Taxellin paradoksi sisältää ajatuksen suruista itseoikeutettuna, etuoikeutettuna ryhmänä, jota ilman maa (Suomi) ei tule toimeen. Tavallaan tämä ajattelu on jatkoa rotuajattelulle, jossa surut nähdään ylempänä rotuna. Suomalaiset = suomenkieliset ovat siten surujen näkökulmasta katsottuna palvelijoita surujen johtamassa ja hallitsemassa maassa. Pakkoruotsi on tässä ajattelussa itsestäänselvyys, jota ei voi kyseenalaistaa.
Kuinka yleistä tällainen ajattelu on surujen piirissä nykyään? Tietenkään julkisesti näitä ajatuksia ei tunnusteta olemassa oleviksi, mutta millaisia ovat surujen ajatukset ja puheet todellisuudessa, piilossa julkisuudelta?
Niin kauan kuin edes osaan suomenkielisistä uppoavat puheet pakkomatematiikasta, pakkobiologiasta, pakkohistoriasta samanarvoisina aineina pakkoruotsin kanssa, niin kauan sellaisten puheiden esittäjiä löytyy. Tällaisten puheiden esittäjät ovat usein varsin älykkäitä ihmisiä, joiden esittäminä nämä puheet ovat räikeästi suomenkielisiä halventavia. Suomenkielisiä pidetään avoimesti vähän hölmöinä, joihin uppoavat millaiset hullut puheet tahansa, kunhan väitteet höystetään tasa-arvo -puheilla ja viitteillä vanhakantaisiin kielilakeihin.
Tässä yksi tyypillinen pakkoruotsin puolustuspuhe
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005520633.html