vapaakielivalinta.fi

Seuraava kirjoitus on puhtaasti oma mielipiteeni, ei yhdistyksen linjaus.

Kokoomuksen Kataisen paniikkiratkaisu sai minut entistä vakuuttuneemmaksi
siitä, että pakkoruotsin takana on nimenomaan valtapolitiikka.

Siksi haluan aloittaa keskustelun koko
kaksikielisyysideologian mielekkyydestä.

Mitä virallinen kaksikielisyys loppujen lopuksi edustaa ?

Mitä se antaa meille yli 90 %:lle kansasta,oikeastaan
kenellekään muulle kuin sille koneistolle, joka sen rikkautta julistaa ?
Siis mitä hyötyä virallisesta kaksikielisyydestä on 95 %:lle kansasta ?

Puoluekokouksessa jopa ruotsin kielen perustuslaillisen aseman poistaminen
sai varsin suuren kannatuksen, mutta kokous kuitenkin hylkäsi sen aloitteen.

Koko poliittinen eliitti on tiukasti virallisen kaksikielisyyden takana,
ja sitä kautta pakkoruotsin takana.

Siksi minä kansalaisena kysyn:

Onko pakkoruotsin perusteluna käytetty nykymuotoinen,
ylimitoitettu kaksikielisyys enää muuta
kuin aikansa elänyt ideologia, josta ei uskalleta avoimesti keskustella.

Voisiko joku luetella ne KONKREETTISET hyödyt, mitä toisaalta meille
enemmistön edustajille on virallisesta kaksikielisyydestä-
toisaalta mitä hyötyä Suomelle (osana EUta) on virallisesta kaksikielisyydestä ?

EUssahan suomi ja ruotsi ovat virallisia kieliä, yli 20 muun kielen kanssa,..
Mitään velvoitetta noiden kielten virallisuus ei yksittäiselle EU-kansalaiselle tuo,
mutta Suomen virallinen kaksikielisyys tuo taakan jokaikiselle suomalaiselle.

Kysymykseni on suunnattu ensisijaisesti poliittiselle eliitille:

Kertokaa, miksi ihmeessä minun pitäisi tukea luonnotonta virallista kaksikielisyyttämme ?

Kun se luonnollinen kaksikielisyyshän on suurimmalle osalle kansasta suomi-englanti..

Muuten, ruotsinkielisetkin haluaisivat mieluummin yksikielisiä ratkaisuja:
Jätkäsaaren asuinalue, Ruskeasuon siirtolapuutarha, Mustasaari, Raseborg

Miksi meidän suomalaisten pitää aina olla "suvaitsevaisia", alistuvia ja kohteliaita ?
Minulle riittää! Haluan olla kuten ahvenanmaalaiset, ruotsalaiset ja Raaseporin RKP.
En jaksa enää olla vain velvoittavien toimien kohde, tulla kohdelluksi osana massaa,
joka pakotetaan samaan ideologiseen "kaksikielisyys on rikkaus"-muottiin.

Kun se ei ole meille mikään rikkaus!

http://www.raseborg.fi/bloggar/harri/19 ... kieliseksi

"Pakkoruotsin takana on nimenomaan valtapolitiikka".

Niin onkin. Ja vieläpä Suomen rajat ylittävä valtapolitiikka. Valtapolitiikka, johon liittyy paljon taloudellisia intressejä.

"Onko pakkoruotsin perusteluna käytetty nykymuotoinen,
ylimitoitettu kaksikielisyys enää muuta
kuin aikansa elänyt ideologia, josta ei uskalleta avoimesti keskustella."

Tämä keskustelu vie jotenkin väistämättä käsittelemään Suomen historiaa. Historiastamme on olemassa useita tulkintoja.

Ruotsinmielisten suosima tulkinta menee näin:

Pohjois-Germaanisia kieliä puhuvia Sveeojen esi-isiä Itämaassa sen sijaan on myös ollut varmasti ainakin 2000 vuotta. ---

Satakunta kuului svealaisten kuninkaan alueisiin jo 1100-luvulla, ja Suomi kääntyi kristinuskoonkin rauhanomaisesti jo tuolloin. Suomea ei alistettu "ruotsalaisille" valloituksen kautta koska mitään Suomea tai Ruotsia asian nykymerkityksessä ei ollut. Länsisuomalaisten pahimpia vihollisia olivat muuten karjalaiset. Kuten vielä nykyisinkin voi havaita, suuri suomalainen kulttuuriraja ei kulje Pohjanlahdella, vaan idempänä, Kymijoella saakka. Minne "muinaisuutemme merivallat" päättyvät, sieltä alkavat Karjalan laulumaat, joista Suomen suuriruhtinaskunnassa tehtiin 1800-luvulla suomalaisen kansallistunteen pohja, vaikka keskiaikaisista esi-isistämme suurin osa oli oikeasti Itämeren rannoilla elävää merikansaa.

