Milloin aletaan vaatia ns. tutkimustiedon oikeellisuutta?

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Milloin aletaan vaatia ns. tutkimustiedon oikeellisuutta?

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 29.03.2018 09:44

Poliitikot nojaavat mielellään sanahelinään ja tarkoitushakuisesti vääristeltyihin ns. tutkimuksiin. Esimerkiksi hesari kertoo näin:
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) on liputtanut jo pitkään laajan varhaiskasvatuksen puolesta.

Selitys kuuluu: se estää lasten syrjäytymistä.

Enää pitäisi keksiä, mihin väite perustuu. Näyttöä siitä, että varhaiskasvatus torjuisi syrjäytymistä, ei löydy. Todis­tusaineisto päiväkotihoidon ylivertaisuudesta on ylipäänsä ohutta. Sen sijaan kansainväliset tutkimukset osoittavat selkeästi, että suuri lapsiryhmä on riski alle kolmevuotiaalle.

Pienenä päivähoidon aloittaneet ­menestyvät elämässä. Tämä on toinen ministerin lempiväitteistä.

Tueksi löytyy turkulaistutkimus, jonka mukaan 1–3-vuotiaana päiväkotiin menneet kouluttautuvat pisimmälle, lukioon ja yliopistoon. Tutkimus ei kestä kriittistä tarkastelua. Väitetty yhteys selittyy vanhempien taustalla eikä varhaiskasvatuksella. Ilmiö on vanhastaan tuttu. Koulutet­tujen äitien lapset pääsevät elämässä pitkälle.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005621883.html

Tämä liturgian taustan kaivelu olisi tärkeää nyt myös kieltenopetuksen kohdalla.
Viimeksi muokannut NRR, 29.03.2018 09:54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Milloin aletaan vaatia ns. tutkimustiedon oikeellisuutta?

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 29.03.2018 09:45

NRR kirjoitti: 10.03.2018 05:39 SJONS viittasi tähän tutkimukseen:
https://svenska.yle.fi/artikel/2018/03/ ... overdriven

Kaksikielisyyden ainoa etu on kaksi kieltä, mitään muuta aivojen käyttöön liittyvää etua ei ole!

Ja Åbo Akademin mediatiedote suomeksi:
Kahden kielen oppimisen ja aktiivisen käytön on esitetty harjoittavan toiminnanohjauksen taitoja, kuten tarkkaavaisuuden suuntaamista, häiritsevien ärsykkeiden poissulkemista, ja tehtävästä toiseen vaihtamista. Uusi tutkimus kuitenkin osoittaa näiden väitteiden olleen liian optimistisia.

Kaksikielisyys on luonnollisesti suureksi hyödyksi ihmisten välisessä kommunikoinnissa, mutta toiminnanohjaukseen liittyviä älyllisiä taitoja se ei näytä lisäävän. Tähän viittaa akatemiatutkija Minna Lehtosen ja tutkimusryhmän Åbo Akademin psykologian oppiaineessa tekemä, juuri julkaistu laaja tutkimuskatsaus.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Milloin aletaan vaatia ns. tutkimustiedon oikeellisuutta?

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 29.03.2018 10:07

Tänään toisaalla hesarissa oli juttu oppimisesta. Siinä Lonka, tosi innoittava tutkija, antoi aika yksinkertaistavia lausumia - onneksi keskustelupalstalla tuli palautetta:
"Longan mukaan käsitys miesten ja naisten älyllisistä eroista on niin ikään myytti. Sellaisesta ei ole tieteellistä näyttöä. Kaikilla yksilöillä on kyllä omat valmiudet – myös kasvaa ja kehittyä.

”Mahdollisuus oppia uutta on samanlainen miehellä ja naiselle, eikä aivotutkimus ole osoittanut, että pystyvyys olisi jotenkin ennalta määrätty.”

Myöskään mistään erillisestä kieli- tai matikkapäästä ei ole näyttöä, Lonka sanoo."


Tässä artikkelissa professori Kirsti Lonkan näkemyksiä nostetaan mielestäni korostuneesti ja yksipuolisesti esille ottaen huomioon, että hänen esittämänsä väitteet poikkeavat lahjakkuustutkijoiden konsensuslausumista, laajoista ja paljon siteraatuista katsausartikkeleista, kuten
"The Science of Sex Differences in Science and Mathematics"

Longan väitteet näyttäytyvät mielestäni enemmänkin hyökkäyksiltä olkiukkoja vastaan kuin tieteen ykkösketjun ulosannilta parhaimmillaan, esimerkiksi kuka tutkija on esittänyt, että "on erilliset matikka- ja kielipäät"?
Lahjakkuuden eri komponenttien, kuten verbaalinen, matemaattinen ja avaruudellinen, suhteellisten vahvuuksien vaikutusta elämän valintoihin on tutkittu paljonkin, muun muassa Camilla P. Benbow, Lubinski ja Wai.
Onneksi lukijoilta tulee palautetta.

SJONS
Viestit: 728
Liittynyt: 22.11.2017 12:24

Re: Milloin aletaan vaatia ns. tutkimustiedon oikeellisuutta?

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja SJONS » 29.03.2018 19:16

Ajatushautomo Magma on järjestänyt 26.3.2018 seminaarin! Näin kertoo Arbetarbladet Finland nettijulkaisussaan.

Orsaken var offentliggörande av rapporten

""På spaning efter den svenskspråkiga arbetarklassen i Helsingfors".

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Milloin aletaan vaatia ns. tutkimustiedon oikeellisuutta?

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 19.06.2018 19:06

Tutkimuksiin tulee suhtautua äärimmäisellä epäluulolla.

Tänään hesarissa kerrottiin, miten Yhdysvaltain terveysvirasto keskeyttää suurtutkimuksen alkoholin kohtuukäytön vaikutuksista. Tutkimuksen sai tehdäkseen alkoholiteollisuutta rahoittajaksi taivutellut tutkija. Sähköpostinvaihdon mukaan rahoittajille olisi luvattu, että ’yksi tärkeistä tuloksista on sen osoittaminen, että kohtuullinen juominen on turvallista’ tms. On selvää, että tutkimuksen tekijät olivat manipuloineet tutkimussuunnitelmaa taatakseen sponsoreille mieluisan lopputuloksen.

Tätä samaa tapahtuu nähdäkseni kaikkialla. Gradutasolla on tärkeää miellyttää ohjaajaa ja tulevaa kollegakuntaa sekä työnantajia. Tohtoritasolla tulee lisäksi rahoittavat tahot. Ei siinä mitään puolueetonta tutkimusta tehdä.

Ehkä olisi parasta vain pitää ajankohtaisia tutkimustuloksia pääsääntöisesti puolueellisina ja siksi epäluotettavina.

Vastaa Viestiin