metoo antaa toivoa pakkoruotsiverkostojen ylivallan päättymisestä

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

metoo antaa toivoa pakkoruotsiverkostojen ylivallan päättymisestä

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 21.03.2018 21:41

Kaikki voimat, jotka saavat totuudenpuhujat esiin, ovat nyt tervetulleita. Sellainen on myös metoo-kampanja, joka näyttää, miten pienen ryhmän harjoittama terrori voi halvaannuttaa kaikki alalla työskentelevät. Näin kuvaa omaa jäätymistään eräs uutisankkuri:

- Olin nuori ja halusin työssäni eteenpäin. Uskoin, että asettumalla häntä vastaan puolustamalla itseäni, työni siinä paikassa loppuisivat ja työhöni liittyvät haaveet kariutuisivat.

Aivan samanlainen näkymätön käsi sulkee ihmisten silmiä ja suita suhteessa pakkoruotsiin. Ei toki vain nuoria vaan myös vanhempia, mutta samaan tapaan tilanteessa, jossa toden puhuminen tuntuu hyödyttömältä ja ainoa, mitä sillä voi saavuttaa, tuntuu olevan oman etenemisen kariutuminen.

Metoon myötä on tullut näkyväksi se, miten käsittämätön valta näyttää kasaantuvan muutamille ja miten ihmiset menevät siihen mukaan, vähättelevät itseään, nauravat heikommille, uskovat tekevänsä vain sen, mitä pitää tehdä.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: metoo antaa toivoa pakkoruotsiverkostojen ylivallan päättymisestä

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 06.05.2018 10:38

Edelleen tunnistan naisnäyttelijöiden kommenteissa äänenpainot, jotka kuultaneen tulevaisuudessa pakkoruotsin murentuessa ja etsittäessä syitä sille. Erään vanhemmat naisnäyttelijän sanoin: "--- vallankäyttöä on tapahtunut --- mutta vihdoinkin ihmiset uskaltavat siitä puhua. Tunnistan itsekin sen, että sitä tahtoi olla hienotunteinen ja samalla pelkäsi töiden menettämistä."

Näin pienin vedoin selittyy suurien vääryyksien jatkuminen vuosikymmenestä toiseen.

SJONS
Viestit: 728
Liittynyt: 22.11.2017 12:24

Re: metoo antaa toivoa pakkoruotsiverkostojen ylivallan päättymisestä

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja SJONS » 06.05.2018 16:33

Pakkoruotsin syövereitä ei tunnisteta eikä niistä tiedetä tarpeeksi!

Vanhempi ikäpolven edustajat, eli oppikoulun käyneet, kuvittelevat edelleen, että ruotsin kieltä opiskellaan kuin entisinä aikoina. Ei huomata, että ennen neljää vierasta kieltä luki oppikoulussa vain n.3-5% ikäluokasta. Myöhemmin keskikoulun käyneiden ja ylioppilaitten määrä nousi 50%:iin. Nykyisin pakkoruotsin piirissä on koko ikäluokka (100%), vaikka englanti on kieli, jota tarvitaan.

Sitten tuli peruskoulu ja kaikille vähintäin kaksi vierasta kieltä. Mutta sen jälkeen eli 1970 ja 80-luvulla ovat vaatimukset alkaneet kasvaa. Osa pääsee ammatti- ja korkeakouluopinnoissakin yhdellä kokeella läpi ruotsista, mutta osalle pakolliset kielet tuottavat tuskaa jo yläkoulussa.

Vastaa Viestiin