Onko ruotsalaisvastaisuuden lisääntyminen merkki itäsuomalaisten väkiluvun ja vaikutusvallan kasvusta Suomessa? Pääkaupunki Helsinki on kokenut sellaisen savolaisinvaasion, ettei se voi jäädä vaikutuksetta. Ja sotien aikana asutettiin jo Karjalan evakot ympäri maata.

Nähdäkseni ainakin tulkinta 2000 vuoden germaanikielestä on virheellinen, sillä vaikka tänne tuli germaaneja (ilmeisesti I1-Bothnia) noin 2000 vuotta sitten ja heidän isälinjansa näkyy noin puolessa länsisuomalaisista, tämä joukko sulautui kielellisesti täällä jo asuneisiin varhaista suomea puhuneisiin heimoihin. Kieltentutkijoiden mukaan ensimmäiletä vuosituhannelta ei löydy germaanilainoja suomenkielestä, mikä heidän mukaansa osoittaa, ettei kontakteja juuri ollut.

Vastapainona tälle ruotsinmieliselle tulkinnalle on näkemys, että Suomessa on ollut vähintään tuon 2000 vuoden ajan oma, varhaista suomea puhuva väestönsä. Suomenruotsalaisten esivanhemmat tulivat 1200-luvulla liikaväestön vaivaamalta Mälare-seudulta ja Ruotsin varhaisen valtiollistumiskehityksen siunaamina. Toki jo tällä saa kotiseutuoikeuden Suomeen. Ruotsin vallan aika kuitenkin pyyhki tiedot varhaisesta suomalaisuudesta, josta saadaan nyt viitteitä lähinnä arkeologia, dna-tutkimuksen, kieltentutkimuksen ja folkloristiikan keinoin.

Vastapainonäkemykselle on nähdäkseni ominaista myös se, ettei suomalaisuuden katsota syntyneen vasta 1800-luvulla vaan katsotaan, että pohjoismaalaiset olivat varsin varhain tietoisia kansallisuudesta (nation), joka määriteltiin kielellisesti. Suomenkieliset olivat oma nationinsa Ruotsin sisällä, mutta koska eteenpäin pyrkivien suomenkielisten oli aiemmin pakko vaihtaa kieltään, heistä tuli aina ruotsalaisia. Vaikka suomenruotsalaisten dna-perimä eroaa selvästi suomalaisista, on heillä myös geneettisesti suomalaisia juuria.

Vastapainoksi todetaan esim. "Kun Kaarlo Juho Ståhlberg kirjoitti Suomen ensimmäistä perustuslakia, niin hän kirjoitti siihen ainoaksi viralliseksi kieleksi suomen kielen. Myös valtionhoitaja Kustaa Mannerheim totesi, että Suomen kansa tarvitsee vain yhden kielen - suomen." Mutta sitten tuli kansalaissota ja kaksikielisyys.

En tiedä, miten oikea näkemykseni on, mutta nähdäkseni tässä maassa on vähintään kaksi oleellisesti erilaista historiankirjoitusta eikä kumpaakaan esimerkiksi esitellä meidän koulukirjoissamme vaan aihe yritetään ohittaa mahdollsimman hienotunteisesti herättelemättä kummallakaan puolella kiihkeitä tunteita.

Kaksikielisyys liittyy siis ruotsinmielisten ajatuksissa tulkintaan, että Suomi on aina ollut nimenomaan Ruotsin maakunta ja suomalaiset ruotsalaisia (itäkarjalaisia lukuunottamatta). Yksikielisyys liittyy taas ajatukseen, että ihmeellisesti säilyi tässä maassa suomen kieli enemmistön (aina yli 80%) kielenä läpi Ruotsin vallan ajan, joten maa on oikeutetusti yksikielinen vaikka ruotsinkielisten (n. 5%) ja saamenkielisten (joitakin tuhansia) ei tarvitse kokea olevansa suomenkielisiä huonompia.

Olisiko jollakulla näkemystä siitä, minkänlaisen kansallisen prosessin vaatisi kaksikielisyyden purkaminen? Siinä täytyisi jotenkin ohittaa korrektisti tämä historiakäsitysten erilaisuus ja pitäytyä vain tämän päivän tarpeisiin.

Koen ongelmalliseksi sen, että keskustelu pakkoruotsista kääntyy ruotsinkielisten kanssa keskustellessa aina kaksikielisyyskeskusteluksi.

"Valtapolitiikka, johon liittyy paljon taloudellisia intressejä."

Sattuneesta syystä lueskelin HBL:a ja sen pääkirjoituksia, joista yksi koski säätiöiden verotusta. Tajusin, että ymmärrän ruotsinkielisten kannalta keskeisistä talouden periaatteista äärimmäisen vähän. Säätiöiden kautta kulkee sellaisia rahavirtoja, joita en ollenkaan ole noteerannut.

Onko meillä säätiöeksperttejä, siis niitä, jotka tutkisivat, miten säätiöt valtaansa käyttävät ja miten suurista summista on kyse?