- RL: ”Ruotsinkieliset kokevat olevansa uhattuina”
Loputtomasti emme me suomenkieliset voi rauhoitella ruotsinkielisiä, rauhoitelkoon nyt itsensä.
Ruotsinkielisillä on rikkaat säätiönsä, joihin on jäänyt vanhaa suomalaista kansallisomaisuutta enemmän kuin olisi pitänyt. On omat viihtyisät, stressivapaat koulut, helpommat pääsyrajat suosikkialoille, ohituskaistat virkarakenteissa, lukemattomat kaksikielisyysasiantuntijatoimet eri tahoilla, omat kulttuurirahastot ja vieressä ruotsinkielinen Ruotsi, josta voi aina hakea koulutusta ja kokemusta, mikäli kaipaa vanhan emämaan kulttuuri-ilmapiiriin. Missä muualla jollakin vähemmistöllä on näin hyvin?
Ihan näin hyvin muitten oikeuksien kustannuksella ei tietenkään voi jatkua,
virkojen kielitaitovaatimukset on kohtuullistettava ja kaksikielisyysnäytelmä puretaan pikkuhiljaa.
Realismi ja reiluus muita kohtaan on nyt se, mihin suomenruotsalaiset voisivat satsata.
- RL: "Opetelkaa ruotsia, juntit - Mitä olisimme ilman Sibeliusta, Aleksis Kiveä, Akseli Gallen-Kallelaa, Edith Södergrania, Helene Schjerfbeckiä, Märta Tikkasta, Magnus Lindbergiä, Kjell Westötä?”
Ainakin
ilman tuota julkista juntittelua Suomi100-finlandiapuheessa voisimme olla hiukan sivistyneempi, avoimempi ja empaattisempi kansakunta.
Kannattaisi enemmin kysyä,
kuinka monta suomenkielistä Sibeliusta, Gallen-Kallelaa ja Södergrania historiamme on menettänyt ruotsinkielisyyden ylivallan vuoksi. Ainoastaan Lönnrot lähti täysin suomenkielisestä kodista ja onnistui nousemaan kansakunnan kaapin päälle – tosin äidinkielensä lähes unohtaneena. Kivi taas kääntynee haudassaan joka kerta, kun hänet nimetään suomenruotsalaiseksi.
Miksei suomenruotsalaisuus jo kyseenalaistaisi muiden suomalaisten juntittelua?
- RL: ”Jos kaksikielinen kulttuurimme vesittyy, mitä jää jäljelle?”
Kulttuuri on kudelma.
Suomalainen kulttuuri, vesilinnun kansan kulttuuri vähemmistöineen, on selvinnyt kovista ajoista ja selviää vastakin.
Kulttuurimme elää ja kehittyy, siinä on uhkia ja mahdollisuuksia.
Suomen
ruotsinkielisillä ei näillä näkymin ole mitään syytä olla huolissaan kaksikielisen kulttuurinsa jatkosta, jolleivät he sitten pidä uhkana maahanmuuttoa ja sen tuomia uusia kaksikielisyyksiä, uusia vähemmistöryhmiä ja uutta vähemmistökulttuurien kirjoa.
- RL: ”Mitä jokainen vanhempi voi tehdä edistääkseen lapsensa kieltenoppimishaluja? - ei voi päästää heikkona hetkenä suustaan kommentteja tyyliin: Hyvin tässä on pärjätty ilmankin ---”
Lasten kanssa saa olla ja onkin oltava rehellinen.
Jos pakkoruotsin kannattajat eivät pysty tuottamaan yhtään järjellistä perustetta pakkoruotsille (ei, pakkoruotsi ei ole pakollista sivistystä Suomessa), niin miksi meidän suomenkielisten vanhempien pitäisi valehdella lapsillemme?
Pakkoruotsi on politiikan tolkkutesti, perusteeton pakko, jonka poistuminen jonain päivänä kertoo niin järjen kuin sydämen sivistyksen voitosta.
- RL: ”Ota myös seuraava riski, rakastu ruotsin kieleen.”
Erinomainen slogan vapaaehtoisen ruotsin opiskelulle!
--- Jos on jokin keino lähettää tämä kommentti Raakel Lignellille, niin kuka tahansa voi tehdä sen puolestani, kiitos!