Ihmiset eivät voi ottaa kantaa pakkoruotsiin, koska ei anneta perusteita eikä ole keskustelua
Lähetetty: 18.02.2018 22:56
Minusta ongelmallisinta tässä pakkoruotsikuviossa on se, ettei pakkoruotsin perusteita sanota ääneen.
Peruskoulujen pakkoruotsia (1968) perustellaan joko kahdella kansalliskielellä (vuodesta 1919) tai virkojen ruotsivaatimuksilla (2004) tai korkeakoulujen virkaruotsilla (1978-1990). Ajallisesti mikään näistä ei voi pitää paikkaansa.
Tällä hetkellä pakkoruotsijatkumoa kyllä pitää yllä virkamiesten kielitaitolaki (2004). Kyse on palveluruotsista. Edellisen sivistysvaliokunnan pj Vahasalo määritteli pakon perusteeksi vain ja ainoastaan ruotsinkielisten palvelujen turvaamisen: "Kun meillä on ruotsin kieli virallisena kielenä ja on linjattu, miten ne palvelut ja osaaminen turvataan, tämä [ruotsin pakollisuus] on ollut se tapa. Jos löytyy joku muu tapa, jolla ruotsinkieliset palvelut turvataan, niin kyllä vapaaehtoisuus silloin käy." Mutta tätä ei sanota suomenkielisille julkisesti koskaan. Ruotsinkieliset tämän tietävät ja muutamat toistelevat harkitsemattomasti "Meillä on oikeus" -sloganiaan, mutta heitä ei haastatella lehtiin tästä asiasta. Tapoja toteuttaa vähemmistökielisten palveluja on maailma täynnä, koska vähemmistökieliä on paljon muttei missään mitään pakkoruotsin kaltaista.
Mediassa ja esimerkiksi nyt Helsingin kaupunginvaltuustossa pakkoruotsia perustellaan suomenkielisten koulujen oppilaiden "oikeudella" suorittaa ruotsinsa, koska ilman pakkoruotsia ei voi valmistua yhtään mistään oppilaitoksesta tässä maassa, kun niitä vapautuksia ei ole tähänkään asti vielä painavemmista syistä annettu. Nyt kenties annetaan, mutta tarvitseeko sitä olla tietävinään. Lisäksi tulee korulausein viittaus pohjoismaiseen yhteistyöhön, ei toki useinkaan avoimesti pakolliseen pohjoismaiseen identiteettiin vedoten mutta kyllä sekin sieltä pilkistää.
Liturgiapuheenvuoroissa annetaan ymmärtää, että pakolle on joitakin tosi hyviä syitä, jotka löytyvät jostain historian, kulttuurin ja pohjoismaisen identiteetin leikkauspisteestä, mutta vastaus jätetään puolitiehen. Eivät nämä selitykset kestä lähempää tarkastelua saatika keskustelua aiheesta.
Ihmiset pidetään hiljaisina sillä, ettei heille anneta mitään mahdollisuutta ymmärtää, mikä tämä pakkoruotsi on ja miksi se aina vaan jatkaa.
Ihmiset ymmärtävät kyllä, kun jokin asia on tabu, ja vaikenevat kuten rahvas vaikenee ylivoimaisen valtakoneiston edessä.
Peruskoulujen pakkoruotsia (1968) perustellaan joko kahdella kansalliskielellä (vuodesta 1919) tai virkojen ruotsivaatimuksilla (2004) tai korkeakoulujen virkaruotsilla (1978-1990). Ajallisesti mikään näistä ei voi pitää paikkaansa.
Tällä hetkellä pakkoruotsijatkumoa kyllä pitää yllä virkamiesten kielitaitolaki (2004). Kyse on palveluruotsista. Edellisen sivistysvaliokunnan pj Vahasalo määritteli pakon perusteeksi vain ja ainoastaan ruotsinkielisten palvelujen turvaamisen: "Kun meillä on ruotsin kieli virallisena kielenä ja on linjattu, miten ne palvelut ja osaaminen turvataan, tämä [ruotsin pakollisuus] on ollut se tapa. Jos löytyy joku muu tapa, jolla ruotsinkieliset palvelut turvataan, niin kyllä vapaaehtoisuus silloin käy." Mutta tätä ei sanota suomenkielisille julkisesti koskaan. Ruotsinkieliset tämän tietävät ja muutamat toistelevat harkitsemattomasti "Meillä on oikeus" -sloganiaan, mutta heitä ei haastatella lehtiin tästä asiasta. Tapoja toteuttaa vähemmistökielisten palveluja on maailma täynnä, koska vähemmistökieliä on paljon muttei missään mitään pakkoruotsin kaltaista.
Mediassa ja esimerkiksi nyt Helsingin kaupunginvaltuustossa pakkoruotsia perustellaan suomenkielisten koulujen oppilaiden "oikeudella" suorittaa ruotsinsa, koska ilman pakkoruotsia ei voi valmistua yhtään mistään oppilaitoksesta tässä maassa, kun niitä vapautuksia ei ole tähänkään asti vielä painavemmista syistä annettu. Nyt kenties annetaan, mutta tarvitseeko sitä olla tietävinään. Lisäksi tulee korulausein viittaus pohjoismaiseen yhteistyöhön, ei toki useinkaan avoimesti pakolliseen pohjoismaiseen identiteettiin vedoten mutta kyllä sekin sieltä pilkistää.
Liturgiapuheenvuoroissa annetaan ymmärtää, että pakolle on joitakin tosi hyviä syitä, jotka löytyvät jostain historian, kulttuurin ja pohjoismaisen identiteetin leikkauspisteestä, mutta vastaus jätetään puolitiehen. Eivät nämä selitykset kestä lähempää tarkastelua saatika keskustelua aiheesta.
Ihmiset pidetään hiljaisina sillä, ettei heille anneta mitään mahdollisuutta ymmärtää, mikä tämä pakkoruotsi on ja miksi se aina vaan jatkaa.
Ihmiset ymmärtävät kyllä, kun jokin asia on tabu, ja vaikenevat kuten rahvas vaikenee ylivoimaisen valtakoneiston edessä.